Lue keskustelun säännöt.
Miksi joidenkin mielestä on niin HIRVEÄÄ, jos lapsi "joutuu" välillä tuki- tai erityisopetukseen?
19.09.2012 |
Miksi suhtaudutte asioihin niin ennakkoluuloisesti? Tuki- ja erityisopetus on useimmiten lapselle todella hyödyksi. Olisitte iloisia, että lapsenne saa tukea silloin kun sitä tarvitsee.
Kommentit (30)
Eiköhän jokainen koulutettu, entinen "kympin oppilas" vähän hämmenny, jos oma lapsi onkin tuen tarpeessa. Eihän se nyt niille niin kummoinen juttu ole, joilla oli aikanaan oma todistus täynnä vitosia ja kutosia.
ja minulla on kaksi koululaista: toinen on kympin oppilas ja toinen erityisopetuksessa.
Eipä tuo nyt erityisemmin minua hämmennä. Miksi hämmentäisi? Eihän lapsi voi mitään oppimisvaikeuksilleen. On hienoa ja lapsen kannalta erittäin tärkeää, että hän saa tarvittavan tuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se niin iso kolaus vanhemmalle? Ollaanko sen kolauksen pelossa valmiita eväämään lapselta tuki ja apu?
Ymmärrän kyllä, että on tuskallista seistä vastatusten sen ajatuksen kanssa, että lapsi ei ehkä tulekaan pääsemään elämässä juuri sitä helpointa polkua kulkemaan. Vaatiihan se sopeutumista. Mutta mitä tekee lapsen itsetunnolle ja käsitykselle itsestään oppijana se, että hän joutuu painimaan aivan liian vaikeiden tehtävien parissa lauman mukana ja kuitenkin huomaamaan siellä, ettei yllä samaan kuin muut?
On tilanteita, joissa meidän aikuisuuttamme mitataan kyvyssämme myöntää lapsen avun tarve. Rakkautta on suoda lapselle hänen tarvitsemansa apu. Eivät ongelmat katoa silmiä ummistamalla, silloin tullaan vaan kääntäneeksi selkä lapselle itselleen.
On erikoista nähdä opettaja leimaamishaluisena. Eikö juuri leimaamisen pelon takana ole se, että on itse taipuvainen leimaamaan? Ja leimaa pahiten juuri sen asian, mitä ei halua lapsensa avun tarpeessa nähdä. Kannattaako asioista tehdä niin mustia mörköjä?
kolaus se, että oma lapsi kärsii jonkinlaisesta oppimisvaikeudesta. (Oli se erityisyys kova kolaus minullekin, kuuden ällän yo:lle ja maisterille, että lapsellani on asperger).
Siinä ikäänkuin joutuu luopumaan oman, rakkaan lapsensa suhteen monesta tulevaisuudenhaaveesta. Uskokaa pois, se on vaikeaa.
Mutta se on se ensireaktio, sen kanssa pitäisi oppia elämään. Ja tajuta se, että ILMAN tukitoimia lapsen vaikeudet ovat vieläkin suurempia ja leimautuminenkin voi olla paljon pahempaa. On todella kurjaa, jos vaikkapa ekaluokkalainen jo alusta alkaen ajautuu häirikön ja tyhmän rooliin, eikä saa positiivisia onnistumisen kokemuksia.
Joten luulisi, että nimenomaan koulutettu ja älykäs vanhempi ymmärtäisi vaatia ja arvostaa lapsensa heikkouksien korjaamiseen tähtääviä tukitoimia. Eikä inttäisi jääräpäisesti niitä vastaan.
Luulisi ainakin...
Oma yläkouluikäinen lapseni on käynyt peruskouluaikanaan tukiopetuksessa silloin tällöin, melkein aina kun sitä on järjestetty. Eikä se mielestäni kieli mistään kovin kummoisista ongelmista. Lapsi pärjää ihan hyvin koulussa (arvosanat 8 tai yli), jotkut tietyt asiat vaan ovat vaatineet asian lähestymistä toisesta näkökulmasta tai eri ihmisen selittämään.
Ei normaali tukiopetus sen kummempaa ole kuin jos illalla lapsi pyytää apua läksyissä (ei ole ihan täysin ymmärtänyt asiaa tunnilla) ja selität hänelle asian, minkä jälkeen lapsi hoksaa ja osaa itse tehdä tehtävät. Eri ihmisillä on eri tavat oppia, eikä 30+ oppilaan luokissa opettaja välttämättä ehdi huomioida kaikkia.
Erityisen tuen tarve onkin sitten ihan eri asia, kun tukiopetus.
Jos tehostettu tuki ei riitä, puhutaan erityisen tuen tarpeesta. Erityisenkin tuen tarpeen piiristä voi päästä takaisin ns yleisen tuen piiriin, vaikka se vaatiikin paljon töitä. Ei todellakaan ole "vain harvoin mahdollista".
Ja sanon tämän siksi, että oma lapseni joutui sen tien kulkemaan, kun uskoin tätä erityisopetusta kehuvaa löpinäpaskaa.
Nykyään lapsia työnnetään oikein mieluusti normaaliopetukseen, koska kaikki erityistuki maksaa.Esim. Vantaalla lopetetaan vakavasti vammaisten lasten erityisluokkia lukuunottamatta erityisluokat ja integroidaan erityisluokkien lapset lähikoulujen luokkiin. Saa nähdä, millaisin tukitoimin, koska samalla on leikattu koulunkäyntiavustajia kovalla kädellä.
Oma lapseni -asperger-diagnosoitu - on erityisluokalla, ja pidän ratkaisua erinomaisena. Luokkakoko on pienempi kuin normaaliluokalla, ja hänen akateemisia taitojaan on otettu hyvin huomioon opetuksessa, niin että hän on saanut VAATIVAMPIA tehtäviä kuin normaalit. Lisäksi hän käy osalla tunneista normaaliluokissa, ja integrointia lisätään vähitellen. Yläasteella onkin sitten jo normaaliluokissa.
Että vaikka sinun lapsesi on omien sanojesi mukaan kärsinyt erityisopetuksesta, sitä ei voi yleistää kaikkiin lapsiin kaikkialla.
Ja, kuten voisin todeta sille, joka vihjaisi, että lapseni ei suinkaan kärinyt erityisopetuksesta, vaan siitä, että minä panin vastaan: minä siis uskoin se myyntipuheen ensin. Luonka on niin julmetun hienoja menetelmiä ja tiloja ja voidaan opettaa kaikki sama kuin tavisluokassa ja enemmänkin. Vasta kokemusnopetti, että tuo oli joko asiasta tietämättömien kuvitelmaa tqi vaihtoehtoisesti tahallista valehtelua -en halua amiettiä, kumpaa, koska molemmæt vaihtoehdot syö luottamusta kouluun aika pahasti. Mutta siis minä ensin suhtauduin oikein myötämielisesti ja yhteistyöhaluisesti, kunnes tajusin, että. Oikeasti erityisopetus oli vain keino siirtää työtä tuottavat lapset " jonkun muun ongelmaksi" eikä erityiluokka edes pyrkinyt opettamaan mitään, kunhan varastoi lapsia. Kun siellä oli vuoden priimus, oli normaaliluokkaan palatessaan vuoden muita jäljessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi oli open mielestä huono matikassa. Nyt lapsi on neljännellä ja edelleen vetää kymppejä ja kymppi miikkoja matikan kokeista.
Kyllä se aika lailla olisi lapsen itsetunnon vienyt, jos tuo on open mielestä huonoa osaamista. Tasan olisi myös leimautunut!
Tässä ketjussa monet ovat olleet hyvin huolissaan tukiopetuksen leimaavuudesta. Kenen silmissä se leimaa? Toisten oppilaiden? Toisten vanhempien? Opettajien?
Miettikää nyt vähän omaa asennetanne ja miten itse osaltanne edistätte sen leiman lyömistä tukiopetukselle. Huom: TUKIOPETUKSELLE, ei edes puhuta mistään erityisen tuen tarpeesta tms.
Itselläni nyt ei ole kokemusta kuin omasta ja lapseni koulusta, mutta kummassakaan ei ole tehty mitään numeroa tukiopetuksesta, jotkut kävi/käy siellä ja jotkut ei. Ei lapset edes tajua, että siinä olisi jotain leimaavaa, jolleivät aikuiset semmoista asennetta opeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja meillä tukiopetukset ovat hyvinkin suosittuja. Monissa ryhmissä niitä kysytään ja tulijoita on paljon. Varsinkin ysit tulevat mielellään. Lähinnä tulijat leimautuvat opinnoistaan välittäviksi ja se ei lienen huono asia...
Jos tehostettu tuki ei riitä, puhutaan erityisen tuen tarpeesta. Erityisenkin tuen tarpeen piiristä voi päästä takaisin ns yleisen tuen piiriin, vaikka se vaatiikin paljon töitä. Ei todellakaan ole "vain harvoin mahdollista".
Ja sanon tämän siksi, että oma lapseni joutui sen tien kulkemaan, kun uskoin tätä erityisopetusta kehuvaa löpinäpaskaa.
Nykyään lapsia työnnetään oikein mieluusti normaaliopetukseen, koska kaikki erityistuki maksaa. Esim. Vantaalla lopetetaan vakavasti vammaisten lasten erityisluokkia lukuunottamatta erityisluokat ja integroidaan erityisluokkien lapset lähikoulujen luokkiin. Saa nähdä, millaisin tukitoimin, koska samalla on leikattu koulunkäyntiavustajia kovalla kädellä. Oma lapseni -asperger-diagnosoitu - on erityisluokalla, ja pidän ratkaisua erinomaisena. Luokkakoko on pienempi kuin normaaliluokalla, ja hänen akateemisia taitojaan on otettu hyvin huomioon opetuksessa, niin että hän on saanut VAATIVAMPIA tehtäviä kuin normaalit. Lisäksi hän käy osalla tunneista normaaliluokissa, ja integrointia lisätään vähitellen. Yläasteella onkin sitten jo normaaliluokissa. Että vaikka sinun lapsesi on omien sanojesi mukaan kärsinyt erityisopetuksesta, sitä ei voi yleistää kaikkiin lapsiin kaikkialla.
Ja, kuten voisin todeta sille, joka vihjaisi, että lapseni ei suinkaan kärinyt erityisopetuksesta, vaan siitä, että minä panin vastaan: minä siis uskoin se myyntipuheen ensin. Luonka on niin julmetun hienoja menetelmiä ja tiloja ja voidaan opettaa kaikki sama kuin tavisluokassa ja enemmänkin. Vasta kokemusnopetti, että tuo oli joko asiasta tietämättömien kuvitelmaa tqi vaihtoehtoisesti tahallista valehtelua -en halua amiettiä, kumpaa, koska molemmæt vaihtoehdot syö luottamusta kouluun aika pahasti. Mutta siis minä ensin suhtauduin oikein myötämielisesti ja yhteistyöhaluisesti, kunnes tajusin, että. Oikeasti erityisopetus oli vain keino siirtää työtä tuottavat lapset " jonkun muun ongelmaksi" eikä erityiluokka edes pyrkinyt opettamaan mitään, kunhan varastoi lapsia. Kun siellä oli vuoden priimus, oli normaaliluokkaan palatessaan vuoden muita jäljessä...
ei ole kyse myyntipuheista, vaan kokemuksesta.
Ja kannattaa tosiaan lukea uutisia, erityisopetuslaki on muuttunut ja integrointi (säästösyistä usein pakolla) on päivän sana.
Miksi ihmeessä opettajuus tekisi erityisen kolauksen? Eiköhän jokainen koulutettu, entinen "kympin oppilas" vähän hämmenny, jos oma lapsi onkin tuen tarpeessa. Eihän se nyt niille niin kummoinen juttu ole, joilla oli aikanaan oma todistus täynnä vitosia ja kutosia.
Nyt tuo tukarissa käynyt lapsi on 12 ja koulu menee hyvin. Hänestä ei tule koskaan luokan parasta tai edes toiseksi parasta, mutta hän on tunnollinen ja varmasti pärjää elämässään. Se riittää minulle ja isälleen.