Bipoja, persoonallisuushäiriöisiä tms paikalla??? Auttakaa väsynyttä!

Itsellä vaan kokoajan ns kesto ahdistus siitä etten pysty olemaan parempi äiti ja vaimo.



Mies herää yöllä yleensä nuorimmaiselle antaa ruokaa, hänelle se on ok, hän saa unen päästä kiinni heti, minä taas en.. Jään valvomaan ja pelkään sit tulevaa päivää jos olen väsynyt.



Väsyneenä olen äreä vielä enemmän.



Meillä paljon halataan ja kehutaan lapsia kaiken tämän minun äreän mielen vastkohdaksi. Pyydän anteeksi käytöstäni, mutta silti sitä n voi anteeksi antaa itselleni että olen pienestä rähjänny.. Olen ankara itselleni.



Ap



Jolla mieli näköjään alkaa olemaan vauhdikas.. Se voi hetken muuttua.



Olette ihania kun jaksatte auttaa, että otatte oloni tosissaan..

Sulla on kyllä paljon oireita, joiden vuoksi kannattaisi käydä juttelemassa psykiatrilla tai ainakin mielenterveyshoitajalla. Jos pelkäät lapsiesi puolesta, suosittelen menemään yksityiselle- maksaa ehkä sen satasen tai pari, mutta tehokkaasti yleensä hoitavat asiat. Yksityiselläkin on mahdollista testata eri persoonallisuushäiriöitä ym., mutta ensin pitää tietysti jutella hoitavan tahon kanssa ja kertoa oireistaan. Ei kannata pelätä sen tunnustamista, että kärsii itse tilastaan- sairastuneita on eri tasoisia ja fiksu ihminen tajuaa pyytää apua, kun sitä tarvitsee!



t. aiempi epävakaa



Ps. Tuo vähäinen yöuni + pirteys kuulostaa hypolta. Yritä katkaista kierre nukkumalla vaikka sitten väkisin pidempään ÄLÄKÄ RUPEA VALVOMAAN YLI PUOLENYÖN! Tiedän kokemuksesta, että nimenomaan valvomiset sekoittavat pakkaa ja mahdollisella epävakaalla/kaksisuuntaisella laukaisevat helposti manian.

Hei Ap, kirjoitat kun minun elämästäni. Todella tutun kuuloista :-( Lääkkeitä kokeiltu vaikka mitä..Mut diagnoosiksi heitelty epävakaata persoonallisuutta, masennusta, sekamuotoista ahdistuneisuushäiriötä. Nyt kuukauden verran ollut raju ahdistus ja masennus päällä. Välillä päivä kaks energinen olo..Jaksan touhuta. Aamulla saatan vittuilla kaikille, päivällä taas ok..Ja illasta ei tiedä miten käyttydyn. Olen aivan umpikujassa ja epätoivoinen että miten tästä eteenpäin. Nyt ilman lääkkeitä, mutta tämä ehkä vielä vaikeampaa. Jotenkin tuntuu että masennuslääkkeet edes hieman tasoittaa mielialavaihteluita.

Mitä lääkkeitä sulla kokeiltu ja miten niihin reagoit??



Mulla esim. cipralex joka hyvin siedetty, lisäsi reilusti ärtyneisyyttä ja agressiota.

Sepram tekee taspaksun tunteettoman olo. Sitten olen koko ajan lamassa. Efexor ja cymbalta...sivuvaikutusten takia en päässyt alkua pidemmälle, huoh! Voxra ja valdoxan vielä kokeilematta.....

Miehelläni on kaksisuuntaisen kakkostyyppi; ei siis manioita psykoosiin asti, eikä sairaalajaksoja, vaan masennusta ja hypomaniaa.



Sitä hoidettiin masennuseksena monta vuotta, masennuslääkkeet sit vei hypomaniaan...



nyt onneksi sattui psykiatri joka kuunteli kunnolla ja tartui asiaan, ja kun oireita kelailtiin puoleleta ja toiselta.. selvä bipo kakkonen.



Käyttää nyt Lamotriginia + ketiapiinia

Ja voimia kaikille samojen ongelmien kanssa painiville!

Ei oo helppoo... Ei haluu olla tälläinen...



Tuo on niin totta että pitäisi ajoissa ruveta nukkumaan.. Eilen ei vaan nukuttanut kun vedin 4h päiväunet, heräsin 21.30 aikaan... Onneksi olo on edelleen suht seesteinen.



Nukahtaminen on vaikeaa, ajatukset pyörii mielessä.. Ei vaan saa unta..



Olen kokeillut masennukseen ja ahdistuneisuuteen mm..

-seuroille mutta vaan vajaan kk, ja nyt ajattelinkin pyytää kokeiltavaksi fluoksetiinia esim seromax tms..

- venlafaksiinia kokeiltu, eli eikös tämä ole se efexor.. Toimi alussa ok, mutta pidemmän päälle ei kunnon apua

-sertralin, toimi alussa ok, ei pidemmän päälle vaatetta

-ketipinor unettomuuteen pienellä annoksella.. Toimii nukahtamiseen. Nyt parina iltana ottanut hyvää aikaan ettei mene ihan yömyöhään nukahtaminen.. On kyllä aika hurja lääke... Mutta auttaa, otan vaan 50mg illassa..

-Teknos unettomuuteen kokeiltu joskus, mutten haluaisi pidemmän päälle niitä syödä.. Tästä aikaa monta monta vuotta

-opamox, auttoi hyvin ahdistuneisuuteen, syönyt viimeksi yli 2v sitten pienellä annostuksella

-mirtazapin, oli tehokas viikon unettomuuteen.. Sit ei apua..

-moclobemid, ihan kamala, äkkipikaisuus kasvo, en uskaltanut enää syödä kk jälkeen

-viimeisimpänä kokeiltu cymbalta, ei oireita muttei oikein tehoakaan 60mg annoksella... Kallis lääke..



Ens ti lääkärin soittoaika.. Pyydän saada kokeilla seromax tms ... Ens ti myös psyk puolille aika, psyk sairaanhoitajalle,,,



Ap

Seuroille =seuronil



Ipadi vaihtaa sanoja...



Ap

Ja pitäisiköhän mun sanoa sit ti suoraan että haluan selvyyksien tähän oloon, ei pelkkä juttelu auta, eikä johdu lapsiajasta...



Ap

On kyllä hyvä lääke nukahtamiseen pienellä annoksella... Oon kyllä sit seuraavan aamun tai päivän sen jälkeen väsyneen oloinen ja hernostuneempi, mutten niin pahasti mitä muuten voisin olla.



Uni pitäis saada hyväksi, nukun ilman ketipinoria kuin koiran unta ja se kostautuu muutaman yön jälkeen.. Mutta välillä taas mietin että uskaltaako tuota lääkettä syödä kun lukee siitä kauhujuttuja..



Välillä saatan lopettaa lääkityksen kuin seinään.. En muka tarvitse sitä, se ei muka auta tms.. Sit taas masentuneena haluan tarttua kaikkeen mahdolliseen oljenkorteen..



Viimeksi vähän aika sit söin cymbalta 60mg kk, ei apua, nostin sen 120mg pariksi päiväksi, tulin sen jälkeen ylikierroksille ja jätin lääkkeen hakematta.. E tarvitse sitä.. Toisaalta siihen vaikuttaa lääkkeen kalliuskin. Lääkäri sanoa että voin nostaa sitä kk syönnin jälkeen 90mg.. En nyt kuitenkaan enää sitä syö.. Vain ketipinoria olen ottanu muutamana päivänä..



Ap

Tenoxia siis syönyt,



Täytyy ens kerralla tarkistaa paremmin mitä lähettää ku näköjään ipadi niin paljon muuttaa sanoja..



Vaatettakin luki siellä, tarkoitti vastetta...



Ap, jolla sellainen olo että heti mulle tietoa ja apua tähän oloon... Sit ti kuitenkin vaan kiltisti kuuntelen enkä osaa ajaa ongelmaani;(

Jos et saa ketään kiinni lääkkeiden annostukseen liittyen, nosta max. 10mg/viikko! Jos tuplaat annostuksen, siitä voi olla jo vaaraa sisäelimillesi. Ja lääkkeet eivät auta heti, niitä pitää syödä viikkoja, jopa kuukausia.

Mulla on ykköstyypin bipo, vaikkei ole ollut sairaalajaksoja. Tämä todettiin vasta alkuvuodesta, jolloin mulla oli sekamuotoisia jaksoja vuorotellen tiheästi manian kanssa. Ja AP, sä kuulostat ihan minulta :)



Sekamuotoiset jaksot on niitä tuskallisimpia, kun mieliala vaihtuu hirveästi päivän mittaan ja ärtyneisyys on ihan ylimaallista. Nää mielialan vaihtelut oikein jysähtää päässä, eikä ole mihinkään liittyviä. Aivot ei pysty ottamaan liikaa infoa vastaan, eivätkä ne pysty käsittelemään sitä. Ihan kuin seisoisi asemalaiturilla ja junia kulkisi koko ajan ees taas hirveetä vauhtia ohi, etkä tiedä mikä on omasi, vai onko mikään samalla kun yrität seurata niitä kaikkia. Puheessa tulee niin hirveä määrä asioita ja asianpäitä ja häntiä, että itsekin putoo kärryiltä, punainen lanka häviää.



Mulla on kaksi lasta, mutta silloin tuntui kuin olisi 50. Ei pysty pitämään telkkaria päällä samalla kun lapset liikkuu ympäriinsä ja puhuu päälle, pää hajoo. Nukkumaan ei pysty, aivot vaan raksuttaa. Kauppakeskukset tuntuu käyvän päälle, valoja on liikaa jokapaikassa. Pimeä komero ehkä auttaisi :)



Maniassa taas tapasin kaikki kaverit heti ja liehuin pitkin maailmaa, tuhlasin, olin piittaamaton, pistin hynttyitä yhteen ihmisten kanssa, joille mulla ei normitilassa olisi mitään sanottavaa. Tämän euforian jälkeen aina vetäytyminen ja syvä masennus, hirveä väsymys aina heti heräämisen jälkeen. Nukuin ja söin, eli sillä tavalla epätyypillinen ns. bipo -masennus.



Sain lääkkeeksi Liton ja Deprakinen tuohon, viikon jälkeen ajatustoiminta rauhoittui, kuukaudesssa-kahdessa olin jo ihan toinen ihminen. Pystyn järjestelmälliseen toimintaan (aiemmin menin esim. sotkusta sekaisin, mutten osannut kuitenkaan siivota). Elämä ei ole vuoristorataa enää. Tarvitsen silti todella selkeän päivärytmin, selkeät asiat, siisteyden (tulen siitä sotkusta hulluksi!), ei liikaa menoja eikä ihmisiä, hyvät yöunet, ei kiihdyttäviä asioita. Joudun hoitamaan ja vaalimaan mua.



Suhde lapsiin on muuttunut, elämä on nyt ihanaa, oikeesti! Olen nyt 47 vuotias, joten taisi olla aikakin. Olin luopunut KAIKESTA toivosta kaiken suhteen. Työelämässä en juurikaan ole ollut, enkä ole edes oikein halunnut, koska kaikki pakot on ollut punaista mulle ja äärimmäisen ahdistavina. Näitä olen panikoinut eristäytymällä ja sulkemalla muut maailmoineen täysin ulkopuolelle.



Mutta nyt olen jo aloittanut koulutuksen ja näen itseni tulevaisuudessa normikansalaisena ja yhteiskunnan jäsenenä työelämässä. Ikä ei saa olla este :)



Mullakin epäiltiin epävakaata (ah, se vaikea lapsuus ja sen seuraukset), mutta todettiin sen olevan entistä aikaa. Siitä yleensä iän kanssa tokenee.



Siellä psykiatrilla ne teettää sulle sellaset kyselykaavakkeet, nää oireet tulee sieltä helposti esiin. Että älä sitä huoli. Muuten kerrot sitten vain tuon mitä täälläkin. Ja usko pois, ammattilaiset myös näkee/kuulee sinusta ihan muutenkin aika paljon. Uskoa minua, sinullakin asiat selviää ja pääset iloitsemaan elämästä!

Siellä arvioidaan mikä on ongelmasi ja mikä olisi siihen paras lääkitys ja apu.



Meillä mun mies on diagnosoitu bipo, ja hänellä oireet on kyllä rajuja. Välillä maniaa jossa uhkapelaa, ryyppää ja pettää, sitten masennusta jossa makaa sängynpohjalla hautomassa itsemurhaa. Lääkityksiä ollut vaihtelevasti, mistään ei ole oikein ollut apua, eikä asiaa auta se että kun mania ja sen myötä hyvä olo alkaa tulla, mies jättää lääkkeet ottamatta koska mitä hän niillä, hänhän on elämänsä vedossa!



Tuo mitä kerrot ei minusta välttämättä kuulosta bipolta tai miltään muultakaan vakavalta, kun sinulla on tuollaista harvoin ja muutenkin nyt minusta lähes kaikilla elämään kuuluu kausia jolloin on ärtynyt ja mieliala vaihtelee. Mutta jos sinusta tuntuu pahalta kannattaa käydä arviotuttamassa tilanne ammattilaisella.

menet psykiatrin vastaanotolle.

Tuollaiset diagnoosit ovat vaikeita tehdä, ja niin psyykkisten kuin fyysistenkin sairauksien suhteen tärkeintä on, miten löytää hyvän hoidon, jotta voi elää mahdollisimman täyspainoista elämää-



Voi olla, että mielialasi vaihtelut kertovat vain siitä, että käyt jotain prosessia läpi, tai voi olla, että sinulla on jokin kuvailemistasi sairauksista. Anna ammattitaitoisen lääkärin ottaa asia hoitoonsa äläkä itse yritä tehdä diagnoosia.

Olen tosiaan kärsinyt jo yli 10v tästä.. Käynyt juttelemassa, syönyt lääkkeitä...



Nyt en ole vuosiin käynyt keskustelemassa, mutta ensiviikolla aika psyk.sairaanhoitajalle, pelkään ettei minua oteta todesta, että sanotaan vaan et johtuu elämäntilanteesta.



Tk lääkäri viimeksi vihjaili kaksisuuntaista, koska Add en voi hänen mielestä olla..



En halua heppoisin perustein diagnoosia, mutta syyn tälle ololle..ailahtelevainen luonne on...



Olen välillä vetäytynyt, en halua nähdä ketään.. Sitten taas Saan jostain voimia ja energiaa riittää kaikkeen, tapaan ystäviä, olen puhelias jne.. Sitten taas...olen hiljainen kun hiiri, ahdistaa..



Tätä tietä kuljettu jo mooooonta vuotta... Lääkkeistä ei oikein apua.. Haluan tämän ärtyneisyyden pois!!!



On mulla asioitakinmenneisyydes jotka pitäisi käydä paremmin läpi, mutta en usko tämän kaiken johtuvan niistä..



Ap

Tarkoitin tuossa ylempänä että niitä ylipirteitä kausia ei ole vuodessa paljon, enemmänkin olen koko vuoden ärtynyt ja saamaton.. Sellainen fiilis..



Välillä sellainen olo,että ärtynyt ja tekis mieli tehdä kaikkea muttei saa aikaiseksi, on raskas olo...



Eipä ole ns. Normaalia oloa ollut vuosikausiin.. Eikä ajan kanssa helpottanut



Ap

lekurille mars, ne ovat siellä auttaakseen. Ei tällä palstalla diagnooseja kannata tehdä!

Samat ongelmat mulla, ja add todettiin. Olen myös pärjännyt hyvin koulussa.



Kunnolla add näkyi vasta yliopistossa, mutta add:stä on ollut merkkejä jo lapsuudessa. Mua pidettiin tyhmänä ja hitaana lapsena, mytta koska olin hiljainen unelmoija ja omissa maailmoissa, niin en aiheuttanut häiriötä. Ohjeet meni ohi tuon takia, ei älyn puutteen takia.



Add:n diagnosointi aikuisilla ja naisilla on Suomessa lapsen kengissä. Naiset saa hoitamattoman add:n sijaan usein joko masennus-dg:n tai bipo-dg:n tai muun pers.häiriö-dg:n.



Jatka selvitystyötä sinnikkäästi, jos add aiheuttaa selkeitä ongelmia arjessa. Itse menin neurologille 35-vuotiaana , koska epäilin jotain vakavaa muistisairautta, jolloin tää vyyhti alkoi ayeta. Neurologi sattu tietämään myös aikuisten adhd:sta paljon.



Adhd-liitosta voit tiedustella hyviä lääkärietä alueeltasi.

Kävin netissä tekemässä joskus Add testin ja 95% niistä oireista kuvasi minua..



Menen tosiaan ens ti psyk.sairaanhoitajan luokse puhumaan, koska tk-lääkäri vihjasi kaksisuuntaista..



Tätä just pelkään että saan väärän diagnoosin... Haluan tietää mikä mua vaivaa, ja haluan apua siihen..



Onko niin että Add lääkkeet ei tehoa, jos onkin persoonallisuushäiriöinen tai kaksisuuntainen? Tai toisinpäin..?



Ap

Ne ei oo auttanu mua joten mietin sitäkin että sen puolestavoisi olla Add tai kakssuuntanen...persoonallisuushäiriöinen kai olen..



Ap

Add-lääkkeillä ei voi selvittää, onko jollakulla add. Lääkevaste yleisimpään käytettyyn lääkkeeseen voi olla loistava, huono, heikko jopa mitätön, ja sopivaa lääkettä voidaan joutua etsimään pitempään. Ennen kuin lääkerumbaan lähdetään, tehdään kunnon tutkimukset. (Laaja haastattelu elämänhistoriasta ja nykyvaiheesta + neuropsykologiset testit.)



Itse sain loistavan vasteen lääkkeestä, mut sivuoireiden takia sopivaa on etsimällä etsitty. Osa lääkkeistä auttaa osa ei, mut kaikista liikaa sivuvaikutuksia. Menen ihan omin voimin. Mut tieto auttaa, osaan hyödyntää itselleni sopivia selviytymisstrategioita.



Osa ongelmanratkaisua on jo sekin, että saa tiedon/varmuuden, mistä ongelmat johtuvat, jonka jälkeen alkaa hyväksyä itsensä paremmin sellaisena kuin on. Ei tule itsesyytöstä, alemmuutta ja masennusta, jotka ovat add:n aiheuttamien ongelmien sivutuote, ei itse add:stä johtuvaa.



Add:hen mulla liittyy ärtyneisyys, nopea kiihtyvyys vaikka en olekaan impulsiivinen enkä hyper, mutta olen herkästi yleisnegatiivinen ja äreä. Mua myös hermostuttaa helposti meteli, tungokset, lasten huuto ja olen todella opetellut laskemaan kymmeneen, etten ärähtele ja ärhentele. Noi on mun eka reaktio kaikkeen ja sitä reaktiota saa olla aina demppaamassa.



Lääkityksellä oli ihanaa, kun en ärsyyntynyt pikkuasioista kohtuuttomasti. Pystyin jopa kaupassa jonottamaan kassalla, kun aiemmin saatoin kärsimättömyyttäni jo ovelta kääntyä, jos näin pitkät jonot. Ihan lapsellisen kuuloista, mutta menin mieluummin johonkin syrjäiseen kauppaan kauemmas kuin jonotin lähikaupassa. Noh, nykyään olen vaan opetellut jonottamaan enkä pyörrä ovelta vaikka kuinka tekisi mieli, eli add tiedon myötä mun on ollut helpompi muuttaa mun ensisijaisia tapoja reagoida asioihin, kun olen tullut tietoiseksi, mistä se reagointi johtuu. Olen edelleenkin sisäisesti hyvin kärsimätön jonotustilanteissa, mutta en anna sen vaikuttaa toimintaani.