Ujo, hiljainen mutta reipas 3-vuotias päiväkodissa, mutta kotona iloinen, puhelias ja touhukas

Joten ei ole mennyt vielä.Neuvolassa ei mitään huolia herännyt.

että hoitotädit ja opettajat pitävät häntä ujona ja kuoreensa vetäytyvänä. Silloin lapsikin tajuaa poikkeavansa, mutta on roolinsa vanki ja tajuaa että sinäkään et hyväksy häntä sellaisena kuin on.

Olen miettinyt, miten helposti pienikin lapsi voi omaksua jonkun roolin ja siitä on vaikea päästä eroon, vaikka myöhemmin haluaisikin.

Olen sortunut selittelemään vieraammille, poikamme pelästynyttä ja ujoa olemusta, kun joku on käynyt kovasti iholle. Ja olen yrittänyt rohkaista poikaa, että reippaasti juttelisi myös päiväkodissa.

Nyt en enää tee asiasta numeroa vaan alamme tietoisesti etsiä hyviä paikkoja vahvistaa ilmaisua. Aloitamme nyt syksyllä vanhempi-lapsi-telinevoimistelussa. Hän on liikunnallisesti myös lahjakas ja voisi minun tuellani tuolla harrastuksessa oppia vapautuneemmin ilmaisemaan itseään myös puheella, samalla kuin ilmaisee itseään liikunnallisesti.

Kotioloissa poika puhuu hienosti, sanavarasto on laaja. Ärrät ja ässät ja jotkun muutkin konsonanttiyhdistelmät eivät ole vielä ihan paikallaan, mutta puhe kehittyy koko ajan.

Mutta nyt kun joku kirjoitti tuosta mutismista, niin tuli kyllä mieleen, että tuota puhumattomuutta esiintyy kiukkuisena kotonakin, mutta olemme sen kyllä saaneet aina menemään ohi nopeastikin.

KÄytämme sellaista rauhallisen määrätietoista tapaa, jossa edellytämme lasta kertomaan mikä on, jos selvää syytä kiukulle ei ole olemassa. Joskus poika vastaa kysymykseen, mikä sinulla on? vain, että "joku minulla on" niin puheyhteys on kuitenkin avattu ja se riittää, sen jälkee on paljon helpompaa vähitellen esittää kysymyksiä ja kiukun aihe selviää. Tämä toimii mielestäni hyvin, enkä ole edes kokenut kovasti ongelmana, mutta tuon mutismimääritelmän luettuani heräsi kysymys, että liittyykö puhumattomuus kuitenkin johonkin ahdistusreaktioon. Ja se saa minut vieläkin enemmän ajattelemaan, että ovatko päiväkotipäivät lapselle sittenkin kovin raskaita. Perhepäivähoitopaikkaa tuskin enää saamme ja sitä paitsi olen alueen pph:ta nähnyt puistoissa jne.. niin ovat aika välinpitämättömän oloisia. (esikoispoika oli pph:n hoidossa vanhassa asuinpaikassa) juttelevat vain keskenään. Eli en näe sitä tässä kohtaa järkevänä, että lähdettäisiin vaihtamaan hoitopaikkaa.

Jospa kasvatuskeskustelussa saisin paremmin kerrottua, miten itse ajattelen asiasta ja minulle selviää paremmin, että pitävätkä päiväkodissa tätä isonakin ongelmana. Niissä lyhyissä aamun jättö- ja iltapäivän hakujutteluissa ei paljon ehdi tällaisia asioita puhumaan.

Kiitoksia teille ajaksistanne, olen vakuuttunut, että poika on kuitenkin ihan tasapainoinen. Kun vain päiväkodissakin malttaisivat hänen antaa rauhassa itse muodostaa sosiaaliset suhteensa ja hyväksyä, jos hän ei siihen kaikkien kanssa halua.

ap

Minullakin on ujo poika. Ei hän vieraiden aikuisten kanssa 3-vuotiaana puhunut mitään, vaikka oli erittäin hyvin kielelisesti kehittynyt. Päiväkodin henkilökuntaan hän ei ollut kovin kiintynyt, koska jäi tietysti etäiseksi. Ei siinä mitään vahinkoa tullut. Poika on edelleen erittäin kiintnyt perheeseensä eikä halua laajaa tuttavapiiriä kuten sisarensa. Meitä on moneksi.

Päiväkodissa ujoja tai htaasti lämpiäviä lapsia ei houkutella kiintymään ja keskustelemaan. Paljon tilaa vievät lapset toki juttelevat enemmän päiväkodin aikuisten kanssa, mutta loppujen lopuksi kontakti yksittäisen lapsen ja hoitajan välillä voi olla todella vähäistä. Päivähoito on ryhmätoimintaa, ja ryhmässä on toki tilaa hiljaisemmillekin.

Aloitti päiväkodissa viime syksynä. Jouluun mennessä ei ollut puhunut päiväkodin tädeille sanaakaan oma-aloitteisesti. Vastasi kyllä, kun jotain kysyttiin. Itse, kun kysyin pojalta, miksi ei juttele tädeille, oli vastaus "kun ei mulla ole niille mitään asiaa." Kavereita pojalla on paljon ja kavereiden kanssa puhuu ihan normaalisti.

Kotona suu käy taukoamatta ja on mielestäni erittäin hyvin kehittynyt kielellisesti. Perheen kesken on kova pelleilemään ja vitsailemaan. Vieraammat ihmiset saavat pojasta hyvin erilaisen kuvan, ehkä aika vakavankin kuvan=/.

Juuri näinhän ujous ilmenee! Ei meidän ujo poika ole koskaan toisten lasten kanssa mitenkään lamaannuttavan ujo ollut, vaan aikuisten. Ei haittaa mitään.

oli samanlainen pienenä, aina reipas, kova puhumaan kotiväelle, mutta vieraille ja päiväkodin aikuisille hiljainen. Neuvolasta meinasivat laittaa puheterapiaan, koska ei avannut sielläkään sanaista arkkuaan. Meidän piti vakuutella, että juu osaa puhua, varsin hyvin vieläpä, mutta ei vaan pahemmin puhu uusille ihmisille.



Päiväkodissa samainen lapsi on alkanut puhua samalla tavalla kuin kotona (eli runsaasti) vasta nyt eskarina. Kolme vuotta hän on nyt ollut siellä niukkasanainen ja säästänyt laulut ja tarinat meille kotiväelle. Hyvinkin hitaastilämpiävä lapsi voi siis olla. :-)

Aloitti päiväkodissa viime syksynä. Jouluun mennessä ei ollut puhunut päiväkodin tädeille sanaakaan oma-aloitteisesti. Vastasi kyllä, kun jotain kysyttiin. Itse, kun kysyin pojalta, miksi ei juttele tädeille, oli vastaus "kun ei mulla ole niille mitään asiaa." Kavereita pojalla on paljon ja kavereiden kanssa puhuu ihan normaalisti. Kotona suu käy taukoamatta ja on mielestäni erittäin hyvin kehittynyt kielellisesti. Perheen kesken on kova pelleilemään ja vitsailemaan. Vieraammat ihmiset saavat pojasta hyvin erilaisen kuvan, ehkä aika vakavankin kuvan=/.

Olen jotenkin huojentunut, että on ihan normaalia olla noin erilainen eri piireissä... juuri toi viimeinen lauseesi kuvastaa oikein hyvin meidänkin poikaa.

Kavereita ei pojalla kovasti vielä ole (no ei kai nyt yleensä 3-vuotiaalla vielä ihan selkeitä kaverisuhteita olekaan), mutta varsinkin tytöt kuulemma mielellään vetävät poikamme mukaan leikkeihin. Kun hän on niin sopeutuvainen ja rauhallinen.

Ja ymmärrän toki, että ryhmätoimintaahan se päiväkodissa on. Olen ollut aina kovin tyytyväinen ko. päiväkodin toimintaan ja henkilökunta on ihan tuttua ja tuntee meidän perheen (vanhempi poika siellä myös hoidossa aikoinaan) ja uskoisin, että osaavat kyllä panostaa myös hiljaisempien huomioimiseen, mikä näkyy mm. tänä jatkuvana ihmettelynä. Josta tietenkin mulle on tullut sellainen olo, että jokin olisi vinossa. Vaistoni sanoo, ettei ole ja teidän tarinat samankaltaisista lapsukaisista vahvistavat vaistoani :)

Aivan ihana muru tuo on ja osaa kyllä ilmaista tahtoaan tutuille ja turvallisille aikuisille.

Mietityttää, että kokeekohan tuollainen lapsi päiväkodin hektisen arjen jotenkin raskaampana, kun joutuu omaa ilmaisuaan estelemään.

Mutta vuoden nuorempi (ei ole pk) mutta on käynyt tenavatuvassa ilman vanhempia kerran vko n.2kk ajan. Ja tästä syystä hänestä tehtiin ls-ilmoitus. Vinkkejä myös itse tarttisin.

Aloitti päiväkodissa viime syksynä. Jouluun mennessä ei ollut puhunut päiväkodin tädeille sanaakaan oma-aloitteisesti. Vastasi kyllä, kun jotain kysyttiin. Itse, kun kysyin pojalta, miksi ei juttele tädeille, oli vastaus "kun ei mulla ole niille mitään asiaa." Kavereita pojalla on paljon ja kavereiden kanssa puhuu ihan normaalisti. Kotona suu käy taukoamatta ja on mielestäni erittäin hyvin kehittynyt kielellisesti. Perheen kesken on kova pelleilemään ja vitsailemaan. Vieraammat ihmiset saavat pojasta hyvin erilaisen kuvan, ehkä aika vakavankin kuvan=/.

Olen jotenkin huojentunut, että on ihan normaalia olla noin erilainen eri piireissä... juuri toi viimeinen lauseesi kuvastaa oikein hyvin meidänkin poikaa. Kavereita ei pojalla kovasti vielä ole (no ei kai nyt yleensä 3-vuotiaalla vielä ihan selkeitä kaverisuhteita olekaan), mutta varsinkin tytöt kuulemma mielellään vetävät poikamme mukaan leikkeihin. Kun hän on niin sopeutuvainen ja rauhallinen. Ja ymmärrän toki, että ryhmätoimintaahan se päiväkodissa on. Olen ollut aina kovin tyytyväinen ko. päiväkodin toimintaan ja henkilökunta on ihan tuttua ja tuntee meidän perheen (vanhempi poika siellä myös hoidossa aikoinaan) ja uskoisin, että osaavat kyllä panostaa myös hiljaisempien huomioimiseen, mikä näkyy mm. tänä jatkuvana ihmettelynä. Josta tietenkin mulle on tullut sellainen olo, että jokin olisi vinossa. Vaistoni sanoo, ettei ole ja teidän tarinat samankaltaisista lapsukaisista vahvistavat vaistoani :) Aivan ihana muru tuo on ja osaa kyllä ilmaista tahtoaan tutuille ja turvallisille aikuisille. Mietityttää, että kokeekohan tuollainen lapsi päiväkodin hektisen arjen jotenkin raskaampana, kun joutuu omaa ilmaisuaan estelemään.

hiukan nuorempana oli kovakin höpöttelemään vieraille. Esitteli rempseällä otteella oman nimensä kysymättä kaupan tädille, kun huomasi minun vaihtavan hänen kanssaan muutaman sanan. Huuteli kaupassa kovalla äänellä ja pelleili hassuilla sanoilla (no nämäkin tietysti silloin, kun me vanhemmat mukana) Nyt vanhemmiten ja päiväkodin aloittamisen myötä on tullut varovaisemmaksi vieraammalla maaperällä.

ap

Mutta vuoden nuorempi (ei ole pk) mutta on käynyt tenavatuvassa ilman vanhempia kerran vko n.2kk ajan. Ja tästä syystä hänestä tehtiin ls-ilmoitus. Vinkkejä myös itse tarttisin.

Sen ymmärtäisi, jos 5-vuotiaalta odotettaisiin vähän kommunikointia, mutta että 2-vuotiaasta satunnaisesti hoidossa olevan hiljaisen lapsen epäillään olevan avun tarpeessa... kuullostaa kyllä aika liioitetulta.

Onkohan kaikenmaailman ylivilkkausongelmien keskellä unohtunut temperamenttien kirjo ja sen ääripäät kokonaan.

Ei taideta oikein ujoja lapsia ymmärtää. Meillä onneksi on ihana neuvolan täti, joka 3-vuotistarkastuksessa ymmärsi lastamme ihan täysin.

Soita sinäkin neuvolaan ja pyydä ylimääräistä aikaa, jos 2-vuotistarkastus meni jo. voisitte keskustella tästä asiasta ennen kuin siitä tulee mitään isompaa juttua. Mun käsittääkseni neuvola on juuri tätä varten.