Tunnetko ketään joka olisi määrätietoisesti hankkinut itselleen "rikkaan" kumppanin
siis vaikkapa valmistuttuaan ekassa oikeassa työpaikassa iskenyt pomonsa tai hakeutunut sellaisiin harrastuksiin joissa liikkuu hyväosaista väkeä. Eli persoonalla ei niin paljon väliä, kunhan on ok mutta pitää olla hyvässä asemassa. Kuinka avoimesti kertoi tavoitteistaan ystävilleen?
Kommentit (9)
Teini-iästä alkaen puhui suoraan, ettei hän sitten ketä tahansa huoli. Lompsassa pitää olla katetta. Yhdenillan juttuja ja sitten seurusteli pitkään (5 vuotta) kuuluisasta rikkaasta suvusta olevan juristin kanssa. Mies halusi lapsia, hän ei (ikinä!), heidän suhde loppui siihen.
Sitten tanskanmaalta se heppu löytyi. Hyvästä suvusta, hyvä duuni.. vain viisi vuotta vanhempi.
Tässä on nyt sillai onnellinen loppu, että tuo mies on aivan rakastettava ihminen. Heillä on paljon yhteistä, tosin mies ei ole komea, ihan tavis. :)
Ovat olleet nyt seitsemän vuotta yhdessä, joista viisi naimisissa. Lapsia eivät ole hankkimassa, miehellekin riittää siskonsa mukulat.
Tiesin, mitä tahdoin ja sanoin sen ääneen.
Onko tämä nainen kuitenkin koulutettu ja esittelykelpoinen itsekin eikä aivan ilmiselvä kullankaivaja?
Teini-iästä alkaen puhui suoraan, ettei hän sitten ketä tahansa huoli. Lompsassa pitää olla katetta. Yhdenillan juttuja ja sitten seurusteli pitkään (5 vuotta) kuuluisasta rikkaasta suvusta olevan juristin kanssa. Mies halusi lapsia, hän ei (ikinä!), heidän suhde loppui siihen.
Sitten tanskanmaalta se heppu löytyi. Hyvästä suvusta, hyvä duuni.. vain viisi vuotta vanhempi.
Tässä on nyt sillai onnellinen loppu, että tuo mies on aivan rakastettava ihminen. Heillä on paljon yhteistä, tosin mies ei ole komea, ihan tavis. :)
Ovat olleet nyt seitsemän vuotta yhdessä, joista viisi naimisissa. Lapsia eivät ole hankkimassa, miehellekin riittää siskonsa mukulat.
Joka ei tosin ole sellaista miestä itselleen vielä saanut. Jatkuvasti puhuu siitä, että haluaa rikkaan miehen, ja että hänelle pitää jatkuvasti ostella lahjoja ja vaikka mitä.
Pyytää minua järjestämään treffit muutamankin rikkaamman miehen kanssa, mutta enpä ole jaksanut, koska minusta ko. miehet ansaitsevat hieman parempaa kuin tämän pyrkyrikaverini.
Esimerkiksi yksi lähipiiriin kuuluva nainen on kolmatta kertaa naimisissa ja joka kerta on mies ollut aina vain edellistä rikkaampi. Tosin ei tämä nainen itsekään ole mikään tyhjätasku.
Johtuen siitä, että itselläni myös on varallisuutta. En näinollen halua itseäni köyhempää miestä. Yksinkertaista.
Kauhisteliko muut? Mitä luulet, tietääkö miehesikin suunnitelmastasi?
Vierailija - 23.09.12 11:21 (ID 15617402)
Tiesin, mitä tahdoin ja sanoin sen ääneen.
Kyllä mies sen tiesi, kerroin ekalla tapaamisella eli siinä mielessä oli puhtaat jauhot pussissa. Mies tiesi, mitä saa, kun ottaa minut puolisokseen ja toisaalta minä taas sain sen, mitä halusin.
En odota miehen kantavan minulle lahjoja, hukuttavan kukkasiin ja vievän romanttisille illallisille. Sen sijaan odotan, ettei mies hae minusta taloudenhoitajaa eikä taloudellisen taakan jakajaa.
Yhdessä jo 15 vuotta. Monet rakkaudesta avioituneet ovat jo kolmannella kierroksella, meillä suhde kestää, koska sen perustana ei ole rakastuminen vaan järki.
Ensimmäinen kriteeri miehen valitsemiseksi oli se, että ylläpitää tietyn elintason. Ei tarvinnut olla hyvässä asemassa, kunhan tuli rahaa tilille. Toinen oli se, että on riittävän kiltti, että nainen saa tehdä vapaasti kaikki perhettä koskevat päätökset. Nainen haukkui miestään avoimesti muille tyhmäksi, saamattomaksi jne. Seksikin oli palvelu, joka miehen piti vaimolleen antaa.
Naama olikin sitten mykkyrällä, kun tämä kiltti ja yksinkertainen mies löysi toisen naisen, jonka kanssa lähtivät matkalle, vetivät pariskunnan yhteiset luottokortit tappiin, ja potkutkin tuli, kun jätti menemättä töihin. Siitä seurasi ero, ja nainen joutui lukaalistaan yksiöön ja töihin elättämään itse itsensä.
Tiesin, mitä tahdoin ja sanoin sen ääneen.