Lue keskustelun säännöt.
alan hermostua vauvaan
20.08.2012 |
Minulla on ensimmäinen lapsi. Vauvasta ehdin menettää jo toivoni kunnes se tuli, olen varttuneempi äiti siis. Olin ekat puoli vuotta todella kärsivällinen ja rakastava äiti. Tai ainakin niin itse uskon. En valittanut yöheräämisistä tai muustakaan.
Hoidan lapsen lähestulkoon yksin siis (olen kyllä lapsen isän kanssa avoliitossa) mutta hän ei vastuuta lapsesta ole niin paljon halunnut ottaa ja se on sopinut molemmille, et mä huolehdin ja ennen teinkin sen enemmän kuin mielelläni.
Mutta nyt kun lapsi on hieman yli puolivuotias, niin on alkanut uskomattoman hankala kausi. Lapsi on ollut kova itkemään aina (tosi herkkä ja sit oli masuvaivoja alkuun) mut nyt se itku on erilaista ja kohdistuu minuun. Siis kaikki hoitotoimenpiteet on mahdottomia, koska hän itkee ja kiemurtelee. En saa vaihdettua vaippaa kunnolla, en pestä tai pukea. Lapsen isä, joka aina on ollut paljon kovempikätinen (ei väkivaltainen, vaan "miehiseen" tyyliin vaihtanut vaippoja ja pukenut) saa nytkin rauhassa tehdä ne jutut. Kovin moni muu ei lapseen koske, mut viikonloppuna mummolassa lapsen mummokin sai pestyä, vaipotettua ja pukea lapsen ilman showta.
Eli minulle hän on hankala, muille nähtävästi ei. Mikä on mennyt pieleen? Mulla on tosi tosi väsynyt olo. Pelkään jo valmiiksi vaipanvaihtoa ja huomaan vältteleväni esim. pesutilanteita. Jokapäiväinen elämämme vauvan kanssa yhdessä on alkanut olla yhtä itkusta toiseen menoa. Ja koen jopa vihan tunteita siitä, että mä valvon ja hoidan vauvan lähestulkoon yksin. (Mies nukkuukin eri huoneessa, koska ei halua öisin herätä vauvaan.)
Asiat mistä ennen en välittänyt ja pidin hauskana tuntuu nyt valtavalta uhraukselta. Ja olen rakastanut vauvaa niin et sydän välillä pakahtuu ja rakastan vieläkin, mutta tää on vaan niin raskasta kun hän ei anna mun hoitaa. Välillä tiuskin vauvalle, jonka jälkeen kaduttaa heti ja otan syliin ja päätän, et en menetä hermojani enään. :/
Kommentit (24)
Hyvä äiti kyllä välillä tuntee kyllästymiesn , kiukun ja turhautumisen tunteita lastaan kohtaan . Uhmaikäistä ja murrosikäistä olen hetkittäin suorastaan vihannut. Ei lapselle siitä haittaa ole . Ihmisillä on tunteen , ja äitikin on ihminen.
Relaa vähän , aika kuluu ja vauva kasvaa ja kehittyy. Pistä isä hoitamaan vauvaa ja ala vaikka lenkkeillä iltaisin , niin kohta huomaat että on muutakin elämää kuin pyllynpesut. Ja silti olet yhtä hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta taas miehen nukkuminen toisessa huoneessa, ainakin ennen työpäiviä, on vain järkevää. Minusta kotona lapsen hoito on sen verran iisiä, että sitä jaksaa hieman väsyneenäkin, töissä taas pitää olla skarppina, riippuen työnkuvasta.... Sitten illalla ja viikonloppuisin mies autteli/auttelee toki esikoisen ja vauvan kanssa.
Eri asia, jos äiti saa nukkua todella vähän jos ollenkaan, silloin voisin ehkä vaatia mieheltä apua arkiöinäkin...tosin mitä apua, kun kerta täysimetin?. Meidän kuopus nukahti nopeasti uudelleen kun sai tissin suuhunsa vietessäni, ja itse sain myös nukuttua melko hyvin, kun heräämiset olivat lyhyitä.
Mä luulen, että sä yrität olla täydellinen. Ei se niin mene, jos pyrit siihen, niin väsytät itsesi täysin.
Vaihdatko vaippaa niin, että lapsi on selällään. Vaihdapas seuraavaksi sylissä, tai toistepäin. Toinen aika hyvä keino rauhoittaa lasta ja itseä on laulaminen.
ja tosiaan: lapsi ei kiemurtee muiden kanssa vaipanvaihdon yhteydessä, koska vauvalla on ihmeteltävää heidän naamoissa ja toimintatavoissa.
Ei vaipanvaihdon tarvitse olla mikään viihdytyshetki. Hoidat sen sutjakkaasti, nopsasti ja ilman suuria ihmettelyitä. Mun kaikki lapset ovat kiemurrelleet sylissä esim.pukemisen aikana, mutta pakkohan ne vaatteet on vaihtaa. Sitten ne vaan vaihdetaan, vaikka lapsi mieluummin sillä hetkellä purisi nyrkkiä, harjoittelisi konttausta tai mitä nyt mieliikään.
Toi kuulostaa kyllä masennusoireelta, että ajattelet vauvan itkun ja kiemurtelun olevan sinun syytäsi ja että sinussa on jotain vikaa, koska vauva niin tekee. Ei se niin mene. Vauva temppuilee, koska sinä olet tutuin. Muissa on uutuudenviehätystä.
Vanhemmuudessa yksi tosi vaikea asia on erottaa omat ja lapsen tunteet. Tämä taito tulee todella tärkeäksi uhmaiässä. Ei pidä mennä siihen lapsen tunteeseen mukaan, jos lapsi raivoaa niin ei kannata itse raivostua. Jos lapsi kiukuttelee, niin ei pidä itse kiukutella. Empaattinen toki pitää olla.
Luepas vielä Väestöliiton julkaisu, Äidin kielletyt tunteet
http://www.vaestoliitto.fi/nettikauppa/vanhemmuus/?num=249778&upotusURI…
isän ja mummon hoitaessa vauvakin ymmärtää että tää on ihan eri juttu kuin normaalisti.(Kun ei ole niin tottunut isänsä tai mummonsa hoitoon) On ihmeissään ja siksi ei muista protestoida pesuja ja pukemisia ja vaipanvaihtoja. Äiti on tuttu juttu ja äidin kanssa tietää mitä äiti tekee, silloin voi alkaa venkuloida ja osoittaa omaa tahtoa.
Mulla on neljä lasta, jotka kaikki on vauvasta alkaen osoittaneet kaikki hankalimmat temppunsa minulle. Isi ja isovanhemmat ovat saaneet nauttia aurinkoisita pikku jokeltajista (no okei, ovat ne minullekin jokellelleet...). Mutta siis, lapsi kyllä tunnistaa äitinsä ja vaikka ei tarkoituksellisesti hänelle kiukuttelekaan niin vapautuneemmin ilmaisee itseään sille kaikkein läheisimmälleen.