ollaan täysin sosiaalisesti eristäytyneitä..

Kaikilla tutuilla on omat piirit. Heillä menee hyvin...

Kirjoitin tilanteesta yhdelle tutulle, ei vaikutusta.

Ei näköjään.

aloitatte harrastuksen

kutsutte ihmisiä kylään

liityt järjestöön

osallistutte vapaaehtoistoimintaan



siittä alkuun, ellei sitten tarkoituksena ole muumioitua?

Aina tarjotaan tätä vapaaehtoistoimintaa lääkkeeksi. Mitä se konkreettisesti sitten on. Meidän kylällä sukkien kutomista ja raamatun sanaa.



Ohis

alkaisit itse pitämään oman lapsesi ikäisille lapsille jotain kerhoa/seuraa. Tai tiedustelisit lähiympäristön perheiltä josko löytyisi joku porukka joka haluaisi yhdessä harrastaa jotain.

aloitatte harrastuksen

kutsutte ihmisiä kylään

liityt järjestöön

osallistutte vapaaehtoistoimintaan

siittä alkuun, ellei sitten tarkoituksena ole muumioitua?

Oon jo hiukan vapaaehtoistoiminnasa, mutta lapseni on silti yksin.

Asunto ahdas, en mielelläni kutsu ketään.

Kaupungissa jokainen omassa kopissaan.

on parempi kuin meillä. Teillähän on sukulaisia. Meillä kaikki sukulaiset asuu monen sadan kilsan päässä. Ei käydä ikinä kylässä missään lasten kanssa. Tilanne ahdistaa minua suunnattomasti. En ole saanut uusia kavereita töistä tai opiskeluista, en lähde mihinkään tekemään ilmaiseksi mitään, työstä pitää saada palkka. Harrastuksistakaan ei ole tullut uusia ystäviä. Mistä helvetistä niitä saa?

ollaan itse eristäytyneitä eikä mitään kontakteja sukuun. Mulla on niin järkyttävä lapsuus (raakaa väkivaltaa ym kamalaa) että en ole missään tekemisissä vanhemieni kanssa. Miehen vanhemmat taas moniongelmaisia eivätkä jaksa/halua/kykene yhteydenpitoon.

Meillä ei siis ole mitään sukua (jotain kaukaista sukua asuu 600km päässä, hädintuskin tunnetaan edes) eli isovanhemmat eivät osallistu millään lailla lastemme elämään. Siis koskaan. Hoitoapua ei ole, ei ole kerta kaikkiaan ketään ystävää tai sukulaista. Itse olen lapsuudestani johtuen joutunut aina lapsena isäni pakottamana olemaan yksin (ei saanut olla kavereita), joten itse en kavereita osaa kaivatakaan.



Itseni osalta asia on OK, käyn elokuvissa, shoppailemassa, matkoilla tai syömässä YKSIN. (miehen kanssa en siis pääse koskaan kahden mihinkään kun ei ole ketään kuka hoitaisi lasta). Eli en tavallaan tarvitse ystävää mihinkään.



Mutta LASTEN puolesta asia ei ole yhdentekevä, vaikka minä pärjään hyvin ilman sosiaalisuutta niin lapsilleni en aio omaa lapsuuttani toisintaa. Pidän huolen että lapsilla on harrastuksia, kavereita, vien ja kuskaan, mahdollistan ja kannustan kavereiden kanssa olemiseen, aina on ovet auki kavereille jne jne.



Aikuisen osalta ei siis ole väliä onko ystäviä vai ei - paitsi tietenkin siinä tilanteessa että itse asiasta kärsii tai kokee sen puutteeksi. Mutta lasten osalta on kyllä tärkeää mahdollistaa lapsen omat sosiaaliset kaveriverkostot ja kontaktit.

on parempi kuin meillä. Teillähän on sukulaisia. Meillä kaikki sukulaiset asuu monen sadan kilsan päässä. Ei käydä ikinä kylässä missään lasten kanssa. Tilanne ahdistaa minua suunnattomasti. En ole saanut uusia kavereita töistä tai opiskeluista, en lähde mihinkään tekemään ilmaiseksi mitään, työstä pitää saada palkka. Harrastuksistakaan ei ole tullut uusia ystäviä. Mistä helvetistä niitä saa?

Sanoinko että suku asuu lähellä? Ei, se on monen sadan kilometrin päässä.

Vapaaehtoistoiminta ei tarkoita samaa kuin 8 tunnin

työpäivä vaan auttamista joskus omilla ehdoilla.

Aina tarjotaan tätä vapaaehtoistoimintaa lääkkeeksi. Mitä se konkreettisesti sitten on. Meidän kylällä sukkien kutomista ja raamatun sanaa.

Ohis

mäkä mäkä mäkä

mikään ei käy

mikään ei kelpaa

oon kriiiiiitikkko

voin haukka valitta urputtaa marmattaa

mutta itse en ehdota mitään

koska ooon kriiiiiitikko

ja mun työtä on valittaa

mun elämä on niiiin hauskaa

oikein ratkiriemukasta

jee jee jee

No alkaakaa nyt ihmeessä liikkua ihmisten ilmoilla. Lapsen on vielä helppo saada kavereita. Perhekerhot, leikkikentät, kesällä uimarannat, naapuruston lapset, uimahalli tai sitten joku ohjattu harrastus. Näistä kaikista varmaan tutustutte uusiin lapsiin, joita sitten nähdä myöhemminkin. Aikuisen sosiaalisen elämän suhteen minulla ei ole vinkkejä, koska rampa neuvoisi tässä tapauksessa rampaa.

Siis eikö lapsella ole exes koulukavereita? Tai pihakavereita? Outoa..

No alkaakaa nyt ihmeessä liikkua ihmisten ilmoilla. Lapsen on vielä help

po saada kavereita. Perhekerhot, leikkikentät, kesällä uimarannat, naapuruston lapset, uimahalli tai sitten joku ohjattu harrastus. Näistä kaikista varmaan tutustutte uusiin lapsiin, joita sitten nähdä myöhemminkin. Aikuisen sosiaalisen elämän suhteen minulla ei ole vinkkejä, koska rampa neuvoisi tässä tapauksessa rampaa.

Mainitsin jo ettei kerho käy. Se aika oli 10

vuotta sitten.

No entäs ne muut vaihtoehdot sitten, eivätkö nekään käy?

jossa aikuinenkin joutuu osallistumaan, yleensä joukkuelajit ovat sellaisia. Jos urheilu ei kiinnosta, jokin kuoro tms? Oletan, että et ole hirveän aktiivinen ajamaan asiaa, kun kerran olette päätyneet ulos kaveriporukoista, mutta jos sen verran tsemppaat, että menette mukaan ja sitoudutte johonkin sellaiseen porukkaan, jonka mukana sitten ajautuu yhteen ihmisten kanssa...? Lapsi kiittää aikuisena.

Siis eikö lapsella ole exes koulukavereita? Tai pihakavereita? Outoa..

Ei teini-ikään tuleva lapsi enää leiki pihalla.

No myöhäistä alkaa jo olla tuon ikäisenä... Eipä jäljelle jää kuin joku ohjattu harrastus, mielellään intensiivinen sellainen. Ratsastus, partio tms. tai joku jossa kokoontumisia useita kertoja viikossa. Jotkut leirit?