45 minuuttia: Jalkansa ratikkaturmassa menettänyt voimistelijatyttö avautuu ;'(

joka on selvinnyt erittäin vaikeasta kokemuksesta ja pystyy katsomaan elämässä eteenpäin.

Miksun ja perheensä blogi, josta voi lukea tunnelmia Mikaelan kuntoutumisen ajalta

http://miksu99.blogspot.fi/2011_02_01_archive.html



Mikaelan isä tekee ainakin musiikkia mainoksiin.

Tyttö vaikutti ikäiseltään, ei mitenkään lapselliselta. Vanhemmatkaan ei ollu ylihuolehtivaisia tilanteeseen nähden. Itse olisin paljon varmasti paljon ylihuolehtivaisempi noin isin onnettomuuden jälkeen.



Perhe vaikutti oikein tasapainoiselta ja positiiviselta!

että moinen onnettomuus on ihan pala kakkua.



Useimmiten todellisuus on paljon surullisempaa uhrin ja perheen osalta, mutta näillä sujui kaikki kivasti ja positiivisesti.



Mutta amerikkalaistyyliin kun tehdään, mitä muuta voi odottaakaan.

Perhe selviytyi hienosti! Tyttö oli aivan ikätasoinen ja se että lapsesta tehdään jo pienenä aikuinen ei ole mitenkään kunniallinen asia. Lapsen pitää saada olla lapsi. Tytöllä oli hyvä itsetunto kun uskalsi osallistua kisoihin. Ja siitä saa kiittää myös vanhempia. Mitään ei jätetty tekemättä vammasta huolimatta, mentiin eteenpäin.



Minusta hieno perhe!

olisin varmaan ruvennut itkeä vollottamaan, ja sitten kun mielllä on vielä 11-vuotias poika niin en voi olla ajattelematta sitä että jos sattuisi meillekin



iksä

täytyy kuitenkin muistaa että sääriamputaatio ei ole mikään erityisen vakava terveysongelma. Se aiheuttaa ihmiselle lievää epämukavuutta, muttei varsinaisesti estä mitään tärkeätä toimintaa. Tiedän reisiamputoitujakin, jotka hiihtävät ja olihan olympialaisissa se juoksijakin, jolta oli kumpikin jalka reidestä amputoitu ja aika vikkelästi juoksi vielä finaalissakin.



Tietenkin jos elämä on aina ollut täydellistä, pieni vammakin tuntuu ihan kauhealta, vaikka pahempia löytyy maailmasta pilvin pimein. Jos asiat ovat tarpeeksi hyvin, flunssakin voi kirvoittaa kyyneleet.

En ole ikinä katsonut, enkä tule katsomaan. En myöskään lue seiskaa enkä hymyä, jotka ovat 45 minuuttia-ohjelman katsojien vakioluettavaa.



(Sitä paitsi mua säälittää enemmän köyhä, päihderiippuvainen, täydellisen yksinäinen mies, jolta amputoitiin jalka. Kuntoutusta ei tipu, koska päihdetausta, ei kannata. Elämä on ohi alle viisikymppisenä. Täysin. Tolla tytöllä on kaikki mahdollisuudet hyvään ja täyteen elämään.)

En ole ikinä katsonut, enkä tule katsomaan. En myöskään lue seiskaa enkä hymyä, jotka ovat 45 minuuttia-ohjelman katsojien vakioluettavaa.

Minua ärsyttää kuinka 45min/seiska/hymy ym. mässäilee surullisilla aiheilla. Tuottajat myhäilevät ja käärivät seteleitä taskuihin toisten kärsimyksellä.



Ja se, että yksinäinen päihderiippuvainen mies jää ilman kuntoutusta on äärimmäisen surullista myös. Tässä yhetiskunnassa pärjää vain jos on hyvä perhe tukena, ihmiset joilla on omaisia ja joista välitetään.



Muut, kaikki ketkä ovat oman perheen ulkopuolisia ovat muukalaisia kenestä ei vittujakaan välitetä-> nuori syrjäytyy -> tulee päihderiippuvuutta, masennusta, ongelmia-> mahdollinen onnettomuus jonka seurauksena jalka amputoidaan->ei välitetä-kukaan ei välitä!