Lue keskustelun säännöt.
Vihaan kotiäitiyttä
20.09.2012 |
Olen siis kotiäiti. Minulla on kolme lasta, joista tosin kaksi on jo koululaisia. Pienimmän kanssa olen yhdessä 24/7. Tuntuu, että minulla ei ole mitään elämää siivouksen, ruoanlaiton, harrastuskuljetusten ym. ohessa. Ei hetkeäkään yksin ja itselleni.
Mieskin löytyy, mutta hän on töiden takia poissa lähes joka toisen viikon. Muulloinkin tekee pitkää päivää. Mies etsii muita töitä jatkuvasti, mutta vielä ei ole tärpännyt. Minun töihin menoni ei ole vielä vaihtoehto. Ensin pitäisi saada tutkinto valmiiksi, mutta se ei nyt onnistu kun tuo kuopus on koko ajan kiinni puntissa.
Ajattelen, että tämä on väliaikainen tilanne, että täytyy kestää enää vähän aikaa. Koko ajan tuo "vähän aikaa" tuntuu vain venyvän pidemmäksi. Haaveilen jo siitä, että avioeron jälkeen minulla olisi vähintään joka toinen viikonloppu itselleni.
Mies on lasten kanssa kyllä, jos ehtii ja yritän tuolloin käydä lenkillä tms. Se ei kuitenkaan tunnu riittävän. Kun mies on poissa, olen todella ahdistunut ja väsynyt koko ajan. Inhoan elämäntilannettani. Ei minusta olekaan kotiäidiksi.
Onko muille käynyt näin? Tunnen itseni niin huonoksi äidiksi kuopukselleni, kun en jaksa olla hänen kanssaan ja vain häntä varten.
Kommentit (12)
Ei tuossa nyt mikään muu voi auttaa. Teidän perhe tarvitsee lapsille hoitopaikan. Muuten ette voi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei kukaan jaksa. Pääsetkö kuitenkin joka päivä näkemään ystäviäsi, käymään kaupungilla (vaikkakin lapsen kanssa) tms? Mua ne ainakin auttavat todella paljon. Se auttaa jaksamaan siihen asti että perheen elämäntilanne kestää sen että minäkin lähden töihin.
Hoitopaikkaa voi hakea opiselujenkin takia.
Läksin sitten töihin, aluksi tein keikkoja, nyt teen osa-aikaisena.
Mäkin suosittelen päivähoitoa nuorimmaisellesi, vaikka pari päivää viikossa.
Jos ei nyt ihan vauva, niin ilman muuta hoitoon vaikka 2-3 päivää viikossa. Eihän opiskelusta muuten mitään tule. Ja pää hajoaa huomattavasti vähemmän, kun on jotain muutakin elämää kodin ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koulut kesken, viimeistä viedään, pää meinas hajota. Otin yhteyttä opoon, katsottiin miten homma saadaan pyörimään. Lapsi on 3 pv viikosta tarhassa 5 h kerralla, aloitettiin näin elokuussa, jouluun mennessä on tunnit täynnä. Viikonloppuisin teen kotitehtäviä. Ei paljoa maksakaan moinen hoito ja mä nautin edullisen koululounaan samalla. Ja saan opiskelualennukset, esim. busseihin jne.
Pienin lapsi on 2-vuotias, jolla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Käymme leikkipuistossa ja siinä se. Kylässä ja kaupoissa tuo saa niin hirveätä tuhoa aikaiseksi, että kovin usein ei missään käydä.
Asumme ulkomailla toistaiseksi, joten opiskelut eivät edisty ennen Suomeen paluuta. Työlupaa minulla ei ole, ja pelkillä miehen tuloilla meillä ei ole varaa maksaa kuopuksen päivähoitoa.
Mä olen niin pettynyt itseeni. Musta piti tulla pullantuoksuinen kodin hengetär, jolla on illallinen valmiina miehen tullessa kotiin. Mä en vaan pysty siihen. Niin kauan pitää jaksaa, että mies löytää Suomesta töitä. Mutta miten?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me lähdettiin myös ulkomaille komennukselle pienten lasten kanssa sillä oletuksella, että olisin lasten kanssa kotona.. Puoli vuotta jaksoin, siitten palasin lasten kanssa Suomeen. MIes tuli perässä, kun komennus päättyi.
Palaa Suomeen. Pärjäät kyllä lasten kanssa täällä. Päivähoito on laadukasta eikä maksa juuri mitään. Saat tehtyä opintosi loppuun.
tuo ikävaihe on niin rankka, jos ei koskaan saa hengähtää.
Olet varmasti ihan riittävän hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta etkö pystyisi tekemään jotain opintoja jo sieltä käsin? Monia kursseja voi nykyään suorittaa etänä netin kautta.
Asun itsekin ulkomailla ja siellä kyllä se yksinäisyyden tunne korostuu, jos ei ole ns. 'omaa elämää'.
pakkoko niitä lapsia on hankkii niin monta ettei niitä jaksa ite hoitaa?
Viekö valmistuminen kauan? Olisiko mahdollista laittaa pienin hoitoon ja alkaa opiskella pelkästään?