Tämä on sosiaalihuollon tila tänä päivänä. Suora lainaus:
Perheiden ongelmiin oli haettu viranomaisilta apua, mutta oikeanlaista apua ei saatu.
Selvityksen mukaan perhesurmaajat vihjailevat teoistaan yleensä etukäteen, käyttävät väkivaltaa ja uhkailevat sillä. Viranomaisten pitäisi puuttua ongelmiin oma-aloitteisesti ja jakaa tietoa keskenään aktiivisemmin. Sen sijaan voi käydä niin, että asiakasta pallotellaan viranomaiselta toiselle.
Selvitys: Osa perhesurmista olisi voitu estää
Torstai 30.8.2012 klo 14.00
Viranomaiset olisivat voineet estää osan perhesurmista puuttumalla ongelmiin ajoissa, arvioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemässä selvityksessä.
Selvityksessä käytiin läpi kaikki poliisin kirjaamat alle 15-vuotiaiden surmat vuoden 2003 alusta tämän vuoden tammikuun loppuun. Teoissa kuoli 48 lasta. Seitsemässä tapauksessa myös tekijän puoliso kuoli.
STT
mitäpä tuohon enää sanoisi, muuta kuin että tuo puoli ei ole tässä maassa kunnossa vaikka sitä miten päin kääntelisi. Liikaa byrokratiaa ja turhaa virkamieheltä toiselle pompottelua.
Kommentit (2)
Kun yksin maahan saapunut teraptiaa tarvitseva karvainen mies tarvitsee joka viikko kahden tunnin terapiaistunnon kahden sosiaalityöntekijän kanssa. Istunnoissa sitten vetistellää yhdessä kuin kovan rreissun mies on tehnyt ja täytellää tukihakemuksia. Ja näitä tapauksia on tuhansia.