Onko täällä muita, jotka eivät vain tahdo tai tarvitse ystäviä?

Sama juttu. Olen erakko ja mulla on pari ystävää jäänyt aikuisiälle. Olen kamala, mutten oikeastaan tarvitsisi ystäviä. Huono ystävä olenkin.

Kaiken vapaa-ajan viihtyisin itsekseni ja kun olen töissä, skarppaan. Ihmiset kuvaavat minua ”Kaikki pitää susta, susta ei voi olla tykkäämättä kun oot niin ystävällinen kaikille” Juu olen. Olen tasapuolisesti jokaiselle yhtä ystävällinen, koska niin pääsee vaan helpoimmalla. Sitten saa kotona olla oma jurottajansa.

Toiset erehtyvät luulemaan minua vapaa-ajalla yhtä mukavaksi kuin työelämässä. Itsekin joskus luulin, sitten kun näin niitä mukavia työkavereita vapaa-ajalla, tajusin, että mua ei vaan voi kinnostaa näiden elämä tuon taivaallista näin siviilissä. Nykyään karistan nämä ihmiset takaisin vaan työmoodeihin ja karistan heidät vaan pois elämästäni. En halua yhtään riippakiveä elämääni.

En halua uusia ystäviä elämään, torjun kaikki. Nykyisetkin koen osaltani riippakivinä. Toki on joskus mukava viettää aikaa esim. peli-ilta, mutta haluan, että se jää siihen. En jaksaisi yhtään kuunnella ainaisia kavereiden valitusta elämästä. En itsekään puhu omasta elämästäni oikein kellekkään, miksi minun tarvitsisi kuunnella muiden.

Olen ilkeä, hedonistinen ja jään loppuelämäksi varmasti kaverittomaksi vanhaksi piiaksi, olkoon niin hyvä kaltaiselleni.

Täällä kanssa yksi. Itse koen ihmissuhteet hirvättävän kuluttaviksi, vaikka olisi ihan suht pinnallisiakin. Porukassa tai vaikka leikkipuistossa lasten kanssa ollessa, vaihdan ihan mielelläni sanan jos toisen. Muutoin koen että ihmissuhteet vaatii liikaa. Olen myös aina valmis auttamaan, jos jollain ihmisellä elämässäni on tarve tai hätä, mutta omatahtoisesti en tarvitse ketään muuta elämääni, kuin perheen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö ajattelisi muita ihmisiä tai vastaavaa. Kuulostan tosi tylyltä mutta en kyllä sitä ole. Ihmiset vaan kuluttavat minua liikaa.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailijia" time="03.02.2015 klo 23:47"]Periaatteessahan tuo on jokaisen täysin oma asia. Minulla on tuttavapiirissä samankaltaisia henkilöitä ja heistä huomaa sen, että eivät harjoittele sosiaalisia taitojaan (eivät kykene minkäänlaisiin kompromisseihin, ovat todellisia töksäyttelijöitä, eivät ymmärrä nonverbaalista viestintää, keskustelutaidot ovat kuin teinillä).Mutta jos työssään ei niitä tarvitse, niin mikäpäs siinä sitten. 

Mietin kyllä samaa kuin joku kirjoittaja, että ajaudut aika riskitilanteeseen, jos jotain sattuisi tai tarvitsisit verkostoja.Ilmeisesti teillä on jo hyvä työpaikka tai hyvin erityislaatuista osaamista.

Et kyllä onnistunut ainakaan minua kuvailemaan. En koskaan töksäyttele tai ole sosiaalisesti omituinen. Pikemminkin ne rempseät seuraihmiset töksäyttelee, kun ovat niin avoimia ja hälläväliä-henkisiä. #4

Mullakin on se kokemus, että "rempseät" laukovat suustaan mitä sattuu. Kaikkea aivoissa liikkuvaa ei tarvisis saman tien lausua suusta pihalle jalostamatta sitä ensin...

Olen aina viihtynyt yksin. Ei vain kiinnosta sitoutua ystäviin. Oma seura on parasta

M35. Kyllä. Ei ole ikinä oikeastaan ollut ystäviä. Ainoastaan peruskoulun aikaan oli kavereita. Sen jälkeen ei ole ollut ketään. Joskus 20-vuotiaana epätoivoisesti yritin luoda suhteita mm. netin kautta. Lopputulos oli aina se, ettei kukaan vaan halua olla minun kaveri. Kaikilla on jo kaveripiirit.

Viihdyn yksin oikein hyvin. Olisi hirveetä jos olisi kavereita. Saa ihan itse päättää mitä teen milloinkin.  

Minulle on aina riittänyt muutama hyvä ystävä. En jaksa teeskentelijöitä ja makeilijoita, vältän näitä kuin ruttoa. Ystävyyssuhteet voivat olla myös väsyttäviä, täytyy löytää sellainen itselle sopiva ystävyys.

Minäkin viihdyn yksin, jopa niin hyvin, ettei sosiaalista elämää tai parisuhdetta ole mikään hinku etsiä.

Itseäni väsyttää eniten ystävät, jotka laittaa mulle joka päivä viestiä. Heti aamusta tulee snappia, ja pitkä video, että millanen olo tänää, onpa tylsää työttömänä, mitä teet ja kyllä on nälkä ja teinpä ison pierun.

Sitte töissä katselen, että jaahas. No en katso kun töissä ei ehdi. Sitte videot senku lisääntyy ja töistä tullessa mulle on 5 minuuttia videoita turhanpäiväsistä asioista. Joka päivä.

Tällaiset riippakivet vituttaa. Mulle riittäisi, että kerran tai korkeintaa pari viikossa voitais laitella jotaa viestiä, mutta en jaksa joka päivä.

Mä olen sellainen ylikiltti, teen mitä vain ystävän eteen tai siis olin. Huomasin myöhemmin, että oli täysin turhaa, ystävät vaihtui noin 5-15v välein. Ottivat mitä halusivat ja sitten poistuivat.

Tällä hetkellä olen onnellinen ja viihdyn itekseen, mitä nyt maatilalla 5 lapsen äitinä pystyy. En ajatellut enää ystäviä kerätä, elämä paljon helpompaa ilman.

Minä. En koe itseäni tosin sosiaaliseksikaan.

Hyvin satunnaisesti on kiva nähdä jotain hyvää ystävää (0-4 krt vuosi), ja se riittää. Omien sisarusteni kanssa olen nykyään melko paljon tekemisissä ja he riittävät minulle sosiaalisiksi kontakteiksi miehen lisäksi.

Nykyään en jaksa töissäkään olla muiden seurassa, jos ei huvita. Työyhteisöstä löytyy muutama joiden kanssa viihdyn eikä heidän seura haittaa, mutta ei ole heidän seuraan myöskään tarve hakeutua. Olen tyytyväinen.

Minä. Riittäisi, että tapaan paria hyvä ystävää pari kertaa vuodessa ja sekin on siinä ja siinä, että jaksaako.

En voisi edes asua miehen kanssa yhdessä, sillä tarvitse ihan hirveästi YKSIN aikaa latautua.

Hauska huomata, että on muitakin. Kyllästyin juoruileviin ihmisiin. Haluan suojella parisuhdettani.

Jäljellä on pari hyvää ystävää, joita näen harvakseltaan. He eivät utele, enkä minä heiltä. Silti meillä on paljon hyviä keskusteluja. Ystävyys perustuu aitoon siteeseen.

11 vuotta olen ollut ilman ystäviä, että enpä oikeastaan tarvitse ystäviä mihinkään. En kuitenkaan niin erakko ole, että eikö joskus tekisi mieli viettää aikaa jonkun ystävän kanssa, tai etteikö joskus olisi kiva jos olisi kumppani. Olen vähän niinkuin kasvanut olemaan yksin. Joskus sitä seuraa kaipaa ja vähän ärsyttää tehdä asioita yksin, mutta kun on ollut sen 11 vuotta enempi vähempi yksin, niin ei oikein osaa ajatella itseään kovin sosiaalisena ihmisenä, että joku sellainen satunnaisystävyys olisi varmaan kohdallani ihan ok ratkaisu. Ystävä jonka kanssa voisi heitellä viestejä ja huonoa läppää, sekä joskus käydä vaikka heittelemässä koripalloa tai katsomassa lätkää. Mutta ihan suht hyvin on pärjännyt näin yksinkin kun se yksinäisyys on se normaali olotila. Jos yhtäkkiä olisikin ystäviä niin se olisi varmaan samantyylinen shokki kuin jos joltain katoaisi kerrasta kaikki ystävät ympäriltä.

Terveisin Naispelko27

Minä. Nuorena oli paljon ystäviä ja tutustun helposti ihmisiin, mutta en halua sellaista enää. Perhe riittää, en halua puhua muille asioistani, ei kiinnosta heidän asiansakaan.

Takertujia inhoan, menisivät terapeutille jauhamaan asioitaan. Aikuinen ei tarvitse ystäviä, jos kuolenkin yksin niin olenpa edes eläessä saanut elää kuten haluan, ilman riippakiviä.

Jos mies jättäisi niin hankin uuden miehen, ystävä ei koskaan korvaa hyvää parisuhdetta kuitenkaan.

Jo lapsena olin erakkoluonne. Nautin kesälomista, kun yleensä kaikki kaverit hajaantuivat kuka minnekin lomailemaan, ja sain olla kotona ihan rauhassa.

Näin aikuisena olen joskus kärsinyt ystävättömyydestäni, koska olen tuntenut itseni sen vuoksi epänormaaliksi. Tuntuu siltä, että iso kaveripiiri on se normi ja jos sitä ei ole, on outo. Mutta kun en yhtään kaipaa mitään kyläilyä, yhteisiä illanviettoja tai muutakaan tekemistä muiden kanssa. Tykkään tehdä asioita yksin. Usein kokemus latistuu, kun sen jakaa toisen kanssa. Jostain syystä se muuttuu vähemmän vaikuttavaksi. Lisäksi yhdessä oleminen on uuvuttavaa.

Minä tällainen suht nuori. En tarvitse kavereita enkä ystäviä, vaikka kaikilla ikäluokastani on paljonkin. 

Jep. 50v nainen olen, ei mulla ole ystäviä ollut kouluiän jälkeen, enkä ole semmoisia kaivannut. En myöskään ole pariinkymmeneen vuoteen halunnut parisuhteita. Tykkään elellä itsekseni, aika erakkomaisesti. Työnikin teen etänä kotoa käsin.

Harvan seuraa kaipaan ja mitä vanhemmaksi tulen sitä vähempi riittää. Ehkä jos olisi mielenkiintoisia ihmisiä, mutta ihmiset ovat osoittautuneet muunlaisiksi. Jätän silti oven raolleen, en sulje mahdollisuutta.