Ammattikoulun käyneet vanhempani painostavat minua opiskelemaan korkeasti
Otsikossahan se jo tulikin. Yläasteen jälkeen vanhempani patistivat lukioon, jonka kannalla kyllä itsekin olin ja olen myös tyytyväinen koska pääsin ylioppilaaksi. Nyt kuitenkaan lukion jälkeen minulla ei vieläkään ole sitä unelma-ammattia ja hain opiskelemaan ammattikouluun alalle, josta luulin pitäväni. Vanhemmat eivät olleet tästä erityisen innoissaan, joten sanoin että siltä alalta on hyvä jatkaa opiskeluita esim amk:hon. Vanhemmat päättelivät siitä että luen arkkitehdiksi, jota en aio.
Nyt kuitenkin huomasin että ala jota opiskelen ammattikoulussa nyt kolmatta viikkoa, ei olekaan sitä mitä haluaisin -lähes pelkkää toimistotyötä, jota en missään nimessä halua. Mieleni tekisi vaihtaa alaa esimerkiksi sähköasentajaksi, mutta kun kerroin tästä äidilleni sain vastaukseksi paskaset naurut. Isäni reaktiota en vielä edes jaksa kuvitellakaan.
Vanhempani ovat sitä mieltä että minun ei pitäisi toistaa heidän tekemiään "virheitä" opiskelujen suhteen. Minusta ne eivät ole virheitä.