Asioita, joita ei neuvolassa kerrota.

äidin syömiset eivät vaikuta enää lapsen tulevaan syntymäpainoon.

Kiinnostaa kovasti, mihin perustuu. Eikö juuri niiden viikkojen jälkeen vauva kerrytä painoa erityisesti.

Mutta tuttuni jokas on neuvolassa töissä kertoi tämän. Sanoi,että ei tästä paljon "huudella",etteivät äidin alkaisi syömään paljon enempää,ihan vaan ylipainoa ajatellen :) en sitten tiedä kuinka hyvin pitää paikkansa??

äidin syömiset eivät vaikuta enää lapsen tulevaan syntymäpainoon.

Kiinnostaa kovasti, mihin perustuu. Eikö juuri niiden viikkojen jälkeen vauva kerrytä painoa erityisesti.

Mutta tuttuni jokas on neuvolassa töissä kertoi tämän. Sanoi,että ei tästä paljon "huudella",etteivät äidin alkaisi syömään paljon enempää,ihan vaan ylipainoa ajatellen :) en sitten tiedä kuinka hyvin pitää paikkansa??

Ymmärsinkö oikein, että jotkut äidit haluavat syömisellään lihottaa erityisesti vauvaansa? Sitäkö tarkoitat. Käsittääkseni se tuntuu järestääb olevan kaikkien pelko pepussa, ettei vauva kasvaisi liian suureksi. Kiinnostaa siksi, että mulla taipumus isoihin vauvoihin, loppusuora aukeaa tässä raskaudessa, olen todellakin vahtinut syömisiäni ja nyt viimeisen kymmenen viikon aikana pidän totaalisen sokerilakon. Turhaanko siis? Jotain menetettynä jo, vaikka vauvalla kokoa kilon verran ja kymmenessä viikossa sen pitäisi vielä kolmisen kiloa kasvaa.

Joku tässä logiikassa ei nyt täsmää.

vaan juurikin sitä,että jos tuleva äiti tietäisi,että voisi syödä mitä vaan rv 33 jälkeen eikä se vaikuttaisi enää vauvan painoon,saattaisi hän todellakin syödä mitä vaan :) Joka ei tietenkään ole äidin terveydelle hyväksi vaikka ei vauvaan vaikuttaisikaan :)

Mulla on kolme lasta, joista yksi kuoli täysiaikaisena kohtuun. Kaikki raskaudet olleet riskiraskauksia, mutta esikoisen raskaudessa eri neuvola. Siellä juteltiin aika paljon riskeistä ja erikoisseurannasta, toki esikoista odottajaan kaiketi suhtaudutaan eri lailla kuin kolmannen lapsen odottajaan.



Toisessa raskaudessa, joka siis päättyi vauvan kuolemaan, ei puhuttu riskeistä eikä muustakaan. Asenne oli se, että kun olet erikoissairaanhoidossa, niin ei me täällä neuvolassa juuri mitään voida tehdä.



Kolmas raskaus joka oli tietenkin hyvin pelottava, niin neuvola oli vielä kädettömämpi. Mä lopetin käymisenkin siellä, koska aika meni siihen kun terkka päivitteli kuinka vaikea raskaus. Mä olisin kaivanunut sellaista tukea, että joku olisi voinut jutella mun kanssa ihan suoraan tunteista ja ajatuksista, jaksamisesta. Vauvan seuranta erikoissairaanhoidossa oli erittäin hyvää, mutta henkisen tuen ostin omalla rahalla yksityisiltä markkinoilta. Siihen ei löytynyt tukea.

ja vielä suht nopeasti. Ekat pari viikkoa meni silleen et ei hemmetti pitääkö mun tätä kestää vuoden verran.



Tisseistä ei valu ylimääräistä maitoa koko ajan vuotta, vaikka imettäisikin.

vaan juurikin sitä,että jos tuleva äiti tietäisi,että voisi syödä mitä vaan rv 33 jälkeen eikä se vaikuttaisi enää vauvan painoon,saattaisi hän todellakin syödä mitä vaan :) Joka ei tietenkään ole äidin terveydelle hyväksi vaikka ei vauvaan vaikuttaisikaan :)

Enpä oo moista kuullut, mutta alanpa tutkimaan lisää.

Minulla imettäminen vain paheni ja paheni. Vauva huusi ja sai rintaraivareita ja lopulta lopetti aina raivarissa imemisen ja sitten huusi, ja huusi nälkäänsä... Ja neuvola vaan hyssytti, että kannattaa yrittää, älä anna lisämaitoa kuin vain se pakollinen minimi.

Sitten itki minä ja vauva, ja lopulta mies sanoi, ettei enää kestä kahta itkevää, yliväsynyttä ihmistä, että herranjumala nyt alat antaa pullosta! Ja vauvalla alkoi siis tippumaan jo painokin.

Lähinnä esitteissä mainitaan, että vauva-aika voi olla rankkaa ja parisuhdekin voi olla koetuksella. Toki eihän sitä asiaa tarvitse mainostaa, mutta voisi siitä vaikka synnytysvalmennuksessa olla puhetta, että äiti tarvitsee paljon lepoa synnytyksen jälkeen ja isän tehtävä on silloin esim tehdä ruokaa ja siivota. Baby bluesista oli jotain puhetta, mutta kyllä ne tunteet silti tulevat yllätyksenä kun kaiken pitäisi olla hyvin ja silti itkettää...



ensimmäisillä neuvolakäynneillä uuden vauvan kanssa voisi ihan kunnolla tiedustella, miten äiti jaksaa. Kuinka tiheästi vauva syö, minkälainen on mieliala. Kuinka menevät yöt jne. Meillä kun äidin vointu kuitattiin kysymyksellä "miten on mennyt" ja siihen kun vastasin, että ihan hyvin, niin asiasta ei enää puhuttu. Täytin kyllä sen masennusseulakaavakkeen, mutta täti toljotti vieressä, joten en ehtinyt kunnolla keskittyä sen täyttämiseen.

Siis siellä vessassa kuuluisi olla ilokaasuhana. Ulostaminen on pieni uusi synnytys.

Samaa mieltä.

Vauvojen yöheräilystä puhutaan sentään jotain, mutta ei enää isompien, taaperoiden. Jos yli 2-vuotias heräilee joka yö x kertaa, ei enää paljoa naurata. Neuvolantädin kanssa tästä puhuessa hän totesi, että tällä asialla ei haluta pelotella etukäteen, mutta se on harmittavan tavallista.

Mun mielestä siitä vaietaan aika totaalisesti, että kun se eka lapsi tulee niin se usein aika täydellisesti "romuttaa" entisen oman elämän:

ei ole omaa aikaa, ei jaksa mitään, ei ole tarpeeksi unta...



Ns. itsemääräämisoikeus on mennyttä ja siitä eteenpäin lapsi ja lapsen aikataulut pomottaa elämää 100 %. Harrastukset, parisuhde, oma aika, omat ajatukset ym. on yhtäkkiä hyllyllä...



Tuota asiaa pitäisi enemmän painottaa. Varsinkin naisilla on aivan käsittämättömät vaaleanpunaiset unelmat vauva-ajasta - ja todellisuus saattaa ollakin märkä rätti kasvoille kun ei voikaan leipoa pullaa ja istua lattekahvilassa kun se potra pallero huutaa kainalossa koko ajan...

samaten voisi mainita, että taaperoiden nukuttamiseen voi mennä koko ilta.

Vauvojen yöheräilystä puhutaan sentään jotain, mutta ei enää isompien, taaperoiden. Jos yli 2-vuotias heräilee joka yö x kertaa, ei enää paljoa naurata. Neuvolantädin kanssa tästä puhuessa hän totesi, että tällä asialla ei haluta pelotella etukäteen, mutta se on harmittavan tavallista.

Mun mielestä siitä vaietaan aika totaalisesti, että kun se eka lapsi tulee niin se usein aika täydellisesti "romuttaa" entisen oman elämän:

ei ole omaa aikaa, ei jaksa mitään, ei ole tarpeeksi unta...

Ns. itsemääräämisoikeus on mennyttä ja siitä eteenpäin lapsi ja lapsen aikataulut pomottaa elämää 100 %. Harrastukset, parisuhde, oma aika, omat ajatukset ym. on yhtäkkiä hyllyllä...

Tuota asiaa pitäisi enemmän painottaa. Varsinkin naisilla on aivan käsittämättömät vaaleanpunaiset unelmat vauva-ajasta - ja todellisuus saattaa ollakin märkä rätti kasvoille kun ei voikaan leipoa pullaa ja istua lattekahvilassa kun se potra pallero huutaa kainalossa koko ajan...

Oli oikein lomake, joka piti täyttää, ja osa kysymyksistä oli tyyliä "kuinka paljon uskot lapsen vaikuttavan elämäänne". Tosin mulla elämä jatkuu ihan samanlaisena lapsen kanssa kuin sitä ennenkin, mutta johtunee siitä, etten ennenkään halunnut esim. hillua baareissa.

Minä taas kuulun siihen pieneen prosenttiin, jonka maito ei nouse, syystä että elimistöni ei kykene nostamaan prolaktiinitasoa riittävän korkealle. Kun ekan kohdalla maitoa ei tullut ollenkaan, kaikesta yrittämisestä huolimatta, neuvolasta sanottiin, että no voivoi, todennäköisesti stressaat niin ettei maitoa tule.



Kun sitten toisen kohdalla sain lääkärin valvonnassa lääkkeet, ja maito nousi niillä, neuvolasta sanottiin, että kyllä he tiesivät, että joillakin ei vaan maito nouse ja että sitä maidonnousua voidaan auttaa, mutta siitä ei puhuta, koska silloin kaikki äidit, joilla on imetysongelmia, ovat siellä lääkärissä märisemässä ja reseptiä vaatimassa. Mun mielestä tuo asenne oli tyrmistyttävä. Kyllähän imetysongelmien, kaikkien, syyt pitäisi selvittää, ne on äideille isoja juttuja.

Kukaan ei ollut minulle siitä maininnut sanallakaan ja sitten yhtäkkiä olinkin synnyttänyt ja ahdisti aivan kamalasti, itkin, en pystynyt nukkumaan, sitten yhtäkkiä olinkin taas maailman onnellisin ja sitten taas tuntui, että kuolen ahdistukseen.



Oli aivan kauheaa, luulin, että sekoan.



9 päivää kesti ja sitten koko myllytys oli ohi ja olin taas oma itseni :) mutta olisi ollut kiva tietää tuosta etukäteen.

Pakko sanoa että jos noita asioita ei perheen äiti ja isä itsekin tajua, niin turha niille on neuvolan terkkarin sanoa. Tuskin ovat penaalin terävimpiä kyniä...

Omasta mielestäni

Tabuja on välillä se kritiikitön, lepsu suhtautuminen perheen ongelmiin.

Esim. äiti valittaa, että nukkumisrumba iltaisin on mahdoton ja hän aivan poikki. Käy ilmi, että lapsilla ei ole mitään selvää rytmiä nukkumisen, syömisen ja ulkoilun suhteen (eivät käy ulkoilemassa säännöllisesti). Jokailtainen nukuttaminen menee aina huutamiseksi lapsille, ja kestää tunnista kahteen tuntiin.

->neuvolatäti ei sano suoraan että ensin pitää totuttaa lapset tiettyyn säännölliseen, toistuvaan rytmiin, jolloin lapsille tulee säännöllisesti rytminmukaisesti nälkä ja uni. Rytmi edesauttaa myös lapsia asennoitumaan, että kohta on iltapala, sitten iltapesu, ja sitten mennään nukkumaan, kun jo väsyttääkin kovasti, varsinkin kun päivälla riehuttiin ja leikittiin kaksituntia leikkipuistossa raittiissa ilmassa. Samat lapsoset tarhaanmennessä kun nukkuvat kuin enkelit, eikä tarhassa ole mitään ongelmaa päiväunille nukuttamisesta.

Toinen tabu on äidin kommunikointitaidot tai niiden puute lapsille. Äiti huutaa kokoajan lapsille ja on äänessä. Lapsen saama huomio on 99 %:sti negatiivista. Ei ole kehuja, kannustusta ja positiivista huomiota. Äiti jumiutunut huutamiseen ja räyhäämiseen.> terkkari ei voi suoraan sanoa, että lapsesi ensinnäkin tottuu että sille huudetaan, joten ei enää reagoi mihinkään normaalilla äänellä sanottuun moitteeseen, toisekseen lapsi saa kokoajan negatiivista palautetta olemisestaan, ei tee hyvää minäkuvalle ja keskinäiselle yhteistyölle äidin kanssa.

Äidit jotka syöttävät lapsensa lihavaksi, siis jonkun alle kouluikäisen.>Neuvolatäti ei kehtaa puuttua tarpeeksi jämäkästi aiheeseen, ja kerro, että koko perheen pitää tehdä ruokaremontti, jotta oikeasti toimii, myös lapsiin. Ruokaremonttia ei voi jättää lapsen kannettavaksi ja hoidettavaksi, ja lapsihan syö mitä sille annetaan ja mitä kaapista löytyy... Äiti itse ei voi mässyttää herkkuja itse tautta, ja sitten vaatia että meidän Pekka ei saa tänään herkkuja.

kannattaisi välttää muitakin myrkkyjä kuin alkoholia, tupakkaa, lääkkeitä ja huumeita. Ei pientä pihaustakaan muista kemikaaleista.

Siis siellä vessassa kuuluisi olla ilokaasuhana. Ulostaminen on pieni uusi synnytys.

Samaa mieltä.

Oli kyllä eksoottinen kokemus kieltämättä. Siinä pytyllä päkistellessä ei oikein tiennyt tuleeko sieltä kohdusta toinen vauva vaiko luiskahtaako kohtu ulos vaiko ulostaako kakkosreiästä peräsuolen. Yritä siinä sitten samalla pidätellä ja ponnistaa.

Ja vielä hoitajat tuputtaa luumua ja viinirypäleitä, mummu tuo kilokaupalla lakua, joka aterialla ruisleipää. Nämä aiheuttivat lähinnä ihan järkkyä kaasunmuodostusta, mutta paskaa ei näkynyt eikä kuulunut ennen kuin vasta kotona. Sujuvasti sairaalassa valehtelin, että kyllä on kakka tullut, jotta päästiin kotiin ilman sen suurempia toimenpiteitä. :)

Kyllä se eka kakka synnytyksen jälkeen on vähintään yhtä suuri urakka kuin se itse synnytys!

Siis siellä vessassa kuuluisi olla ilokaasuhana. Ulostaminen on pieni uusi synnytys.

Samaa mieltä.

Oli kyllä eksoottinen kokemus kieltämättä. Siinä pytyllä päkistellessä ei oikein tiennyt tuleeko sieltä kohdusta toinen vauva vaiko luiskahtaako kohtu ulos vaiko ulostaako kakkosreiästä peräsuolen. Yritä siinä sitten samalla pidätellä ja ponnistaa.

Ja vielä hoitajat tuputtaa luumua ja viinirypäleitä, mummu tuo kilokaupalla lakua, joka aterialla ruisleipää. Nämä aiheuttivat lähinnä ihan järkkyä kaasunmuodostusta, mutta paskaa ei näkynyt eikä kuulunut ennen kuin vasta kotona. Sujuvasti sairaalassa valehtelin, että kyllä on kakka tullut, jotta päästiin kotiin ilman sen suurempia toimenpiteitä. :)

Kyllä se eka kakka synnytyksen jälkeen on vähintään yhtä suuri urakka kuin se itse synnytys!

Mulla ei ole ikinä ollut kolmen lapsen jälkeen mitään ongelmia kakkaamisen tai pissaamisen kanssa, vaikka siitä peloteltiin. Ihan normaalilta on tuntunut heti vessareissut.

..kun tuntui, että koko persoonallisuus on muuttunut, mikä ehkäisy teillä oli? Minulla minipillerit, ja luulen oman oudon käytöksen johtuvan niistä.



Pitäisiköhän lopettaa imetys, ettei kokonaan sekoa...?