Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään täysin elämänhalunsa ja -ilonsa menettänyttä?
17.08.2012 |
Olo on täysin tyhjä. En tunne yksinäisyyttä, en vihaa, en katkeruutta, en nälkää tms. Olen aivan lamaantunut ja sulkeutunut.
Kammottaa ainoastaan ajatus, että loppuelämän tuntisin tällaista sisälläni.
Millä te pakotatte itsenne käymään päivästä toiseen? En välitä mistään, laskuista, suihkusta, työssäkäynnistä. Mikään ei kiinnosta. Järki sanoo, että näitä olisi pakko tehdä, mutta en vaan pysty perustelemaan itselleni että miksi. Kuolen kuitenkin joskus.
Mulla on pieni lapsi, ja tänään pääsin suihkuun sen voimalla, että jos multa lapsi viedään niin se on viimeinen kipinä mikä mut pitää elossa. Lapselle luen, laulan ja pidän sylissä. Lapsen ilo on vilpitöntä eikä siinä ole vielä ahdistusta kuolemasta ja muusta.
Olen pelkkää mustaa tyhjyyttä sisältä.
Kommentit (51)
Vaan kun tämä ei ole esim. hormonaalista vaan elämäntilanteeseen liittyvää.
Älä ajattele itsekkäästi omaa napaasi juuri nyt, vaan lapsesi loppuelämää. Hän syyllistää väistämättä itseään, jos teet itsellesi jotain. Ajattelee, ettet ollut hänelle tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitään rauhaa ja turvaa löytää?? Ainoa ihminen, joka saa mulle sellaisen olon on tuo lapsen isä, mutta ei olla yhdessä enää enkä voi pyytää häneltä apua. Olen ihan yksin ja mun pitäis pärjätä yksin ja rauhoittua yksin.
Voi apua, ahdistaa niin että ei meinaa henki kulkea. En halua tällaista!!!
ap
Jossain joku elämänhaluinen pikkulapsi kuolee maailman turhimmassa onnettomuudessa ja tässä meiilä on yksi aikuinen jolla ON elämä ja se itkee kun "mua ei kiinnosta mikään, kaikki on turhaa.." ja blaablaablaa!!!
Jos ei millään ole mitään väliä, niin vittu ELÄ NIINKU HALUAT!!! Eikö se sitten ole ihan sama, jos teet sen aikaa niitä asioita joista tykkäät ja kuolet sitten kun sen aika on? Mitä muutakaan sulla on kuin tää elämä josta teet ihan just sellasen ku susta tuntuu?
Eihän millään olekaan mitään väliä kun kaikki me kuollaan kuitenkin, mut eikö voi tehdä jotain kivaa ennen ku se kuolema sieltä tulee?
Onko sinulla aina noin masentunut olo, vai iskeekö se aina kohtauksena? Masennukseen ja paniikkihäiriöön voi kuulua myös pakkoajatuksia(esim pelkäät että teet itsellesi jotain, vaikka tiedät ettet tee ja se sitten ahistaa. Ja mitä enemmän ahistaa niin sitä enemmän tulee pakkoajatuksia.)
Et ole tuntemuksiesi kanssa yksin ja niistä oikeasti voi parantua, tai ainakin elämä muuttuu huomattavasti helpommaksi.
T:Se joka vastas ekana tuolla alussa.
isälleen niin mene sinä päivystykseen! tee se nyt vaan älä mieti liikoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain joku elämänhaluinen pikkulapsi kuolee maailman turhimmassa onnettomuudessa ja tässä meiilä on yksi aikuinen jolla ON elämä ja se itkee kun "mua ei kiinnosta mikään, kaikki on turhaa.." ja blaablaablaa!!!
Jos ei millään ole mitään väliä, niin vittu ELÄ NIINKU HALUAT!!! Eikö se sitten ole ihan sama, jos teet sen aikaa niitä asioita joista tykkäät ja kuolet sitten kun sen aika on? Mitä muutakaan sulla on kuin tää elämä josta teet ihan just sellasen ku susta tuntuu?
Eihän millään olekaan mitään väliä kun kaikki me kuollaan kuitenkin, mut eikö voi tehdä jotain kivaa ennen ku se kuolema sieltä tulee?
siihen kuolemaan samanlailla kuin sinä. :(
ap
Itsekkin siellä kävin kerran kun sain kunnon paniikkikohtauksen. Sain lääkityksen ja rauhoittavia että pääsin alkuun..
Se ega
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakota itsesi ajattelemaan postitiiviesti. Aamulla ennen kuin nouset ylös sano ääneen tai ajattele "Olen kaunis, olen hyvä ja tänään olen kiitollinen siitä mitä minulla on". Kun menet vessaan, katso itseäsi peilistä ja sano "Huomenta kaunis nainen" Kun käyt suihkusta tai teet jotain arkista, kiitä itseäsi siitä, että teit sen. Tiedän, että tämä kuulostaa tyhmältä ja tiedän, että näihin sanoihin on mahdotonta uskoa kun tuntuu tyhjältä, mutta tee silti niin joka päivä niin ajan kanssa alat näin myös ajattelmaan. Näin olen itseäni kammennut ylös tummuudesta. Nyt olen siinä vaiheessa, jolloinen en enää tunne itseäni ihan täysin idiootiksi, kun kerron itselleni, että olen hyvä, kaunis ja saavuttanut hienoja asioita, kun olen pessyt hiukseni tai tiskannut kaksi viikkoa haisesseen tiskivuoren ja tämän takia alan uskoa, että tyhjyys täyttyy vielä.
Onko sinulla aina noin masentunut olo, vai iskeekö se aina kohtauksena? Masennukseen ja paniikkihäiriöön voi kuulua myös pakkoajatuksia(esim pelkäät että teet itsellesi jotain, vaikka tiedät ettet tee ja se sitten ahistaa. Ja mitä enemmän ahistaa niin sitä enemmän tulee pakkoajatuksia.)
Et ole tuntemuksiesi kanssa yksin ja niistä oikeasti voi parantua, tai ainakin elämä muuttuu huomattavasti helpommaksi.
T:Se joka vastas ekana tuolla alussa.
Onko sinulla aina noin masentunut olo, vai iskeekö se aina kohtauksena? Masennukseen ja paniikkihäiriöön voi kuulua myös pakkoajatuksia(esim pelkäät että teet itsellesi jotain, vaikka tiedät ettet tee ja se sitten ahistaa. Ja mitä enemmän ahistaa niin sitä enemmän tulee pakkoajatuksia.)
Et ole tuntemuksiesi kanssa yksin ja niistä oikeasti voi parantua, tai ainakin elämä muuttuu huomattavasti helpommaksi.
T:Se joka vastas ekana tuolla alussa.
Onko sinulla aina noin masentunut olo, vai iskeekö se aina kohtauksena? Masennukseen ja paniikkihäiriöön voi kuulua myös pakkoajatuksia(esim pelkäät että teet itsellesi jotain, vaikka tiedät ettet tee ja se sitten ahistaa. Ja mitä enemmän ahistaa niin sitä enemmän tulee pakkoajatuksia.)
Et ole tuntemuksiesi kanssa yksin ja niistä oikeasti voi parantua, tai ainakin elämä muuttuu huomattavasti helpommaksi.
T:Se joka vastas ekana tuolla alussa.
näin masentunut olo. Ihan viimeaikoihin asti olen ollut ihan tyytyväinen ja jopa elämäniloinen. Tämä on hiipinyt nyt viimeisten viikkojen aikana tämä olo. Paniikkikohtausksia ei ole koskaan ollut, mutta tiedän että äidilläni ja siskollani on.
Tekisi mieli mennä kyllä terveyskeskukseen istumaan. En ajattele enää selvästi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitään rauhaa ja turvaa löytää?? Ainoa ihminen, joka saa mulle sellaisen olon on tuo lapsen isä, mutta ei olla yhdessä enää enkä voi pyytää häneltä apua. Olen ihan yksin ja mun pitäis pärjätä yksin ja rauhoittua yksin.
Voi apua, ahdistaa niin että ei meinaa henki kulkea. En halua tällaista!!!
ap
Voi sisko-kulta... mua sydämestä kylmää kun ajattelen tilannettasi.
Mutta tiedätkö, että ei kukaan toinen voi sulle turvaa antaa kuin sinä itse. Ja tiedän, että on pelottavaa kun itsensä lisäksi pitäisi huolehtia vielä siitä pienestäkin.
Jos täällä elämän tarkoituksesta ja salaisuudesta onkin jo puhuttu, niin kokeile sitä, että ajattelet että just nyt sulla on asiat hyvin. Hengitä, älä murehdi mennyttä eikä tulevaa.
Ihan sama, miten paljon tulevaisuudessa on laskuja maksettavana tai WHAT EVER, just nyt sä selviät tämän hengenvedon ja sitten vielä seuraavan.
Kokeile puolisen tuntia, tänä viikonloppuna.
Mulla on pieni lapsi ja olen ajatellut tappaa itseni tässä lähiaikoina.
Juu, on masennusta, saatu sairaalahoitoa. Puhuttu neuvolassa, käyty psykalla, syöty lääkkeet, saatu perhetyötä kotiin.
Vaan kun tämä ei ole esim. hormonaalista vaan elämäntilanteeseen liittyvää. Mies kohtelee mua huonosti omista ongelmistaan johtuen, näin on ollut jo pari vuotta. Mutta on hyvä isä.
En halua siirtää omia ongelmiani eteenpäin, ja lapsi saa vielä hyvän äidin vaikkei biologista olisikaan. Lapsenkin parhaaksi olisi jos poistuisin. Täytyy vaan järjestää asiat valmiiksi ennen sitä.
Aikansa kutakin, myös minua.
Eikä tämä ole minkäänlainen avunhuuto, siihen liittyvä kommetointi on turhaa. Sorry.
Muille toivon parempaa ja tilanteen helpottamista.
lapsi tulee syyttelemään itseään tekosi takia ja kyselemään koko lopun ikäsä että miksi hylkäsit hänet!!
älä tee sitä. lapsesi takia sun on jaksettava! älä tee sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hirvittää lukea vastauksia näihin kysymyksiin. Pelottaa se, että kellään ei ole antaa vastauksia! Pelottaa se, että olen oikeassa. Pelottaa niin, että henki salpautuu ja syke nousee kahteensataan ja kädet tärisee.
ap
Ei kellään voi ollakaan sinua tyydyttäviä vastauksia;
elämän merkitys ja ilo on JOKAISEN löydettävä itse.
Niin se vain on! Ihan itse!!
- Apua on toki saatavissa, muuta sitä on myös osattava ottaa vastaan!
Monella muulla kuin sinullakin on rankkaa tai tylsää. Et ole siinä suhteessa mitenkään ainutlaatuinen. Ihminen vain. Yksi toisten joukossa.
- Monella on paljon rankempaakin, mutta jostainpa vain on ilonsa osannut kaivaa...
Täytyy ehkä osata ensin ymmärtää, että meillä ihmisillä on vain tämä yksi elämä. Ja että usein ilo tulee ihan pienistä arkipäivän asioista - hyvin usein siitä, että voi auttaa toisia ihmisiä.
Nyt heti tk:n apua hakemaan, kunhan saat lapsen hoitoon. Ja kerro tilanteestasi myös lapsen isälle, että hän tietää.
Näen ihmisiä usein vastaavissa tilanteissa päivystyksessä. Sinua voidaan auttaa, ja mielestäsi nyt sille on tosi hyvät mahdollisuudet. Tilanteesi ei ole niin paha, ettetkö voisi saada apua. Älä viivyttele!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pieni lapsi ja olen ajatellut tappaa itseni tässä lähiaikoina.
Juu, on masennusta, saatu sairaalahoitoa. Puhuttu neuvolassa, käyty psykalla, syöty lääkkeet, saatu perhetyötä kotiin.
Vaan kun tämä ei ole esim. hormonaalista vaan elämäntilanteeseen liittyvää. Mies kohtelee mua huonosti omista ongelmistaan johtuen, näin on ollut jo pari vuotta. Mutta on hyvä isä.
En halua siirtää omia ongelmiani eteenpäin, ja lapsi saa vielä hyvän äidin vaikkei biologista olisikaan. Lapsenkin parhaaksi olisi jos poistuisin. Täytyy vaan järjestää asiat valmiiksi ennen sitä.
Aikansa kutakin, myös minua.
Eikä tämä ole minkäänlainen avunhuuto, siihen liittyvä kommetointi on turhaa. Sorry.
Muille toivon parempaa ja tilanteen helpottamista.
Et voi mistään tietää mitä kivaa elämällä vielä olisi tarjottavana jos et sitä katso. Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa eikä täydellistä. Monet luulevat niin.
Lapsestasi sinulla ainakin olisi vielä paljon, paljon iloa. On ihanaa seurata lapsen kasvua ja olla siinä mukana. Teini-ikäiset on ihania. Minusta on ihanaa olla nykyään teinien äiti.
Eipä se ole milloinkaan minulla täydellistä ollut, enkä ole niin luullut. Ikää 30+, peruskoulun jälkeen elättänyt itseni ja tapellut läpi akateemisen tutkinnon jota en ole päässyt käyttämään koska hoitanut vaikeasti sairasta läheistä. Plus aika paljon muuta jonka tästä yhteydestä jätän pois.
Pyydän olemaan pätemättä "elämä ei ole aina vain helppoa tiätkö"- tyyppisillä kommenteilla.
Edellenkään en ole pyytämässä apua vaan kerroin vain ymmärtäväni aloittajaa hyvin ja itse päätyväni tiettyyn ratkaisuun. Uskon, että useimmat ovat onnellisia, ja miksipä en sitä heille soisi.
ollu semmonen todella pärjäävä enkä ois ikinä uskonu, että musta voi tuntua tällaselta!! Ehkä joistain muista, mutta ei minusta. Tämä ahdistus on ihan kamalaa. Hyvä etten hyperventiloi.
ap
Sinne tk:hon. ..Kuulostaa jotenkin niin tutulta tuo kertomasi. Olen välillä itsekkin rypenyt ihan pohjamudissa...ja yrittänyt helpottaa oloani meditoimalla jne... Välillä on sitten parempia aikoja. Varsinkin ennen menkkoja paniikki on pahimmillaan....
Kyllä se siitä, usko mua:)
Ega
että itsemurha ongelmien ratkaisukeinona periytyy! Julma perintö lapselle, ja sitä ennen kantaa tällaista muistoa itsensä tappaneesta äidistä mukanaan elämänsä ajan.
Mulla on pieni lapsi ja olen ajatellut tappaa itseni tässä lähiaikoina.
Juu, on masennusta, saatu sairaalahoitoa. Puhuttu neuvolassa, käyty psykalla, syöty lääkkeet, saatu perhetyötä kotiin.
Vaan kun tämä ei ole esim. hormonaalista vaan elämäntilanteeseen liittyvää. Mies kohtelee mua huonosti omista ongelmistaan johtuen, näin on ollut jo pari vuotta. Mutta on hyvä isä.
En halua siirtää omia ongelmiani eteenpäin, ja lapsi saa vielä hyvän äidin vaikkei biologista olisikaan. Lapsenkin parhaaksi olisi jos poistuisin. Täytyy vaan järjestää asiat valmiiksi ennen sitä.
Aikansa kutakin, myös minua.
Eikä tämä ole minkäänlainen avunhuuto, siihen liittyvä kommetointi on turhaa. Sorry.
Muille toivon parempaa ja tilanteen helpottamista.
Et voi mistään tietää mitä kivaa elämällä vielä olisi tarjottavana jos et sitä katso. Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa eikä täydellistä. Monet luulevat niin.
Lapsestasi sinulla ainakin olisi vielä paljon, paljon iloa. On ihanaa seurata lapsen kasvua ja olla siinä mukana. Teini-ikäiset on ihania. Minusta on ihanaa olla nykyään teinien äiti.Eipä se ole milloinkaan minulla täydellistä ollut, enkä ole niin luullut. Ikää 30+, peruskoulun jälkeen elättänyt itseni ja tapellut läpi akateemisen tutkinnon jota en ole päässyt käyttämään koska hoitanut vaikeasti sairasta läheistä. Plus aika paljon muuta jonka tästä yhteydestä jätän pois.
Pyydän olemaan pätemättä "elämä ei ole aina vain helppoa tiätkö"- tyyppisillä kommenteilla.
Edellenkään en ole pyytämässä apua vaan kerroin vain ymmärtäväni aloittajaa hyvin ja itse päätyväni tiettyyn ratkaisuun. Uskon, että useimmat ovat onnellisia, ja miksipä en sitä heille soisi.
Ilman muuta aloittajan tulisi ainakin katsoa lääkkeiden tuoma apu. Eli ssri tai snri ja mahd jotain panikointiin.
Jos millään ei tunnu olevan merkitystä, sitten kai voi kokeillakin, eikö? Ja toisaalta jos tuntee pelkoa ja paniikkia, jollain on jotain merkitystä, ei kaikki täysin tyhjää ole?
Et voi mistään tietää mitä kivaa elämällä vielä olisi tarjottavana jos et sitä katso. Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa eikä täydellistä. Monet luulevat niin.
Lapsestasi sinulla ainakin olisi vielä paljon, paljon iloa. On ihanaa seurata lapsen kasvua ja olla siinä mukana. Teini-ikäiset on ihania. Minusta on ihanaa olla nykyään teinien äiti.