HS juttu työkyky- ja stressivalmentajasta, joka oli niin stressaantunut, ettei enää ymmärtänyt missä kaupungissa on pitämässä koulutusta

HS jatkaa saagaansa asiantuntijoista, jotka eivät ole oikein itse edes hahmottaneet lainkaan, mitä ovat saarnaamassa. 

Viime viikolla valokeilassa oli psykiatri, joka oli promonnut masennuslääkkeitä lääkäreille lääkeyhtiöiden asialla, vaikka ei omien sanojensa mukaan oikein edes ymmärtänyt, mitä masennus on ja ei ole. Seurauksena 600 000 suomalaista käyttää masennuslääkkeitä ja ex-asiantuntija potee syyllisyyttä. 

Nyt lehdessä on juttua stressinhallinnan ammattilaisesta, joka oli itse niin ylivirittyneessä tilassa ja uupunut kiertäessään puhumassa yrityksissä stressinhallinnasta ja palautumisesta, ettei enää edes tajunnut, missä kaupungissa on ja päätyi lopulta kaupan hedelmähyllyn lattialle paniikin ja burnoutin kourissa. 

Jutussa kerrotaan näin: 

"Vielä viime vuosikymmenellä liikuntafysiologi ja palautumisen asiantuntija Satu Tuominen kiersi ympäri maata kouluttamassa yrityksissä stressinhallintaa ja palautumista."

"Kohta hän ei enää työmatkallaan tajunnut, missä kaupungissa oli. Tuomisella alkoi myös olla toistuvia huimaus- ja paniikkikohtauksia. Viimeinen niitti oli, kun hän taisteli kaupassa paniikkikohtausta vastaan: 

-Havahduin hedelmähyllyn lattialla siihen, että nyt pitää tehdä jotain ja rauhoittaa tahtia."

Vaikka HS juttu sisältääkin muutamia ihan asiallisia vinkkejä omasta palautumisesta ja fyysisestä kunnosta huolehtimiseen, niin jutun teon premissiä ei voi olla kyseenalaistamatta. Haastateltava nimittäin itse ratkaisi oman ongelmallisen olotilansa käytännössä katsoen muuttamalla Lapin erämaahan. Lähin ruokakauppa on 50 kilometrin päässä ja vasta nyt hän voi hyvin. 

Entä ne, jotka eivät voi jättää kaikkea taakseen ja lähteä erämaahan?  Ne, joilla on työt, pankkilainat, lapset ja sukulaiset hoidettavanaan? Juuri ne ihmiset, joita hän kiersi kurssittamassa ja kouluttamassa. 

HS juttu alkaa kuluneella sanonnalla suutarin kengistä, mutta sitä lukiessa herää väkisinkin ajatus, että mitä tästä kaikesta voi oikein päätellä nyky-yhteiskunnan ja työelämän tilanteesta, jos kerta palautumisen ja stressinhallinnan rautainen ammattilainenkin joutuu pakenemaan erämaahan ärsyketulvaa ja hermoston ylivirittymistä? Onko nykyihmisen arki jo liian kuormittavaa? Onko elämäntapamme lainkaan hyväksi keholle ja hermostolle?