Sertralinin lopettaminen

vaikka psykiatrin ohjeen mukaan vähensin asteittain. Mutta ne kestin, välillä kyllä alkoholin avulla, mutta läpi mentiin ja lääkkeestä pääsin. Oireet oli siis sähköiskun tunteita päässä, lihasnykäyksiä, hillitöntä ahmimishimoa, jatkuvaa päänsärkyä viikkoja, voimakasta ahdistusta.



Mutta se että sulle ei annoksen laskusta 100->75 mg ei ole tullut pahoja oireita minusta lupaa hyvää, ettei sinulle tulisi kovin hirveitä oireita. Mulle pienikin lasku aiheutti heti voimakkaat oireet ja tosiaan toleranssi kulloisellekin lääkeannokselle kehittyi jo muutamassa viikossa niin että olisi taas tarvinnut nostaa annosta että tehoaa (siksi se lääke lopetettiinkin mulla koska annos oli jo suurin mahdollinen eikä enää auttanut).

Juuri tuota pelkäsinkin. Minäkin olen varautunut, että prosessista tulee pitkä. Lääkkeestä ei onneksi ole minulle alun jälkeen tullut kovia haittavaikutuksia, eikä toleranssi ole noussut. Oikeastaan ainoat haittavaikutukset ovat olleet kiinnostuksen katoaminen seksiin ja tietynlainen kylläisyyden tunteen katoaminen. Jos en tarkkailisi mitä syön, söisin varmaan huomaamattani ylimäärin ja lihoisin.



On se vaan kumma, että lääkärit eivät kerro näistä lopettamisoireista. Ne kun tuntuvat olevan hyvin yleisiä ja rankkoja. Moni syö lääkettä turhaan siksi, että lopettaminen on niin vaikeaa.

Musta ne vierotusoireet oli tavallaan hauskoja. Tzzzt, tzzzzt, tzt, tzzzttt. No, minä en päässyt kokonaan eroon koskaan vaan mulle jätettiin pieni ylläpitoannos päälle. Mulla ei tosiaan ne säkärit loppuneet ollenkaan, hymy hyytyi ja siitä syystä aloin panikoimaan uudestaan. Suurin osa kyllä pääsee lääkkeestä eroon ihan tuosta vaan.

On se vaan kumma, että lääkärit eivät kerro näistä lopettamisoireista. Ne kun tuntuvat olevan hyvin yleisiä ja rankkoja. Moni syö lääkettä turhaan siksi, että lopettaminen on niin vaikeaa.

Minä esimerkiksi en olisi oikeastaan tarvinnut lääkkeitä ollenkaan. Masennukseni oli enemmänkin itsestään ohimenevä ikäkausikriisi. Mutta kun erehdyin YTHS:lle asiasta juttelemaan, siellä lääkeuskovainen psykiatri vakuutti että kyllä näitä lääkkeitä kannattaa kokeilla, ne voivat auttaa ja jos ei auta niin sitten lopetat. Mitään ei kerrotuu riippuvuudesta ja vieroitusoireista.

Laulu vaan muuttui siiinä vaiheessa kun tosiaan lääke päätettiin tehottomana lopettaa, ja valitin sietämättömiä vieroitusoireitani. Silloin sama psykiatri totesi, että joo, on ihmisiä jotka syövät näitä loppuikänsä siksi kun aivokemia ei enää sopeudu lääkkeettömään tilaan. Että kiitos vaan, en olisi koko nappeja alkanut syödä kun olisi tämä kerrottu heti aluksi!

Oman kokemukseni takia harmittaa että usein pieneenkin masennukseen sanotaan nykyisin että kokeile ihmeessä mielialalääkkeitä. Kun ei ne aina ole harmittomia ja helposti lopetettavissa. Toki lääkettä pitää hankkia ja ottaa jos ei kestä elämää muuten.

Toivottavasti sinä pääset lopettamisesta vähällä, niitäkin on joilla niin käy.

Mua harmittaa tässä eniten se, että olisin mahdollisesti voinut pärjätä ilman lääkkeitä. Mulla ahdistus johtui kuitenkin elämänmuutoksesta, johon sitten aika nopeasti kuitenkin sopeuduin sekä järkyttävästä univajeesta. Paraneminen alkoi juuri silloin, kun lapsi rupesi nukkumaan kunnon öitä. Lepääminen oikeasti olisi saattanut tuoda avun. Useinhan terapian edellytyksenä on, että ottaa lääkettä, eli painostus on kova.



Kaiken lisäksi lääkkeitä ei voi leikellä pienemmäksi (kuulemma aine ei ole tasaisesti jakautunut), joten sekin vaikeuttaa lopettamista. Joskus vuosia sitten menin silloinkin ottamaan työterveyslääkäriltä Cymbalta-lääkettä, kun äitini sairastui parantumattomaan syöpään. No, niistäkin lääkkeistä tajusin, etteivät olleet oikea ratkaisu. Ja Cymbaltan lopettaminen on paljon vaikeampaa kuin Sertralinin. Olivat vielä kapselimuodossa. Lääkäri vain totesi, että koska pienempää annoskokoa ei ole, niin jätät vain pois. Tuli kauheat viekkarit ja netin ulkomaisilta keskustelupalstoilta luin vinkin, että kapseli kannattaa tyhjentää ja sen sisällä olevia lääkerakeita alkaa suurinpiirtein yksi kerrallaan vähentämään. Mulla meni kuukausia pienimmän mahdollisen lääkeannoksen lopettamiseen.





Muutama vuosi myöhemmin työpaikalla oli ihan kammottava tilanne. Jouduin tekemään yhdessä vaiheessa asiantuntijatyötä 12-14 tuntia päivässä ja 6 päivää viikossa. Työilmapiiri oli lisäksi tulehtunut. Joku päivä sitten menin työterveyslääkärille, ja kerroin, etten ole pariin viikkoon saanut nukkua kiireisen työtilanteen vuoksi kuin nelisen tuntia yössä ja olin työtaakasta uupunut. Nuori lääkäri oli itkustani ihan kiusaantunut, eikä osannut muuta ehdottaa kuin lääkkeitä. Sanoi, ettei saikkua saa ilman masennusdiagnoosia ja kysyi, että menenkö takaisin töihin lääkkeiden voimalla vai lepäänkö sairaslomalla väsymyksen pois - masennusdiagnoosin kanssa. Onneksi en lääkkeitä silloin ottanut, ja otin sairaslomaa käyttämällä ylitöistä kertyneitä vapaita. Muutaman päivän lepääminenkin jo vaikutti. Olin kolmen päivän loman jälkeen sen verran kunnossa, että pystyin ajattelemaan selkeästi ja vaatimaan muutosta työolosuhteissa. Ja nappeja olisi tässä pitänyt alkaa vetämään!

aiheuttamaan pelkoon sen jälkeen kun sain erittäin vaativan työpaikan, jossa joutuu esiintymään jatkuvasti. Olin nuoruudessani rankasti koulukiusattu ja tiedostan hyvin että oireeni johtuvat siitä. Sain muutaman kerran esiintyessäni paniikkikohtauksen, jotka onneksi eivät näkyneet ulospäin vaikka sisälläni riehui täysi pakokauhu. Kerroin oireista työterveyslääkärille ja minulle määrättiin Sertralin, päiväannos 50 mg. Nyt en enää uskalla jättää lääkettä, sillä ne ovat auttaneet sosiaalisten tilanteiden pelkoon täydellisesti. Koen että ensimmäistä kertaa aikuisiälläni saan vihdoin keskittyä itse työhön sen sijaan että panikoisin esiintymisiä. Ikävä sivuvaikutus on se että kiinnostukseni seksiin ja miehiin on kadonnut lääkityksen myötä aivan täydellisesti. Olen vielä nuori, nätti, perheetön nainen mutta en enää kykene seurustelemaan.