Lue keskustelun säännöt.
Jaaha... lienee ikäkriisin merkki, kun en enää ilahdu siitä, että luullaan nuoremmaksi :/
22.08.2012 |
Tai kyllä se jollain tavalla sykähdyttää, mutta siihen on rinnalle tullut sellainen pieni kiusaantumisen tunne.
Vielä viime syksynä olin ihan mielissäni, kun joku luuli nuoremmaksi. Pientä vaivaantumista herätti uusi työpaikka, jossa luultiin mun olevan paljon nuorempi kuin mitä olen, ja siitä seurasi kauheasti ihmettelyä. Sitten tapasin reilusti nuoremman miehen (joka myös oletti ikäni kymmenen vuotta alakanttiin), alettiin tapailla, ikä selvisi hänelle vasta jonkin ajan päästä.. minäkin luulin häntä paljon vanhemmaksi kuin mitä hän oli! Sen jälkeen tuo juttu on alkanut tosissaan vaivata.
Nytkin, kun aloitin opiskelut, niin mut ryhmäytettiin kyselemättä alle kolmekymppisiin. Tosiasiassa täytän 40 ihan pian.
En voi olla miettimättä, että käyttäydynkö kuin täysi idiootti? Tai vaikutanko kovin tyhmältä tai kokemattomalta? Vai mikä siinä on? Pitäisi kai olla tyytyväinen, mutta en tiedä..
Kommentit (2)
Olen 36-vuotias ja uudessa työpaikassa ollaan luultu kesätyöntekijäksi yms. ja suhtautuminen ehkä vähän sellaista tytöttelyä varsinkin miehiltä. Olen myös alkanut miettiä, että olenko luonteeltani sellainen, että minua pidetään nuorempana kuin olenkaan vai onko se vain ulkonäkö. Monet ovat selvästi olleet ihmeissään, kun on selvinnyt, että on kouluikäisiä lapsiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 34-vuotias mutta minua kohdellaan kuin 24-vuotiasta, eikä se enää pariin vuoteen ole ollut hauskaa. Olen "hyvin säilynyt" ja kasvonpiirteeni ovat lapsekkaat. Viimeksi minua luultiin 23-vuotiaaksi :)
Olen mielestäni älykäs ja itsetuntoni on kunnossa, joten en useinkaan jaksa teeskennellä aikuisempaa kuin olen. Huomaan että monet ikäiseni vetävät jonkinlaista aikuisen naisen roolia, joka ei aina vaikuta ihan luonnolliselta. Itse otan asiat kevyesti ja hassuttelen silloin kun tilanne ei vaadi arvokkuutta ja varmaan osaksi sen vuoksi minua luullaan parikymppiseksi.
Välillä raivostuttaa, kun omanikäiset ja nuoremmatkin puhuvat minulle kuin nuoremmalle ja kokemattomalle, oli kyse mistä tahansa. Tai sitten katsotaan kieroon, kun kerron ikäni tuomalla varmuudella ajatuksiani ja mielipiteitäni itsevarman oloisesti, eikä se sovi siihen kuvaan jonka ihmiset ovat muodostaneet minusta ulkonäön perusteella.
Toivon, että opin suhtautumaan asiaan. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni tällaisena, ja ystäväni tietävät ikäni ja tuntevat luonteeni.