Sinä, jonka synnytys oli suht kivuton

Millä viikoilla olet ap?

supistukset tuntuivat lähinnä vain selässä (+maha kovettui). Selkää särki samoin kuin joskus särkee kun on joutunut istumaan pitkän aikaa paikallaan eikä tiedä miten päin olisi kun ei voi liikkua (siis esim. lentokoneessa pitää istuskella). Ristiselkää siis vihloin. Ponnistus sitten sattui ihan oikeasti, mutta oli nopeasti ohi.



Kummankin lapsen kohdalla minun oli hankalaa vakuuttaa sairaalassa että ihan oikeasti olen synnyttämässä kun pystyin juttelemaan, liikkumaan ja jopa hymyilemään normaalisti. Vasta kun lapsen pää jo näkyi (ei nyt sentään ulkopuolella, mutta siellä sisällä) niin uskottiin että ihan oikeasti synnytän. Juuri ja juuri kerkisin saliin.

kuin todella kovat kuukautiskuvat. Lilluin altaassa ja aqua-rakkuloita kokeiltiin. Synnytin ilman muuta lääkitystä. Pahin vaihe oli kuin lapsen pää oli haarojen välissä. Silloin tuli pieni paniikki, mitä jos se jää jumiin? :D Lapsi syntyi nopeasti, oli 10 pisteen vauva ja minä taivaissa hyvästä olosta pari päivää synnytyksen jälkeen.

en ottanut mitään kipuun.

supistuskipua kesti tunnin,ja se tuntu samalta ku kovat menkka kivut x10 ainakin.

kun lapsi tuli tuntu kova polte!

jälkisupistukset olivat myös kivuliaita ekan kuukauden :/

supistukset saattavat tuntua myös vessahädältä kun ne ovat vielä llieviä.

synnytin muutaman Buranan voimalla. Kipua on vaikea verrata mihinkään toiseen. Minua autto kestämään ajatus huomenna tähän aikaan ei ole enää kipua. Minulla supistukset alkoivat ilta kymmeneltä ja lapsi syntyi aamulla jotain seitsemän aikaa. Yöllä en pystynyt nukkumaan kävelin sairaalan käytäviä pitkin ja otin torkkuja nojatuolissa. Ankeinta oli että mies ei saanut olle mukana vasta kun sen hetken kun synnytyssalissa oltiin.

Eka synnytys käynnistyi luonnollisesti ja lapsivedet meni vasta juuri ennen ponnistusvaihetta. Viisi tuntia ennen kuin tyttö syntyi kävin kävelyllä, koska halusin supistusten jatkuvan. Kaksi tuntia ennen tytön syntymää tein vielä ruokaa töistä tulossa olleelle miehelleni. Siinä vaiheessa aloin kyllä vähitellen tajuta, että sairaalaan pitäisi lähteä (oli vähän paineen tunnetta alakerrassa...). Oltiin sairaalassa tunti ennen tytön syntymää ja siinä vaiheessa supistukset oli kipeitä. Ponnistusvaihe tietysti tuntui, kun ei mitään lääkitystä ollut, mutta kaiken kaikkiaan "helppo" synnytys.



Toinen kerta olikin sitten toista maata. Se käynnistettiin oksitosiinilla lapsiveden tihkumisen vuoksi. Loppuvaiheessa supistuksissa ei ollut väliä ollenkaan. Oli pakko ottaa epiduraali.



Eka synnytyksessä kivut oli helpompia kuin vaikka käteni murruttua, toka synnytyksessä halusin hypätä ikkunasta.

kipu? En tuntenut sellasta, kuvailisin tunnetta epämukavaksi puristukseksi.

olivat kuin vatsanväänteitä lievässä mahataudissa. Kivunlivitystä en tarvinnut.

väärässä päässä, mutta siis sehän ei ollut jatkuvaa, vaan ainoastaan supistusten ajan. Ponnistusvaihe ei jostain syystä mulla tunnu miltään, ei aavistustakaan siitä, että miksi.

Tuntuiko teillä kenelläkään kipu reisissä? Mulla on kolme synnytystä takana ja jokaisessa kipu on tuntunut tosi paljon reisissä. Enimmäkseen selässä (kuin pahat menkkakivut) ja just reisissä.

Ankeinta oli että mies ei saanut olle mukana vasta kun sen hetken kun synnytyssalissa oltiin.

Tuntuiko teillä kenelläkään kipu reisissä? Mulla on kolme synnytystä takana ja jokaisessa kipu on tuntunut tosi paljon reisissä. Enimmäkseen selässä (kuin pahat menkkakivut) ja just reisissä.

Ja selässä pahiten. Jalat kramppasi ponnistaessa ihan kunnolla ja tärisivät vaan holtittomasti. Reisiä poltti kauheesti. Silti synnytyksestä jäi kauhean positiivinen kuva eikä mitään traumoja.

Ne tuntui pakotuksena tai jomotuksena selässä, aika samanlaista mutta toki lievempää tunnetta olen kuukautisten aikaan tuntenut (ja synnytystä edeltävinä viikkoina harjoitussupistuksina), mutta en ole niitä oikeastaan ikinä mieltänyt edes kuukautisten aikaan kuukautiskivuiksi. Vaan ennemmin olen ajatellut, että selkä on väsynyt tai olen nukkunut huonossa asennossa tms. Ennen synnytystä luulin, että ei mulla myöskään mitään harjoitussupistuksia ole ollut, koska olin odottanut jotain paljon voimakkaampaa tunnetta.



Synnytyksen alettua se jomottava tunne kuitenkin oli sen verran intensiivisempi ja tuli sellaisissa erissä, että tajusin ne lopulta supistuksiksi, ja muistin myös muutaman päivän aiemmilta viikoilta, jolloin olin samankaltaista lihasjännitystä ollut havaitsevinani.



Synnytyksen käynnistyttyä niitä selässä tuntuvia polttoja ei voinut ignoorata, mutta käveleminen, selän hierominen ja hengittely auttoivat niin että jouduin tosissani pohtimaan milloin pitää lähteä sairaalaan (sanoivat että sitten kun ei enää kotona kestä, olisin kestänyt vielä ihan hyvin mutta supistuksia tuli aika tiheään). Sairaalaan päästyä kätilö arvioi ensin minut sen verran hyvävointisen näköiseksi, ettei synnytys vielä mitään ole alkanut, mutta olin kuitenkin jo 5 cm auki.



Olisin näitä supistuksia kestänyt vielä pidempäänkin, ainakin jos olisi vähän tsempattu, mutta olin nukkunut huonosti ja uskoin kätilöä, joka sanoi että tässä voi mennä pitkään ja tämä on vasta tätä alkua. Ja pyysin sitten jotain puudutetta joka veisi selkäkivut pois, jos saisin levättyä ennen tosi toimia. Sain aqua-rakkulat, jotka toimivat loistavasti, mutta rakkuloiden laittamista seurannut supistus olikin sitten ihan hirvittävä, kun selässä ei tuntunut mitään, mutta koko etupuoli oli ihan tulessa. Selkäjomotuksen aikaan en ollut mahan puolella tuntenut juuri mitään.



Ehkä sitäkin olisi vielä pienen sulattelun jälkeen kestänyt, ei siis taju mennyt tuskasta, mutta pelästyin kuitenkin, kun ihan yhtäkkiä iski se valtava polttava tunne mahan puolelle selän puuduttua. Pyysin ja sain epiduraalin, kun en edelleenkään tiennyt että mitä vaihetta tämä nyt on ja miten pahaksi tämä touhu vielä menee, jos tämä on vasta alkua. Pari tuntia epiduraalin saamisen jälkeen vauva syntyi, mutta ponnistusvaiheesta ei puudutuksen ansiosta ollut juuri muuta kipua kuin jomotusta maitohappoisissa reisissä ja limakalvojen vähän repeytyessä terävää kipua alapäässä. Seuraavassa synnytyksessä, mikäli supistukset tuntuvat samalla tavalla pääosin selässä, aion olla vähän luottavaisempi ja kokeilla josko pärjäisin puudutteitta kävelyllä ja selkähieronnalla.

supistukset tuntuivat lähinnä vain selässä (+maha kovettui). Selkää särki samoin kuin joskus särkee kun on joutunut istumaan pitkän aikaa paikallaan eikä tiedä miten päin olisi kun ei voi liikkua (siis esim. lentokoneessa pitää istuskella). Ristiselkää siis vihloin. Ponnistus sitten sattui ihan oikeasti, mutta oli nopeasti ohi.

Kummankin lapsen kohdalla minun oli hankalaa vakuuttaa sairaalassa että ihan oikeasti olen synnyttämässä kun pystyin juttelemaan, liikkumaan ja jopa hymyilemään normaalisti. Vasta kun lapsen pää jo näkyi (ei nyt sentään ulkopuolella, mutta siellä sisällä) niin uskottiin että ihan oikeasti synnytän. Juuri ja juuri kerkisin saliin.

Munkin kohdalla ihan oikeasti kävi niin, että sain luvan vähän aloitella ponnisteluja seisaaltaan, kahden ponnistelun tapaisen jälkeen tunsin vauvan hiukset sormin emättimen suulla, ja sanoin kätilölle että nyt täältä tulee jotain. Kätilö siihen, että ei se vielä varmaan se vauva ole :D. Oli se, ja tuli kiire saada minut laverille.

Ja muutamalle muulle vastaajalle, ponnistusvaiheessa etureisiä jomotti ja poltti, enkä oikein hallinnut niitä vaikka käskettiin pitää jalat auki.

sen alkamista.



Mitään supistuksia ei ennen sitä ollut ollut. Ja kun ne alkoivat, ajattelin, että parin päivän sisällä se lapsi taitaakin syntyä eikä tarvita käynnistystä.



Kärvistelin kotona nelinkontin tai pöntöllä istuen tai jotain, koska supistusväli ei ollut säännöllinen kuten ohjeissa luki, ja ajattelin ensisynnyttäjänä meneväni liian nopeasti sairaalaan.



Kipu oli menkkaa, kakkahätää jne., mutta paljon enemmän aina supistuksen tullessa. Piti oikeasti löytää asento miten olla. Mutta useamman tunnin olin illalla näin kotona ja kun mentiin sairaalaan, olinkin auki useamman sentin ja parin minuutin päästä 10 cm. Voi siis tapahtua nopeasti.



Ponnistuskipua en muista. Huusin vain etten kykene, ja kun se oli ohi (20 minuuttia kesti papereiden mukaan), olin sen jo unohtanut pitäessäni vauvaa.

koko aikana sellaista ei tullut. Oli vain jurniva ja koko ajan paheneva kipu aivan alamahassa, ei missään muualla. Ennen ponnistusta tuntui vain siltä, että pidätän jättimäistä sontaa. Pahinta oli, ettei saanut ponnistaa, vaikka painoi niin, että tunsin kuolevani. Tuo siis ei ole varsinaista kipua, vaan vain kovan sontahädän pidättämistä. Sitten kun sai ponnnistaa, tunne oli sama: punnaan kivikovaa ja isoa kakkaa ulos.



Toisen kanssa taas huomasin yöllä pikkareissa verta ja herätin miehen. Minulla ei ollut niin mitään tuntemuksia, mutta kätilö käski lähteä näytille. Koko matkan (n. 25 min) sanoin miehelle, että turha käynti tulee. Kätilö katsoi tilanteen ja totesi, että parin supistuksen jälkeen saan ponnistaa. Teki mieli kysyä "anteeksi minkä?", sillä kipuja ei todellakaan ollut.