Olen lestadiolaisperheen keskimmäinen lapsi ja lapsuuteni oli hyvin risainen :(

Olen 24-vuotias tyttö. Lestadiolaisperheen keskimmäinen lapsi. Meillä on 9 lasta ja itse synnyin viidentenä tyttönä. Vanhemmilleni olin pettynys ilmeisesti, koska poika oli niin toivottu. Noh mun jälkeen tuli poika. Olen aina ollut kaikkien jaloissa, paitsi isosiskoni ovat antaneet huomiota ja hoitaneet, toisin kuin vanhempani. Meillä tytöt tekee kaikki kotityöt, poikien ei tarvitse tehdä mitään. Muutin kolme vuotta sitten kotoa pois. Nuorimmainen meillä on vasta 10-vuotias.



En ole saanut vanhempien rakkautta ja läsnäoloa senverran, kun olisin tarvinut. Vanhin siskoni, joka on minua 13-vuotta vanhempi, on hoitanut mut. Sen kanssa olen kaikista lähimmäisissä väleissä.



Itse erosin uskosta ja en halua lapsia pitkään aikaan, olen elänyt suurperheen keskellä niin kauan, että haluan ehkä vasta kolmikymppisenä perheen ja ihan pienen sellaisen. Haluan keskittyä itseeni, matkustella ja opiskella, sillä olin kotona"töissä" koko nuoruuteni hoitaen pikkusisaruksiani ja auttaen äitiä, että yläastekkin meni huonosti, kun en saanut rauhaa opiskella, koska huoneeni jouduin jakamaan 4-vuotta nuoremman sisareni kanssa.



Ja jos mennään hyväksikäyttötapaukseen, muistan joskus ollessani seitsemän, seuroissa tuttavaperheen teini-ikäinen poika kiinnostui seurastani kokoajan, muistan hämärästi hänen kerran kähmineen alapäätäni, mutta en vieläkään muista, oliko se totta vai unta. Jokatapauksessa tää asia vaivaa, enkä ole puhunut tästä kuin parhaalle ystävälleni.



Inhoan lestadiolaisuutta, vihaan sitä, että lapsia lykitään liukuhihnalla. Mielummin pari lasta, joita kuunnellaan, joiden kanssa vanhemmat ovat läsnä, eikä miljoonaa lasta, joista vanhemmat suosivat osaa ja osa jää vaille ihmisarvoista lapsuutta.