Nyt mä oksennan. Ylellä tehtiin juuri ympärileikkaus.
En olis uskonut että se operaatio oikeasti näytetään. Onneksi vauva oli nukutettu.
Kommentit (102)
Jos amerikkalainen mies nakee ymparileikkaamattoman niin han luulee etta mies on ollut jossain kauheassa onnettomuudessa.
Jaa, mitenkäs se kamala onnettomuus muka PALAUTTAA silvotun esinahan paikoilleen?
ropeloisen rumalta verrattuna leikattuun. Olet kai nahnyt kuvia palovammaisten naamoista?
jos lapsen isä ja äiti haluaa siten harjoittaa omaa uskontoaan. NOT.
Joita se ei kosketa millään tavalla? Ympärileikkausta on kuitenkin harrastettu ainakin 5 tuhatta vuotta. Eipä ole näkynyt uhrien massiivisia protesteja, vaikka esim. jenkeistäkin suurin osa on silvottu. Minusta myös tuon juutalaisen kastevertaus oli äärimmäisen osuva, vaikka siinä ei silvotakaan mitään. Ainoa ongelma on että näitä leikkauksia ei tehdä sairaaloissa.
Uhreille on myös korjausleikkausia tarjolla, vaikka eihän siitä enää mitenkään saa samanlaista kuin ennen leikkausta oli.
Yhdysvalloissa ympärileikkaukset on vähentyneet, erityisesti länsirannikolla ja koulutettujen parissa.
Pojan ympärileikkaus vastaa täysin tytön "clitoral hood"-leikkausta. Kyseisessä leikkauksessa tytöltä poistetaan klitorista suojaa huppu, jonka vastine pojalla on esinahka. Sinä olet ilmeisesti valmis hyväksymään tämänkin leikkauksen? Tyttö kärsii kyseisestä leikkauksesta ihan yhtä paljon kuin poikakin.
Joita se ei kosketa millään tavalla? Ympärileikkausta on kuitenkin harrastettu ainakin 5 tuhatta vuotta. Eipä ole näkynyt uhrien massiivisia protesteja, vaikka esim. jenkeistäkin suurin osa on silvottu. Minusta myös tuon juutalaisen kastevertaus oli äärimmäisen osuva, vaikka siinä ei silvotakaan mitään. Ainoa ongelma on että näitä leikkauksia ei tehdä sairaaloissa.
Jos amerikkalainen mies nakee ymparileikkaamattoman niin han luulee etta mies on ollut jossain kauheassa onnettomuudessa.
Jaa, mitenkäs se kamala onnettomuus muka PALAUTTAA silvotun esinahan paikoilleen?
ropeloisen rumalta verrattuna leikattuun. Olet kai nahnyt kuvia palovammaisten naamoista?
leikkaaminen pois verrattavissa pään kasteluun vedellä? Jääkö siitä kasteesta pysyvä fyysinen jälki?
Oletko kuullut jonkun ympärileikkaamattoman aikuisen miehen toivovan esinahan amputointia ilman lääketieteellistä syytä? Aivan, miehet ovat kovin kiintyneitä esinahkaan, mikäli ovat sellaisen saaneet pitää.
Yhtä hyvin naisten ympärileikkausta voi puolustaa sillä, että naiset kannattavat leikkausta ja perheen äiti on se, joka päättää tyttärensä silpomisesta. Ne jotka ovat itse silvottuja, haluavat yleensä jatkaa perinnettä. Sitäkin tapaa on jatkettu tuhansia vuosia.
Joita se ei kosketa millään tavalla? Ympärileikkausta on kuitenkin harrastettu ainakin 5 tuhatta vuotta.
Orjuuttakin harjoitettiin aika pitkään... Samoin naiset eivät olleet pitkään aikaan (eräissä uskonnoissa ei vieläkään) tasa-arvoisia miehen kanssa.
Eli, historiaan vedoten, palautetaan orjuus ja alennetaan naiset takaisin miestä alempaan asemaan. Sitäkö haluat?
leikkaaminen pois verrattavissa pään kasteluun vedellä? Jääkö siitä kasteesta pysyvä fyysinen jälki?
Oletko kuullut jonkun ympärileikkaamattoman aikuisen miehen toivovan esinahan amputointia ilman lääketieteellistä syytä? Aivan, miehet ovat kovin kiintyneitä esinahkaan, mikäli ovat sellaisen saaneet pitää.
Ja samalla tavalla uhri liitetetään usein loppuiäkseen uskontoon. Jos kielletään, niin sitten molemmat kiitos.
ikiajat harjoittanut perinnettä, jossa nuoret pojat imevät nuorten miesten peniksiä ja nielevät siemennesteen. Tätä jatkuu niin kauan kunnes poika saavuttaa sukukypsyyden. Tämäkin on ilmeisesti ihan terve tapa ja normaalia ja hyväksyttävää kun on vanhasta perinteestä kyse?
Esinahkaa ei saa koskaan takaisin.
leikkaaminen pois verrattavissa pään kasteluun vedellä? Jääkö siitä kasteesta pysyvä fyysinen jälki?
Oletko kuullut jonkun ympärileikkaamattoman aikuisen miehen toivovan esinahan amputointia ilman lääketieteellistä syytä? Aivan, miehet ovat kovin kiintyneitä esinahkaan, mikäli ovat sellaisen saaneet pitää.
Ja samalla tavalla uhri liitetetään usein loppuiäkseen uskontoon. Jos kielletään, niin sitten molemmat kiitos.
Suomesta. Allottava tapa syoda harmaata persetta. Eihan kasvissyojat, hindut, muslimit tai juutalaisetkaan sellaista yokotysta syo. Pois siis myos suomalaisilta.

on video ilman puudutusta tehdystä leikkauksesta. Poika huutaa ihan hysteerisenä. Jumalauta sitä ei pysty katsomaan edes tämän lapsen tuskan ja huudon takia. Eikö aikuiset miehet voi leikkauttaa vehkeestään vaikka millaisen palan joa sen jollekin uskonnolle haluaa uhrata. Onneksi mev lut. Jumala ei halua uhrilahjaksi meidän ruumiinosia.
"Onneksi mev lut. Jumala ei halua uhrilahjaksi meidän ruumiinosia."
Miksi KD puolueista sitten Kokoomuksen rinnalla puolustaa eniten oikeutta tehdä pojille ympärileikkauksia?
Miksi päähallituspuolue Kokoomus ei vastusta, kuten muut, vaan hyväksyy poikien ympärileikkaukset.
Politiikka on rahanjakoa omille. Miten kokoomus tai sen kannattajat hyötyvät nykytilanteesta?
"Onneksi mev lut. Jumala ei halua uhrilahjaksi meidän ruumiinosia."
Miksi KD puolueista sitten Kokoomuksen rinnalla puolustaa eniten oikeutta tehdä pojille ympärileikkauksia?Miksi päähallituspuolue Kokoomus ei vastusta, kuten muut, vaan hyväksyy poikien ympärileikkaukset.
Politiikka on rahanjakoa omille. Miten kokoomus tai sen kannattajat hyötyvät nykytilanteesta?
Kokoomus puolustaa pakkoruotsia vastoin äänestäjiensä tahtoa, koska se saa rahaa ruotsinkielisiltä säätiöiltä.
Keneltä Kokoomus saa rahaa pippeleiden silpomisen puolustamiseen?
Suomesta. Allottava tapa syoda harmaata persetta. Eihan kasvissyojat, hindut, muslimit tai juutalaisetkaan sellaista yokotysta syo. Pois siis myos suomalaisilta.
kuin teidan ymparileikkauksesta vouhkaaminen.
Sanavalinta, ja kyllä, on se laillista.
Sinusta olisi ilmeisesti ihan hyväksyttyä leikata korvannipukatkin pois pojilta, ei niistä ole mitään hyötyä, paleltuvatkin hyisessä ilmastossa helposti.