Tiesitkö tämän avoliitosta ja lapsen syntymästä?
Jos pariskunta elää avoliitossa ja nainen esim. kuolee synnytyksessä, isällä ei ole mitään oikeutta lapseen ennen kuin asia on puitu sosiaalilautakuntia myöten. Käsittelyyn voi mennä viikkoja ja lapsi on tämän ajan käytännössä virallisissa yhteyksissä orpo. Kuten on tosielämässäkin, miehelle lapsi ei ole mitään sukua ennen tunnustamista.
Surullista, kun jotkut eivät ymmärrä että elämässä voi mitä tahansa sattua ja pahimmalla hetkellä nämä asiat voivat yllättää kun kaikki ei mene suunnitellusti.
Kommentit (17)
Tuli mieleen tilanne, jossa lapsi perisi äidiltään suuren omaisuuden. Kun äiti on kuollut, siirtyisi omaisuus isälle, jos lapsikin kuolisi.
Entä jos lapsi olisikin syntyessään niin huonossa kunnossa, että todennäköisesti kuolisi pienenä? Kyllä siinä tilanteessa olisi äidin omaisilla ehkä kiusaus kieltää lapsen isyys.
Monissa maissa isyyden voi tunnustaa jo raskauden aikana. Siten lapsi saa mm isän sukunimen jo syntymässään.
Siinä suhteessa ne muut maat voisivat modernisoitua ;)
sukulaisten 'tiedoilla', onko kyseinen sukulaisnainen maannut kyseisen miehen kanssa
Se isä sitä vauvaa kuiten hoitaa ja samalla järkkäilee hautajaisia... Se vauva ei tajua tuon taivaallista, että se on virallisesti orpo, siis papereissa, ei muuten.
Että todellisuudessa menee noin.
Ainakaan käytännössä, paperilla voi tosin olla mutta väliäkö sillä miltä asiat paperilla näyttää muutaman viikon tai vaikka kuukausien ajan.
Eiköhän se isä sitä lasta jokatapauksessa hoida. Vai kuka sitten?

ja samaten sairaalassa isänä kohdellaan, eikä satunnaisena ukkona joka vaan päästetään jonkun synnytystä katsomaan. Isä sitä lasta myös hoitaa, jos äiti esim. kuolee. Isähän sitä lasta hoitaa silloinkin, jos äiti joutuisi jostain syystä esim. tehohoitoon synnytyksen jälkeen ja joutuisi jäämään sinne. Ei sitä lasta kellekään ulkopuoliselle työnnetä.
Se tulee vasta, kun tunnustamienn on tehty ja hyväksytty.
Neuvola ei ole mikään maistraatti, taivaan kiitos.
Että todellisuudessa menee noin.
Ainakaan käytännössä, paperilla voi tosin olla mutta väliäkö sillä miltä asiat paperilla näyttää muutaman viikon tai vaikka kuukausien ajan.
Eiköhän se isä sitä lasta jokatapauksessa hoida. Vai kuka sitten?
Millaisessa todellisuudessa elät? Mietihän kuinka monen vanhemmat veisivät lapsen omalta isältään sen vuoksi että saisivat oman tyttärensä kuoleman äärellä aloittaa muutaman viikon sodan? Mietihän vielä.

Siis tämä siihen että lasta hoitaisi Äidin lähiomaiset/Sosiaaliviranomaiset.
Ihan kuin sosiaaliviranomaisilla olisi resursseja ja halua tuollaiseen ilkivaltaan. Tietysti jos kyseessä olisi sosiaalihuollon vakio asiakkaita ja ongelmia tuossa tilanteessa muutenkin olisi..
että isyyden vahvistamiseen saakka muut voivat puuttua vastasyntyneen ja isän asioihin.
Ja jos täytyy tehdä jotain periaateratkaisuja joissa on oltava toimivalta-asiat kunnossa, esim elämään ylläpitävien toimintojen jatkemiseen/lopettamiseen liittyen, ei isällä ole välttämättä sananvaltaa juuri siinä hetkessä.
Entäs jos AVIOliitossa elävä nainen kiksauttaa postimiehen kanssa ja tulee raskaaksi. Synnyttää lapsen ja kuolee. Siinä sitten aviomies hoitaa toisen miehen lasta, autuaan tietämättömänä.
Entäs jos AVIOliitossa elävä nainen kiksauttaa postimiehen kanssa ja tulee raskaaksi. Synnyttää lapsen ja kuolee. Siinä sitten aviomies hoitaa toisen miehen lasta, autuaan tietämättömänä.
mutta entäs jos tietääkin totuuden....? Ei välttis ihan parhaat fiilikset.
Että todellisuudessa menee noin. Ainakaan käytännössä, paperilla voi tosin olla mutta väliäkö sillä miltä asiat paperilla näyttää muutaman viikon tai vaikka kuukausien ajan. Eiköhän se isä sitä lasta jokatapauksessa hoida. Vai kuka sitten?
Millaisessa todellisuudessa elät? Mietihän kuinka monen vanhemmat veisivät lapsen omalta isältään sen vuoksi että saisivat oman tyttärensä kuoleman äärellä aloittaa muutaman viikon sodan? Mietihän vielä.
Siis tämä siihen että lasta hoitaisi Äidin lähiomaiset/Sosiaaliviranomaiset. Ihan kuin sosiaaliviranomaisilla olisi resursseja ja halua tuollaiseen ilkivaltaan. Tietysti jos kyseessä olisi sosiaalihuollon vakio asiakkaita ja ongelmia tuossa tilanteessa muutenkin olisi..
riippuu ihan sossuista ja siitä, miten lain tarkasti noudattavat sosiaalilakia tai mikä laki se sitten onkaan. Ei se mikään itsestään selvyys ole, että nimenomaan sossut ajattelisi just lapsen parasta. Jos, niin selvityksessäkin (ls-ilmot) kuunneltaisi AINA perheen näkökonta ja lapset kohdattaisi yksilöinä. Nyt niin ei mene, vaan paljon riippuu siitä, millainen hirviö on sossuna "pelastan lapset heidän vanhemmiltaan". = hoitaa omia traumojaan.
Mitä ihmeen merkitystä tuolla on?
Isä kun saa isyyden kuitenkin selvitetyksi ja tarvittaessa hyvinkin nopeasti.
Juridisesti tuo on totta. Itse kuulin asiasta, kun vauvamme (minun ja avopuolisoni) joutui syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden teho-osastolle. Siellä asia tuli hoitajien kanssa puheeksi ja kertoivat myös tästä ongelmasta.
Usein osastolle tuodun vauvan mukana seuraa isä. Äiti on toipumassa sektiosta tai synnytyksestä ja isä tulee katsomaan vastasyntynyttä. Jos äiti ja isä eivät ole naimisissa, niin periaatteessa he eivät saisi kertoa isälle (kuten ei muillekaan ulkopuolisille) mitään lapsesta ennen kuin vanhemmat (avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen tapauksessa äiti) on allekirjoittanut tietojen luovutusluvan.
Heillä on kuitenkin (lain vastaisesti) osaston johtavan hoitajan ohjeella otettu terve järki käyttöön eli isä saa tietoja lapsesta ja pääsee häntä katsomaan/hoitamaan ellei ole erikseen tiedossa, että tietoja ei saa antaa tai isää ei saa päästää lasta katsomaan.
Samasta yhteydestä tiedän, että isyyden tunnustus saadaan tehtyä ja rekisteröityä kiireellisissä tapauksissa alle 2 arkipäivässä.