Miksi äidit ovat usein niitä, jotka avioeron jälkeen alkavat

yhden ystäväni surua siitä miten lapsen isä ja isän uusi puoliso haukkuvat todella rumasti ystävääni, ystäväni lapsille.



Lähipiirissäni on myös enemmän niitä jotka ovat kuulleet siltä isältä ja "äitipuolelta" haukkumista, kuin äidiltä.



Omalla kohdallani kumpikaan vanhemmista ei haukkunut toisiaan minulle, mutta "äitipuoleni" haukkui äitiäni minulle, vaikka hänellä ei siihen ollut tippaakaan varaa.

- Vaikka isä olisikin alkoholisti-renttu, on hän silti lapsen isä ja sitä suhdetta tulisi kunnioittaa.

terapiassa koska olen joutunut kasvamaan alkoholisti-renttuisän lapsena. Tiedätkö millaista on yrittää lapsen maailmasta käsin keskustella juopuneelle, tiedätkö kuinka pelottavalta krapulainen, vihainen isä lapsen silmin näyttää?! Arvaa onko mukavaa kun juoppo ei muista mitään lupauksiaan eikä ole hetkeäkään turvallinen vanhempi!!

Minä toimin nykyään vertaistukena toisille alkoholistivanhempien varjossa kasvaneille ja todella toivoisin että joskus sinun kaltaisesi ihminen järjettömän lässytyksen sijasta tutustuisi meidän kaltaisiimme ihmisiin ja kokemuksiimme!! Harva tuntee olevansa tasapainoinen tai kunnioittavansa alkoholisti-renttuisän "muistoa"! Rajansa miesaktivismillakin, oikeesti. V*ttu että oikein sapettaa kaltaisesi pumpulimaailmassa elävät tyypit!!!!!

Tarkoitin, että vaikka isä olisi hirviö, ei ole syytä vaahdota siitä lapselle/ lapsen kuullen. Lapsi kuitenkin kasaa itsetuntoaan vanhempiensa kautta ja isä se on huonokin isä. Itse ajattelin pienenä, että olen jotenkin epäkelpo, koska isäni oli äidin mielestä epäkelpo.

äitien/isien ei tulisi ikinä kaataa katkeruuttaan lasten päälle.

ap

mutta itse erosimme miehen kanssa, kun lapsi oli n. 6 kk vanha. Onneksi ei oltu naimisissa, olisi ollut pidempi prosessi. Suostui tulemaan allekirjoittamaan kaikki paperit edunvalvojalle ja tällä hetkellä huutaa kaupungilla, kuinka minä en anna hänen tavata lastaan. Yhden tapaamisen olen yrittänyt järjestää, mutta minkäs sille voin, kun mies EI ole kiinnostunut. Mustamaalaa vaan minua, haukkuu vaikka miksi eikä ole mitään kiinnostusta poikaansa kohtaan osoittanut. Ei maksa edes elatusmaksuja, käräjien kautta jouduin ne hakemaan. Että tälläinen ero meillä.



Minä antaisin tavata lasta, mutta hän ei halua. Häntä kiinnostaa vain kaataa mahd. paljon naisia ennen kuin on 30...

isä on jäänyt yh:ksi. Koskaan ei lapselle ole haukuttu lapsen äitiä, mutta minä sain lapsen suusta kuulla, että olen äidin mielestä "hienohelma." :D No joo, ihan mukava se miehen ex on, tullaan hyvin juttuun eikä ole suuntaan tai toiseen tarttenut tapella.

Tota jos isänä/äitinä eli yh;na olo on noin rankkaa, niin miksi hankit lapset ?

Ketään aikuista ei voi omistaa . lapsen kuuluu itse päättää kenestä pitää.

lapsen psyyke sekoaa jos kuulevat aikuisten vanhoja kamaluuksia, ja se kuka haukkuu toista vanhmepaa lapsen kuullen ei ole kykenevä vanhammaksi.

Totta kehua ei tarvitse mutta ei haukkua vaan ihan asiallinen käytös riittää.

oman vihan näyttäminen on traumaattista lapselle.

luin tämän alla olevan pätkän:Eron jälkeen äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isän ja hänen uuden puolisonsa meidän lasten silmissä. Hän jankutti KAIKILLE (lastenvalvojalle, tutuille, sukulaisille, ystäville..) kuinka asiat isämme kanssa eivät suju, kuinka hän ei maksa elareita (jotka kyllä maksoi!) kuinka tapaamiset eivät suju, eikä hän millään tavalla osallistu lastensa elämään.. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Äiti itse sabotoi tapaamisiamme, ja asetti isällemme kaikkia älyttömiä ehtoja, mitä vastaan hän saisi meitä nähdä. Esim. Isä ei saanut soittaa suoraan meille (??), vaan kaikki piti tapahtua äidin kautta. Emme saaneet mennä isälle, jos hänen uusi naisystävänsä oli siellä.. Noin vuoden kuluttua erosta isäni ja tämä nainen muuttivat yhteen, jolloin äitini jopa vaati, ettemme saa olla yötä (?) isällämme (koska tämä nainen luonnollisesti on siellä). Näitä älyttömiä ja mielivaltaisia määräyksiä oli siis loputtomasti. Äitini myös jatkuvasti muistutti, kuinka tämä uusi nainen oli hajottanut perheemme, kuinka hän kohtelee meitä lapsia huonosti ja haukkuu häntä (äitiämme)-> mielenkiintoista sinänsä, emmehän lähes koskaan viettäneet aikaa tämän naisen kanssaan. Myöskin tuo "se nainen hajotti perheemme" on niin legendaarinen propagandalausahdus.

siis karmeaa lapselle ja äiti hoitoon ja äkkiä !!! enkä nyt tarkoita että isä ja uusi olisi tehneet oikein mutta joskus kyllä näyttää todellakin siltä että ero oli parempi ja äidin tulisi nyt korjata oma käytös ja äkkiä, vaikka olisi traumat tapahtumasta ei se oikeuta jatkamaan huonoa käytöstä ja se kuitenkin loppupeleissä kohdistuu lapsen pahanaolona. (mies ja uusi varmasti kestävät koska ovat olleet valmiita ottamaan kaiken paskan ystäviltä, suvulta exiltä jne ).

eli mitä opimme ? kun on erotilanne/erottu älkää ystävänä kannustako kostoihin, vihapuheisiin, haukkumiseen vaan koettakaa opastaa, tukea ja lohduttaa ja selittää miksi näin ei voi toimia. sen takia että lapsi kärsii ja kenenkään ei ole hyvä näin elää.

Mun vanhemmat eros kun olin 2v. Tiesin kyllä aina että isä on juoppo, ja että se ei ole hyvä juttu, mutta ei äiti mitenkään kauheasti isästä edes puhunut, ja isä ei pahemmin pitänyt yhteyttä, eikä maksanut elatusmaksuja kymmeneen vuoteen.

Isäpuolella oli myös poika joka asui äitinsä kanssa, äitinsä kyllä haukkui pojalle isää ja meitä isän uutta perhettä, mutta se akka on ollu aina ihan seinähullu muutenkin, meni itsekin sitten uusiin naimisiin ja sai lisää lapsia, silti taitaa olla edelleen aika hullu. Tämä isäpuolen ex soitteli ja haukkui mun äitiäkin, mutta isäpuoli ei koskaan sitä akkaakaan mitenkään pojalleen haukkunut, sääli vaan poikaansa, ja harkitsi pojan ottamista meille asumaan.

Itse tein sitten myös sen virheen että nuorena menin yksiin juopon kanssa, tein eroa hänestä vuosia, koska halusin että lapseni saa pitää isänsä mahdollisimman kauan, no se ei toiminut sitten pidemmän päälle, tytär ei ole nähnyt tai kuullut isästään yli kymmeneen vuoteen, ex suuttui kun menin naimisiin, tytär lähetti joskus kirjeessä jonkun isänpäiväkortin ja kuvansa, kirjekin tuli takaisin, ei ollu osoitetta isälle, eikä puhelinnumeroa. Kaikkeni tein, mutta mitään ei voinut kun viina on tärkeämpää kuin oma lapsi, ja ajatus ei oikein kai juokse.

Minun vanhempani erosivat kun olin n.6-vuotias. Muistaakseni kumpikaan ei pahemmin mustamaalannut toisiaan, äitipuoleni kyllä haukkui oikeaa äitiäni usein...

Ei kokemusta avioerosta omalla kohdalla tai omien vanhempienkaan, mutta jo aloituksesta tuli sellanen fiilis, ettei tuo skenaario ole mikään ihmeellinen jos isä on alkoholisti-renttu ja äiti se, joka kantaa vastuun (lapsista). Jos isän käytös on ollut merkittävä syy eroon ja arjen pyöritys jää täysin äidin harteille niin kai siinä on äidillä enemmän syytäkin moittia isää kuin toisinpäin.. tietenkään lasten ei pitäisi joutua näitä juttuja kuuntelemaan, mutta kyllä se musta on silti ihan ymmärrettävää.

Naiset voisivat antaa lähihuoltajuuden miehelle useammin eikä kaakattaa täällä kuinka "mies näkee kerran viikossa lapsia ja ostelee uusinta vempaita ja vitkutinta ja vie matkoille ja vie pitsalle ja märttyyriäiti ei saa edes hengähtää kun pyykkivuori jo kaatuu päälle.."

Jos naiset ajattelisivat lastensa parasta (kyllä, joskus lasten on parempi niin henkisesti kuin taloudellisesti asua isänsä luona pääsääntöisesti) eivätkä ajattelisi ihan niin paljon mitä ne naapuritkin ajattelee. Voisi se oma katkeruuskin hieman helpottaa.

Ja ennen kuin tänne ehtii tulla sata viestiä superäideiltä, jotka ovat lopulta päässeet eroon narsisti-alkoholisti-hakkaajamiehestä, tiedän hyvin ettei kaikkia miehiä isyys kiinnosta.

[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 14:41"]

Naiset voisivat antaa lähihuoltajuuden miehelle useammin eikä kaakattaa täällä kuinka "mies näkee kerran viikossa lapsia ja ostelee uusinta vempaita ja vitkutinta ja vie matkoille ja vie pitsalle ja märttyyriäiti ei saa edes hengähtää kun pyykkivuori jo kaatuu päälle.."

Jos naiset ajattelisivat lastensa parasta (kyllä, joskus lasten on parempi niin henkisesti kuin taloudellisesti asua isänsä luona pääsääntöisesti) eivätkä ajattelisi ihan niin paljon mitä ne naapuritkin ajattelee. Voisi se oma katkeruuskin hieman helpottaa.

Ja ennen kuin tänne ehtii tulla sata viestiä superäideiltä, jotka ovat lopulta päässeet eroon narsisti-alkoholisti-hakkaajamiehestä, tiedän hyvin ettei kaikkia miehiä isyys kiinnosta.

[/quote]

Mun lasten isä ei ole narsistialkkishakkaaja, vaan ihan hyvä isä. Mutta kyllä meni kahvi väärään kurkkuun kun ehdotin, että jos asioiden sopiminen on niin hankalaa, niin mitäpä jos hän ottaisi lapset, ja mä tapaisin sitten heitä ja maksaisin sen hirveän ison riistoelatusmaksun. Kyllä alkoi yhteistyö sujua. Että niin täydellinen isä ei hänkään halunnut olla, että olisi vapaa-aikansa ja vapautensa pilannut lasten arjella. Mitäpä pienistä, aina hän kuitenkin muistaa kaikessa pyyteettömyyttään ja panostaan isänä kovasti korostaa.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2012 klo 22:10"]

- käyttää lapsia pelinappuloina? Oma isäni jätti perheen, kun olin 5-vuotias. Muistan, että koko lapsuuteni äitini mustamaalasi isääni ja purki omaa pettymystään meihin lapsiin. Isä ei milloinkaan sanonut pahaa sanaa äidistä, vaan koitti tehdä kaikkensa säilyttääkseen hyvät välit meihin lapsiin, joita äiti puolestaan sabotoi sen minkä kerkesi.

minulle on erolapsena jäänyt suurempi katkeruus äitiäni kohtaan kuin isääni. Kun olen myöhemmin aikuisiällä jakanut kokemuksiani, olen huomannut miten monella tuntuu samankaltaisia kokemuksia. Siis, että äiti on ollut avioeroissa se tuhoisampi osapuoli lapselle. Vaikka isä olisikin alkoholisti-renttu, on hän silti lapsen isä ja sitä suhdetta tulisi kunnioittaa.

haluaisin kuulla teidän kokemuksianne eroista, omistanne tai vanhempienne. Miten olette handlanneet eron tyylikkäästi, vai oletteko sössineet?

[/quote]

Hm. Äitisi on silti voinut sanoa totuuden. Jotta ette kuvittelisi, että ihan kaikki miehet ovat samanlaisia. Ei sekään ole hyväksi, jos äiti valehtelee lapselle kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista isästä, jota ei oikeasti käytännössä ole perhe kiinnostanut muuten kuin satunnaisten hyvien hetkien verran ja muuten on eletty niin itsekkäästi kuin mahdollista, elatusmaksut jätetty ehkä maksamatta mutta kerran tavatessa tuotu lapselle jokin lahja.

Ymmärrän, että lapsi haluaa uskoa isästä hyvää, mutta kaunan kantaminen äidille vielä aikuisenakin on kyllä jokseenkin lapsellista, jotenkin harhaista. Tuollainen illuusio kamalasta äidistä pitäisi aikuisena kyllä saada rikottua ja nähdä, kuka teidät oikeasti konkreettisesti hoiti...

En koskaan tiennyt vanhempieni eron syytä, mutta tuossa taannoin isäni sanoi: "Sun äitis sen vieraissa juoksemisen aloitti." Jäi vähän monttu auki. Koskaan isäni ei ole sanonut äidistäni mitään pahaa, mutta sitten yht'äkkiä heittää tuollaista. Nyt syytän hieman enemmän äitiäni erosta.

" [quote author="Vierailija" time="28.09.2012 klo 11:17"]

ja vanhempani erosivat minun ollessa teini-ikäinen. Äiti meidät pääasiassa lapsena hoiti, mutta ei minulle ole kuitenkaan jäänyt sellaista kuvaa, että isä olisi jäänyt ulkopuoliseksi perheessämme, vaan osallistui jollain muulla tavalla perheen hoitoon ja asioiden/lasten hoitoon. Sosiaalityöntekijät kielsivät vanhempia haukkumasta toisiaan meille lapsille. Isän kohdalla tämä pitikin, mutta äidin kohdalla ei. Vielä 15 vuoden jälkeenkin äiti jaksaa haukkua isää ja keksiä kaikkia huonoja asioita isästä, esim. pettämisiä, jotka ei pidä edes paikkansa. Äitini on todella katkera isälleni avioerosta ja isän uudesta elämästä eikä varmasti katkeruus muuksi muutu. Samalla kun äiti haukkuu isää meille, saa hän jauhettua paskaa myös isän uudesta puolisosta. Tämä on meistä lapsista todella rankkaa, koska välit isään ovat hyvät ja hyvinä ne halutaan pitääkin. Eikä auta, että sanoo äidille, että lopettaa tuon haukkumisen. Hänen mielestä hänellä on siihen oikeus eikä hän kuulemma ole koskaan sellaista lupausta sossuntäteille tehnyt ettei meille lapsille isää saa haukkua.

Ja nyt kun elän itsekin uusperheessä, niin valitettavasti on tullut huomattua, että mieheni lapsen äiti mustamaalaa minua lapselle.
Eli taitaa olla tuo katkeruus naisten vaiva, joka etenkin erotilanteissa nousee esiin.

Vanhempieni avioerosta on kulunut myös 15 vuotta, ja äitini vieläkin puhuu asiasta, kuin se olisi tapahtunut "eilen" (ts. muutama vuosi sitten). minä ja veljeni olimme 10- ja 12- vuotiaita eron sattuessa. Klassinen tarina, isälläni oli työpaikkaromanssi. Eron jälkeen äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isän ja hänen uuden puolisonsa meidän lasten silmissä. Hän jankutti KAIKILLE (lastenvalvojalle, tutuille, sukulaisille, ystäville..) kuinka asiat isämme kanssa eivät suju, kuinka hän ei maksa elareita (jotka kyllä maksoi!) kuinka tapaamiset eivät suju, eikä hän millään tavalla osallistu lastensa elämään.. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Äiti itse sabotoi tapaamisiamme, ja asetti isällemme kaikkia älyttömiä ehtoja, mitä vastaan hän saisi meitä nähdä. Esim. Isä ei saanut soittaa suoraan meille (??), vaan kaikki piti tapahtua äidin kautta. Emme saaneet mennä isälle, jos hänen uusi naisystävänsä oli siellä.. Noin vuoden kuluttua erosta isäni ja tämä nainen muuttivat yhteen, jolloin äitini jopa vaati, ettemme saa olla yötä (?) isällämme (koska tämä nainen luonnollisesti on siellä). Näitä älyttömiä ja mielivaltaisia määräyksiä oli siis loputtomasti. Äitini myös jatkuvasti muistutti, kuinka tämä uusi nainen oli hajottanut perheemme, kuinka hän kohtelee meitä lapsia huonosti ja haukkuu häntä (äitiämme)-> mielenkiintoista sinänsä, emmehän lähes koskaan viettäneet aikaa tämän naisen kanssaan. Myöskin tuo "se nainen hajotti perheemme" on niin legendaarinen propagandalausahdus.

Äiti siis valitteli, kuinka tapaamiset eivät suju, mutta itsehän hän aiheutti tuon tilanteen. Mitä vanhemmiksi tulimme, sitä enemmän luonnollisesti päätimme "omista" asioistamme. Asiat sujuivat isän luona aina hyvin, mutta AINA äidin luokse palattuamme alkoi hirveä kuulustelu. Kaikki, mitä isän luona oli tapahtunut, jok'ikinen keskustelukin, piti toistaa SANASTA SANAAN äidille.. Sitten äiti päivitteli, kuinka olimme aina isältä tullessa "niin ahdistuneen oloisia". Ihmekös tuo, jos joka kerta kotona odottaa parin tunnin kuulustelu! Jos joku asia jäi kertomatta ja se tuli myöhemmin esille jossain toisessa yhteydessä.. Auta armias sitä huutoa! Kun isä ja tämä nainen menivät kihloihin (taisin olla tuolloin 14 vuotias) ja he kertoivat asiasta meille ollessamme isällä viikonlopun, onnittelin heitä. (Kuten normaalit ihmiset tekevät!) Maanantaina veljeni meni edeltä äidin luokse, kun minulla oli koulua. Äiti oli "kuulustellut" häntä yksin, ja tämä kihlaus oli tullut esille, ja äiti oli kysynyt veljeltäni, miten reagoimme (?) uutiseen. No onnittelemalla. Kun itse saavuin kotiin enkä heti itse kertonut äidille, että onnittelin isää ja tätä naista, tuli kolme viikkoa kotiarestia! Siis siitä, että ONNITTELIN heitä.
Ymmärrän, että äiti oli katkera isän uudesta elämästä ja siitä kuinka helpolla tämä pääsi. Äitihän pyöritti arkea; mutta siinäkin ärsyttää se, että asioiden ei olisi tarvinnut olla niin hankalia! Isäni olisi ollut valmis viikko ja viikko- järjestelyyn, tai vaikka niinkin joustavaan, että me lapset olisimme saaneet itse päättää, kuinka pitkiä aikoja vietämme kummankin vanhemman luona. isä asui siis vain 20 kilometrin päässä samassa kaupungissa kanssamme. Välini äitiin ovat periaatteessa hyvät nykyään, mutta jos vahingossakaan mainitsen tästä menneisyydestä (yleensä silloin, kun äiti on taas kerran haukkunut isäni jollekin ystävälleen), äiti joko raivostuu minulle silmittömästi ja katkaisee välit moneksi kuukaudeksi, tai alkaa itkeä ja haukkuu, kuinka kiittämätön olen. Kun yritän siis ASIALLISESTI ja puolueettomasti keskustella tästä. Eihän isäni ollut mikään pyhimys, mutta eniten harmittaa tuo, kun äiti ei suostu näkemään itsessään ja omassa toiminnassaan mitään väärää. En myöskään haluaisi hänen tuhlaavan elämäänsä kaikenlaiseen katkeruuteen (->ei varmasti ole normaalia vielä 15 vuoden jälkeenkin paasata erosta noin katkerasti?). En vain saa häntä millään ymmärtämään tätä.

Aivan liian usein kuulen samankaltaisia tarinoita lasten käyttämisestä toista vanhempaa vastaan. Tuon pompottelun ja pelinappulana olemisen sisäistää usein vasta vanhemmalla iällä. 10-vuotias, saatikka nuorempi lapsi, ei aina itse osaa suhtautua asioihin objektiivisesti. Varsinkin, jos äiti kokoajan haukkuu isää lapsille. Vaikka isä olisikin tehnyt p'skan tempun äidille, ei sitä tarvitse lapsille kostaa.. :( Itselläni on pieni poika, ja olen tehnyt kaikkeni, jotta hänellä olisi hyvät välit kaikkiin isovanhempiinsa. Lapsellani on siis neljä "mummolaa", koska myös mieheni vanhemmat ovat eronneet ja molemmat uusissa naimisissa. Äitini on silminnähden tyytymätön tähän, (hän selvästi haluaisi, ettei poikani ja isäni vaimon välille rakentuisi minkäänlaista suhdetta!) mutta lapsi on minun, ja onneksi hän on sen ymmärtänyt, eikä sentään pojalleni hauku isääni (mitä pelkäsin kun tajusin, ettei äitini ehkä koskaan pääse "yli" erosta). Tuo vanhempieni ero ja sitä seurannut pelinappulana oleminen nousi vuosien jälkeen uudestaan mieleeni, kun itse tulin äidiksi. Vasta silloin rupesin tuntemaan suoranaista VIHAA äitiäni kohtaan noiden asioiden vuoksi. Itse en ikinä voisi tehdä lapselleni samaa, mikäli minä ja mieheni eroaisimme.

"

Äitisi on lähes kuin omani, sillä erotuksella että olin vanhempieni erotessa vain 4-v ja ainoa lapsi ja äitini sai vuosien oikeustaistelun jälkeen yksinhuoltajuuden. Minulle ei kehittynyt käytännössä minkäänlaista suhdetta isääni, kiitos äitini. . 

Tutuistuin isääni kunnolla vasta muutettua omilleni. Hän oli alkoholisoitunut ja masentunut pahasti tuon oikeustaistelun jälkeen, sanoi kadottaneensa tarkoituksen elämältään lopullisesti sen jälkeen. :(  

Nyttemmin hän on vuosien hoidon jälkeen parantunut ja päässyt viinasta eroon ..

Isät ovat usein todella heikoilla näissä huoltajuuskiistoissa, äitiä uskotaan lähes automaattisesti, omanikin selitti sossun tädeille ties  millaista palturia todistaakseen isäni olevaan täysin kyvytön vanhempi.

Äitini kanssa en ole ollut väleissä sen jälkeen, kun sain totuuden selville. 

Minun äitini on eronnut ja nyt se raivoaa kuin hullu ja no näin tänään yhden nimen kuka hänelle soitti jota en olisi halunnut nähdä