Jos tietäisit kuolevasi vuoden sisään, mitä haluaisit tehdä?

jos saa kysyä,kuinka vanha olet?

Ostaisin halvemman talon vanhemmilleni ja lapsilleni jostain rauhallisesta paikasta. Lähtisin koko vuodeksi lasten, miehen ja vanhempieni kanssa reissaamaan ympäri maapalloa. Lennättäisin ystäväni jonnekin viikoksi lomalle, kaikki... :-)

jos on kovin sairas niin vuosi ulkomailla...hmmm...

Ei olisi enää väliä siitä että elämä lyhenee ryypiskelystä joten vetäisin viinaa kaksin käsin. Mulla ei ole lapsia, puolisoa eikä läheisiä jtoen ei tarvitse sellaisiakaan miettiä. Rahat tuhlaisin kaikki, kun ei mulla ole tosiaan ketään kelle ne perinnöksikään jäisi.

sama, mies jätti viime viikolla, joten tuskin olisi mitään väliä vaikka kuolisin heti. Helpottais tuska ja stressi.

Tosin ,omaisuuden testamenttaisin kummipojalle, mut tavarat saa mennä vaikka köyhille.

Haluaisin laittaa kodin nätiksi ja ostaa itselleni kerrankin kauniita vaatteita! Haluaisin sellaisen naisen peruspuvuston vaatekaappiini, että olisin viimeisen vuoteni kauniisti ja hienosti puettu aina.

Sitten haluaisin syödä ravintolassa joka päivä hyvää ruokaa. Ja käydä kaupungilla ja joissakin kivoissa tapahtumissa. Oopperassa ja baletissa. Haluaisin istuttaa jonnekin jotakin, puun tai pari, että mun jälkeeni täällä kasvaisi jotakin, jonka mä olen istuttanut maahan.

Tämän lisäksi yrittäisin viettää aikaa muiden läheisten kanssa, sekä yhdessä lasten kanssa että ilman. Keskustelisin erilaisista asioista, niin että läheiset osaisivat kertoa paljon sinusta ja ajatuksistasi, kun lapset aikanaan kysyvät. Samalla olisi hyvä, että lasten (nyt jo onneksi vahvat) suhteet läheisiin vahvistuisivat. Esittäisin ehkä läheisimmilleni pieniä lasten tulevaisuuteen liittyviä toiveita asioista, joita läheiset voisivat tulevina vuosina tehdä lasten kanssa.

Haluaisin matkustella, mutten taida enää jaksaa. Kovin kauas en ainakaan uskalla enää lähteä.

Yritin elää mahdollisimman normaalia elämää niin kauan kuin se oli mahdollista. Kävin töissä, reissattiin. Nyt olen taas sairauslomalla, lääkäri varovaisesti arveli, että ehkä vielä vuosi.

Luen lapsille, yritän ehtiä lukea kaikki ne kirjat, joista itse pidin lapsena. Muumeja, Astrid Lindgreniä, Uspenskia, Dahlia. Toivon, että lapset muistaisivat vielä isona, että äiti luki iltasatua. Lukisivatpa jonkun niistä kirjoista omille lapsilleen!

Laitan isomman lapsen kanssa ruokaa. Yritän opettaa ruoanlaittoa, lapsi onkin innostunut ja halukas tulemaan mukaan. Haluan kuvitella, että hän joskus isompana ajattelee tekevänsä kastikkeen kuten äiti opetti.

Yritän opettaa isompaa pyykkäämään ja siivoamaan.

Pitäisi ostaa hautajaisvaatteet valmiiksi. Vaikeaa kun ei teidä, ostaisiko ihan just sopivat vai kokoa isommat.

Pitäisi tehdä testamentti.

Haluaisin retkeillä lasten kanssa mutta olen aika väsynyt ja uuvun helposti. Jossain lähellä, jos olisi nuotiopaikka lyhyen kävelymatkan päässä parkkipaikalta, voisi vielä tänä syksynä käydä.

En ymmärrä, miten valmistan lapset tulevaan, miten jaksan käsitellä tätä asiaa heidän kanssaan. En ole vielä kertonut, etten enää parane. En jaksa enkä kestä.

Onneksi lapsilla on hyvä isä ja paljon läheisiä ihmisiä jotka pysyvät tärkeinä kuolemani jälkeenkin.

Mitä voin vielä tehdä?

ap

kun ei olisi väliä kuinka käy. Haluaisin myös kokeilla seksin saralta kaiken mahdollisen. En kävisi töissä vaan olisin lasteni ja mieheni kanssa niin paljon kuin pystyisin. Tekisin kirjeitä miehelleni ja lapsilleni tulevaisuuteen. Varmaan kans bilettäisin aika ankarasti. Eli, ei tarvitsisi nipottaa terveysasioilla ;D Niikuin nykyään teen.

ryyppäisina ja rellestäisin ja tuhoisin niin monta poliisin kameratolppaa kuin mahdollista!

Onko mahdollista saada niitä uusia virushoitoja (Docrates)? Moni on saanut jatkoaikaa niiden avulla. Riippuu toki syöpätyypistä ym.

Lopettaisin työt tai ainakin vähentäisin reilusti tunteja. Kertoisin ihmisille miksi pidän heistä ja ehkä niille joille en ole sanonut mikä jurppiin kertoisin ihan suoraan mikä on ongelma. Tekisin lapselleni kirjeitä ja videoita. Ottaisin itsestäni valokuvia ja kirjoittaisin mahdollisimman paljon itsestäni (lapsi on niin pieni että ei valttämättä muistaisi minua). Olisin lapseni kanssa ja puhuisin mieheni kanssa kaiken selväksi (lähinnä elämästä minun jälkeeni, haluaisin että hän jatkaa elämäänsä). Suunnittelisin jotakin pientä hautajaisiini. Kävisin matkalla australiassa (jos jaksan). Tulipa paatoksella, mutta tämän minä tekisin.

Omat ongelmat asettuivat yhtäkkiä eri perspektiiviin... Luulen, että on helppoa kuvittella tekevänsä vaikka mitä, mutta tosipaikan tullen ne todella tärkeät asiat vasta oikeasti näyttäytyvät, eikä niitä fyysisiä rahkeitakaan välttämättä todellakaan ole. Yhdessä oleminen, ilman stressiä, antaen omaa aikaani ja huomiotani vielä niin paljon kuin pystyisin rakkaimmilleni -siihen se varmaan kiteytyisi...

ja isoäiti "kieltäytyi" myöhemmin leipomasta lastenlasten kanssa. Nyt siskontyttö 19v tietää, että ne leipomismuistot lapsuudesta on oikeasti muistoja äidistä, joka kuoli, kun hän oli 5v.

ei oikeastaan ole mitään henkilökohtaisia haaveita, joita haluaisin toteuttaa. Lähinnä kai haluaisin vielä luoda lapsille mahdollisimman paljon hyviä muistoja kantamaan elämässä eteenpäin.

Haluaisin nähdä lasten iloitsevan ja nauttivan, joten veisin heitä kotieläintilalle ja vastaaviin paikkoihin (jos pystyisin). Paljon valokuvia ja yhteistä aikaa, jota voisivat muistella.



Paljon voimia sinulle ja perheellesi ap, koittakaa lasten tähden vielä löytää iloakin elämäänne!

Ja sitten voisi tehdä äänikirjeitä. Voisit ap tehdä niinkin, että nauhoitat jonkin itse lukemasi iltasadun.



Meiltä on kuollut lapsi ja ainakin meille kaikki ihan pienetkin jutut on tosi tärkeitä muistoja.



Käy valokuvaajalla otattamassa itsestäsi oikein kaunis kuva, ehkäpä myös perhekuva.

Tärkeintä olisi tehdä omalle lapselleni selväksi, miten rakas, tärkeä ja hyvä hän on, ja yrittää jotenkin auttaa häntä ja miestä selviämään minun menettämisestäni.



Sitten on toisaalta joku, joka on surutta loukannut minua mielin määrin, ja jolle ei riitä mikään pahuuden määrä. Hänet minä tuhoaisin jollain sellaisella tavalla, joka olisi hänelle mahdollisimman tuskallinen. Olisin myös ikionnellinen mahdollisuudesta tehdä tämä - ilman, että esim. joudun siitä vankilaan (kun kerran kuolen).



Vihamiehellä on syytä suuresti toivoa, että elän ja voin hyvin :-)

Haikeaa sekin ja surullista varmasti. Jotenkin saattaisi olla helpompaakin, kun kukaan ei vielä tunne heitä, aikuisia lapsiasi. Antaisit kaikki hyvät toivotukset ja elämänohjeet, ja lapsesi saisivat avata kirjeet 18-vuotiaana? Voisi olla helpompikin kirjoittaa heille kuin vertaisille, aikuisille, kertoa miltä sinusta nyt tuntuu ja mitä heille toivot äidin perintönä.

Lapsesi tietäisivät, että jokaisena synttäripäivänä muiden lahjojen joukossa on kirje äidiltä?



Kuvittelisit heidät mielessäsi, kertoisit aina, miten paljon rakastit, ja edelleen rakastat... Antaisit neuvoja tulevalle vuodelle. Kirjeissä olisi vaikka kiiltokuva tai valokuva, tarroja ehkä? Runoja teini-ikäisille? Cd valitsemaasi musiikkia?

Jos kirjoittaisit paljon, monta monta kirjettä, niin ehkä jotenkin helpottaisi sinuakin. Ei tarvitsisi yhteen ainoaan kirjeeseen ladata liikaa, kaikkea. Vuosikirjeissä mahtuisi mukaan ilosiakin ajatuksia! Voisit ikäään kuin keskustella lapsen kanssa, jutella normaaleista asioista. Ja lapsesi oppisivat odottamaan näitä kirjeitä... Pitäisi vain miettiä, missä ne odottaisivat, kuka osaisi säilyttää ja toimittaa ajallaan. Ainakin pankin tallelokero? Jollet uskaltaisi sukulaisille?



Tuollaisilla kirjeillä voisi olla valtavan suuri merkitys lapsillesi.

Kirjeiden kirjoittaminen on mielestäni hyvä ajatus.



Voimia sinulle ap!

kuolleelta vanhemmaltani sitten enää myöhemmin. Kun joku ehdottaa, että joka vuosi saisi äidiltään kirjeen. Minusta se tuntuisi jo vähän inhottavalle ja karmealle. Kyllä jälkeenjäävillä on myös oikeus päästä surusta ja menetyksestä irti ja unohtaa!

Ei kuulosta ihan täyspäiselle, että vuosi vuoden perään vielä saisi tällaisia muistutuksia edesmenneestä vanhemmasta vaikka se olisi ollut kuinka rakas. Minä en haluaisi.

eikä ap:llä ole oikeasti tällainen tilanne :)