Minkä ikäisenä on PAKKO jäädä eläkkeelle?
Yleensähän kaikki varmaan oikein tahtoo eläkkeelle. Mutta entäs jos ei tahdo, jos haluaakin jäädä töihin ja on sen kuntoinen, että voi niin tehdä. Voiko työnantaja antaa kenkää sen takia, että eläkeikä on täyttynyt?
Kommentit (47)
Mitä tapahtuisi, jos työnantaja olisi sitä mieltä, että "kyllä sä voit töissä olla niin kauan kuin terveys kestää ja muuten haluat, koska työpanoksesi on merkittävä ja olet olennainen osa työyhteisöä", ja henkilö olisi kohta täyttämässä 68 vuotta? Onko niin, että laki sanoo ettei käy missään olosuhteissa millään tavalla? Tuo 68 vuoden raja on ehdoton ja perustuu lakiin?
ei kerry enää uutta eläkettä, mutta työskentelyä voi jatkaa. Ei ole mitään rajaa, vaan se on työnantajan ja työntekijän välinen asia.
Tiedän esim. 74v talonmiehen (nainen) joka ei halua jäädä eläkkeelle ja on edelleen töissä.
Työsuhde on päätettävä että voi saada vanhuuseläkkeen. Siis ennen 1955 syntyneiden osalta viimeistään 68-vuotispäivää edeltävän kuukauden lopussa että saa sen eläkkeen joka kuuluu. Uusi työsuhde voidaan kuitenkin sopia alkavaksi vaikka eropäivää seuraavasta päivästä alkaen saman työnantajan kanssa. Palkkatulo ei vähennä samanaikaista eläkettä eikä lisää eläkettä kerry enää ylimmän vanhuuseläkeiän jälkeen (esim. ennen 1955 syntyneillä 68 täyttämisen jälkeen).
Vanhuuseläkkeen voi saada jo alimmassa vanhuuseläkeiässä ja solmia uuden työsuhteen, joka kerryttää lisää eläkettä ylimpään vanhuuseläkeikään saakka. Eläkkeellä palkasta kertynyt lisäeläke pitää erikseen anoa ylimpään vanhyyseläkeikään tulon jälkeen. Työnantajalla ei tietenkään ole velvollisuutta solmia uutta työsuhdetta vanhuuseläkkeen saajan kanssa.
Mun anoppi pistettiin pihalle. Hän ei olisi halunnut jäädä eläkkeelle, ehti olla töissä n. 6 kk sen jälkeen, kun olisi voinut jäädä eläkkeelle. Sitten tuli koko isoa yhtiötä koskettavat yt:t ja hänelle ilmoitettiin, että nyt ei enää ole tulemista.
Kysymys voiko työn antaja määrätä eläkkeelle Tätä ei oikein kukan tunnu tietävän Nähtävästi voi määrätä koska työn antajahan omistaa työ paikan
Vierailija kirjoitti:
Kysymys voiko työn antaja määrätä eläkkeelle Tätä ei oikein kukan tunnu tietävän Nähtävästi voi määrätä koska työn antajahan omistaa työ paikan
Alimman eläkeiän ylittäneiden työsuhteeseen pätevät aivan samat irtisanomissäännöt kuin muillekin. Eli ei voi irtisanoa sen vuoksi että on jo eläkeiässä, mutta aina voi irtisanoa YT-neuvottelujen kautta, pienemmissä yrityksissä ihan muuten vaan ja yleensäkin aika monella verukkeella.
Sehän tässä naurettavaa on että aina jos joku haluaa jatkaa töissä se pakotetaan eläkkeelle vuosia ennen virallista maksimi-ikää.
Eipä taida sellaista pakkoa olla. Eläke lakkaa kertymästä täytettyäsi 70 vuotta, mutta ei ole kiellettyä töitä tehdä sen jälkeenkään. Tosin luulen, että todella harvinaista se on, muilla kuin yrittäjillä.
Näitä keskusteluja lukiessa alkaa naurattamaan nämä hallituksen kaavailut eläkeiän nostamisesta ym. suunnitelmat työväen pitämisestä mukana työelämässä mahdollisimman pitkään 'lol'
Opettajan virka lakkaa, kun täyttää 68. Senkin jälkeen totta kai voi jatkaa tuntiopettajana tai sijaisena, jos joku suostuu palkkaamaan.
Riippuu syntymävuodesta, yleisesti 68 tai 69 nyt lähivuosina eläkkeellejäävien osalta. Tosin eläkkeelläkin saa jatkaa työntekoa, monet tekee osittaista tai keikkatöitä eläkkeellä.
Jos eläkeiän ylittäneet jatkavat työntekoa,vievät he nuoremmilla työttömiltä paikan.Onko tämä oikein?
Turha murehtia. Aivan sama mitä hallitus höpisee työvoimapulasta ja työurien pidentämisestä. Työnantajat eivät palkkaa yli 55-vuotiaita ja heittävät pihalle muutenkin yli 55-vuotiaat. Joka duunipaikassa mietitään joka viikko miten päästä eroon vanhuksista joiden työpanos on surkea suhteessa palkkaan.
visu kirjoitti:
Jos eläkeiän ylittäneet jatkavat työntekoa,vievät he nuoremmilla työttömiltä paikan.Onko tämä oikein?
Kun eihän ne nuoret halua töihin. Ei kiinnosta työt ja muiden "orjana" oleminen.
visu kirjoitti:
Jos eläkeiän ylittäneet jatkavat työntekoa,vievät he nuoremmilla työttömiltä paikan.Onko tämä oikein?
Heillä on siihen oikeus. Ei ole reilua kovin moni muukaan asia.
Onhan näitä työpaikoissaan onnettomilla työpanoksilla roikkujia nähty. Koko työyhteisö on ollut helpottunut kun näistä tehottomista ja osaamattomista muumioista on vihdoin 68-vuotiaana päästy eroon. Aiheuttanut muille tuplatyöt kun on joutunut näiden jälkiä setvimään.
visu kirjoitti:
Jos eläkeiän ylittäneet jatkavat työntekoa,vievät he nuoremmilla työttömiltä paikan.Onko tämä oikein?
...kirjoittaa tyyppi, joka ei edes haluaisi töihin... :D)))))))))
visu kirjoitti:
Jos eläkeiän ylittäneet jatkavat työntekoa,vievät he nuoremmilla työttömiltä paikan.Onko tämä oikein?
Ei eläköityvän tilalle välttämättä palkata ketään. Jäljelle jäävien työmäärä vain lisääntyy.
Yksityisyrittäjänä voit jatkaa vaikka hautaan asti.
Kyllä se eläkkeelle jotuminen on osalle kriisi, meidänkin töissä yksi 68-vuotias yritti vaikka mitä että saisi jäädä töihin, lopulta ehdotti että tulisi palkatta, mutta julma työnantaja vain otti avaimet pois. Kaupan alalla ollaan.