Parisuhde: kuuluuko aina antaa anteeksi?

Jos haluan tämän muuten erittäin hyvän suhteen kestävän, niin minun ilmeisesti pitäisi pikkujutuista päästä yli ja opetella todellisesti rakastamaan toista, hänen omana itsenään?

Tästä taisi tulla enemmän itsereflektoiva teksti..

Toki on niin pahoja asioita sattunutkin, ettei niistä ihan helposti pääse yli.

Toista ei voi rankaista ilman että siinä aiheuttaa enemmän tuhoa parisuhteelle. Hylkäämisen pelko on kamalaa, ja ahdistava olotila, mutta toisen kanssa ei vaan voi elää jos ei luota ja usko. Joskus se luottamus rikotaan, joskus ei, mutta jos ei sokeasti luota, on parisuhde jo tuhoutunut, eikä mitään pelättävää enää ole. Itse olen kokenut, että välillä parisuhde on toisen sietämistä, mutta se on siis oma ongelma, ei sen toisen. Jokaisen tulee saada olla parisuhteessa sellainen kuin on, mutta AINA toista kunnioittaen ja AINA tulee olla valmis tekemään kaikkensa yhteisen hyvän puolesta.



Tässä siis omia ajatelmiani aiheesta...

sä olet tyytymätön itseesi ja omaan elämääsi ja "haet" syitä kostaa sitä toiselle.



Mä olin aikanaan samassa tilanteessa. Parisuhteessa meni huonosti, ja mun mielestä kaikki oli aina miehen vikaa. (Osa tietysti olikin, mutta oli mussakin syyni.) Sitten olin vuosia todella katkera kaikesta, odotin erityishuomioimista, jatkuvaa hyvittelyä yms., kun mies oli mokannut jotain. Silti halusin elää mieheni kanssa, kuten hänkin mun kanssa. Meillä oli aika tosi vaikeita vuosia silloin. Olin jatkuvasti tyytymätön johonkin, odotin aina enemmän kuin mieheni osasi/halusi antaa.



Lopulta olimme molemmat aivan puhki ja menimme pariterapiaan. Siellä saimme molemmat purkaa katkeruutemme ilman, että se meni riitelyksi. Molemmat opimme ymmärtämään toistemme kannalta asioita.



Nykyään elämme onnellisina, vanhat kaunat ja katkeruudet on unohdettu puolin ja toisin. Mä ymmärrän, ettei kukaan toinen voi tehdä mua onnelliseksi, vaan mun onnellisuus lähtee musta itsestäni. En voi aina odottaa toiselta mahdottomia. Olen taas oma positiivinen itseni :)

Herättelevät todella ajatuksia. Näin itsekin olen halunnut ajatella, että itse täytyy seistä omilla jaloillaan, ei voi tukeutua toiseen. Ja että toista ei voi muuttaa.



Se ei vaan sitten olekaan helppoa, kun joutuu tositoimiin ja huomaa, että itse onkin melko rikkinäinen ja omat parisuhdetaidot ovatkin heikot.



Kiittäen, ap

Jos haluan tämän muuten erittäin hyvän suhteen kestävän, niin minun ilmeisesti pitäisi pikkujutuista päästä yli ja opetella todellisesti rakastamaan toista, hänen omana itsenään?

Tästä taisi tulla enemmän itsereflektoiva teksti..

enää puuttuu sen osaavan terapeutin löytäminen...

parisuhteessa pitää antaa kaikki anteeksi - se on sinun itsesi kannalta tärkeää. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin olla kynnysmattona tai niellä asiat. Asioista on äärimmäisen tärkeää puhua niin, että molemmat tulevat kuulluiksi, etsiä yhdessä sopivia kompromisseja ja antaa anteeksi.

Se ei vaan sitten olekaan helppoa, kun joutuu tositoimiin ja huomaa, että itse onkin melko rikkinäinen ja omat parisuhdetaidot ovatkin heikot.

Kiittäen, ap

että terveimmät ihmiset ovat juuri sellaisia, jotka ajattelevat näin. Kun ihminen on riittävän sairas, ei edes huomaa olevansa sairas (esim. psykoosipotilaat). Jotta voi eheytyä, pitää ensin siis tiedostaa oma sairaudentilansa.

Jotta asialle voi jotain tehdä, niin ensin asia pitää tiedostaa ja sitten tunnistaa. Eli olet hyvällä mallilla :-).

Ja vastaus on kyllä: kaikki pitää antaa anteeksi. Yhtä tärkeää on, että annat anteeksi myös itsellesi omat mokasi ja sen, että sinun on vaikea antaa anteeksi.

Luepa http://www.tuulikkisaaristo.fi/?cat=30