Sinä +/- nelikymppinen: Oletko nuori vai vanha?

Olen hoikka, joten voin valita nuorekkaita vaatteita, tosin en kyllä ihan pissistyyliä harrasta.



Välillä kyllä hätkähdän, kun jotenkin ulkopuolisena tarkastelen omaa elämääni. Hetkeksi saatan unohtaa ikäni ja palata pikkutyttötilaan ja sitten havahdun todellisuuteen pakkaamassa seitsemää ruokakassia tila-auton peräkonttiin marketin parkkiksella tai sitten löydän itseni puhumasta isolle joukolle asiantuntijaroolissa.



Riippuu vähän päivästä, että tunnenko itseni vanhaksi vai nuoreksi. Ehkä vanhuuden huomaa siitä, että en kestä melua ja väsymystä,niin hyvin kuin nuorempana. T. 40 v

kummaksikaan. Ei kai ihminen suoraan nuoruudesta vanhuuteen siirry, kai siinä välissäkin on jotain. Pidän itseäni ihan aikuisena ihmisenä. Tai varhaiskeski-ikäisenä.

Laihduin pari vuotta sitten 25kg ja olen todella tyytyväinen itseeni. Heräsin vuosien horroksesta... Nyt meinaan jatkuvasti ostaa teinivaatteita, kun 15 vuotta sellaisista haaveilin. Täytyy välillä itseään nipistää, ettei ala pukeutua kuin 18-vuotias. Tilannetta pahentaa se, että opiskelen toista tutkintoa ja opiskelukaverit on parikymppisiä. Sitten kopsaan niiltä vaatetyyliä, jos en pysy hereillä.



Ei sitä sisäisesti tajua, ettei ole enää pikkutyttö. Ulkoisesti ikääntymisen huomaa hiukan veltostuneesta ihosta, mutta ennen kaikkea hampaista, jotka ei enää hohda ja hajoaa suuhun. Muuten väitän, ettei naama nyt vielä kovin rupsu ole. Niin, ja kroppa ei hoikkanakaan ole enää niin kiinteä kuin teininä.

ei se niin mene, että heti kun ei ole enää nuori, niin onkin jo vanha. Kyllä siinä välissäkin jotain on.

Hetkittäin tulee joku tilanne jolloin olen tyytyväinen itseeni.

En haluakaan olla, mä olen mielelläni tämän ikäinen.



Mä olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan, itsevarmempi ja muutenkin elämä on paremmin kuin joskus parikymppisenä.



Se mikä ärsyttää on joiden parikymppisten silmien pyörittely "vanhoille" milloin mistäkin asiasta. Ikään kuin he itse olisivat ikuisesti parikymppisiä.

ja 39 vuotta.



Tänä kesänä olen alkanut tuntea, etten ole enää nuori. Pientä paniikkia asiasta on ollut (hiukset harmaantuu, ihossa alkaa näkyä..) Paniikki iski samaan aikaan, kun aviokriisi.

kroppa tietysti vanhenee, ja siitä on pidettävä huolta eri tavoin kuin ennen. Mutta ei se mitään, mä hyväksyn sen. Saatan ihailla nuoria, heidän "kukkeuttaan" ja sitä että heillä on iin paljon edessään. Kyse on mielestäni siitä että luopuu, ja hyväksyy vanhenemisen, antaa nuoremmille heille kuuluvan aseman nuorina. Ja sitten se mitä nuorilla ei ole; on elämänkokemusta, elettyä elämää, mulla on vahvasti olo että elän omaa elämääni, en kenenkään mieliksi, näen kokonaisuuksia, aikaan josta nuorilla ei ole mitään käsitystä ja osaan suhteuttaa nykyisyyden siihen. Elämäni on mun näköistä (ei aina sellaista kuin haluaisin, mutta kuitenkin omaa), eikä tarvitse kieriskellä valintojen vaikeuden kanssa tai olemassaolon narsistisessa tuskassa. Tajuan selväti et aikamme on rajallinen ja jo se että herää tähän päivään tekee elämästä mielekkään ja hyvän. On siis ihanaa olla henkisesti tässä pisteessä. Ja samalla iloita siitä mikä ihanuus nuoruus on- itse en tajunnut parikymppisenä, enkä edes kolmekymppisenä kuinka rajallista se ihana, vapaa keveys on. Se ettei enää ole koko maailmaa valittavana tuntuu myös hyvälle, on helpompi elää kun tietää kuka on, mitä tarvitsee, mitä haluaa.

Mulla on ollu tosi vaikea nuoruus ja elämä vajaa nelikymmpseksi saakka, joten musta tuntuu myös että elämäni on juuri alkanut, biologisin rajoituksin, mutta mieli vapaana. Nuorekkuudesta en tiedä, ehkä sitä ei tarvitse mitenkään tavoitella...? Kun vain uskaltaa elää rohkeasti itsensä näköisesti, sitä säilyy persoonallisena ja elävänä- ehkäpä juju on juuri uskallus nauttia elämästä. Ulkonäköönikin olen tyytyväinen; en ole siloposkinen, virheetön nuori, mutta sitä viehättävämpi myös ulkoisesti mitä enemmän nautin elämästä. Että ikänsä iloinen hyväksyminen, sekä oman että toisten iän kunnioittaminen ja elämästä nauttimisen kyky... Samoilla eväillä pärjäilee varmaan vanhuksenakin, fysiikan vanhenemisesta huolimatta:)

tai nuorekas?

kroppa on kuine nuoremmillakin, joten pukeudun miten haluan.

En mieti tuollaisia. Elän nyt ihanaa aikaa elämässä, mutta niin oli nuoruuskin. Olen ihan oma itseni, kuten aina ollut en ikinä mikään wannabe. Ikää on 45v, ukko ollut messissä 17 vuotta ja lapset 14v ja 9v.

oppimisikäinen ja -kykyinenkin, olen nuori, kapinoin tiettyjä kaavoja ja ehdottomuuksia vastaan, olen aikuinen, en kärsi huonosta itsetunnosta ja vatvo muiden mielipiteitä tai ajattelemisia loputtomasti, olen myös vanhus: työmarkkinoilla olisi vaikea lähteä uudelle uralle tai ylipäätään vaihtaa duunia (tosin nykyisen työni sain vuosi sitten). Olen perusterve, ilmeryppyjä löytyy, mutta ei koko maantiekartastoa naamasta. Kuuntelen musiikkia!

koen olevani vanha, vaikka nuorin lapsi on vasta 4-v.



elämä on ollu kovaa, se vanhentaa.

Täytin keväällä 39 vuotta.

Koen itseni enemmän nuoreksi kuin vanhaksi. Valiettavasti en voi enää kirmailla niinkuin parikymppisenä, muutamat pikku onnettomuudet ovat romuttaneet kehoa.

Mitä musiikkiin tulee..joo, en pidä iskelmästä, en Suomi popista. Meillä on lasten kanssa yhteinen musiikinmaku, MTV Dance ja Voice -kanavat yleensä telkassa auki ja mutsi vatkaa minkä kerkee.

Kerran vuodessa käyn etelässä bilettämässä samanhenkisten kanssa. Siellä voi klubeilla sheikata mielin määrin kenekään kieroon katsomatta. Tiskille en enää uskalla kiivetä, ei olisi kovin ketterän näköistä.

Pidän myös jonkin verran nuorekkaista vaatteista, hameenhelma on pidentynyt, ei enää roiskeläppiä:)



Raja mennee siinä, että käyttäytyy vähän kypsemmin silloin kun syytä eikä meikkaa räikeästi tai pukeudu kuin pissis.



Niinku Veikko Lavi lauloi: "ota löysin rantein, älä jännitä, ota vastaan mitä tarjoo elämä"

elämä ei ole ollut mitään kovin helppoa ja tunnen olevani jo aika väsynyt tähän kaikkeen. Kyllä tää jo alkais mulle riittää. Olen nähnyt jo riittävästi.45v

ikää jo 42v ja haudan partaalla tanssin kiihkeää tangoa kuoleman kanssa. Nopeasti sitä kaikki muuttuu.



Vielä vuosi sitten olin nuorekas, timmi ja suorastaan kaunis. Sitten tuli syöpä ja yrittää viedä kaiken.



Nyt kauhulla kuuntelen ihmisä, jotka vielä yli 40v saavat lapsia.

Olen vanha ja ylpeä siitä :D

En vain käsitä, että täytän loppukuusta jo 37v.

Minua luullaan säänn max30v ikäiseksi, ehkä siksi etten ole koskaan polttanut, ihoni on hyväkuntoinen, ei ole kuin 1 otsajuonne ryppynä, pukeudun kuulema nuorekkaasti ja tyylikkäästi.

En vain tajua tuota kolmosta ja seiskaa...