Lue keskustelun säännöt.
Miten rajoittaa lapsen olemista kaverien kanssa
19.08.2012 |
kun ei voi hyväksyä tiettyjen kaverien seuraa?
Meillä on iso ongelma, kun 9-vuotiaalla pojalla on paras kaveri, jonka toivoisin mieluummin häviävän tältä planeetalta :( On joitakin muitakin kavereita, mutta tämä on ihan ykkönen.
Tämän pojan kanssa leikit menevät tosi rajuiksi, esim. tänään sellaista sotaleikkiä, että ajoin pojan pois meiltä (huutoa, kiroilua, ampumista, puukottamista, pikkusisko huusi, yksi tavara hajosi). Samoin perjantai-iltana sellaista kiroilua, että siitä seurasi lauantaipäiväksi aresti.
Ymmärrän tietyn uhoamisen ja rajut leikit tuon ikäisillä, mutta meillä ongelma on se, että tämä käytös ei lopu edes kaverin lähdettyä. Koko ilta voi olla yhtä kiroilua ja "sä et määrää mua" jne.
Tällaista ei ole ollenkaan, kun pysytään tästä kaverista erossa. Päinvastoin poikani on pääosin kiltti ja ymmärtää rajat/säännöt, tottelee niitä.
Olen rajoittanut em. pojan kanssa olemista jo viime vuonna. Se rauhoitti käytöstä, mutta poikani oli yksinäisempi, koska toista yhtä hyvää kaveria ei ole. Minun on todella vaikea sen vuoksi rajata tätä ystävyyttä, vaikka tiedän, että pitäisi. Ja koulupäivän jälkeen minun on mahdotonta valvoa, ovatko he yhdessä, koska olen itse töissä.
Ideoita?
Kommentit (11)
Poikani on kauhean ihastunut luokkakaveriinsa, joka leikkisi vain sotaleikkejä. Tämä kaveri saa päivät pitkät pelata K-18-pelejä vaikka on vasta 9-vuotta. Meillä käydessäkin leikit ovat vain räiskimistä ja tappamista ja englanninkielisten lauseiden huutelua Fire! Kill that guy! tyyppistä. Vaikka ohjaisin heidät leikkimään puuleluilla ja palikoilla tai katsomaan Risto Räppääjäelokuvaa, niin sekin kääntyy hetken päästä jotenkin ampumiseksi tai tappamiseksi.
Yksin ollessaan tai toisten kavereiden ollessa meillä leikkimässä ei tällaisia leikkejä ole juuri koskaan.
Poikani jostain syystä fanittaa tätä pikkusotilasta, siis heillä todella synkkaa kavereina. Lapseni menee mukaan näihin leikkeihin kai enemmän siksi että ne ovat kaverin lempileikkejä. Aiemmin fanitti yhtä toista poikaa, ja silloin tapahtui sama juttu, omaksui täysin sen toisen leikit (jotka olivat tappelupainotteisia ja pelejä nekin kyllä).
En pysty olemaan täysipäiväinen päivähoitotäti eikä tuon ikäisille voi enää toimia sosiaalisten suhteiden koordinaattorinakaan niin että järjestäisi leikkitreffejä vain joidenkin toisten lasten kanssa mutta toisten ei. Vaan nämä kaverit kulkevat koulumatkoja yhdessä ja asuvat aika lähellä toisiaan ja kaikkea...ahdistaa
Pikkusotilaan vanhemmat tekevät pitkää päivää ja varmaan siksi poika on pakosta niin paljon pelikoneen ääressä. Vapaa ajalla kyllä tekevät kaikkea perheenä kovastikin ja jopa käyvät seurakunnassa ja keksivät kehittäviä tekemisiä lapselle. Lapsi on vaan täysin jumiutunut näihin sotakuvioihinsa siltikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lähtisin purkamaan tuota juttelemalla oman lapsen kanssa. Kertoisin mikä on hyväksyttävää leikkiä meillä ja mikä ei. Sopisin miten toimia niissä tilanteissa, kun hänellä pyrkii menemään liian rajuksi. Sitten kun huomaisin sellaisen tilanteen, niin muistuttaisin ja pistäisin pelin poikki.
En siis lähtisi rajoittamaan kaverin seuraa, vaan lähtisin ohjaamaan ja opettamaan omaa lastani. Ei ole tarkoitus että lapsi oppii asiat kavereilta, vaan vanhempien on tarkoitus kasvattaa häntä. Sen verran on hyvä opettaa lapselle että lapsi osaa toimia omasta lähtökohdastaan oman arvomaailmansa mukaisesti, eikä seuraa vaan kaveria kaikessa.
Se leikki ei ole fyysisesti rajua niinkään. Vaan sisällöllisesti vastenmielistä. Vaikea selittää. Siihen on vaikea puuttua. En voi mennä sanomaan aina että hei leikkikää järkevämpiä leikkejä.
Nyt ei puhuta mistään pienestä pyssyleikistä silloin tällöin vaan siitä että tämä poika ei keksi MITÄÄN muuta aihepiiriä kuin tappaminen, ampuminen, räiskiminen ja taistelut. On ylivilkaskin ja jatkuvasti kauhea kohellus päällä.
Rajat on asetettava vaikka lapsesi joutuisi olemaan yksin.
Sitten sille omalle pojallesi urheiluharrastuksia.
Mun pojan kaverit on nyt ok, mutta yhdestä 5v. kaverista oli pakko lapseni erottaa.
Harrastukset on tärkeitä koska monet pojat sitten pelailee liikaa kun ei ole muuta tekemistä.
Meillä myös tämän "bestiksen" vierailuihin liittyy aivan liikaa porno-sanastoa, joka ei mielestäni vielä kuulu 9 vuotiaille.
Vaikeaa...todella vaikeaa.
Poikani on kauhean ihastunut luokkakaveriinsa, joka leikkisi vain sotaleikkejä. Tämä kaveri saa päivät pitkät pelata K-18-pelejä vaikka on vasta 9-vuotta. Meillä käydessäkin leikit ovat vain räiskimistä ja tappamista ja englanninkielisten lauseiden huutelua Fire! Kill that guy! tyyppistä. Vaikka ohjaisin heidät leikkimään puuleluilla ja palikoilla tai katsomaan Risto Räppääjäelokuvaa, niin sekin kääntyy hetken päästä jotenkin ampumiseksi tai tappamiseksi.
Yksin ollessaan tai toisten kavereiden ollessa meillä leikkimässä ei tällaisia leikkejä ole juuri koskaan.
Poikani jostain syystä fanittaa tätä pikkusotilasta, siis heillä todella synkkaa kavereina. Lapseni menee mukaan näihin leikkeihin kai enemmän siksi että ne ovat kaverin lempileikkejä. Aiemmin fanitti yhtä toista poikaa, ja silloin tapahtui sama juttu, omaksui täysin sen toisen leikit (jotka olivat tappelupainotteisia ja pelejä nekin kyllä).
En pysty olemaan täysipäiväinen päivähoitotäti eikä tuon ikäisille voi enää toimia sosiaalisten suhteiden koordinaattorinakaan niin että järjestäisi leikkitreffejä vain joidenkin toisten lasten kanssa mutta toisten ei. Vaan nämä kaverit kulkevat koulumatkoja yhdessä ja asuvat aika lähellä toisiaan ja kaikkea...ahdistaa
Pikkusotilaan vanhemmat tekevät pitkää päivää ja varmaan siksi poika on pakosta niin paljon pelikoneen ääressä. Vapaa ajalla kyllä tekevät kaikkea perheenä kovastikin ja jopa käyvät seurakunnassa ja keksivät kehittäviä tekemisiä lapselle. Lapsi on vaan täysin jumiutunut näihin sotakuvioihinsa siltikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuodessa se meni siihen, että kaverista tuli kiusaaja, kun lapseni ei enää aina haluunut niitä törkyleikkejä... Eivät enää ole tekemisissä ollenkaan ja johan elämä helpottui, muuton myötä vasta.
Olisiko mahdollista järjestää pojalle harrastuksia niiksi kriittisimmiksi hetkiksi, jolloin et voi valvoa touhua?Olisi myös mahdollista että poika harrastuksista löytäisi parempaa kaveriseuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muksuni on onneksi intohimoinen urheilija. Hänen energiaansa kanavoituu iso osa siihen. Muuten varmaan hänkin hakkaisi pelikonetta ja riehuisi tuolla pihoilla.
Kauhean sääliksi käy sitä pikkusotilas kaveria kyllä. Eipä kai hän mitään pahaa tarkoita toimillansa., ja sitten toiset hylkii :,(
Mutta en vaan voi kestää tuota ihme räiskintää enkä halua että oma poikani ajautuu sellaisiin harrasteisiin..
niin sä keskustelet tästä asiasta sen pojan kanssa rauhassa niin että myös sun poikas on siinä paikalla.
Sanot sitten suoraan että jos tämmöinen järjetön riehuminen ja LIIAN ruma käytös lopu, niin te ette saa olla enää kavereita ja sanot sen niin jämptisti että menee perille.
Jos se toinen poika osaa yhtään sitten empatiaa ja välittää tästä sinun pojastasi niin hän tajuaa asian ja tämä homma rauhoittuu, näin ollen he voivat olla hyvin mielin taas kavereita ja sinun ei tarvitse miettiä enää tätä asiaa.
Jos ei usko tästä teidän kahden keskisestä keskustelusta, niin sitten ota yhteyttä pojan vanhempiin ja he yrittävät vielä kotona setviä tätä asiaa, jos vanhemmat sais sitten sille pojalle jotain järkeä päähän ja hänet kuriin.
Ellei mikään näistä keinoista toimi. Sitten vaan pyrit katkasemaan kylmästi poikien välit, koska teet sen suojellaksesi omaa lastasi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vie pojat uimaan, pelaa sählyä niiden kanssa ja pidä rajat. Voit olla tälle lapselle merkityksellinen aikuinen. Tunnetko vanhempia?
hei,
meillä 8v poika ja tunnen ongelman; eli kaverin kanssa leikit lähtevät lapasesta. Mutta tunnistan myös sen, että kaveri ei yksipuolisesti ole syyllinen. Myös oma poikani siis riehaantuu. Eli yhdessä leikit riistäytyvät. En lähtisi koskaan yksipuolisesti syyttämään toista lasta. Eli vaarallista ajattelua: meidän kultapoika ja muiden hirviö lapset. Poikasi kuitenkin tykkää kaverista. Itse olen ratkaissut asian niin, että pyrin ohjaamaan lapsia enemmän ja patistelen heitä ulos energiaa purkamaan. lasten kavereita on välillä vaikea jaksaa. Meillä on viisi lasta ja meno välillä melkoinen. Mutta olen pitänyt parempana, että kaverita on kuin, että olisi yksin. Ja tosiaan tärkeintä on tiedostaa, että joukossa tyhmyys tiivistyy ihan kaikilla enkä laita sädekehää omienikaan päälle. tsemppiä äidille! Niin ja ihan käytöstavoista kannattaa pitää kiinni. Meillä ei leikitä sotaleikkejä eikä kiroilla. Rumien puhuja menee vessaan jne. Poikasihan harrastaa tuota siis ihan yksinkin, että siinä menet kyllä todella epäreiluksi, kun siitäkin syytät toista lasta. lapset ovat myös taitavia vedättämään, aina kaikki tyhmyydet yritetäänkin laittaa kaverin piikkiin ja oma kullanmuruja halutaa tietysti uskoa. vaikein läksy ehkä äitinä on ollut tajuta, että kukaan ei ole enkeli eikä kukaan pahis yksipuolisesti. lapset vaan tarvitsevat ohjausta ja aikuista.