Lue keskustelun säännöt.
Mä en kestä tätä ainaista taistelua kouluunmenosta.
18.09.2012 |
Joka aamu ihan kamala taistelu kouluunmenosta. Syitä löytyy vaikka mitä. On kurkkukipua, yskää, nuhaa, päänsärkyä, vatsakipua ym ym ym you name it.
Nyt oli hieman nuhaa. Oli eilen kotona kun oli hieman lämpöä. Tänään passitin kouluun. Sanoin, että menee bussilla, mutta halusi mennä pyörällä. Annoin mennä pyörällä. Lähdön jälkeen melkein heti soittaa ja huutaa ja itsee puhelimeen ettei jaksa kun kurkku kuulemma niiiiin kipee. Huutaa ja itkee hysteerisenä. Äsken soitti taas...
Mä en jaksa enäääää. Mulla menee niiiin hermo ton lapsen kanssa. Kun soittaa, ei kuuntele vaan itkee ja huutaa. Mikään ei mene jakeluun eikä kuuntele. Pakko huutaa sille puhelimeen, että kuuntelis. Saat yhden sanan sanottua niin alkaa se huuto ja itku.
Käskin mennä kouluun ja tulemaan kotiin jos oikeesti olo menee pahemmaksi.
Olen siis itse kotona sairaslomalla vielä tänään. Normaalisti menen joka aamu töihin, mutta silti on samat taistelut.
Kyse siis 9v pojasta.
Mitä helvettiä mä teen ton lapsen kanssa? Joka perhanan aamu saa suuttua ja huutaa kun muu ei auta. Normaalisti olen töissä kun poika soitta ettei voi mennä kouluun kun on kipee. En voi keskellä avokonttoria alkaa huutamaan. Töitäkin pitäisi tehdä eikä vaan olla pojan kanssa puhelimessa.
Kommentit (50)
21/50
|
18.09.2012 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
osaatko lohduttaa, halata, kuunnella ja ymmärtää lastasi ja antaa hänelle tukea.
Ymmärrän että tuollainen jahkailu ärsyttää ja sinusta tuntuu poika tekisi sinulle vain kiusaa käytöksellään. Parhaankin psykologin työ jää puolitiehen, jos kotona suhtautuminen lapseen on torjuvaa.
Hienoa on, että haet lapselle ulkopuolista apua. Tarkasta myös oma suhtautumisesi ja käytöksesi. Sinä olet pojan paras ja vahvin tukipilari. Ja pojan isä tietysti myös, jos ylipäätään on pojan elämässä mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nämä ongelmat välttää 100% kun ei tee lapsia, nyt aika turhaa kysellä kun paskat jo housussa. : ) tsemiä!!
Teettekö läksyjä yhdessä? Tarkistatteko pojan läksyt, että pojalla on hyvä tunne, että läksyt on tehty oikein?
Löytyisikö pojalle kaveria kulkemaan koulumatkat yhtä matkaa? Tai kaveria kotiin koulun jälkeen, jonka kanssa tekisivät läksyt yhdessä?
Omasta nuoruudestani muistan, että tukiopetus oli yhtä kuin "rangaistus", voisiko poikasikin ajatella näin? Miten usein tukiopetusta on? Voisitteko mieluummin ottaa tukiopetuksen kotiin tehtäväksi? (Ei kai 9-vuotiaan opetus niin hankalaa ole, ettei sitä voisi äiti ja isäkin tehdä?) Jos poika on ainoa tukiopetusta tarvitseva oppilas luokalla, niin kyllähän siinä aikamoiseksi silmätikuksi jotuuu vaikkei varsinaisesti kiusattaisikaan.
Onko koulussa erityisluokkia oppimisvaikeuksiin?
Valvooko poika myöhään? Pelaa paljon konsolipelejä?
Teettekö läksyjä yhdessä? Tarkistatteko pojan läksyt, että pojalla on hyvä tunne, että läksyt on tehty oikein?
Löytyisikö pojalle kaveria kulkemaan koulumatkat yhtä matkaa? Tai kaveria kotiin koulun jälkeen, jonka kanssa tekisivät läksyt yhdessä?
Omasta nuoruudestani muistan, että tukiopetus oli yhtä kuin "rangaistus", voisiko poikasikin ajatella näin? Miten usein tukiopetusta on? Voisitteko mieluummin ottaa tukiopetuksen kotiin tehtäväksi? (Ei kai 9-vuotiaan opetus niin hankalaa ole, ettei sitä voisi äiti ja isäkin tehdä?) Jos poika on ainoa tukiopetusta tarvitseva oppilas luokalla, niin kyllähän siinä aikamoiseksi silmätikuksi jotuuu vaikkei varsinaisesti kiusattaisikaan.
Onko koulussa erityisluokkia oppimisvaikeuksiin?
Valvooko poika myöhään? Pelaa paljon konsolipelejä?
Olen itse töissä, ja mies (pojan isä) ulkomailla töissä pitkiä aikoja kerrallaan.
Poika aloittaa läksyjen tekoa kun tulee koulusta. Autan niissä joita ei osaa kun tulen kotiin. Yleensä tämä menee niin ettei kuulemma osaa mitään ja teemme kaikki kun tulen töistä noin klo 17.30. Kerran - kaksi viikossa mummo auttaa läksyissä heti koulun jälkeen. Läksyjen tekoon menee 1-3 tuntia koska poika ei osaa keskittyä.
Joskus kulkee kaverin kanssa kouluun ja joskus yksin. Eivät siis sovi tapaamista etukäteen vaan joskus törmäävät matkalla.
Olen joskus antanut luvan ottaa kaveria kotiin koulun jälkeen, sillä ehdolla että läksyt tehdään. Olen tämän nyt kieltänyt koska poikkeuksetta läksyt tekemättä, ei edes aloitettu.
Tukiopetusta koulussa on sekä yksilöllisesti, että pienryhmässä. Kaksi kertaa viikossa on tukipetusta. Ei suinkaan ole ainoa joka sitä saa.
Olen kaikkeni yrittänyt auttaa kotona, mutta siitä ei tahdo tulla mitään. Itkua, huutoa, tavaroiden heittelemistä ym.
Koulussa ei ole erityisluokkaa. Olen hankkimassa pojalle lähetettä tutkimuksiin. Selvitetään onko oppimisvaikeuksia, keskittymisvaikeuksia vai mikä mättää. Jokin selkeesti mättää. Odotan nyt tapaamista erityisopen, psykologin ja open kanssa. Aika on jo varattu koululääkärille mutta sitä ennen tarvitsen lausunnot opeilta ja psykologilta. Puheterapeutilta on jo lausunto.
Poika nukkuu klo 20.30-6.45 tai 21-7 riippuu mihin aikaan menee kouluun. Herää yleensä itsestään viimeistään klo 7.
Pelejä pelaa joskus tunnin-kaksi päivässä. Nyt ollut pelikieltoa kolmatta viikkoa. Illat on yleensä kavereiden kanssa ulkona (jos läksyiltään ehtii).
Haluan vielä huomautta, että tuo minun huutaminen puhelimeen johtuu yksinkertaisesti siitä etten saa poikaan kontakitia muuten. On ihan kun hysterian vallassa. Ei kuuntele/kuule jos puhun normaalisti.
Kehun toki silloin kun on aihetta. Esim keskittynyt nätisti läksyihin. Keskustelemme myös yleensä ruoka-aikaan koulupäivästä ja kyselen päivästä. Ennen nukkumaanmenoa meillä yhteinen hetki jolloin luetaan kirjaa tai katsotaan jotain kivaa leffaa yhdessä.
ap
sinähän painostat liikaa. Läksyihin ei pidä kuluttaa noin kauan aikaa, ettei ehdi kaverien kanssa mitään. Poikahan on burn outissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tekee 1-3h?! Aivan liian kauan niihin menee, johan jo pelkästään tuo työmäärä polttaa pojan loppuun, siihen sitten vielä lisäksi se itse koulupäivä. Selvästi jotain oppimisen kanssa ongelmaa. Onko opettaja tietoinen, että läksyihin menee noin paljon aikaa, mitä hän siitä tuumaa?
kaikki liviltä super nannya niin osaatte hoitaa lapsenne,jos vanhemmuus on hukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suosiolla sopisitte että teette läksyt vasta illalla yhdessä ja iltapäivä on pojalla on ihan vapaata? Nythän lasta stressaa koko iltapäivän se että ei tee läksyjä vaikka pitäisi ja sitten päälle tulee monta tuntia sitä konkreettista läksyjen tekoa. Kevennä myös rangaistuksia. Pelikieltoa kolme viikkoa on ihan liikaa, jos lapsi nyt ei ole sen pahempaa tehnyt kuin kiukutellut.
Musta tuntuu että sinä ja muut aikuiset tekee kyllä kaikkensa lapsen eteen ja varmasti tuosta selviätte. Lapsen itsetunnon ja onnellisuuden kannalta olsi kuitenkin hyvä yrittää selvitä siitä mahdollisimman mukavasti ja lasta kannustaen. On hyvä että kehut, kun lapsi tekee läksyt mutta muistathan kehua myös pelkästä yrittämisestä ja myös silloin kun onnistumista edelsi hirveä huuto ja kiukuttelu. Meillä auttoi aikanaa kauheasti, kun erityisen vaikean tilanteen jälkeen, totesin aina "huh, selvittiinhän me taas tästäkin. Onpa ihanaa että saatiin se matikka tehtyä eikä sitä tarvitse enää ajatella tänä iltana."
Niin ja 3 tuntia läksyihin on ihan liikaa. 1/2 - 1 tunti on normaali, myös oppimisvaikeuksiselle.
tahkota niiden läksyjen kanssa???
Levätköön ja löllötelköön iltapäivän. Sitten teette yhdessä ripeästi ja kivasti ne pois, kun olet tullut kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
läksyjen tekoon on siksi niin pitkä koska ei keskity kunnolla. Pää pyörii ja keskittyy ihan muuhun kun itse tekemiseen. Koko läksyjenlukusession aikan seison vieressä ja patistan, kirjoita tuo tuohon ja tuo tuohon, laske noi yhteen sitten noi jne jne jne. Ei osaa omatoimisesti tehdä mitään. Koko ajan pitää olla sanomassa. Jos tehdään vaan max tunti läksyjä, jää yleensä suuri osa tekemättä ja ne täytyy kuitenkin joskus tehdä muiden läksyjen lisäksi. Tää on siis vähän kaksipiippuinen juttu.
Jos annan lapsen mennä ulos iltapäivällä koulun jälkeen ja soitan kotiin kun tulen itse, alkaa kauhee huuto ja itku kun ei halua. Siksi olen ajatellut, että "ensin työ, sitten huvit".
Tottakai kehun kun rittää hienosti tai keskittyy nätisti. Ei auta, ei. Seuraavana päivänä sama rumba jatkuu.
Maanantaiaamuna odotan vaan perjantaita jolloin pojalla vapaata koko iltapäivä ja ilta kun ei ole läksyjä. Olen itse ihan lopussa. En nuku, on rytmihäiriöitä, migreenikohtauksia ym ym. Pakko vaan jatkaa taistelua avun saamiseksi. Toden totta se on taistelua, mitään ei anneta eikä ehdoteta omatoimisesti. Ei koulun taholta tai muualtakaan. Kaikesta saa taistella. Itse saa kaivella tietoa mihin ollaan oikeutettuja. Saa soitella, soitella ja taas soitella. Aina jossain nousee seinä pystyyn... Ei jaksa... Haluan vaan apua pojalleni jotta hänkin saisi elää normaalia lapsuutta jossa kaikki sujuu ja kaikki tietää mitä tehdä ja miten auttaa.
ap
jakavat omia kieroutuneita kasvatusoppejaan, joilla ei saada aikaseksi kuin saamattomia olmeja ja sosiaalipummeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kesken päivän. Maha oli kipeä. Me vanhemmat ei voitu hakea, mutta pääsi mummolaan.
Juostiin sitten ihan tutkimuksissa mahakivun takia jne.
Vasta isompana kerran sanoi, että häntä kyllästytti olla päiväkodissa ja oppi, että kun sanoi mahan olevan kipeä, niin kohta haetaan mummolaan.
No hieman vierestä, mutta sama systeemi. Eli kun sanoo olevansa kipeä, niin saa olla kotona.
varmaan yhtä helvettiä. Eikö niitä oppiaineita voisi yksilöllistää ja helpottaa. Eikö tuon pitäisi olla yksinkertainen asia koulullekin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
varmaan yhtä helvettiä. Eikö niitä oppiaineita voisi yksilöllistää ja helpottaa. Eikö tuon pitäisi olla yksinkertainen asia koulullekin?
yksilöllisä läksyjä ei olla saatu vaikka kuinka ollaan yritetty. Ainoa mitä koulusta on saatu on paperi siitä, että poika on oikeutettu saamaan tukiopetusta myös erityisopelta.
Nyt siis lähetettä tutkimuksiin hakusessa. Tuntuu siltä ettei koulussa ymmärretä mitä haen. Yritetään kaikkea mahdollista josta ei ole hyötyä. Nyt vihdoin sain ne toivottavasti tajumaan, että on tutkittava, jotta voimme sekä kotona että koulussa auttaa oikealla tavalla.
ap
Ja toivon mukaan sitä saatte, mutta odotellessa voisitko kokeilla ”koirankoulutusta”. Eli pilkot läksyt lapselle hyvin pieniin kokonaisuuksiin, vaikka yksi lasku kerrallaan tai kolmen sanan kirjoittaminen, ja aina kun saa laskun tehtyä, saa palkinnon. Palkinto voi olla suklaarusina, 5 senttiä säästöpossuun, merkki vihkoon (ja viidestä saa karkin). Eli aluksi palkitaan hyvin pienistä edistysaskelista ja vähitellen lisätään vaatimustasoa esim. niin että pitää tehdä pidempi pätkä, mutta sitten saa kerralla isomman palkkion.
Tätä voi soveltaa aamuihinkin ja havainnollistaa esim. kuvataulun avulla, jos lapsen on vaikea keskittyä sanallisiin ohjeisiin. Tärkeintä olisi nyt saada tuo negatiivisuuden kierre poikki, jossa asiat ovat hirveän vaikeita ja raskaita eikä niitä saada kovallakaan työllä sujumaan toivotusti. Jokainen pienen pienikin positiivinen tulos ja onnistuminen vie sen sijaan teitä harppauksen verran eteenpäin; yritä siis saada niitä aikaan keinolla millä hyvänsä
Ota virkavapaata, palkkaa tukiopettaja kotiin. Pyydä mummo sinne kotiinne iltapäiviksi.
Miten se tilanne on päässyt tuollaiseksi, että lapsi ei itse tee mitään?
Läksyjä on oudon paljon jos yhdessä äidin kanssa tekemälläkin menee 1–3 tuntia. Mulla kotona 9-vuotias tyttö, jolla myös ajatukset karkailee jos jää yksin tekemään, mutta yhdessä menee aika nopeasti. Enkä nyt tarkoita, että tekisin läksyt lapsen puolesta, vaan autan esim. laskuissa vaihe vaiheelta, tai katson ensin yhdessä, mitä seuraavassa tehtävässä on tarkoitus tehdä ja miten aloitetaan.
läksyjen tekoon on siksi niin pitkä koska ei keskity kunnolla. Pää pyörii ja keskittyy ihan muuhun kun itse tekemiseen. Koko läksyjenlukusession aikan seison vieressä ja patistan, kirjoita tuo tuohon ja tuo tuohon, laske noi yhteen sitten noi jne jne jne. Ei osaa omatoimisesti tehdä mitään. Koko ajan pitää olla sanomassa. Jos tehdään vaan max tunti läksyjä, jää yleensä suuri osa tekemättä ja ne täytyy kuitenkin joskus tehdä muiden läksyjen lisäksi. Tää on siis vähän kaksipiippuinen juttu.
Jos annan lapsen mennä ulos iltapäivällä koulun jälkeen ja soitan kotiin kun tulen itse, alkaa kauhee huuto ja itku kun ei halua. Siksi olen ajatellut, että "ensin työ, sitten huvit".
Tottakai kehun kun rittää hienosti tai keskittyy nätisti. Ei auta, ei. Seuraavana päivänä sama rumba jatkuu.Maanantaiaamuna odotan vaan perjantaita jolloin pojalla vapaata koko iltapäivä ja ilta kun ei ole läksyjä. Olen itse ihan lopussa. En nuku, on rytmihäiriöitä, migreenikohtauksia ym ym. Pakko vaan jatkaa taistelua avun saamiseksi. Toden totta se on taistelua, mitään ei anneta eikä ehdoteta omatoimisesti. Ei koulun taholta tai muualtakaan. Kaikesta saa taistella. Itse saa kaivella tietoa mihin ollaan oikeutettuja. Saa soitella, soitella ja taas soitella. Aina jossain nousee seinä pystyyn... Ei jaksa... Haluan vaan apua pojalleni jotta hänkin saisi elää normaalia lapsuutta jossa kaikki sujuu ja kaikki tietää mitä tehdä ja miten auttaa.
ap
Lapsihan on käytännössä isätön ja perhe hajalla.
Plus että äidillä on selvästi vanhemmuus karannut täysin ja kasvatustyöstä ja koulutyön valvonnasta on tullut elämää suurempaa painajaista.
Läksyjä on oudon paljon jos yhdessä äidin kanssa tekemälläkin menee 1–3 tuntia. Mulla kotona 9-vuotias tyttö, jolla myös ajatukset karkailee jos jää yksin tekemään, mutta yhdessä menee aika nopeasti. Enkä nyt tarkoita, että tekisin läksyt lapsen puolesta, vaan autan esim. laskuissa vaihe vaiheelta, tai katson ensin yhdessä, mitä seuraavassa tehtävässä on tarkoitus tehdä ja miten aloitetaan.
läksyjen tekoon on siksi niin pitkä koska ei keskity kunnolla. Pää pyörii ja keskittyy ihan muuhun kun itse tekemiseen. Koko läksyjenlukusession aikan seison vieressä ja patistan, kirjoita tuo tuohon ja tuo tuohon, laske noi yhteen sitten noi jne jne jne. Ei osaa omatoimisesti tehdä mitään. Koko ajan pitää olla sanomassa. Jos tehdään vaan max tunti läksyjä, jää yleensä suuri osa tekemättä ja ne täytyy kuitenkin joskus tehdä muiden läksyjen lisäksi. Tää on siis vähän kaksipiippuinen juttu.
Jos annan lapsen mennä ulos iltapäivällä koulun jälkeen ja soitan kotiin kun tulen itse, alkaa kauhee huuto ja itku kun ei halua. Siksi olen ajatellut, että "ensin työ, sitten huvit".
Tottakai kehun kun rittää hienosti tai keskittyy nätisti. Ei auta, ei. Seuraavana päivänä sama rumba jatkuu.Maanantaiaamuna odotan vaan perjantaita jolloin pojalla vapaata koko iltapäivä ja ilta kun ei ole läksyjä. Olen itse ihan lopussa. En nuku, on rytmihäiriöitä, migreenikohtauksia ym ym. Pakko vaan jatkaa taistelua avun saamiseksi. Toden totta se on taistelua, mitään ei anneta eikä ehdoteta omatoimisesti. Ei koulun taholta tai muualtakaan. Kaikesta saa taistella. Itse saa kaivella tietoa mihin ollaan oikeutettuja. Saa soitella, soitella ja taas soitella. Aina jossain nousee seinä pystyyn... Ei jaksa... Haluan vaan apua pojalleni jotta hänkin saisi elää normaalia lapsuutta jossa kaikki sujuu ja kaikki tietää mitä tehdä ja miten auttaa.
ap
ja lapsesi keskittyy nätisti ja tekee tehtävänsä kun autat alkuun, eikö? Meillä näin ei ole. Saan patistaa koko ajan tekemään. En voi poistua vierestä mihinkään. Istun vieressä ja saan koko ajan sanoa mitä numeroa pitää kirjoittaa ym.
Valitettavasti ei ole mahdollista palkata ketään kotiin auttamaan. Mummo käy 1-2 kertaa viikossa auttamassa. Enempää hän ei ehdi. Mies ulkomailla töissä.
Mutta se on nähtävästi vanhempien vika, että lapsi ei keskity eikä opi. Joo, en enää tiedä miten auttaa poikaa. Olen koittanut kaikkea mihin on mahdollisuus.
Pitäiskö tässä olla välittämättä koko ongelmasta ja antaa lapsen riekkua kylillä tekemättä läksyjään? Kiitätte varmaan kun hän tulee potkimaan teitä mummoina tuolla kadulla. Tätätkö te haluatte?
Mä en osaa enää perustella teille tätä ongelmaa. Mutta tervetuloa olemaan kärpäsenä kattoon meille joka iltapäivä. Huomaa, että teidän lapsilla ei ole ongelmia.
ap