lapsellamme todettiin kampurajalka, onko kellään kokemusta?

Pystytään hoitamaan täällä pohjoismaissa vauvalla ihan helposti kuntoon, ei siis hätää!



Lähisukulaisellamme oli syntyessään kampurajalka, leikattiin heti pienenä, on elänyt täysin normaalin lapsuuden ja nyt 11v-ikäisenä pelaa jalkapalloa ja on aina ollut menevä tapaus!



:-)

Jos on lievä niin voit nauttia odotuksesta ilman suuria huolia.



Jalat/jalka kipsataan heti vastasyntyneenä ja kipsi uusitaan tietyn väliajoin (oisko 1-2viikkoa, en muista). Tällä väännetään jalkaa pikkuhiljaa oikeaan asentoon. Hoidon pituus riippuu kampuran vaikeudesta. Monissa tapauksissa selvitään pelkällä kipsauksella eikä tarvita leikkausta. Jalasta tulee hyvä, pystyy normaaliin kävelyyn.



Tämä siis maallikon info, olen sivusta seurannut kampuran hoitoa.

Mutta tuttavaperheessä oli isällä ja pojalla. Isä joutuu silloin tällöin käyttämään keppiä, sillä 70-luvulla hoitomuodot eivät olleet kovin kehittyneitä. Hänellä on toinen jalka pitempi (ja isompi) kuin toinen, joka tietysti aiheuttaa hieman selkäsärkyä.



Pojalla taasen oli todella paha kampurajalka syntyessään. Jalat leikattiin muutaman kerran, ja ne olivat lähes koko vauva-ajan kipsissä. Niissä oli muistaakseni myös metallituet. Poika on nyt yläasteella, ja täysin normaali. Jaloissakaan ei pahempia arpia ole. Inttiin ei pääse kuten (ei päässyt isäkään) mutta muuten voi harrastaa koululiikuntaa, jokseenkin varovaisesti.



Eiköhän se hyvin mene teilläkin, varsinkin jos kampurajalka on lievä! :-)

mutta ilmeisesti suhteellisen lievä, sillä leikkauksella siitä oli saatu ihan normaali jalka. Huippu-urheilijaa hänestä ei kuulemma olisi tullut tuon jalan vuoksi, mutta normaaliin urheiluun ym. jalasta kyllä oli. Armeijan kävi ja kotiutui reservin vänrikkinä. Ehkä sillä on miespuoliselle ihmiselle jotain merkitystä.

Todettiin tietysti jo synnytyssalissa, kun tassu osoitti kohti taivasta ja jalkapohjan sijaan maata kohti tarjoutui nilkan ulkosyrjä.



Kipsihoitoja, tukilastoja, kotona tehtävää alituista jumppaa, tukikenkiä ja 2kpl leikkauksia. Toisessa pidennettiin akillesjännettä, toisessa vapautettiin jalan sisäsyrjän pehmytkudosta; jänteitä, lihaksia.



Luin paljon aiheesta aikoinaan, tuli vastaan tietoa, että Australian aboriginaaleilla kampura on enemmän sääntö kuin poikkeus. Siellä isoäideillä on tapana jumpata pienokaisten jalat kuntoon. Lähdin itse toteuttamaan tätä, jumppasin jalkaterää aina kun lapsi istui sylissä.



Poika on nyt 17v ja hän on tehnyt todella kovasti töitä pitääkseen kampurajalkansa samassa tahdissa terveen jalan kanssa. Pohjelihas näyttää (tyypillisesti) paljon kapeammalta kuin terveessä jalassa ja kampuran puoleinen polvi on jouduttu leikkaamaan, sen kohdalla jänteitä jouduttiin istuttamaan myös uudelleen (eli reisilihaksen pää yms. kiinnitettiin uusiin paikkoihin luksaatiotaipumuksen takia).



Hän on erittäin liikunnallinen, pärjää koulun liikunnassa lähellä parhaita. "Kampurajalat eivät ole huomispäivän balettitanssijoita, mutta kyllä heistä tennistähtiä tulee", sanoi ortopedi aikoinaan. Ja paikkansa pitää.



"Tämä on yksi parhaista tuloksista mitä näkee, kun kampura saadaan korjattua".



Ortopedin seurannat jatkuvat yhä, mutta harvenevaan tahtiin. Suurin kiitos pojalle, joka jaksaa kuntouttaa itseään koko ajan. Hänellä on nytkin sängynjalassa kiinni kuminauha, jolla treenaa koipeaan edelleen.

TEO ei myönnä lupaa raskauden keskeytykseen pelkän kampurajalan takia.

Mutta tuttavaperheessä oli isällä ja pojalla. Isä joutuu silloin tällöin käyttämään keppiä, sillä 70-luvulla hoitomuodot eivät olleet kovin kehittyneitä. Hänellä on toinen jalka pitempi (ja isompi) kuin toinen, joka tietysti aiheuttaa hieman selkäsärkyä. Pojalla taasen oli todella paha kampurajalka syntyessään. Jalat leikattiin muutaman kerran, ja ne olivat lähes koko vauva-ajan kipsissä. Niissä oli muistaakseni myös metallituet. Poika on nyt yläasteella, ja täysin normaali. Jaloissakaan ei pahempia arpia ole. Inttiin ei pääse kuten (ei päässyt isäkään) mutta muuten voi harrastaa koululiikuntaa, jokseenkin varovaisesti. Eiköhän se hyvin mene teilläkin, varsinkin jos kampurajalka on lievä! :-)

Ihan hyvin osattiin kampurat hoitaa.

Nykyisin hoidetaan Ponsetin menetelmällä eli kipsataan viikon välein. Leikkauksia tarcitaan aniharvoin ja lopputuloksena on normaali jalka. Kaiva nestistä kampuran vertaistukisivut ja Ponseti, niin saat asianmukaista ja ajantasaista tietoa lisää. Tai käy lastenkirurgin vastaanotolla, hän keoo lisää.



T. Lastenkirurgi

Hauluaisin tietää lisää tästä kampurajalan hoidosta. Olen nyt vk 37 ja lapsemme toisessa jalassa todettiin lievä kampura. varmuutta asiaan ei kuitenkaan saatu koska jalka näytti niin vähän kääntyneeltä ettei osattu sanoa, onko se tapainut vai oliko se vain taipuneessa asennossa.

Itse jäin hieman ihmettelemään miten tälläinen diagnoosi tehtiin, tai miten sitä ei sen kummemin tutkittu. Onko normaalia?

Muutenkin äitiyspolilla kerrottiin hyvin vähän mahdollisista hoitomenelmistä.

Jos siis jollain olisi kokemusta asiasta niin haluaisin kuulla.

RV37 abortti on hieman hankalaa, kun se lapsi on tosiaan sen ikäänen ollut jo pidempää, että selviää ulkomaailmassa. Lukisit muruseni seuraavalla kerralla.

Hei, ei ole suurikaan ongelma eikä hidaste tuo kampuran hoito nykyään. Pienenä kun taivutetaan niin vielä ihan hyvä ja joustava jalka saadaan, paljon "normaalimpi" kuin leikkauksella...

Lisätietoa kampurajalan kanssa elämisestä löytyy hyvin http://www.skyry.org/

ja http://kampura.blogspot.fi/

T. Onnellisen 11kk kampurapojan vanhempi ja kampuramiehen onnellinen vaimo :)

[quote author="Vierailija" time="12.09.2012 klo 22:46"]

Nykyisin hoidetaan Ponsetin menetelmällä eli kipsataan viikon välein. Leikkauksia tarcitaan aniharvoin ja lopputuloksena on normaali jalka. Kaiva nestistä kampuran vertaistukisivut ja Ponseti, niin saat asianmukaista ja ajantasaista tietoa lisää. Tai käy lastenkirurgin vastaanotolla, hän keoo lisää.

T. Lastenkirurgi

[/quote]Ehka oli keskiaikaa viela Suomessa mutta poikani hoidettiin  kipseilla kuntoon ns. kolmannen maailman maassa 70-luvulla.