Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään täysin elämänhalunsa ja -ilonsa menettänyttä?
17.08.2012 |
Olo on täysin tyhjä. En tunne yksinäisyyttä, en vihaa, en katkeruutta, en nälkää tms. Olen aivan lamaantunut ja sulkeutunut.
Kammottaa ainoastaan ajatus, että loppuelämän tuntisin tällaista sisälläni.
Millä te pakotatte itsenne käymään päivästä toiseen? En välitä mistään, laskuista, suihkusta, työssäkäynnistä. Mikään ei kiinnosta. Järki sanoo, että näitä olisi pakko tehdä, mutta en vaan pysty perustelemaan itselleni että miksi. Kuolen kuitenkin joskus.
Mulla on pieni lapsi, ja tänään pääsin suihkuun sen voimalla, että jos multa lapsi viedään niin se on viimeinen kipinä mikä mut pitää elossa. Lapselle luen, laulan ja pidän sylissä. Lapsen ilo on vilpitöntä eikä siinä ole vielä ahdistusta kuolemasta ja muusta.
Olen pelkkää mustaa tyhjyyttä sisältä.
Kommentit (51)
ymmärrän, että jos on tämmönen ahdistus usein, niin eihän sitä jaksa vuosikausia tai vuosikymmeniä!!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, toki ensin on saatava itsensä kuntoon, ennen kuin voi auttaa muita...
Itsemurha ei kuitenkaan ole koskaan mikään ratkaisu, se vain tuottaa tuskaa kaikille muille. Voiko joku haluta sellaista?
Muita ratkaisuja on aina!! Ne kaikki lähtevät siitä, että tunnustaa tosiasiat ja lähtee sitten muuttamaan niitä. - Kenenkään ei enää tämän päivän Suomessa ole pakko esim. pysytellä huonossa liitossa, vaan voi vaikka erota. Tai aloittaa ongelmien selvittelyn yhdessä puolisonsa kanssa. - Vähän huonosti olen edellä kirjoitettua lukenut. Oletkohan puhunut?
ollu semmonen todella pärjäävä enkä ois ikinä uskonu, että musta voi tuntua tällaselta!! Ehkä joistain muista, mutta ei minusta. Tämä ahdistus on ihan kamalaa. Hyvä etten hyperventiloi.
ap
En tiedä lohduttaako tämä tieto, mutta itse tunnistan yhtäläisyyksiä oman olooni muutaman vuoden takaa tuosta viestistäsi. Onneksi tajusin hakeutua lääkärille, joka antoi masennuslääkkeen ja akuuttiin ahdistukseen söin Opamox-nimistä rauhoittavaa, sinä aikana kun tuo masennuslääke alkoi vaikuttaa kunnolla. Yksinoleminen oli mullekin vaikeaa, oma äitini asuu lähellä ja menin sinne yökyläilemään yksinolopäivinä siihen asti, kun olo helpottui. En edes yrittänyt leikkiä sankaria. Aikaa myöten olo helpotti ja nyt käyn normisti töissä, kotielämä sujuu jne.
Niin ja tuohon pärjäävyyteen: niin olin minäkin. Mutta sairaus on sairaus, ja siihen pitää hakea hoitoa. Tsemppiä! Ja mene rakas ihminen sinne lääkäriin!
Odotat että exä hakee lapsen. Soitat vaikka sille äidilles jolla on itselläänkin ollut paniikkikohtauksia ja menette yhdessä lääkäriin.
Sulla on ilmeisesti just ero meneillään ja kaikki ne jutut on stressanu sua jo pitkään? Se voi laukasta paniikkikohtauksen/masennuksen. Etkä oo mikään seko...Nää vaivat on NIIIIIN yleisiä ja nykyään niistä puhutaan myös ääneen.
Ega
Nyt heti tk:n apua hakemaan, kunhan saat lapsen hoitoon. Ja kerro tilanteestasi myös lapsen isälle, että hän tietää.
Näen ihmisiä usein vastaavissa tilanteissa päivystyksessä. Sinua voidaan auttaa, ja mielestäsi nyt sille on tosi hyvät mahdollisuudet. Tilanteesi ei ole niin paha, ettetkö voisi saada apua. Älä viivyttele!!
tai paljastaa sille eksälle, että oon ihan seko ja rikki. Sen ekalla vaimolla oli kanssa jotain semmosia ongelmia ja se puhu niistä aina vähän halveksuen ja nauraen.
Jos mä nyt meen tk:hon niin enhän mä muuta kuin itke kaikkien nähen siinä luukulla.
Nyt mulla meni mahakin ihan sekasi tän ahistuksen takia.ap
Ammattiväki on siellä töissä, paljon nähneitä ja vaitiolovelvollisia. Ja jos ajattelet odotushuoneen väkeä, niin mistäs ne tietää vaikka itkisit ihan fyysisestä kivusta? Eikä se niille kuulu. Kyllä tk:ssa on kaikkea nähty. Itse menin vapisten ja tutisten, en ahdistukselta saanut kunnolla edes istuttua vaan vaihdoin asentoa, pompin ylös... Itkukin tuli.
Itsesi ja lapsesi tähden, mene käymään lääkärissä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun osaisin auttaa...
Kuoleman pelkoa... Ei kiva kun lopullisuus mielessä kokoajan.. Sen kanssa on ollut vaan opittava jotenkin elämään.. Välillä tunne vain on, välillä pelko iskee pahemmin...
Uskossa olen, mutta silti pelkään, silti kai epäilen...
Odotat että exä hakee lapsen. Soitat vaikka sille äidilles jolla on itselläänkin ollut paniikkikohtauksia ja menette yhdessä lääkäriin.
Sulla on ilmeisesti just ero meneillään ja kaikki ne jutut on stressanu sua jo pitkään? Se voi laukasta paniikkikohtauksen/masennuksen. Etkä oo mikään seko...Nää vaivat on NIIIIIN yleisiä ja nykyään niistä puhutaan myös ääneen.
Ega
ei valitettavasti ole sellainen ihminen, johon voi tukeutua. On sellainen tyypillinen marttyyri, jolle minä olen saanut pienestä pitäen olla tukena.
Mun on pakko lähteä nyt jonnekin. En pysty olemaan paikallani.
Eksä on ainut ihminen, jonka olen kokenut niin turvalliseksi että voisin tämmöisistä puhua. Erosta on jo 2,5 vuotta aikaa.
En tiedä, valmsituminen häämöttää, viime lukuvuosi oli rankka jne. Ikääkin se vähän päälle 30 v.
Onko muita, jotka ovat päässeet tällaisen kriisin yli? Helpottaisi jo sekin tieto, että tämä ei ole lopullinen olotila? Jos tuon kuoleman ja muut oppisi hyväksymään, sekin riittäisi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole mitään merkitystä ja lopulta on vain kuolema...
Juu, mutta se aika mitä ihmisellä on, kannattaa pyrkiä hyvyyteen, nautintoon, tyytyväisyyteen, yhteyteen toisten kanssa etc.
Koska jos joka päivä on vaan kauheaa ja mustaa, niin onhan se melko ahdistavaa ootella kuolemaa esim. seur. 50 vuotta mustissa tunnelmissa. Siinä ajassa ehtis nauttia, jos osais...
oireilu jotain 30 kriisiä. Mulla kun tuo 30v lähestyy uhkaavasti ja kuolemanpelko on ollu pahimmillaan pari vuotta...
ega
Sisältö jatkuu mainoksen alla
psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Hän oli sitä mieltä, että mun pitäis mennä samantien tk:hon ja olla viikonloppu osastolla. Pitäis vaan hakea lapsi hoidosta ja sit ootella että lapsen isä hakis lapsen.
Kysyin eksältä pääseekö se aikasemmin ja onneks pääsee. Sanoin, että mun täytyy päästä lääkäriin. Se kysy että mikä mulla on, niin vastasin vaan että paniikkikohtaus. Ei kysyny sit enää sen enempää.
En pysty olemaan kotona. Mieluummin kävelen vaikka koko yön tuolla kylillä mutta tää yksinolo ahdistaa. Oiskohan kirkko auki?
ap
tai paljastaa sille eksälle, että oon ihan seko ja rikki. Sen ekalla vaimolla oli kanssa jotain semmosia ongelmia ja se puhu niistä aina vähän halveksuen ja nauraen.
Jos mä nyt meen tk:hon niin enhän mä muuta kuin itke kaikkien nähen siinä luukulla.
Nyt mulla meni mahakin ihan sekasi tän ahistuksen takia.
ap