Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusi työ ei ole kivaa. Voi itku.
05.09.2012 |
Kesällä olin lomani aikana ns prehdytyksessä viikon.
Nyt olen töitä tehnyt itsenäisesti 1½ viikkoa.
Takkuaa. Tämä ei ole mua varten.
Eilen ajoin töihin, mutta en päässyt autosta pois. Pursakahdin itkuun. Tänään en päässyt sängystä ylös. Ei silti, kun valvoin koko viime yön.
En voi jatkaa tätä työtä. Mun pää ei kestä tota.
Ennemmin olen työtön.
Työsopimusta ei ole edes tehty vielä. Pomo ei ole ollut millään lailla yhteyksissä. Ei silti en minäkään.
Kommentit (53)
En ole mikään hissukka. Ja ennen ajattelin et teen lähes mitä töitä vaan.
Kotona notkujaksi musta ei ole.
Tämä olo minkä työ on saanut aikaseksi ei ole lainkaan hyvä juttu.
Jo tosiaan eläni eka kerta, kun sanon, että olen mielummin työtön.
En aio uhrata omaa mielenterveyttä työlle, joka saa aikaan noin pahaa oloa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoh, eipä tää munkaan duuni mitään nauramista jatkuvalla syötöllä ole, mutta TÖITÄ ON VAAN PAKKO TEHDÄ.
Ei minulla ole varaa itkeä, jos työ ei olekkaan hirmuisen hauskaa kokoajan.
Minun ei ole pakko tehdä mitä hyvänsä pienipalkkaista paskatyötä. Ja se valinnanvapaus on suunnaton onni.
Kyllähän loiset aina selityksiä keksii.
Työskentelen yksin, tapaan muuta porukkaa kerran viikossa.
Tämä ei vain tunnu hyvältä. Anna aikaa...mutta kun aamut menee itkiessä. Ahdistaa ajatus, että TAAS olisi PAKKO.
ap
kerran ja se oli kamalaa. Työpaikka oli ihan normaali ja monelle sopiva, muttei minulle. En kertakaikkiaan kestänyt ko. työtä paria viikkoa kauempaa ja minun oli irtisanouduttava. Tuo täydellinen työn sopimattomuus on ihan eri asia kuin se, että työ ei ole kivaa, se on tylsää tai että osa työkavereista on kurjia. Ei tuohon ahdistukseen mikään muu auta kuin irtisanoutuminen.
AP on sellanen alaston siivooja.
Tai sitten, työ, jossa ollaan sosiaalisia, jonne mennään aamulla, ja jossa työkavereita ja pomoa ei näe päivittäin... Ja joka olis rankkaa. Rikospaikkasiivooja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan ole mikään hissukka, mutta jo ekan työpäivän jälkeen olin niin ahdistunut, että en voinut mennä takaisin sinne työpisteeseen. Soitin, etten tule takaisin enää ikinä! Enkä sitä ole katunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viime keväänä kävin terapiassa, söin unilääkkeitä, kävin hypnoosissa ja laihduin tosi paljon. Kaikki sanoivat, että luovuta. Nyt työ on kuitenkin kivaa ja saan nukuttua öisin. Perhdytys olisi vaan saanut olla parempi. Tsemppiä!
Mielestäni jotain on huolestuttavasti pielessä, jos oikeasti itkettää töihin meno. Siinä ei paljon auta, jos joku sanoo, että aikuisten elämä nyt vain ei ole aina kivaa, voi voi.
Itse varmaan irtisanoutuisin. En tiedä onko se tilanteessasi mahdollista. Mielenterveyttä ei kannata uhrata vaan yrittää keksiä joku ratkaisu. Voi olla, että tuo otsikkosi (kivaa-sanan käyttö) provosoi eräät ilkeilemään.
Itselläni osittain sama tilanne. Ei ihan noin vaikeaa, että itkettäisi mutta ahdistaa paljon töissäolo. Luulin pääseväni hyvään, koulutustani vastaavaan työhön mutta työ ei ole sitä mitä odotin. Eli omat ominaisuuteni eivät pääse tässä työssä oikeuksiinsa. Niinpä olen tässä järjestellyt asioitani, laittanut rahaa säästöön, jotta muutaman kuukauden pärjää yms. Irtisanoudun piakkoin, koska ei tätä ahdistusta omasta "huonoudestaan" jaksa pidemmän päälle. Meinasin vaipua jo epätoivoon mutta sitten pyrin ajattelemaan ratkaisukeskeisesti ja nyt uskon saavani asiat järjestykseen.
Tsemppiä ap! Jokaisella on vain yksi elämä eikä sitä tarvitse elää kärsien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En miellä itseäni sellaiseksi.
Jos otetaan huomioon, edellisen työsuhteeni kesto 10v.
Omaa mielenterveyttäni en uhmaa. Joka raja ja roti olla pitää.
Mikä työ sopii uhdelle ei sovi toiselle. Niin se vain menee.
Ja kuten jo sanottua niin ekaa kertaa olen mielummin työtön.
ap
PS: Helppo se on nälviä jso ei ole kokemusta vastaavasta ja jos vain luulee pystyvänsä iahn mihin vain.
ja lopulta irtisanouduin. Tätä en ole katunut päivääkään, ja myös lähipiirini, mukaan lukien aviomieheni ja lapseni, mielestä se oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Työpaikan vaihdos auttoi heti, välissä olin kyllä pienen hetken työttömänäkin.
Omaa terveyttään/ mielenterveyttään ja läheistenkin hyvinvointia ei kannata työn "alttarille" uhrata, jos tilanne on todella paha, eikä muuta ratkaisua tilanteeseen ole (jos työssä selviä epäkohtia, keskustelu esimiehen, luottamusmienhen, työt.hoitajan jne. kanssa saattaaa auttaa löytämään ratkaisuja).
Sinänsä ap valitsit sanasi vähän huonosti, sillä "kivaa" töissä ei tietenkään normaalistikaan usein ole. Mutta työn ei myöskään kuulu olla paniikkioireiden, unettomuuden, tuntikausien itkeskelyn, oksentelun ym. aiheuttaja.
Mielestäni jotain on huolestuttavasti pielessä, jos oikeasti itkettää töihin meno. Siinä ei paljon auta, jos joku sanoo, että aikuisten elämä nyt vain ei ole aina kivaa, voi voi. Itse varmaan irtisanoutuisin. En tiedä onko se tilanteessasi mahdollista. Mielenterveyttä ei kannata uhrata vaan yrittää keksiä joku ratkaisu. Voi olla, että tuo otsikkosi (kivaa-sanan käyttö) provosoi eräät ilkeilemään. Itselläni osittain sama tilanne. Ei ihan noin vaikeaa, että itkettäisi mutta ahdistaa paljon töissäolo. Luulin pääseväni hyvään, koulutustani vastaavaan työhön mutta työ ei ole sitä mitä odotin. Eli omat ominaisuuteni eivät pääse tässä työssä oikeuksiinsa. Niinpä olen tässä järjestellyt asioitani, laittanut rahaa säästöön, jotta muutaman kuukauden pärjää yms. Irtisanoudun piakkoin, koska ei tätä ahdistusta omasta "huonoudestaan" jaksa pidemmän päälle. Meinasin vaipua jo epätoivoon mutta sitten pyrin ajattelemaan ratkaisukeskeisesti ja nyt uskon saavani asiat järjestykseen. Tsemppiä ap! Jokaisella on vain yksi elämä eikä sitä tarvitse elää kärsien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka työskentelet yksin, tapaat muuta porukkaa kerran viikossa?
Miten olet pärjännyt sen 10 vuotta? Olit koko ajan yksin?
tilanteessa kuin ap :(, ja ymmärrän sua täysin! Kannattaa lopettaa työ ennen kuin menetät mielenterveytesi.
Minun työni piti olla perustoimistotyötä,mutta kas kummaa, yhtäkkiä olinkin jonkin sortin puhelinmyyjä (ei kuitenkaan mikään "lehtifirma" tms, vaan ihan maahantuontia ym. harjoittava yritys).
Joka aamu maha oli sekaisin, kun tiesin, että joudun soittelemaaan ja kaupittelemaan. Se oli ihan kamalaa!
Ja ihan kuten sinäkin, ensimmäistä kertaa sanoin, että olen mieluummin työtön. Työ oli kuitenkin määräaikainen, ja tein sen hampaat irvessä loppuun. Soittivat että tulenko uudestaan, no en mennyt. Lähdin siivoushommiin:)!
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menetin yöuneni, sairastuin uupumukseen. Määräakaisuuden tein loppuun, mutta kieltäydyin seuraavasta pätkästä. Oli vaan pakko päästä pois, terveys alkoi mennä.
Hyppäsin tyhjän päälle, en saanut heti uutta työpaikkaa. Mutta uupumuksesta toivuttuani sain taas töitä ja nykyään työ ei ahdista, vaikka ei aina kivaa olekaan. Periaatteessa kyseessä on ihan sama työ, mutta enemmän kokemusta, kehitystä ja työn tasalle kasvamista.
Mutta kokemani perusteella: vaihda ap työpaikkaa! Työttömyys ei ole maailmanloppu. Löydät paremman työn.
Mihin tämäkin maa on menossa...
Enpä ole itsekään mikään supersosiaalinen mutta niinpä vaan olen tehnyt hoitotyötä, myyntityötä ja opettajanakin kärsinyt kunnes keksin parempaa tekemistä. Kyllä sen höpöttämisen oppii kun unohtaa kaiken itsekritiikin työpäivän ajaksi. Saatatpa vaikka vapautua vapaa-aikanasikin ja ihan työn sivutuotteena.
Olen ollut tosin samassa paikassa jo 4 vuotta. Nykyisessä asemassani vuoden. Olen ryhmäpäällikkönä rahoitusalalla, ja aivan loppu. Ajoittain unettomuutta, päänsärky oikeastaan päivittäistä. Tunnen olevani niin totaalisen yksin roolissani. Haluaisin vain irtisanoutua mutta en kehtaa, pelkään "laiskan" leimaa. Nyt menin työajassa alas, eli 60%, ja se on tietysti helpompaa kun pääsee aikaisin töistä aina pois, mutta valitettavasti ne ongelmat kyllä odottavat töissä minua kunnes keksin ratkaisun. Tunnen olevani nurkkaan ajettu, ehdottomasti enemmän vastuuta mitä tunnen kykeneväni käsittelemään.
Eli ymmärrän sikäli Ap:ta hyvin, jos itse kehtaisin niin lopettaisin heti. Oikeasti jopa TOIVON yt-neuvotteluita jotta pääsisin töistä menettämättä kasvojani. Hyvin menee:(
Mihin tämäkin maa on menossa...
Enpä ole itsekään mikään supersosiaalinen mutta niinpä vaan olen tehnyt hoitotyötä, myyntityötä ja opettajanakin kärsinyt kunnes keksin parempaa tekemistä. Kyllä sen höpöttämisen oppii kun unohtaa kaiken itsekritiikin työpäivän ajaksi. Saatatpa vaikka vapautua vapaa-aikanasikin ja ihan työn sivutuotteena.
ja jos työ ei vaan sovi omalle tempperamentille, alkaa työ kuormittaa liikaa. Ei auta muu kuin vaihtaa työpaikkaa.
Jokaisen meistä on erilainen ja tuntee omat rajansa. Kukaan toinen ei voi mennä päsmäröimään sillä perusteella, että "minäkin kykenin". Olet ihan erilainen ihminen kuin esim. ap.
Jokainen voi aikuistua.
Enkä muuten tajua, että etkö yhtään tiedä, mihin sovit ja mihin et, ennen kuin menet jonnekin tötöilemään?
Alue: Aihe vapaa
tai sitten eroottisella linjalla puhelintyttönä. Niissä tapauksissa ymmärrän ahdistuksen ja kehotan lopettamaan saman tien, jos ei kerran sovi luonteelle.