Lue keskustelun säännöt.
Ei sossu puuttunut asioihin 70-luvullakaan...minun surullinen lapsuuteni
02.09.2012 |
Hyvä kun nyt vihdoin on tuon 8-vuotiaan surman myötä tullut puheeksi laajemminkin tuo lastensuojelun toiminta. Nimittäin ovat aina puuttuneet asioihin ihan mielivaltaisesti.
Oli 1 v. 7 kk kun aitini lähti, jäin isälleni. Isäni joi 3-4 krt viikossa, eikä tuolloin huolehtinut perustarpeistani. Kun isä makasi sammuneena, minä taapero kaivelin kaapeista syötävää. Isäni haki minut myös päiväkodista usein umpikännissä pyörällä, ja oli usein myöhässä.
Useita lastensuojeluilmoituksia tehtiin, mutta mitään, kerrassaan mitään ei tapahtunut.
Meillä oli usein juoppoporukoita,minä siellä seassa. Muistan että ainakin kerran joku nainen poltti minua vahingossa tupakalla, ja kerran minua heiteltiinolutpulloilla, menin piiloonpöydän alle.
Isäni pahoinpiteli minua säännöllisesti, hakkasi ja retuutti jaloista tms., usein siksi että olin sanonut että "isi,älä enää juo".
Neljävuotiaasta saakkaa hän myös aina silloin käytti minua seksuaalisesti hyväkseen.
Kerroin kyllä asioista kouluterveydenhoitajalle, en tiedä tekikö hän lastensuojeluilmoitusta,mutta mitään ei edelleenkään tapahtunut.
Itse kai sairastuin jonkinlaiseen "Tukholma-ilmiöön" eli vaikka olin isompi, en ilmoittanut enää mihinkään. Pahoinpitelyjä jatkui siihen saakka kun muutin kotoa 18-vuotiaana.
Mutta siitä olen vähän vihainen, että miksei lastensuojelu tehnyt mitään koskaan.
Uskon että näitä tapauksia alkaa nyt putkahdella esiin.
Kommentit (23)
Totta kai olisi, mutta kysymys kuuluu: voiko ihminen muuttua? Koskaan, kukaan? Voiko katua aidosti ja parantaa tapansa? Jos ei, niin ei sitten. Jos voi, on sitten ainakin hieman arveluttavaa, että lapselta kieltää täysin mahdollisuuden isovanhempiin. Mitään valvomattomia tapaamisia ei kukaan ole ehdottanutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kohdellut sinua hyvin eikä oikeudenmukaisesti. Silti, jotenkin minusta tuntuu, että saisit omaan elämääsi enemmän sisältöä, sisäistä lujuutta kuin tekisit juuri päinvastoin kuin nyt: antaisit isän valvotusti nähdä lapsenlapsensa. Menneitä ei muuttaa voi, tulevaisuutta ei tiedä, mutta ns. hyvillä teoilla on merkitystä ja anteeksiannon suurin voima saattaa kohdistua juuri itseesi eli itse voit päästää demoneistasi irti. Miltä tämä kuulostaisi?
vaikka on lapsena laiminlyöty ja väärinkohdeltu? Se on tietysti tavallaan väärinkin, että lapseen voi jäädä sellainen huonommuuden tunne, kuvitelma omasta viasta tms., vaikka siihen ei ole pienintäkään reaalista syytä, vaan syyllisiä ovat ne häiriintyneet vanhemmat tai muut läheiset. Anteeksianto on todella syvällinen prosessi, joka vaikuttaa paitsi kohteeseensa myös sen suorittajaan, se kaltoinkohdeltu voi todellakin napsauttaa ne syyllisyyden kahleensa irti ja tajuta, että elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan, ilman katkeruutta ja muuta taakkaa menneisyydestä.