Siirtyminen palkkatyöstä yrittäjäksi
Sain tänään viime kuukauden tuntiraportit, jonka mukaan olen tienannut firmalle n. 48.000 euroa kuukaudessa riihikuivaa rahaa. Siitä saan palkaksi n.1/10 (brutto).
Teen hyvin itsenäistä työtä asiantuntijana, työvälineinä tietokone, netti ja puhelin. En tarvitse sihteeripalveluja enkä kokoushuoneita. Suurin osa asiakkaista on itseni hankkimia.
Onko joku ollut vastaavassa asemassa ja miettinyt siirtymistä/siirtynyt yrittäjäksi? Miten sujui?
Kommentit (5)
Ja oli paljon helpompaa kuin mitä kuvittelin.
Ja kulut ovat asiantuntijahommissa paljon pienemmät kuin mitä kuvittelin, vaikka en tee töitä kotoa, vaan vuokrasin tilat. Ennen tein firmalle liikevaihtoa ehkä 20 000 €/kk, ja sain palkkaa 5 500 €. Nyt liikevaihtoa ollut 10-15 000 €/kk ja sekin riittää siihen, että tulot ovat aiempaa suuremmat. Pelkkä YEL-vakuutuksen joustavuus ja ensimmäisten vuosien alennettu prosentti on muuten näissä summissa aika iso juttu .
siirtynyt yrittäjäksi ja nyt mietin muutaman vuoden jälkeen siirtymistä takaisin palkolliseksi.
Minulla syynä on se, että töitä tippuu ennalta arvaamattomasti. On kuukausia, jolloin työtä on todella paljon ja sitten välillä aikoja, jolloin sitä ei taas ole. Tuloja on omalla kohdallani hankala ennustaa.
Paras puoli yrittämisessä on se, että saat itse päättää, mitä teet, milloin teet ja miten teet eli vapaus.
Huono puoli on taas työyhteisön puute ja se, että kannat kaikki asiat itselläsi. Ei ole työtovereita, joiden kanssa jakaa sekä onnistumiset että tympeämmät asiat.
Myös pienyrittäjän verotus on mielestäni kovaa, kun ottaa huomioon, että itse pitää maksaa myös sivukulut ja ALVit. Asiakkaan kukkarostahan ne on pyydettävä ja osa asikkaista ei aina ymmärrä, miten voi pyytää 'niin pienestä työstä niin paljon'.
Yrittämisessä on siis hyviä ja huonoja puolia ja niiden punnitsemisen myötä varmastikin jossakin vaiheessa kirkastuu, kannattaako lähteä yrittäjäksi vai jatkaa työntekijänä.
on aika erilaista kuin palkkatyössä oleminen. Yrittäjän tuntiveloitusta ei voi suoraan verrata työntekijän tuntipalkkaan, eikä korkea liikevaihto välttämättä takaa korkeita tuloja. Yrittäjän on maksettava itse YEL-maksu, jonka perusteella esimerkiksi sairaus- ja äitiyspäivärahat määräytyvät. Lisäksi erilaisiin vakuutuksiin voi vähän toimialasta riippuen mennä suurikin summa rahaa. Muita kustannuksia ovat esimerkiksi toimitila-, kirjanpito- ja mainoskulut.
Jos yksityistä sairausvakuutusta ei ole, neljä ensimmäistä sairauspäivää menee kokonaan ilman tuloja, ja samoin loma on tietysti palkatonta. Lisäksi joillain aloilla yrittäjän arkeen voi kuulua paljonkin sellaista työtä, jota ei keneltäkään voi laskuttaa. Tuntiveloituksen on tästäkin syystä oltava eri luokkaa kuin työntekijän tuntipalkka.
Yrittämistä harkitsevan kannattaa hyödyntää erilaisia neuvontapalveluita. On hyvä tietää etukäteen, millaisia kustannuksia ja vastuita yrittämiseen liittyy, ja laskeskella, kuinka paljon pitäisi tehdä töitä ja kuinka paljon veloittaa, jotta yrittäminen kannattaisi. Noin puolet uusista yrityksistä lopettaa toimintansa viiden vuoden kuluessa, eli läheskään aina yrittäminen ei ole helppoa ja kannattavaa. Toki on myös paljon niitä, joille yrittäminen on hyvä ratkaisu.
Sain tänään viime kuukauden tuntiraportit, jonka mukaan olen tienannut firmalle n. 48.000 euroa kuukaudessa riihikuivaa rahaa. Siitä saan palkaksi n.1/10 (brutto).
Teen hyvin itsenäistä työtä asiantuntijana, työvälineinä tietokone, netti ja puhelin. En tarvitse sihteeripalveluja enkä kokoushuoneita. Suurin osa asiakkaista on itseni hankkimia.
Onko joku ollut vastaavassa asemassa ja miettinyt siirtymistä/siirtynyt yrittäjäksi? Miten sujui?
mutta oikeasti se ei ole ruusuilla tanssimista.
Minä onnistuin siinä ja onnistuin tekemään kovat tulot melkein 20 vuotta, mutta kyllä se on vaatinut järjettömät työtunnitkin!