G: Mikä pitää sinua ja miestäsi yhdessä?

kyllä myös kiintymys ja ehkä rakkaus. Mutta ei himo, seksi, läheisyys, suuret tunteet.

Minä rikoin hänen onnellisen avioliittonsa.

Tunnen ikuista syyllisyyttä asiasta enkä siksi tule milloinkaan jättämään miestäni, vaikka hän oikeasti on iso paska.

Rakkaus on tietysti välttämätön edellytys parisuhteelle ja onnelliselle avioliitolle, mutta ei se vielä riitä. Se ei siis pidä meitä yhdessä. Käydessämme lähellä eroa tajusin, että meitä pitää yhdessä kotimme. Henkisellä tasolla olemme kotona toistemme luona emmekä kumpikaan halua erota ihmisestä, joka mahdollistaa tämän tunteen. Olemme parempia ihmisiä yhdessä. Rakastamme myös fyysistä kotiamme emmekä kumpikaan pystyisi ylläpitämään sitä tällaisena yksin.

Olemme lapsettomia, kumpikin hyvässä työssä. Omia ystäviä ja harrastuksia. Rakastamme toisiamme syvästi ja haluamme olla aina yhdessä.

joista tärkeimpänä lapsemme ja heidän kanssaan vietetty perhe-elämä. Lasten kasvattaminen on yhteinen "projektimme". Toivomme voivamme nähdä vielä lapsenlapsemme vaikka siihen (toivottavasti) menee 20 v-ainakin.



Hyvät ja huonot ajat ovat liimanneet meidät yhteen- etenkin ne huonot ajat. Eroa olen lähinnä minä harkinnut vakavasti, kerran tein jo eropaperit :(



Mieheni on järkähtämätön, hän on jaksanut minua nämä vuodet vaikka moni olisi jo lähtenyt hänen osassaan.



Lapset ovat kasvaneet ja olemme saaneet nukkua :)

Levänneenä on helpompaa. Seksielämä on virinnyt lähes alkuaikojen tahtiin :)



Yhteiset unelmat, joista olemme jo saaneet osan toteutettua. Olemme alkaneet puhumaan yhä enemmän yhteisistä eläkepäivistä :)



Kai tämä on sitä rakkautta ja Juha Tapion Kaksi puuta sopii meidän tilanteeseemme kuin nakutettu.



Lällyä mutta Totta :)

Minä rikoin hänen onnellisen avioliittonsa.

Tunnen ikuista syyllisyyttä asiasta enkä siksi tule milloinkaan jättämään miestäni, vaikka hän oikeasti on iso paska.

Sinäkö allekirjoitit avioeropaperit? Miehellä tai hänen entisellä puolisollaan ei varmasti ole osaa, eikä arpaa.

enemmän kuin kumpikaan olisi yksin - tai jonkun muun kumppanin seurassa. Jotenkin vaan saadaan valtavasti kivaa ja hyvää aikaan, kun kumpikin ruokkii sitä toisissaan.

Meitä pitää yhdessä rakkaus ja tahto rakastaa. Ei osattaisi olla ilman toisiamme. Lapsia rakastamme, mutta kyllä välillä häiritsee, kun lapset vähentävät keskinäisiä asioita. Kaikki meillä on muovautunut toistemme ympärille.



Velkaa oli ja pienituloisina opiskelijoina aloimme yhdessä. Nyt on pääomia enemmän kuin velkaa on ollut. Ei kai ole syytäkään miettiä vaihtoehtoja.

Me teimme päätöksen yhdessä. Päätimme perustaa perheen ja päätimme haluta olla yhdessä. Siinä päätöksessä pysymme. Tahdomme ja haluamme pysyä. Meidän on kaikesta huolimatta hyvä olla yhdessä, eikä kumpikaan koe, että erikseen olisi jotain parempaa tarjolla. Tokikin rakastamme toisiamme, mutta se on usein myös tahdon asia. Ne hetket, kun vielä kaikkien näiden vuosien suutelemme niin että varpaita kipristää, luovat uskoa siihen, että tämän tahtominen on oikein.

olemme olleet yhdessä 15 vuotta.

lapsia löytyy monta.

en tiedä onko rakkautta enää?

jos joku on nähnyt sitä niin viskatkaa tännepäin. toisaalta, jos ajattelen, että miehelleni tapahtuisi jotain tai hän jättäisi meidät tms niin tulisi kova ikävä.

olen varmasti niin tottunut ja kiintynyt häneen.

mieheni käy töissä ja on hyväpalkkainen. minun ei tarvitse mennä töihin jos en halua. tällä hetkellä en haluakaan, lapset ovat pieniä.

kun riitelemme, ajattelen että kestä häntä, hän elättää sinua, sinulla on hyvä toimeentulo kun olette yhdessä. se auttaa jaksamaan.

välillä hän loukkaa minua niin että tekisi mieli itkeä, mutta päätin jo vuodet sitten, etten itke miehen takia.

en tiedä miksi mieheni "sietää" minua. teen kyllä hyvää ruokaa, olen hyvä äiti, siivoan hyvin, silitän hyvin, kestitsen vieraita. ehkä siinä kaikki?

seksiä emme pahemmin harrastele. minä haluaisin kyllä edes kerran viikossa, mieheni ei. hän haluaa ehkä 4 kertaa vuodessa.

luulen, että olemme lähinnä lasten ja tottumuksen takia yhdessä.

en halua erota. en halua suuria muutoksia. näin on ihan ok.

en osaisi kuvitella elämää jonkun toisen miehen kanssa. en haluaisi ikinä sellaista.

jos eroaisimme, en huolisi uutta ukkoa.

Ja myös rakastamme, vaikka se kiihkein tunne lienee "laimistunut" syväksi kiintymykseksi kymmenen vuoden jälkeen.



Meillä on yhteinen huumorintaju, mieheni saa minut nauramaan ja meillä on muutenkin hauskaa yhdessä koko perheenä.



Intohimoa löytyy aina silloin tällöin, tosin toivoisin seksielämämme olevan vähän vauhdikkaampaa ja vaihtelevampaa ja haaveilen usein harrastavani seksiä jonkun muun kanssa.



Mieheni on myös todella hyvä isä ja lapsemme oikea "isän tyttö". Eli jos joskus mieleeni on tullut se, että ruoho ns. saattaisi olla vihreämpää siellä aidan toisella puolella ja intohimoa enemmän, niin ajatukset unohtuvat saman tien kun katson isää ja tyttöä yhdessä. En voisi ikinä rikkoa perhettämme vain siksi, että seksuaaliset tarpeemme eivät aina kohtaa.

en jaksaisi miettiä eroja tms nähdä vaivaa!

Rakkaus on tietysti välttämätön edellytys parisuhteelle ja onnelliselle avioliitolle, mutta ei se vielä riitä. Se ei siis pidä meitä yhdessä. Käydessämme lähellä eroa tajusin, että meitä pitää yhdessä kotimme. Henkisellä tasolla olemme kotona toistemme luona emmekä kumpikaan halua erota ihmisestä, joka mahdollistaa tämän tunteen. Olemme parempia ihmisiä yhdessä. Rakastamme myös fyysistä kotiamme emmekä kumpikaan pystyisi ylläpitämään sitä tällaisena yksin.

Saman voisin sanoa minun ja mieheni suhteesta. On hyvä olla toisen kanssa, yhdessä olemme hieman enemmän kuin itseksemme, saamme toisissamme parhaat piirteet esiin...

mutta sen lisäksi äärimmäisen hyvä seksi, yhteiset mielenkiinnon kohteet (mm. matkustus, tietyt harrastukset jne) mutta myös poikkeavat mielenkiinon kohteet, sekin jollain tavalla pitää yhdessä, että ei ole kuin paita ja peppu vaan molemmilla on myös omaa ja itsenäistä elämää.



Niin hullulta kuin tämä kuulostaakin, niin lapset eivät todellakaan pidä meitä yhdessä, ne oikeastaan erottavat meitä. Meillä on todella vilkkaat lapset, löytyy myös tarkkaavaisuushäiriötä, adhd:ta ja muuta mukavaa. Ainoastaan välejen kiristyminen lasten takia on välillä pakottanut meitä miettimään myös eroa. Sillon kumpikin varmaan jaksaisi paremmin kun lapista olisi lomaa säännöllisesti niiden ollessa toisella vanhemmalla. Aivan kauheaa, sillä kyllähän me meidän lapsia rakastetaan aivan valtavasti molemmat, mutta ne on vaan niin järjettömän kuluttavia. Rakkaus toisiimme on kuitenkin toistaiseksi voittanut sen väsymyksen ja olemme jaksaneet jatkaa....

Rakkaus!

Rakkaus on tietysti välttämätön edellytys parisuhteelle ja onnelliselle avioliitolle, mutta ei se vielä riitä. Se ei siis pidä meitä yhdessä. Käydessämme lähellä eroa tajusin, että meitä pitää yhdessä kotimme. Henkisellä tasolla olemme kotona toistemme luona emmekä kumpikaan halua erota ihmisestä, joka mahdollistaa tämän tunteen. Olemme parempia ihmisiä yhdessä. Rakastamme myös fyysistä kotiamme emmekä kumpikaan pystyisi ylläpitämään sitä tällaisena yksin.

sen verran on rajoja koeteltu että toisen merkitys on vahvistunut. Olemme toistemme parhaat sparraajat ja kumppanit, rakastavaiset ja rakastelukumppänit. Halu tehdä hyvää toiselle on molemminpuolista.

Tunnen olevani vain puolikas ilman miestäni - enkä tarkoita tällä sitä ettenkö selviäisi elämästä ilman häntä (yh-vuosistakin on kokemusta). Kyse on siitä etten halua kokea elämää ilman häntä, aina kun kuulen, näen tai koen jotain uutta ja ihmeellistä tulee kiire kertoa siitä siipalle:)

Meillä on myös 4 lasta ja kaunis yhdessä rakennettu koti jne - saavutuksia joista voimme olla ylpeitä vain yhdessä. Velkaa on muttei se ole syy olla yhdessä.

Eikä tämä tarkoita sitä etteikö toinen kävisi joskus hermoille ja etteikö meillä riideltäisi - mutta ne on aina asioita mitkä riitelee, ei ihmiset. Ikinä emme alentuisi solvaamaan tai alentamaan toista tai menemään henkilökohtaisuuksiin. Siitä minulla on kokemusta entisen elämän verran.

On molemmille paljon parempi pönkittää rakastamalla toisen itsetuntoa kuin tuhota se täysin!