Facebook on sellainen piilokehuskelumesta

on mennyt sosiaalisen median takia liian usein kiiltokuvamaiseksi poseeraamiseksi ja se on aika huolestuttava ilmiö. Yhä harvempi uskaltaa näyttää toisille oikeaa syvintä olemustaan enää.En usko, että tällainen on ihmisille hyväksi. Ihan sama kuinka mielellään kukin mitäkin lukee. Ongelman ydin ei ole siinä, vaan siinä, miten tällainen feikkaaminen vaikuttaa ihmiseen itseensä ja hänen henkiseen hyvinvointiinsa pitkällä tähtäimellä.

Minulle fb on jotain muutakin kuin omasta elämästä kertomista. En raportoi jokaista tekemistä siellä, en halua ikäviä asioita repostella. Omasta elämästä kerron kevyttä ja hauskaa, fb on nettiä, mietin mitä sinne haluan omalla nimelläni tallettaa. Kaikki ihmiset maailmassa ei ole ystäviäni ja vaikka rajaukset olen profiiliin tehnyt, kirjoitan ajatuksella, että ne voisi kuitenkin kuka tahansa nähdä.



Seuraan enemmän eri järjestöjen fb-sivuja ja saan eri tavalla tietoa itseäni kiinnostavista asioista kuin pelkästään googlettamalla.



Fb on yksi keino pitää yhteyttä ihmisiin, jakaa omaa elämää haluamissaan rajoissa. Yksi keino saada tietoakin oman kiinnostuksen aiheista ja mahdollisuus osallistua keskusteluun.



Ei kukaan fb:ssä pakota olemaan.

Mun kavereiden statuksia



- tulin irtisanotuksi

- toinen leikkaus, edellinen meni pieleen

- lapsi kaatoi sitten 32 tuuman telkkarin ja rikki meni.

- kaaduin pyörällä ja nyt on sormi paketissa.



Rivien välistä tiedän myös kenellä on vaikea isäsuhde, vaikea sisarsuhde. Ja tiedän kenen läheisiä on kuollut ja kuinka vaikeaa se on ollut.



Ja semmoset loma loppuu, maanantai vitutus, TGIF, viestit on ihan yleisiä.



Näiden vastapainona on tietysti niitä onnistumisia, lomakuvia ym.

Hirveää hampaat irvessä oman elämän esittämistä, vaikka sisällä olisi tyhjä olo ja mikään ei tuntuisi miltään. Jos ei tuntisi ihmisiä irl, voisi jäädä täysin erilainen kuva ja herättää jopa kateutta. Mutta kun tarpeeksi näitä kiiltokuvamaisia todellisuudessa pätkätyö-/velka-/parisuhdekriisi-/avioero-/salasuhde-/impotenssi-/kiusaamis-/masennus-/ahdistuspaskassa rämpijöitä tuntee ja tietää, niin ei kyllä kovin paljoa anna arvoa sille kuvalle, minkä kukin fbssa yrittää luoda. Säälittävää kulissien ylläpitoa.

Miten se akateeminen tulikin esiin juuri tässä?

Ja näitä esimerkkejä on mm. 30 - 40-v. akateemisten fb:ssa olijoiden keskuudessa ihan hillitön määrä. Kuvottavaa poseeraamista ja yleensä juuri niin, ettei se sisäinen kokemus vastaa millään tavalla sitä maailmalle esitettävää kiiltokuvaa. Ilmeisesti sitten yrittävät täyttää omaa toivettaan tulla nähdyksi ja arvostetuksi. Säälittävimpiä ovat ne, joiden irl-todellisuus poikkeaa oikeastaan kaikkien tietäen siitä, mitä fbssa esitetään. Se herättää sitten läinnä myötähäpeää.

mutta on aina ollut hirveän tarkka siitä, mitä muut saattavat hänestä ajatella. Eli heikko itseluottamus ja kamala tarve näyttää muille, että hyvin menee. Juurikin akateeminen ihminen, jolle ura ja kulissit ovat kaikki kaikessa - koska mitään muuta ei ole. Hukassa itsensä kanssa raukka.



Kyseessä 37-vuotias nainen, jolla on rakkaudeton paska parisuhde, masennusta ja muita mt-ongelmia, velkaa ihan hulluna, koti kaaoksessa, päihdeongelmia, tyyppi on kauhean heikolla itseluottamuksella varustettu ja takertuu mihin tahansa suhteeseen niin, että se kuivaa kokoon, ellei mies ole yhtä ongelmainen. Jatkuvaa terapioissa ravaamista, lääkkeitä, jatkuvaa tilitystä ystäville ja epätoivoa päivästä toiseen.



Mutta fbssa kaikki on hyvin, koti on kaunis (tai se yksi kohta siitä, jonka on kehdannut muillekin esitellä), parisuhde kukoistaa ja joka viikonloppu on niin kamlan ihania hetkiä että!



Ja näitähän riittää. Ihan varmasti jokainen tuntee näitä tyyppejä. Ja pahimmillaan se on silloin, jos tyyppi on sinkku (joko epätoivoinen ikisinkku tai juuri eronnut sääliö) ja yrittää esittää vieläkin kiinnostavampaa, kuin muuten...

Pilannut uran nirsoilullaan.

Arvaan kuuluvani niihin, joiden päivitykset osaa ärsyttävät. En päivittele ahkerasti, ehkä joka toinen päivä tai muutaman kerran viikossa. Silloin päivittelen yleensä iloisia asioita, harvoin jotain ärsytyksen aiheita. Mutta tiedän, että osa tekemisistäni kuulostaa joistakin kavereistani kehuskelulta, vaikka päivitän siis vain ihan normaalista elämästäni. Ne ovat niitä asioita, joita teen eri tavalla kuin muut.



Tunnistan kyllä näitä kateuden tunteita itsessänikin. Sellaisia tulee, kun joku päivittää vaikka lapsensa menestyksestä, omista urheilusuorituksistaan tai ihanasta kesämökistä. Tulee sellainen raivostuttava olo ja olen kateellinen, mutta tiedän, että se olo on minussa, eikä kaverin vika. Periaatteestakin painan aina sitä tykkää -nappulaa silloin, kun huomaan kateuden kasvavan sisälläni. Haluan kasvattaa itseäni iloitsemaan muiden kanssa, vaikkei itselläni olisikaan yhtä hyvin.



Sitäpaitsi kun siitä kateudesta pääsee yli, niin niiden urheilusuoritusten, rakennusprojektien, harrastusten ja matkojen seuraaminen on ihan mukavaa :-)

Tää on ehkä vähän ohis, mutta liittyy Facebookiin. Se on mun mielestä ihan kiva yhteydenpitomesta, mutta ei mulle koko elämä. Se tässä vaan mielenkiintoista, että mulla ja eräällä työkaverilla on tänään syntymäpäivä. Hänen seinänsä tulvii onnitteluja, mulle ei ole tullut seinälle yhtäkään. Häntä myös kehutaan, ja mun mielestä on aihettakin, itsekin laitoin sinne erikoisviestin. Tosin jotkut ovat mulle privana lähettäneet onnittelut.

Pitäiskö tästä masentua, kokea olevansa luuseri? No siis NOT, ei mua haittaa, naurattaa enempi :D