Lastenhoitajan avautuminen
Jonnekkin täytyy ärsytystä purkaa, eikö vaan? Odotan vastaukseksi ilkeitä kommentteja, haukkumista, vähättelyä ja asioiden vääntelyä joten antaa palaa sisters!
-Ärsyttää kun lasten vanhemmilla on eri säännöt lasten kanssa, kuin miten minua on kehotettu toimimaan. Esim lapset eivät saa syödä sohvalla, vaan pöydän ääressä. Daa, perussääntö. Kuitenkin aamulla tullessani saattaa lapset olla television ääressä syömässä leipää ja puuroa, koska "siten maistuu paremmin ja jaksaa leikkiä". Eihän mulla muuten ole asiaan sanottavaa, mutta sitten lapset haluavat minunkin kanssani syödä sohvalla telkkaria katsellen. Ja totta kai olen tyhmä lastenhoitaja lasten mielestä, kun mun kanssa ei saa tehdä samoja juttuja, kuin vanhempien kanssa.
Muitakin tällaisia sääntöjä on, joita minulle on kehotettu ja kuitenkin olen nähnyt vanhempien rikkovan itse tätä sääntöä jatkuvasti.
-Jokaikinen kiukkupuuska tai itku tarkoittaa tietysti sitä, että lapsi on kipeä. Jolloin lapsi saa vanhemmiltaan kaiken periksi, niitä ei komenneta, vaan säälitään kipeitä lapsia. Hyvä esimerkki siitä on, että heidän lapsi oli menossa kerhoon (minä vien) ja aamulla lapsi oli sanonut olevansa kipeä, eikä tahtoisi mennä. Minä sanoin lapselle, että entäs jos ajetaan maatilan ohi (menee 5 min kauemmin ajaessa) niin näät niitä lampaita matkan varrella. Lapsi sanoi kovaan ääneen JOOO ja alkoi itse pukea. kerhosta lapsi tuli laulellen ja tarinoita kertoillen hyvän tuulisena, että sellainen "kipeä" lapsi.
-Lasten annetaan päättää liian monesta asiasta. He kysyvät lapsiltaan, että mennäänkö ulos. Lapset sanovat, että ei mennä. Vaikka sitten minä sanoisin, että nyt mennään ulos leikkimään, niin alkaa hirveä huuto ja vastustus. Väkisin olen lapset silloin tällöin pukenut, muuten me ei rehellisesti sanottuna ikinä mennä ulos.
Ja joo, olen aika pitkään miettinyt, etten ole heille sopiva lastenhoitaja ja saa nähdä kuinka kauan jaksan...
nätisti ja rakentavasti.
Esim kun näet lapset syömässä sohvalla, mainitset tuosta kuinka hankalaa sinun on sitten saada lapset tottelemaan "syödään vain pöydän ääressä" -sääntöä kun vanhempien kanssa on eri säännöt.
Uskon, että kun sanot asioista ystvllisesti ja rakentavasti, ei tule ongelmaa.
t. äiti