Kuolleen lapsen huone

Meillä on nyt omistuksessa lähisukulaisen auto, jossa on kaikki kuolleen sukulaisen tavarat paikoillaan, autolla ei ole ajettu.

Siivotaan, kun olemme siihen valmiita.

suru on heillä suuri :((( siitä ei toivu koskaan..

vuosi on tosi lyhyt aika...





eli kukin suree tavallaan...



ja voi tuoda lohtua piipahatamalla lapsensa huoneessa, katsellen muistoja, ehkä tuoksuja...







mikä sinä, ap , olet sanomaan mikä on oikein, mikä outoa.....



anna ihmisten surra rauhassa, kunkin omalla tavallaan....

He olivat kuolleet sodassa 1944 19v ja 20v ikäisinä ja vasta isoäidin kuoltua 1971 huone otettiin käyttöön.

Jos mun lapseni kuolisi, pitäisin huoneensa varmasti samanlaisena pitkään...

tuosta kuolisi. Kuinka nopeasti voisin pistää rakkaat lelut johonkin laatikkoon ja varaston nurkkaan. Tyhjentää huoneen ja käyttää sitä johonkin muuhun tarkoitukseen. Kun ajatuksissa on se, että tuossa se leikki, rakenteli ja kokosi juttujaan.



Ei voi tietää milloin siihen pystyy ja saa voimia jättää lopullisesti taakseen yhden aikakauden elämästään.

Itse tekisin aivan varmasti ihan samoin. Ja luulen, että aika moni tuossa ikävässä tilanteessa toimii just noin.

Eli lapsi on kuollut eikä tarvitse huonettaan miksi sitä pitää säilöä tuskin siellä enää tuoksuu vuoden jälkeen.

Ap

sinne on varmaan ihana mennä muistelemaan omaa rakasta lastaan. vaikka hän ei palaa niin saa palata ajatuksissaan siihen aikaan kun hän oli täällä maan päällä

Eli lapsi on kuollut eikä tarvitse huonettaan miksi sitä pitää säilöä tuskin siellä enää tuoksuu vuoden jälkeen. Ap

Eikö se ole sama kun asian kieltäminen? - Ei ole, ei ollenkaan.

mummon kuoltua. Omaiset eivät tee sillekään mitään, kaikki halutaan säilyttää aivan samanlaisena kuin mummon elinaikana.

Kun oma lapsemme kuoli, eikä koskaan tullut edes kotiin vaati todella paljon henkistä voimaa, että jaksoi alkaa laittamaan kaikki ne valmiiksi laittamat vauvan tavarat kasaan ja varastoon.



Ei sitä voinut tehdä kerralla kaikkea eikä heti lapsen kuoltuakaan. Voin täysin kuvitella milta tuntuu kohdata ne kaikki muistot jos lapsi on elänyt ja asunut kauan kotona.



Meillä on ne tavarat kaikki varastossa laatikossa, muistojen laatikossa. Harvoin jaksan sitä laatikkoa avata koska se tunteiden vyöry on kovin raskas.



Anna tuttavan surra ja ole läsnä. Äläkä kauhistele sitä miksi hän ei tee niin eikä näin. Et todellakaan voi tietää mitä hän on kohdannut ja miltä hänestä tuntuu.

Kuinka kauan saisi velloa muistoissansa ja milloin pitäisi siivota ne pois ja jatkaa elämää eteenpäin.

Tämä nyt on aivan surevan perheen oma asia, kuten aikaisemmatkin vastaajat toteavat. Jos heistä tuntuu hyvältä pitää huone entiselläään tai pahalta siivota tavarat pois, niin huone pysyköön nykyisellään. Tyhjentävät sitten aikanaan, tai sitten ei.



Minun isotädilläni on tytön huone entisellään kotoa muuton jäljiltä. Tyttö ei ole kuollut, mutta muutti kotoa noin 60 vuotta sitten :) Isotädilläni ei ole ollut huoneelle muuta käyttöä, ja minusta on aika viehättävää, kun siellä teinijulisteet seinällä vuosikymmenten takaa.

Jos siitä tulee entistä pahempi olo että hävittää ne merkit lapsesta, niin miksi se pitäisi tehdä? Mitä sitten vaikka siellä kävisi joskus kuvittelemassa että kohta lapsi tulee? Kyllä se todellisuus muistaa itsestään muistuttaa varmasti ihan tarpeeksi.

Hänen huoneensa on melkein entisellään, en ole pystynyt lakanoitakaan vaihtamaan. Olen toki siivonnut ja laittanut tavarat oikeille paikoille mutta muuten on niin kun se häneltä jäi. Minusta tuntuu lohdulliselta käydä hänen huoneessa ja välillä käyn siellä ihan vaan katsomassa näkyisikö hänestä vilahdusta. Toki tiedän hänen olevan kuollut mutta sydämmessäni en voi sitä uskoa enkä pysty hänen tavaroistaan luopumaan. Olenhan joutunut jo luopumaan pojastani.

tuttavaperheestä tuntuu. Ymmärrän täysin että kaikki halutaan pitää ennallaan.

oli jopa vaikeuksia siivota kuolleen hevoseni pilttuu, kun siellä oli hevosen kavion jälkiä ja muita elämisen jälkiä...

Luulisin että jos oma lapseni kuolisi olisin jopa niinkin outo että en edes siivoisi sitä huonetta, kaikki lego rakennelmat mitkä pikku käsin itse tehnyt, leikit ja pehmolelut sijoitellut huolella omiin paikkoihinsa..

Jokainen suree omalla tavallaan. Ehkä perhe on jossain vaiheessa valmis ottamaan huoneen toiseen käyttöön, mutta jos ei ole niin miksi pitäisi.



Ehkä huoneessa käyminen auttaa.



Mun sukulaispoika kuoli hiljakkoin, enkä mä usko, että perhe aikoo huonetta ihan heti muuhun käyttöön ottaa. Kukin käy vuorollaan pojan lakanoissa miettimässä ja muistelemassa. Onko tässä jotain väärää?

Itse jos kokisin jotain niin hirveää, että oman lapseni menettäisin, niin vuosi tuntuisi aivan äärettömän lyhyeltä ajalta. En kyllä varmaan tekisi huoneelle pitkiin aikoihin mitään, kun ei edes tarvetta olisi ottaa sitä muuhun käyttöön.



Kannattaa joskus ottaa se naama sieltä ovasta navasta pois ja ajatella että ihmiset, tavat, tunteet ym ovat täysin erilaisia, kuin ehkä sinulla.

Tuntuu vaan että olisi helpompaa siivota pois kaikki jotta ei joutuisi näkemään tavaroita koko ajan.

Ap