Vessanpöntön pesu?
Joskus silloin tällöin törmää esim. yksinäisten vanhusten tai aikamiespoikien kodeissa hirvittävän likaisiin vessanpönttöihin, jotka ei ole juuri vessaharjaa nähneet.
Viime viikolla olin kuitenkin tupperikutsuilla ystäväni tutun luona, jonka luona en ole ennen käynyt. Talo oli kaunis, ehkä viitisen vuotta vanha, itse rakennettu/rakennutettu, sisustettu nätisti ja yleisilmeeltään siisti. Ei ollut roskia tai pyykkejä leviänä, lelut oli korjuussa lasten huoneessa ja keittiö oli puhdas. Mutta vessanpönttö iski silmään! Aivan ruskea siitä vedenalaisesta osasta, jarrutusjälkiä ei sentään näkynyt. Pöntön takana oli kuitenkin vessaharja, miksei sitä voi kerran viikossa pytyssä pyöräyttää, niin pysyisi puhtaana? Ja emäntä tosiaan oli 35-vuotias, eikä lapsiakaan ollut kuin kaksi. Vaikka lasten kanssa onkin rankkaa ja puuhaa on omakotitalossa paljon, miksi jättää tälläinen yksityiskohta hoitamatta, joka kuitenkin on huomattavasti pienempi homma kuin vaikka lattioiden imuroiminen?
Oletteko törmänneet muualla nuorten ihmisten kodeissa tälläiseen? Onko kenties kodinhoidon taidot jotenkin hävinneet yleisesti?
Sitähän ei voi estää, että sitä pientä sakkaa ja likaa pönttöön kertyy, mutta kuinka usein te harjaatte pönttöänne? :D
Kommentit (24)
sellainen vaaleanruskea kerros parissa päivässä vaikka jarrareita ei olisi kertynytkään. Pesen vessan kolme kertaa viikossa.
varmaan pitää se lehti niin kauan piilossa, että vessa on pesty, ei se muuten ole toimiva palkinto.
Ei se ruskeaksi oikeasti voi tulla ihan muutaman viikon aikana
Kuten joku muukin jo taisi mainita, niin kyllä se vesiosa kellertyy jo ihan muutamassa päivässä.
Yritän viikoittain, vähintään joka toinen viikko, pestä pöntön kunnolla ja aina on keltainen kerros siellä. Luulen, että se vaikuttaa, kun lapset jättävät pönttöä (varsinkin yöpissalla) vetämättä. Meitä 5 hlö.
että vessan pesu on esikoisen kotityö, jonka tekeminen oli ehto erään lehden tilaamiselle. mutta usein jääpi tekemättä. Periaatteestakaan en pese vessaa hänen puolestaan. Niinpä kärsimme ja häpeämme kaikki tilanteesta. Ikävää jos ap osut vieraaksemme. Pitäisi varmaan kirjoittaa joku asiaa valottava tiedonanto vessan seinälle, niin ei kenenkään tarvitse epäillä mielenterveyttäni.