Kerättäiskös hyviä käytännön vinkkejä, joita kaikki ei ehkä tiedä, mutta pitäisi tietää..?
Tarkoitan asioita, joihin jonkun alan ammattilainen työssään usein kohtaa, ja ehkä toivoisi että maallikotkin tajuaisivat mistä on kyse. Tai muuten vain johonkin asiaan vähän enemmän paneutunut ihminen on hoksannut, ja toivoisi että muutkin huomaisivat asian. Joku yksinkertainen asia, josta saattaisi olla usealle ihmiselle hyötyä, ja jonka voisi helposti toteuttaa jos vaan tietäisi/viitsisi/muistaisi/tulisi ajatelleeksi.
Kyse voi olla jostakin asiasta joka kaikkien jo pitäisi tietää (mutta selvästikään kaikki eivät silti tiedä), tai sellaisesta jota juuri kukaan ei tiedä, mutta ehkä olisi hyvä tietää.
Ajattelin, että paitsi että olisi mielenkiintoista kuulla eri ammattilaisten mielipiteitä, voisi tällainen listaus oikeastikin olla avuksi.
Mulle tulee mieleen kaksi asiaa, liittyen siivoukseen ja hampaisiin :D. Kumpikaan ei ole ihan niin hyviä vinkkejä, mitä toivoisin että AV:n ammattilaisilta löytyy, mutta aloitan nyt aloittamisen vuoksi tällaisilla...
1) Harkitse tarkkaan ennen kuin hankit karvalankamattoja, jos et ole tosi ahkera siivoaja. Etenkin jos sinulla on lemmikkejä tai lapsia. Karvalankamatot on hankala puhdistaa ja vaikka ne alkuun on ihania, niistä tulee nopeasti haisevia, pölyisiä ja lätsähtäneitä. Vain jos jaksat imuroida, tuulettaa ja pestä niitä usein, ja pidät muutenkin huushollin (ja lapset ja koirat) järjestyksessä ettei likaa ja pölyä pääse kertymään mihinkään, niistä voi olla iloa pidempään.
2) Älä pese hampaita heti ruokailun jälkeen, happohyökkäys pehmentää kiillettä ja harjaaminen vahingoittaa silloin hammasta.
Keksikää parempia!
Kommentit (136)
pesuaineella, EI VALKOPYYKILLE tarkoitetulla!
Suurimmaksi osaksi valkoiset vaatteet ovat nimittäin _värjätty_ valkoisiksi, eli jos peset niitä valkopesujauheella, joka valkaisee (vie värejä pois) muuttuvat valkoiset vaatteesi ajan mukaan harmaiksi!
Mä itse ihmettelin tätä jossain vaiheessa, että miten on mahdollista että valkoiset vaatteet harmaantuvat, vaikka pesen ne tarkasti vaan keskenään (enkä tumman/värillisen pyykin seassa) ja valkopyykille tarkoitetulla aineella...
Luonnonkuidut valkenevat lisää, mutta keinokuidut on värjätty. Esim puuvilla ja pellava valkenevat aina.
Oikeasti kaikki energia menee pään pinnalla pitämiseen ja veden polkemiseen.
1.
Kaupassa:
1. Sen maksukorin tai bonuskortin voi laittaa laitteeseen heti kun kone on ottanut viivakoodin ekasta ostoksesta.
2. Rahapussin ja maksukorin voi kaivaa valmiiksi esiin kun odottelee siinä hihnan vieressä.
Ei siinä hihnan vieressä odotella, vaan pakataan samalla ostoksia toisessa päässä, niin ei kassa ruuhkaudu ja jonoudu :)
Jos farkkujen sepalus uhkaa aukeilla itsestään, kiinnitä vetoketjun vetimeen avainrengas ja ripusta se farkkujen nappiin pitämään vetoketjua kiinni, ennen kuin suljet napin.
Jos farkkujen vetoketju meinaa aukeilla, syynä on yleisimmin se että et käännä vedintä alaspäin vaan jätät sen sojottamaan ylöspäin jolloin siinä oleva stoppari ei toimi.
1.
Kaupassa:
1. Sen maksukorin tai bonuskortin voi laittaa laitteeseen heti kun kone on ottanut viivakoodin ekasta ostoksesta.
2. Rahapussin ja maksukorin voi kaivaa valmiiksi esiin kun odottelee siinä hihnan vieressä.Ei siinä hihnan vieressä odotella, vaan pakataan samalla ostoksia toisessa päässä, niin ei kassa ruuhkaudu ja jonoudu :)
sitä hetkeä kun odottelee siinä hihnan vieressä kun kassa palvelee vielä edellistä asiakasta. Ei siinä vaiheessa pakkailla vielä mitään kun omat tavarat odottelee vuoroaan hihnalla.
Tuoteselosteessa kyllä lukee jos ei saa ottaa. Esim. Flagyl (metronidatsoli) on tällainen poikkeus, jolla on antabusvaikutus.
Naisen selkäsäryt ovat joskus yhteydessä kuukautiskierron hormonivaihteluihin. Jos selkäsäryt ovat epämääräisiä eivätkä tunnu liittyvän mihinkään erityisesti, merkkaa ne kalenteriin ja seuraa liittyvätkö ne kuukautiskierron vaiheisiin. Jos liittyvät, e-pillerit voivat käytännössä poistaa ne pitämällä hormonitasot tasaisena.
3) Muista, että ihmisen muisti ei ole erehtymätön. Siispä jos mieleesi pälkähtää "näinhän se asia meni!" niin pysähdy hetkeksi ja mieti, onko muistikuvasi niin tarkka sitten kuitenkaan. Voi säästää monilta väärinkäsityksiltä ja epämääräisiltä "juoruilta", kun hoksataan ettei ensimmäinen päähän pälkähtävä mielikuva välttämättä ole totuus.
Jokaiselle pienelle taaperolle ei tarvitse ostaa omaa syöttötuolia ruokapöytään. Saman asian ajaa lasten istuinkorokkeet (autoihin hommattavat, ne styroksiset). Maksavat paaaaljoooon vähemmän kuin monta syöttötuolia ja ruokailujen välillä niitä voi säilyttää vaikka kaapissa.
t. pph
Jos haluat leikata sipulin ilman kyyneliä, kannattaa käyttää se pakastimessa ennen leikkaamista. Sipulin itkettävät yhdisteet syntyvät vasta leikkausvaiheessa entsyymien vaikutuksesta. Entsyymeillä on kuitenkin tietty lämpötila, missä ne toimivat. Jos sipulin käyttää pakkasessa (5-10 min) niin itkettäviä yhdisteitä ei synny, koska entsyymit eivät toimi.
Naisen selkäsäryt ovat joskus yhteydessä kuukautiskierron hormonivaihteluihin. Jos selkäsäryt ovat epämääräisiä eivätkä tunnu liittyvän mihinkään erityisesti, merkkaa ne kalenteriin ja seuraa liittyvätkö ne kuukautiskierron vaiheisiin. Jos liittyvät, e-pillerit voivat käytännössä poistaa ne pitämällä hormonitasot tasaisena.
Mulle e-pillerit aiheutti jos jonkinmoista ongelmaa: limakalvot kuivui ja meni rikki, paino nousi joku 7 kg, mielialat oli päin peetä. Jälkikäteen tajusin myös, että elämäni pahimmat selkäkipuvuodet olivat ne samat vuodet kun söin pillereitä. Saattaa olla täysin sattumaakin, mutta näin mulla meni.
kurkusta saa nopeasti siivuja leikattua leivän päälle fiskarsin perusjuustohöylällä
kajalkynä (jos niitä enää käytetäänkään ;) hetkeksi pakastimeen ennen teroitusta
Jos haluat leikata sipulin ilman kyyneliä, kannattaa käyttää se pakastimessa ennen leikkaamista. Sipulin itkettävät yhdisteet syntyvät vasta leikkausvaiheessa entsyymien vaikutuksesta. Entsyymeillä on kuitenkin tietty lämpötila, missä ne toimivat. Jos sipulin käyttää pakkasessa (5-10 min) niin itkettäviä yhdisteitä ei synny, koska entsyymit eivät toimi.
Lapsia kannattaisi kuljettaa turvallisesti eli mieluiten takapenkillä (vaikka ne haluaisivatkin vänkärinpaikalle).
Automerkistä riippuen airbag autossa voi olla pituusraja esim 140cm ja alle sen pituiselle voi käydä tosi huonosti jos airbag räjähtää vänkärinpenkillä päin lapsen kasvoja. Ja se vahinko voi sattua ihan siinä lyhyellä kotimatkalla lähipäiväkodista kotiinkin...
Jos haluat leikata sipulin ilman kyyneliä, kannattaa käyttää se pakastimessa ennen leikkaamista. Sipulin itkettävät yhdisteet syntyvät vasta leikkausvaiheessa entsyymien vaikutuksesta. Entsyymeillä on kuitenkin tietty lämpötila, missä ne toimivat. Jos sipulin käyttää pakkasessa (5-10 min) niin itkettäviä yhdisteitä ei synny, koska entsyymit eivät toimi.
Hyvä jos jääkaappi riittää, mulla tuppaa sipulit olemaan edelleen siellä pakastimessa kun ruoka on valmista.
Mikron pesu kannattaa aloittaa kiehuttamalla kupillista hetki mikrossa ja sitten odotella hetki. Lika irtoaa pyyhkäisemällä.
että koira kaipaisi tekemistä mutta ei oikein aika riitä. Joissakin koiraperheissä näin tuppaa olemaan enempi tai vähempi aina, ja joissakin satunnaisesti, esimerkiksi kun ihmiset sairastaa.
Kaikenlainen pureskelu ja nenänkäyttö on koiralle mukavaa puuhaa ja väsyttää sitä hyvin. Aika helppo tapa lisätä aktiviteettia koiran elämään, on unohtaa ruokakuppi, ja tarjota koiralle kaikki ruoka joko erilaisista aktivointileluista (esim. Kongit tai vastaavat) tai vaikka nurmikolle ripoteltuna. Koira saa sitten itse kaivella ruokansa leluista tai keräillä maasta.
Joskus, jos haluaa pikkasen enemmän panostaa, voi myös tehdä koiralle jäljen, jossa ihminen kävelee pienen matkan vaikka nurmikolla tai metsässä ja ripottelee jalanjälkiinsä jokusen ruokapalasen/nappulan. Jäljen lopussa odottaa sitten loppuruoka. Jotkut koirat tarvitsevat enemmän apua jäljestämiseen (lyhyet askeleet ja ruokaa koko matkalla), jotkut hiffaavat homman nopeasti ja niille voi tehdä vaikeampia tehtäviä (pidempi aika jäljen tekemisen ja jäljestämisen välillä, normaalimmat askeleet, pidemmät matkat, käännöksiä ja ruokaa vain muutamassa kohdassa tai vasta lopussa). Jos tarkoitus on vain keksiä puuhaa koiralle, ei jäljestämisen yksityiskohdilla ole niin väliä. Lapset voi ottaa mukaan tekemään jälkiä tai piilottamaan koiran ruokia.
Kaada sisään vettä, lisää käsitiskiainetta töräys ja pistä surraamaan hetkeksi. Huuhtele. Ta-daa!
Osa ihmisistä saa kuivaa yskää talvi/syysiltoina. Lusikallinen hunajaa tehoaa tähän, ei tarvitse popsia pastilleja.
Jos Kelan hakemuksella on kiire, kirjoita oikeaan yläkulmaan siististi "kiire". Olen nähnyt virkailijoiden tekevän näin ja eräs neuvoi tämän minullekin.
Jos säilytät vaippoja pihalla tai muualla omassa roskiksessa. Nakkaa joukkoon muutama käytetty kahvin suodatinpussi tai muuten kahvinporoja. Kummasti ei haisekkaan enään niin pahalle.