Yleisimpiä syitä miksi akateemisen naisen ja duunarimiehen suhde ei onnistu?

Duunarimies halveksii akateemisesti koulutettua naista, pitää tämän työtä turhana jne. Koska nainen ei tee "oikeaa työtä" kaikki kotityöt kuluvat hänelle. Koska Suomessa korkeasti koulutetut naiset työskentelevät usein matalasti palkatuilla aloilla, siitä saa uuden pilkan kohteen.



Nainen taas voi häpeillä duunarimiehen kiinnostuksenkohteita tai halveksia puolestaan tämän työtä. Toisiaan arvostavilla pariskunnillakin esteeksi voi nousta ystäväpiirien ja kiinnostustenkohteiden erilaisuus.

naisen parmpaa yleissivistystä, puhumattakaan parempaa palkkaa ja uraa.

Ei edes halua vastata jos joku kysyy mitä mies tekee työkseen. Häpeä käy jossain vaiheessa liian suureksi.

voi olla vaikeaa, jos mies ei ole utelias ja kiinnostunut asioista yleisesti. Itse koen, että kouluttautuneisuus korreloi sen kanssa, että on utelias ja kiinnostunut eri maailman asioista eikä vaan täysin siitä välittömästä todellisuudesta siinä ympärillä.

Avioliitossa, + 2 lasta ja kohtuullisesti menee.



Mies tosiaan ei ymmärrä ammatistani juuri mitään, mutta arvostaa silti. Palkka meillä on samaa luokkaa. Minä en aina ymmärrä miksi aina pitää syödä makkaraa ja pitsaa.



Suurimmat kiistat käydään siitä, että lapsille ei opeteta roskaruokakulttuurin olevan jokapäiväistä arkea.



Minun kannaltani suurin harmi on se, että mieheni ei ole kiinnostunut analyyttisistä keskusteluista - onneksi tämä tarpeeni tyydyttyy ystävien kanssa.



Mielestäni nämä ovat melko vähäpätöisiä ongelmia avioliitossa, muita ei oikeastaan ole, mutta kieltämättä ne ainakin jossain määrin liittyvät koulutuseroihin.



Onneksi meillä silti on yhteinen arvomaailma, rehellisyyttä ja luottamusta, kunnioitusta, samanlainen rahankäyttö, yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ei väkivaltaa tai alkoholismia.



Ai niin, mieheni "tuuritupakoi" ja se ärsyttää, mutta kestän sen.

Mies ei kestänyt parempaa palkkaani, vaikka opiskelaikana kuukausipalkkani oli vielä pienempi. Minä en jaksanut joka palkkapäivä kuunnella niitä "en ymmärrä, miksi tuollaisesta työstä maksetaan noin paljon, kun moni matalapalkkainen työ on todella tärkeää...."

En jaksanut joka vappu kuunnella (kavereitteni edessä) "noita lakkeja nyt saa ostaa kaupasta, kuka vaan. En ymmärrä, misi niitä pitää näin näkyvästi pitää". (olimme opiskelija bileissä....)

Lopulta mieheni tulkitsi "voisitko ottaa maidon jääkaapista" kehoitukset, jonkinlaiseksi tulkinnaksi siitä, miten vähättelen hänen osaamistaan kattaa pöytä.



Oli meillä muitakin ongelmia, mutta nuo liittyivät selvästi siihen että hän ei kestänyt opiskeluani, vaikka heti olin tehnyt selväksi että aion jatkaa yliopistoon. Seuraava mieheni ei myöskään ollut akateemikko, mutta muuten sivistynyt ja asioista kiinnostunut ja meidän suhde kaatuikin mustasukkaisuuteen.

kuin että miestäni kyrpii selvästi yli tuplasti miehen palkkaa vastaava palkkani. Olen DI, mies lounasruokalakokki. Minua ei koulutustaso- tai palkkaerot kiinnosta pätkääkään, mutta välillä mies alkaa marttyyrimäisesti känistä että niin kun minä olen vain huonopalkkainen kokki...

Miehen itsetunto ei kestänyt akateemisuutta. Hiljalleen alkoi vähättely, halveksunta ja haukkuminen joka paheni koko ajan. Keskusteleminen muuttui mahdottomaksi kun minulla ei enää ollut omia mielipiteitä vaan "kirjaviisautta".

Miehen mielestä kuljin nokka pystyssä ja halveksin häntä, vaikka todellisuudessa hän halveksi itse itseään.



Nykyinen mieheni onkin sitten tohtori.

olemme juuri tuollainen pari.



Suurimmat ongelmat ovat tulleet siitä, että miehen kaveripiiri ja lähisukulaiset ovat aivan eri maailmasta kuin minä. Minulle se ei ole ongelma, mutta kälylleni ja anopilleni näyttää olevan ja tämä on kiristänyt välejä. Heillä on kai jokin alemmuudentunne, kun ovat vähemmän koulutettuja, ja sitä pitää sitten kostaa minulle, vaikka itse en ikinä ole ottanut tätä koulutusasiaa esille missään muodossa.



Totta puhuen joskus myös ärsyttää kun miehellä on sivistyksessä aukkoja ja joudun vääntämään rautalangasta, että hän tajuaisi.



Ollaan kumminkin oltu jo 9 vuotta yhdessä, ja tuskin erotaan, vaikka tiedän esim. anopin sitä varmaankin toivovan :-)

Miehen itsetunto ei kestänyt akateemisuutta. Hiljalleen alkoi vähättely, halveksunta ja haukkuminen joka paheni koko ajan. Keskusteleminen muuttui mahdottomaksi kun minulla ei enää ollut omia mielipiteitä vaan "kirjaviisautta".

Miehen mielestä kuljin nokka pystyssä ja halveksin häntä, vaikka todellisuudessa hän halveksi itse itseään.

Nykyinen mieheni onkin sitten tohtori.

Piti ihan tarkistaa, että olenko minä tuon jo aiemmin kirjoittanut. Tohtori olisi ollut liioittelua, sitä minä en olisi keksinyt.

Muuten kaikki täsmää meilläkin, paitsi että edelleen ollaan yhdessä, vaihtelevalla menestyksellä.

Kummallista, että mies on ottanut tuon asenteen kun minä olen arvostanut aina kunnon työmiehiä. Ei siihen oma akateemisuus ole mitään vaikuttanut.

Tasa-arvoista...

Tulee vittuilua "oikeista töistä", kirjaviisaudesta vs. oikeasta viisaudesta, turhista humanisteista (en edes ole humanisti) jne. Se vituttaa ja huvittaa minua.



Oma mieheni on joskus selkeästi kateellinen koulutuksestani mutta toisaalta ei arvosta tekemääni työtä ja valittaa kun siitä ei makseta tarpeeksi. Raha on kaiken mitta... Tämä varmaan olisi tyytyväisempi jos elättäisin sitä, toisentyyppinen mies taas saattaisi alistaa jos mulla olisi parempi palkkakin vielä.

enemmän kuin normi akateeminen, ellet satu olemaan hyvinkin korkeassa virassa.

vaikka kotitöiden tekeminen ja arki välillä rassaakin - kuten monissa perheissä, missä lapset ovat pieniä ja aikaa kroonisesti liian vähän ja hommia liikaa, koulutustasosta riippumatta. Meillä ei ole älykkyydessä, mielenkiinnon kohteissa eikä arvoissa suurtakaan eroa, joten hyvin sujuu henkinen puoli suhdetta. Ei ne kaikki duunarimiehet ole juntteja örveltäjiä.