Mitä ultrassa pitäisi näkyä rv 7:lla?
Kommentit (16)
Mutta jos ei näy, ei se välttämättä tarkoita ettei elävää alkiota ole. Saattaa olla, ettei raskaus olekaan vielä niin pitkällä. Alussa jo muutaman päivän erolla raskauden kestossa on iso vaikutus siihen, mitä ultrassa näkyy.
viikotkin pitäisivät paikkansa. Niin kävi minulle, mutta piinallisen viikon jälkeen uusintaultrassa löytyi ihan oikeankokoinen vauvanalku. Jostain syystä ei vain saatu ekassa ultrassa näkymään.
Tehtiinkö ultra alakautta?
Mielenkiinnosta vaan kyselen, kun noin varhaisessa vaiheessa ei välttämättä vatsan päältä näy oikein hyvin (ellei ole tosi hoikka).
Tehtiinkö ultra alakautta?
Mielenkiinnosta vaan kyselen, kun noin varhaisessa vaiheessa ei välttämättä vatsan päältä näy oikein hyvin (ellei ole tosi hoikka).
ei vaan saatu näkyviin ja muutenkin alkio oli kovin pieni. Seuraavalla viikolla vastasi kuitenkin viikkoja ja näkyi hyvin, joten mistä lienee johtunut. Tiedettiin hedelmöittymisaika varsin tarkkaan, joten ei voinut olla alkanut arvioitua myöhemminkään.
Mulla näkyi 6+6 pieni papu ja siinä syke sekä sikiöpussi. En tiiä voiko sitä ees tehdä vatsan päältä.
- ei nro 3
Toki lääkäri on vakuutellut joka kerta kovasti, ettei ole syytä huoleen, mutta näin siis omasta kokemksesta sanon, että syke pitäisi näkyä.
seuraavassa ultrassa muutama viikko myöhemmin näkyi jo sitten toinenkin :-)
En ole laiha, vaan ylipainon rajalla. Näkyi sikiön liikettä ja sydän pumppasi. Oli äänet päällä että kuuli sydänäänet.
En ole laiha, vaan ylipainon rajalla. Näkyi sikiön liikettä ja sydän pumppasi. Oli äänet päällä että kuuli sydänäänet.
käsittääkseni rv7+ sikiö ei vielä liiku, eikä esim. omaa raajoja, joita vielä liikutella.
Omani oli ainakin sellainen papu, josta ei ilman lääkärin sanaa olisi voinut ymmärtää, että vauvaksi vielä muuttuu. Syke näkyi. :)
eli todennäköisesti syke näkyy jos raskaus on niin pitkällä kuin oletat!
En ole laiha, vaan ylipainon rajalla. Näkyi sikiön liikettä ja sydän pumppasi. Oli äänet päällä että kuuli sydänäänet.
Oletteko käyneet yksityisellä ultrassa, julkisella harvoin ultrataan noin alussa? 7 viikkoinen alkio ei tod näy vatsanpäältä ultrassa.
vielä sykettä, mutta viikon päästä näkyi selvästi ja tuossa tuo "alkio" nyt kovasti leikkii ja touhuaa... :D Ja alakautta tehtiin myös ultra, viikolla 8 vastasi kokoaan, mutta jostain syystä silloin rv 7 ei vaan saatu sykettä näkymään.
viikkoja on ollut alle 12.
Syke löytynyt joka kerta jos kaikki ollut kunnossa. Aina ei ole ollut.
Eli onko ap:lla ultra rv 6+ vai 7+?
Kun eikös esim. 6+3 ole rv 7:lla? Minulla tehtiin nimittäin rv 6+3 ultra alakautta, sykettä ei näkynyt ja uusintaultraan mentiin. Silloin oli rv 8+1, syke näkyi ja vastasi viikkoja. Tuo tutkimus tosin tehtiin yths:llä jossa ei ole kovin hyvät ultralaitteet. Yksityisellä lääkäriasemalla ja uudenaikaisemmilla laitteilla olisi voinut näkyä jo tuolla aiemmalla kerralla se syke.
Tehtiin sikiön iän selvittämiseksi ylimääräinen ultra. Paikkana oli Malmin neuvola. Sikiö liikkui siellä.
Rv 12 ultra naistenklinikalla.
En ole laiha, vaan ylipainon rajalla. Näkyi sikiön liikettä ja sydän pumppasi. Oli äänet päällä että kuuli sydänäänet.
Oletteko käyneet yksityisellä ultrassa, julkisella harvoin ultrataan noin alussa? 7 viikkoinen alkio ei tod näy vatsanpäältä ultrassa.
Käytiin varhaisultrassa, rv7+0, hienosti näkyi vatsan päältä.