Vaatetuksesta hautajaisissa kysymys.

juhlaa arjesta ilman pukua - näin karrikoidusti. Juuri tänään etsin lapselleni hautajaisvaatteita ja huomasin poikien puvut. En pystyisi pojalleni pukua laittamaan; lasten ei tarvitse olla miniaikuisia. Mielestäni löysin pojalleni oikein sopivat juhlavaatteet. Mm. suorat housut ja paita eivät kuulu meillä arkivaatetukseen. Juhlaan kuuluu muutakin kuin vaatetus, millä tilaisuuden merkitys selviää lapselle.

Tust: Minusta ja meillä juhlia on monenlaisia. Juuri niille kavereiden synttäreille tai päiväkodin pienempiin juhliin riittää lapsille hyvin kauluspaita ja mahdollisesti suorat housut. Jos tarvitaan vähän juhlavampaa, niin lisätään kraka. Sitten joissakin juhlissa voi käyttää vaikka farkkuja ja puvuntakkia pikkutakkina. Ja sitten niihin kaikkein suurimpiin juhliin (ristiäiset, häät, hautajaiset, isovanhempien suuret syntymäpäivät) laitetaan puku valkoisella kauluspaidalla. Minä pidän tärkeänä opettaa lapsille juuri näitä aste-eroja pukeutumisessa. Myös arkipukeutumisessa on meillä aste-eroja: on erikseen kotivaatteet, päiväkotivaatteet ja kyläilyvaatteet. Kotona pidetään sellaisia ¿rönttyvaatteita¿, päiväkodissa vähän siistimpiä, mutta mukavia vaatteita, esim. college-pukuja ja kylään ja harrastuksiin ym. laitetaan sitten vähän siistimmät housut ja puserot. Ei aikuisena pärjää, jos osaa vain kaksi pukeutumiskoodia: arjen ja juhlan. Ja totta kai arkeen ja juhlaan kuuluu muutakin kuin pukeutuminen, mutta oikean pukeutumisen osaaminen on kuitenkin osa pärjäämistä aikuisten maailmassa sitten aikanaan.



S.O.: Sama kuin edelliselle.



Jonskuli: Ihmettelin vain - itse kun en iki maailmassa ostaisi ensin tai ainoiksi kengiksi punaisia kenkiä. Minä kun aina ajattelen ensisijaisesti vaate- ja kenkähankinnoissa monikäyttöisyyttä sekä itselläni että lapsilla. Siksi ostan lähestulkoon pelkästään mustia kenkiä, että ne parhaiten sopivat vaatteeseen kuin vaatteeseen ja tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Toki ostan joskus muunkin värisiä kenkiä, mutta lähinnä ikään kuin ¿ylimääräisiksi¿ tai johonkin tiettyyn asuun sopiviksi (tai sitten vaikka lenkkareiksi tai varvastossuiksi). Minusta kuulosti siis uskomattomalta, että lapsella on ainoastaan punaiset juhlakengät kun en voi kuvitella punaisten kenkien sopivan kovinkaan monen asun (edes punaisen, koska punaisen eri sävyjä on niin paljon) kanssa. Mutta olen kyllä huomannut ennenkin, että kaltaisiani ¿järkishoppainijoita¿ on yhä vähemmän ja yhä useammat ovat sellaisia ¿mielihyväshoppainijoita¿ ajattelematta sen enempää kuin mikä sattuu näyttämään kivalta¿

Jos joku nyt haluaa ostaa pikkupojalle puvun häihin ja hautajaisiin, niin ei siinä ole mitään väärää. Mutta mitenkään välttämättömänä en pukua näe. En muista nuoruudessani koskaan nähneeni yhdelläkään pojalla pukua rippijuhlissa - ja olin sentään monella rippikoululeirillä isosena. Kummasti nuo samat pojat ovat kuitenkin oppineet pukeutumaan pukuun aikuisena ihan luontevasti, vaikka useimmat heistä pitivätkin ensimmäistä kertaa elämässään pukua päällä omissa lakkiaisisssaan (no, varmaan pukua oli sitä ennen jo sovitettu).



Minusta pojan normaalin juhla-asun (suorat housut + valkoinen kauluspaita) juhlistamiseen häihin ja hautajaisiin sopivaksi riittää vallan mainiosti juhlava liivi ja rusetti tai kravatti.



Alkuperäiselle kysyjälle sanoisin, että minusta kuvailemasi puku kuulostaa lapselle hautajaisiin täysin sopivalta, mutta punaisten sandaalien sijaan hankkisin kuitenkin mustat kengät.

En muista kaikkia kirjottajia, mutta tässä pari ajatusta jotka heräsi kun luin ketjun jatkoa:



Hienoa, jos joillain perheillä on varaa ostaa pienillekkin lapsille puvut, ja muutenkin mitä erinäisempiä vaateparsia eriasteisia juhlia varten. On kuitenkin monia perheitä jossa niin ei voi tehdä.



Hautajaiset omaisille? Minä kun luulin että hautajaisissa osoitetaan kunnioitusta vainajaa kohti, eikä omaisille. Ja jos omaisia varten hautajaisissa käydään, niin ketkä on ne omaiset joita varten ketjun aloittajan tulisi itsensä ja perheensä pukea? Oman käsitykseni mukaan hän itse lukeutuu omaisiin, jos kerran miehen mummo on kyseessä?



Toivon, ettei meidän lapset katsele aikuisena lapsuuden kuvia, ja vaatetuksen perusteella tee päätelmiä siitä, miten paljon me vanhemmat välitetään ja rakastetaan. Siinä tapauksessa ei ole minuakaan lapsena rakastettu eikä minusta ole välitetty kun ei kerran joka juhliin ole voitu ostaa uusia hienoja vaatteita, tai edes välttämättä pukea juhlavaatteisiin...



Ja voi huhhuh: noloa tunnustaa ettei ole ajatellut asiaa punaisia sandaaleja ostaessa... Mun mielestä elämässä on oikeastikkin noloja asioita, kuin se että ostaa juuri kävelemään oppineelle lapselle punaiset kengät, ajattelematta että ehkä kohta joku kuolla kupsahtaa ja päästään hautajaisiin mustien kenkien kanssa!



No joo, onhan noita mielipiteitä itse kullakin. Hienoa, että on erillaisia perheitä, ja onneksi mun perhe on mulle sopiva ajatusmaailmaltaan :-)

Tuo kustannuspuolihan se on juuri se mikä rajoittaa ei mikään muu!! Tottakai jos rahaa olisi ostaisin kaikille uudet vaatteet/kengät. Enkä todellakaan miettisi ostaisinko vai en, se olisi itsestään selvyys. Mutta kun rahaa ei ole niin sitä ei ole, eikä taivaastakaan sitä näytä satavan. Kotihoidontuki kun ei kovin iso ole, miehellä keskivero palkka, mitään lisäosaa/kuntalisää emme saa. On asunto-, auto-, opinto-lainaa. Hyvin pärjätään, mutta jokainen " ylimääräinen" meno tuntuu sitten muussa elämisessä. Noi kengätkin on sellainen juttu, että jos nyt ostan hautajaisia varten uudet kengät tytölle, niin seuraavissa juhlissa (milloin lie) ne tod.näk. on jo pienet...



Ja tuo kanssa tuntui jo aikaisemmin aika omistuiselta mutten siihen viitsinyt juuttua, että minä ainakin yritän kasvattaa lapseni rakkaudella enkä hienoilla/kalliilla vaatteilla/tavaroilla. Itse olen siskoni kanssa asunut pienestä asti yksinhuoltajaäidin kanssa eikä rahaa liikaa ole ollut, eikä todellakaan koskaa ole mielessä käynyt ettei äiti rakasta/välitä kun minulla ei ollut yhtä hienoja farkkuja koulussa kun muilla!

Itse asiassa juuri kustannusten takia minä niitä punaisia kenkiä ihmettelinkin¿ siis en ymmärtänyt, miten jollekulle jolla ei ole varaa ostaa hautajaisiin uusia vaatteita kaikille (kuten monilla ei ole¿) on tullut mieleen ostaa lapselle PUNAISET juhlakengät!



Nimenomaan tuosta kustannuslähtökohdasta käsin meillä suunnitellaan hyvin tarkkaan etukäteen vaateostokset huomioiden kaikki mahdolliset eteen tulevat tilanteet ajoissa. Juuri kustannusten takia meille ostetaan tummat talvikengät, kesäkengät ja ulkotakit, että käyvät sitten kaikkiin juhliinkin eikä tarvitse ostaa erikseen uusia pelkästään juhlia varten. Ja juuri kustannusten takia meillä ostetaan pojille puvut jo hyvissä ajoin alennusmyynneistä, jopa kippareilta ja silloin kun niitä halvalla saa ettei tarvitse sitten kalliilla etsiä kaikkia kauppoja läpi kun tarve tulee.



Juuri näin joulun alla on pukuja melkein joka kaupassa - parin kuukauden kuluttua ei enää missään. Tällä hetkellä H&M:ltä saa uuden poikien mustan puvun 35 eurolla, jos ostaa vasta parin kuukauden päästä Bobosta ja Jesper Juniorista niin saa pulittaa toistasataa euroa jne¿ Meillä on löydetty hyväkuntoinen poikien puku kipparilta ja esim. vauva-lehden osta&myy -palstalla niitä on myynnissä vähän väliä - ne kun eivät paljoa yhden lapsen käytössä kulu!



Kun ostaa pojalle oikean puvun, niin niitä prässihousuja tai takkia voi käyttää yksinäänkin - ihan järjetöntä ostaa ensin suorat housut ja vähän ajan päästä liivi tai takki ja sitten ehkä vielä erikseen puku kun eivät sattuneet juuri samaa väriä ja tuli tarve¿ Ruudullinen kauluspaita H&M:llä maksaa muutaman hassun euron siihen lisäksi ja sillä voi mennä sitten niihin tavallisempiin juhliin.



Minä näkisinkin asian pikemminkin niin päin, että KUN niitä hankintoja ei ajoissa suunnitella riittävällä huolellisuudella ja varautumisella, niin sitten tulee niitä tilanteita, että on pakko ostaa kalliilla ja hätiköiden. Tällaisessa mielihyväshoppailussa rahaa kuluu loppujen lopuksi paljon enemmän kuin jos hankinnat mietittäisiin huolellisesti ja ostettaisiin silloin kun se on taloudellisesti järkevintä eikä silloin kun välttämättä tarvitaan.



Ihmettelen sitä, että allekirjoittaneen lapsella on valtava määrä punaisia mekkoja ja punaiset juhlakengät - eikö olisi kannattanut ostaa vaikka yksi tummansininen tai harmaa mekko ja mustat juhlakengät, jolloin ongelmaa ei nyt olisi? Tuskin tummansininen mekko tai mustat kengät sen enempää olisivat maksaneet kuin punainen mekko ja punaiset kengätkään! Olisi vain pitänyt vähän miettiä sen sijaan että ostaa mitä mieleen tulee silloin kun huvittaa¿

Millä tavalla luulet vainajan hyötyvän siitä kunnioituksesta, jota hänelle hautajaisissa esität? Mitä merkitystä sillä on vainajalle (enää)?



Kyllä hautajaiset ovat nimenomaan omaisia ja muita läheisiä varten. Tottakai alkuperäinen itse kuuluu niihin omaisiin ja tottakai hautajaiset ovat sekä häntä että muita omaisia varten.



Hautajaisten tarkoitus on, että omaiset saavat käydä läpi omaa suruaan, osallistua toisten suruun, muistella vainajaa jne... Hautajaiset ovat tärkeät, koska se auttaa vainajalle läheisiä ihmisiä toipumaan surustaan ja pääsemään elämästä eteenpäin ja antaa heille mahdollisuuden surra yhdessä muiden läheisten kanssa. Hautajaiset antavat surulle ajan ja paikan ja niiden jälkeen on lupa jatkaa elämää.



Mutta ei hautajaisilla ole mitään merkitystä vainajalle itselleen!!!



Ei hautajaisiin pukeuduta ketään tiettyä ihmistä varten - itse asiassa en ottanut koko viestissäni kantaa tähän pukeutumiskysymykseen lainkaan, vaan ainoastaan ajatukseen siitä, että hautajaiset järjestettäisiin vainajaa varten.



Jos nyt pakko on pukeutumisesta jotain lausua, niin mielestäni hautajaiset ovat sellainen juhla, jossa tulisi kunnioittaa ihmisten surua. Se, miten surua kunnioitetaan taas on kulttuurinen asia ja varmasti vaihtelee jopa suvuittain. Idässä pukeudutaan hautajaisissa punaiseen ja Suomessa sitä pidetään kaiketi keskimäärin sopimattomana.



Oma mielipiteeni on, että jokaisen tulisi pukeutua niin, kuin millä tavalla pukeutumalla kuvittelee parhaiten kunnioittavansa vainajan muistoa - siksi, että se on kullekin itselleen hoitavaa. Lisäksi minusta hautajaiset ei ole se paikka, jossa tulisi erityisesti " säväyttää" pukeutumisellaan, etsiä rajojaan tai testata uusia trendejä. Minusta hautajaisiin voisi yrittää pukeutua myös niin, ettei tarkoituksella pahoita ainakaan vainajan lähimpien omaisten mieltä ja tämä ehkä liittyy niihin punaisiin kenkiin: onko paikalla joku vainajan läheinen (puoliso, sisarus, lapsi), jonka mielestä punaiset kengät saattaisivat olla rienausta? Jos ei, niin mikäs siinä - jos, niin miettisin vielä uudelleen.

Mielestäni vähätuloisen perheen ei voi olettaa omistavan kattavaa pukuvarastoa joka ikisiin erityyppisiin juhliin, mitä kohdalle mahdollisesti elämän aikana osuu. Ymmärrän miehen mustan puvun ja aikuisten mustat kengät, koska ne ovat monikäyttöisiä. On kuitenkin vähän hassua pistää vähistä rahoistaan johonkin niin toisarvoiseen, kuin lapsen mustiin kenkiin, jos lapsi ei niitä muulloin tule käyttämään.



Lapsen pukeutuminen ei ole rienausta, vaikka mekko olisi kuinka värikäs. Rienaukseksi käsitettävät asiat/eleet ovat ihan aikuisten välinen keksintö. Joten lapselle päälle sitä, missä lapsi viihtyy, ja minkä vanhemmat voivat edes nipin napin hyväksyä hautajaisvaatteeksi. Itse jättäisin ennemmin hautajaiset väliin, kun sijoittaisin opiskelijana yli sata euroa esimerkiksi kenkähankintoihin.

.

Väri taisi olla muotia silloin 80-luvun lopulla.. Olin aika järkyttynyt vaikka olin vasta 20-vuotias. Eivät ne minulle mitkään riemukkaat juhlat olleet, ajattelin silloin. Ja niin ajattelen nytkin, hillitty pukeutuminen ja mitä läheisempi vainajalle, sen tarkemmin etiketin mukaan.



Lapset tietenkin ovat toivoa ja tulevaisuutta, en itsekään pukisi lapsiani kokomustiin mutta onhan muitakin sanotaanko arvokkaita värejä.



Taidankin olla vanhanaikainen, koska haluan kunnioittaa perinteitä ja erotella arjen ja juhlan, ja vieläpä iloiset kepeät juhlat hillityistä tilaisuuksista.

vuotta. Minun miehellä on tumma talvipuku ja vaaleampi kesäpuku (tai päinvastoin tietysti juhlan mukaan ;)) ja niillä on menty nyt ainakin nämä kuusi vuotta jotka on samoissa juhlissa lampattu. Että vaikka se kerran kirpaisee, niin uudistaminen on halvempaa paidalla ja krakalla.



Nainen tietysti voi joutua uusimaan garderobia useammin, mutta olen minäkin perusmustalla jakkupuvulla pärjännyt melkein 10 vuotta hautajaiset, firman paremmat juhlat ja työn takia muutaman edustuskeikan. Paidalla, sukkiksilla ja kengillä saa vaihtelua. Rempseämmät juhlat on sitten asia erikseen. Niihin saa hepeneitä vaikka Prismasta.



Juhlavaate (aikuisen) on vuosien sijoitus.

Lasten juhlavaatteita voi kierrättääkin.

Tytön vaatteet ok, paitsi ei punaisia kenkiä.

" Ihmettelen sitä, että allekirjoittaneen lapsella on valtava määrä punaisia mekkoja ja punaiset juhlakengät - eikö olisi kannattanut ostaa vaikka yksi tummansininen tai harmaa mekko ja mustat juhlakengät, jolloin ongelmaa ei nyt olisi? Tuskin tummansininen mekko tai mustat kengät sen enempää olisivat maksaneet kuin punainen mekko ja punaiset kengätkään! Olisi vain pitänyt vähän miettiä sen sijaan että ostaa mitä mieleen tulee silloin kun huvittaa¿ "



Ekanakin mun mielestä tumman sininen ja harmaa ovat RUMIA värejä. Enkä sen värisiä todellakaan ostaisi (tyttö)lapselleni. Toiseksi mekoista suurin osa on serkuilta saatuja, yhden olen itse ostanut kirpparilta. Kolmanneksi ne sandaalit (eivät juhlakengät) olivat todellakin tarkoitettu kesäksi lapselle joko seisoi maassa. Ja ostettu alesta, eipä ollut pahemmin värivaihtoehtoja (en kyllä mustia olisi ottanutkaan). No, yllätys yllätys, lapsi ei oppinut kesällä kävelemään eikä pahemmin sandaaleja käyttänyt, niin ne ovat kuin uudet ja sopivat edelleen! Vielä neljänneksi MINUN mielestäni mustat juhlakengät ovat yhtä " huonot" kun punaisetkin, ei ne käy esim. lilan/punaisen/beigen mekon kanssa. Tytölläni kun ei ole yhtään mustaa vaatetta, niin miksi ostaisin kengät jotka eivät (minun mielestäni) käy minkään kanssa??



No, mä kyllä kysyin mielipiteitä, ja sinun mielipiteesi on ainakin tullut jo selväksi. Kiitos siitä. Tuli vaan mieleen kun käytiin tänään kauppakeskuksessa, näin kolme poikaa isänsä(?) kanssa puettuina samanlaisiin HARMAISIIN puolipitkiin villakangastakkeihin, ynnä mustat housut ja kauluspaita (jotka ne kyllä olivat pojilla eri väriset). Ei vaan olisi olleet sinun lapsesi?? Ekana mieleen tuli, että huh huh, toivottavasti ovat tärkeistä juhlista tulossa/menossa eikä aina pueta niin värittömiin vaatteisiin.

Kyllä on pukeutumisesta tehty nyt suuri asia. Tärkeintä on viihtyä itse niissä vaatteissa jotka pukee, niin arjessa kuin juhlassakin.



nipo:

> Minä pidän tärkeänä opettaa lapsille juuri näitä aste-eroja pukeutumisessa.



Minä en. Minusta lapsen ei tarvitse vielä tietää eikä välittää tällaisista asioista. Hän saa olla lapsi. Jos häntä kiinnostaa, voin kertoa. Oikeastaan olen sitä mieltä, että jos lapselle toitottaa liikaa jotakin pukukoodeja, hän ei juhlissakaan uskalla oma itsensä vaatteidensa kanssa ja käyttäytyä niin kuin lapsen pitää: leikkiä, liikkua, hassutella. Lapsiparka istuu pöydässä niin kuin pikkuaikuinen eikä uskalla uhmata vanhempiaan, jotka haluavat nähdä hänessä hyväkäytöksisen kasvavan nuoren miehenalun. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu liiaksi ajatus siitä, että pojista on kasvatettava Miehiä isolla M:llä ja jo lapsuudessa on istutettava mieheyden siemenet; poika on hyvä vain jos täyttää vanhempien toiveet. Mieheyden tavoitteleminen on tuottanut aikamoisia vaatimuksia pienille pojille, joita pitäisi ajatella lapsina, ei miehenalkuina. Tämä on yksi syy siihenkin, että lapsuus lyhenee ja lapset yrittävät olla aikuisia jo aivan liian pieninä.



>Ei aikuisena pärjää, jos osaa vain kaksi pukeutumiskoodia: arjen ja juhlan.



Kyllä pärjää. Vaatteet eivät tee lasta eivätkä aikuista. Ei pukeutumista tarvitse ajatella minään koodina muuten kuin juhlissa joiden kutsuihin on merkitty pukukoodi. Sellaisia sattuu elämän varrelle tavallisella ihmisellä aika harvoin...

Pukeutuminen käy kyllä lapselta isompana ihan luonnollisesti. Ei sitä tarvitse koko ajan miettiä. Enkä missään tapauksessa ala hermoilla sillä että suunnittelisin vaateostoja kauan etukäteen. En taatusti osta juhlavaatteita kaappiin seisomaan etukäteen - voihan olla, ettei mitään juhlia tule ja vaatteet jäävät pitämättä. Tarvittaessa minulla on kankaita kaapissa joista yhdet suorat housut ompelee hetkessä. Mutta sellaista hetkeä ei ole vielä tullut. Juhlissa on käyty, ja niitä varten olen ostanut joskus sukkahousut, oi viime hetkessä, aivan. Vaatteet ovat onneksi löytyneet sukulaisilta saaduista lastenvaatteista, siistit, vähän arkea paremmat vaatteet. Ei mitään pukuja, itse asiassa laitoin juuri " ei missään tapauksessa" -kasaan yhden pienen olkatopatun puvuntakin, en voisi mitenkään kuvitella sitä pikku poikani päälle.



Mutta näkyy tämäkin asia herättävän intohimoja. Hienoa, jos joku tosiaan jaksaa pukeutumisasiaakin miettiä viimeisen päälle. Minun aikani ja energiani ei siihen yksinkertaisesti riitä. Minusta on tärkeintä, että lapsella on riittävän lämpimästi päällä, terveellistä ruokaa, ulkoilua ja unta. Kiireen keskellä muut asiat tuntuvat aika merkityksettömiltä. Ja on ihan turha nyt kuvitella, että missään rääsyissä kulkisimme. Vaatteet ja muut sivuseikat vain eivät ole korkealla tärkeysjärjestyksessämme.

En nimittäin millään jaksa uskoa, että joku ihan oikeasti saarnaa minulle siitä, että kasvatan pojistani Miehiä isolla M:llä!



Siis minulle (tai meille), jotka olemme sukupuolettoman kasvatuksen pioneereja ja kaikkien sukupuoli-roolien ja ¿mallien vastustajia. Meille, jotka toitotamme aina ja joka paikassa, kuinka haluamme kas-vattaa lapsistamme Ihmisiä isolla I:llä ilman sukupuoliroolien tai muiden ahdistavien odotusten taakkaa. Me pidämme jatkuvasti meteliä siitä, kuinka lasten tulee saada kasvaa omina itsenään ilman, että heil-le ulkopuolelta asetetaan roolivaatimuksia. Me pidämme huolen siitä, että lapsemme saavat olla lapsia mahdollisimman pitkään, että heillä on leluja ja leikkejä ja että he eivät liian aikaisin törmää aikuisten maailman pahoihin realiteetteihin.



Juhlapukeutuminen on oikeasti se ainoa asia, jossa meidän perheessä tehdään ero naisten ja miesten, tyttöjen ja poikien välille ja se johtuu siitä, että ulkopuolinen maailma niin olettaa ja tekee. Opetamme lapsillemme käyttäytymissääntöjä ja opetamme niitä nimenomaan korostaen, että ¿näin ihmisten mielestä on hyvä ja kohteliasta käyttäytyä ja näin kannattaa tehdä, jotta pärjäisi maailmassa¿. Normeille ei pidä myydä itseään ja niistä voi poiketa jos tahtoo, mutta kannattaa tiedostaa seuraukset ja tehdä se harkiten. Tärkeintä on tietää ja toimia tiedostaen, vapauttaan ja mahdollisuuksiaan saa käyttää väärin mutta yleensä niin ei kannata tehdä!



Ja pärjääminen ¿ on tietysti pärjäämistä ja pärjäämistä, riippuu ihan siitä, minne asettaa tavoitteensa. Meillä ne ovat olleet aika korkealla ja olemme onnistuneet ne pääosin saavuttamaan ja siihen haluamme rohkaista lapsiammekin. Tapojen opettaminen on eväiden antamista tulevaisuuteen. Mutta ¿pärjää¿ sitä tietysti pienemmilläkin tavoitteilla ja ainahan sitä voi sitten nimittää vaikka kohtaloksi.





Jonskuli: Juu ¿ eivät olleet meidän lapset. Eikä meidän lapsia yleensä pueta harmaisiin ja värittömiin, vaan arkivaatteet ovat ihan iloisia perusvärisiä vaatteita. Talvikengät ja ne villakangastakit ovat tummia, mutta haalarit, pipot ja hanskat ovat värikkäitä. Suoria housuja ja kauluspaitoja käytetään tilanteissa, joihin ne sopivat, mutta ei tosiaankaan kauppakeskukseen mennessä.

No en mä nyt ole ajatellutkaan että siitä on vainajalle HYÖTYÄ, mutta aion edelleenkin käydä hautajaisissa (jos niitä eteen sattuu) siksi että KUNNIOITAN VAINAJAN MUISTOA, ja sitten kun musta aika jättää, niin jos mulle joku hautajaiset järkkää, niin vieraat tulee toivottavasti siksi että minä olen kuollut, eikä siksi että omaisilla on suru. KUITENKIN olen MYÖS sitä mieltä, että hautajaisissa surraan yhdessä omaisten kanssa, ja muistellaan vainajaan, mutta MUN MIELESTÄ tärkeimpänä on vainajan muiston kunnioittaminen ihan vainajan itsensä takia, eikä omaisten takia.



Ylläolevat on mun mielipiteitä, ja kaikilla meillä on omansa.



Ja vielä vaatetuksesta: onko siis parempi jättää menemättä hautajaisiin kuin pitää punaisia kenkiä mikäli se lähiomaisen mielestä on rienausta (koska vainajallehan ei siis enään ole merkitystä sillä kuka hutajaisissa käy...)

nipo,



hienoa että oletkin nyt sukupuolettoman kasvatuksen pioneeri, aiemmista viesteistäsi sai vähän toisen kuvan. Mutta olemme samaa mieltä siis. Aiemmasta pukumeuhkaamisestasi ja siitä kuinka ilman pukua poika ei opi erottamaan arkea juhlasta eikä opi pukeutumaan jne. tuli aika kummallinen kuva.



Muuten olen samaa mieltä mutta tavoitteet ja " pienempien tavoitteiden" liittäminen " kohtaloon" kuulostaa jälleen omituiselta. Mitähän ne pienemmät ja korkeammat tavoitteet oikein tarkoittavat (kysyn ihan yleisellä tasolla, en kohdista tätä mitenkään nipon perheeseen)? Tämä on vähän sama asia kuin se julkisuudessa toisinaan käytävä " hyvästä perheestä" -keskustelu. Minä ainakin toivon että lapset rakentavat elämän jossa heillä itsellään on hyvä olla enkä ollenkaan aseta mitään tavoitteita ammatin tms kannalta.



Mutta tämä menee jo aika kauaksi niistä punaisista kengistä...

Menee kauaksi punaisista kengistä, juu mutta ihan mielenkiintoinen keskustelu¿



Mutta se pärjääminen ja tavoitteet¿ Ihmisellä voi toki olla monenlaisia tavoitteita, voi olla urasuuntautunut tai sitten suuntautunut ihan muuhun, vaikka vapaa-aikaan tai lapsiin ja eri aikoina elämässä ihmisellä voi olla erilaiset tavoitteet.



Mutta sitten on nykyisin aika paljon ihmisiä, joilla ei tunnu olevan tavoitteita lainkaan tai ainakaan he eivät edes itse usko voivansa niitä koskaan tavoittaa. He ovat ikään kuin tuuliajolla ja kokevat epäonnistuneensa elämässään. Epäonnistumisesta on tietenkin vaikea ottaa itse vastuuta, joten syytä sitten vieritetään milloin minnekin suuntaan ja katkeroidutaan vanhemmille, opettajille, poliisille, naapurille tai vaikka kohtalolle¿ Ja kun asiat kerran ovat surkeasti, ei ole rahaa, sossu ei auta ja ulkonakin on kylmä niin minkäs sille voi.



Haluaisin opettaa lapseni pärjäämään elämässä niin, että he osaisivat asettaa itselleen aitoja ja oman mielensä mukaisia tavoitteita ja pyrkimään niitä kohti päämäärätietoisesti. Haluaisin opettaa heille, että omaan elämäänsä voi vaikuttaa, omilla päätöksillä ja tekemisillä on merkitystä ja ne vaikuttavat siihen, millaisen elämän saa. Haluaisin, että he tiedostaisivat omat päätöksensä - mitä ne sitten ovatkin - ja niiden seuraukset ja ottaisivat vastuun omasta elämästään.



Pukeutuminen on toki vain hyvin pieni osa tätä kokonaisuutta ja varmasti aika vähämerkityksinen. On kuitenkin kiistaton tosiasia, että joissakin tilanteissa sillä ON merkitystä, miten ihminen pukeutuu. Erityisesti työelämässä, mutta myöskin joissakin muissa tilanteissa; opinnoissa, suhteiden luomisessa tai vaikka ihan asioiden hoitamisen kannalta on joskus järkevämpää pukeutua yhdellä kuin toisella tavalla. Haluaisin että lapseni oppisivat tiedostamaan nämä nyanssit ja tilanteen mukaan tarvittaessa käyttämään niitä hyväkseen. Kun nämä asiat ovat hallussa ja iskostuneet takaraivoon niin siinä ensimmäisessä työhaastattelussa aikanaan voi sitten rauhassa keskittyä muihin asioihin¿

Saanko vielä kysyä, että ketä ja mitä varten ajattelet sitten sinne hautajaisiin meneväsi tai niitä järjestäväsi? Vainajaa vartenko?



Minä väitän edelleen, että hautajaiset ovat eläviä varten. Väitän, että vainajan muiston kunnioittamisella ¿ostat itsellesi hyvän omantunnon¿. Vainajalle ei ole enää merkitystä sillä, kuka tulee hautajaisiin tai järjestetäänkö niitä ollenkaan, mutta väitän että jos vain viittaisit kintaalla henkilön kuolemalle, niin sinulle itsellesi tulisi paha olo. Todennäköisesti suru jäisi jossain mielessä käsittelemättä, kärsisit huonosta omastatunnosta, ajattelisit pettäneesi tai hyljänneesi vainajan ja pitäisit itseäsi ainakin jossain määrin huonona ihmisenä, ehkä jopa miettisit, mitä muut ajattelevat¿



Tämä ei tarkoita sitä, että itsensä tai omaisten ajatteleminen olisi väärin - päinvastoin! Omaa mielenterveyttään pitää ajatella ja on vain inhimillistä, että ihminen haluaa ¿tehdä jotain¿ ja käsitellä surua tietyn kaavan mukaan - se auttaa pääsemään siitä yli. Noudattamalla tiettyjä rituaaleja, kunnioittamalla vainajaa, viemällä kukkia, ehkä myöskin pukeutumalla tietyllä tavalla ihminen hoitaa itseään ja se on ihan sallittua ja hyvä. Itse asiassa juuri siitä syystä nämä rituaalit onkin keksitty!



Minä toivoisin, että kun itse kuolen niin omaiset ajattelisivat minua ja viettäisivät aikaa kanssani silloin kun vielä elän. Kuolemani jälkeen toivon heidän hoitavan itseään ja omaa suruaan, koska minulle ei kunnioituksella, kukilla tai kengillä ole siinä vaiheessa enää merkitystä.



Ja kun tässä tapauksessa taisi olla kysymys kristillisestä hautaan siunaamisesta, niin myöskään kristinuskon mukaan vainajalla ei enää ole merkitystä, vaan hautajaiset ovat eläviä varten. Tästä löytyy raamatusta lukuisia kohtia...

Mä yritän vielä kerran tarkentaa omaa mielipidettäni (joka ei ole sama asia kuin että yritän saada muita olemaan samaa mieltä).



Ne hautajaiset, joissa olen käynyt (ei ole montaa) on kaikki ollut läheisiä ihmisiä. Olen siis myös heidän elinaikananasa (mummot ja vaari, sedän vaimo ja hyvä ystävä) ollut heitä lähellä. En siis ole mennyt ainoisiinkaan hautajaisiin mitään omaatuntoa paikkamaan, vaan jättämään näille vainajille viimeisen tervehdyksen / osoittaakseni kunniaa. Ehkä mä sitten olen ollut näissä hautajaissa (ystäväni hautajaisia lukuunottamatta) niin omainen, että olen tosiaan kokenut meneväni niihin hautajaisiin ihan vain ja ainoastaan vainajan takia. (oisko tämä nyt sama kuin sinun mainitsemasi surutyö jnejne). Tai ehkä mulla ei sittn ole tarpeeksi hautajais-kokeusta?



Sitä en nyt yhtään ymmärrä että mistä mun teksteistä olet saanut sen käsityksen että viittaan kintaalla yhtään millekkään kuolemalle?