Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Taas se alkoi: koulu ja koulumatkoista säätäminen, huoh.

Vierailija
17.08.2012 |

Ollaan sovittu, että kaikkien kanssa pitää kulkea. No, tämä ok, mutta käytännössä hieman hankalaa. Kulmillamme asuu lapseni lisäksi neljä luokkakaveria, jotka ovat ottaneet tavaksi soittaa aamuisin minun lapselleni ja sopia kulkemisista. Tänään hän puhui kolmen kaverin kanssa yhteensä kuusi kertaa puhelimessa. Yksi soitti ensin ja kysyi, voitko kulkea. Sitten soitti toinen ja kysyi samaa. Sitten soitti tämä eka soittaja ja pyysi, josko lapseni soittaisi kun on aika lähteä. Sitten lapseni soitti kolmannelle, jolle oli luvannut soittaa jo edellisiltana. Tämä ei vastannut ekalla vaan vasta toisella yrittämällä. Kohta tämä kolmas soittaa taas ja kysyy, että miksi olit soittanut kaksi kertaa. Ja sitten lapseni soitti tälle ekalle, että nyt pittä lähteä.



Olen yrittänyt ohjeistaa, että sopisivat pysyväksi käytännöksi sen, että kulkevat yhdessä ja tapaavat aamuisin tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Hankalaa se vaan tuntuu olevan; kyseessä siis tokaluokkalaiset, joista kaikki ei osaa vielä kelloa ja kuitenkin joutuvat yksin kouluun lähtemään. Sitten on näitä, jotka ovat kroonisesti myöhässä ja kaikki joutuu odottamaan. Ja jos yrittävät sopia tietyn risteyksen, missä tapaavat, niin sekään ei onnistu koska ympäristön hahmottaminen on vielä hakusessa eikä tiedetä teiden nimiä (ehkä juuri se oman tien nimi mutta siihen se tietämys rajoittuu).



Tästä on muodostunut jo nyt alkupäivinä stressiä mun lapselle. Itse menen töihin ensi viikolla oltuani tähän saakka kotona. Silloin myös minun lapseni joutuu lähtemään aamulla yksin kouluun. Täytynee varmaan olla yhteydessä vanhempiin mutta en usko, että se siltikään toimii ellei lapsi osaa kelloa eikä pitää aikatauluista kiinni ja joutuu yksin lähtemään.



Olisiko törkeätä sanoa, että lapseni ei tarvitse kulkea kuin sen yhden kaverin kanssa, jonka kanssa voi sopia kellonajan ja tapaamispaikan pysyvästi ja tietää, että molemmat on sovitussa paikassa sovittuna aikana. Minun lapseni vastuulla ei voi olla se, että luokkakaverit ehtivät ajoissa kouluun.

Kommentit (27)

Vierailija
1/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tokaluokkalaiset eivät osaa kelloa eivätkä tunne kotikatujen nimiä? Tapahtumapaikka Porvoo????



Ei hyvä isä sentään. Jos tällaisesta asiasta saa ongelman, niin mitenhän teidän muu elämä ikinä hoituu???



Otat viikonlopun aikana kaikki neljä lasta mukasi, ja näytät heille sen risteyksen, jossa haluat heidän tapaavan. Tapaamispaikka on aina sama. Merkkaatte sen vaikka puskaan sidottavalla muovikassilla, jos joku tokaluokkalainen on niin tampio, ettei älyä olevansa oikeassa risteyksessä.



Kävelette sitten jokaisen lapsukaisen kotipihaan ja tarkistatte risteyksestä kotiin kuluvan ajan. Ajastatte lapsen kännykän hälyttämään siinä kohtaa, kun matkaan täytyy lähteä.



Niinä aamuina, kun joku puuttuu, muilla on 5 minuutin odotusvelvollisuus, sitten saa lähteä liikkeelle. On myöhästyjän asia sitten selvitä itse omia aikojaan kouluun.



Tuollainen puhelinrumba ei tee muuta kuin aiheuttaa lapsillenne aivosyövän.

Vierailija
2/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ne voi vain jokainen lähteä kotoa ja jos törmää matkalla johonkin toiseen niin kiva, mutta jos ei, niin sitten menee yksin. Ja tokaluokkalainen ei osaa kelloa????

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota yhteyttä muihin vanhempiin ja sopikaa heidän ja lasten kanssa paikka missä nähdään. Käykää kaikki yhdessä tässä risteyksessä, tavatkaa siellä ja harjoitelkaa paikka vaikka jonain viikonloppuna. Vanhemmat voivat laittaa vaikka lapsen puhelimeen hälytyksen tai herätyskellon soimaan merkkaamaan, milloin pitää laittaa kengät jalkaan jä lähteä ovesta ulos. Toinen hälytys sitten siihen ajankohtaan, milloin pitää tästä tietystä risteyksestä lähteä kävelemään koti koulua, vaikka kuka puuttuisi matkasta.



Tuskin nämä muutkaan vanhemmat ovat kovin liekeissä tästä joka-aamuisesta puhelinterrorista, joten laita heille vaikka sähköpostiviesti.



Voin kertoa, että säätäminen mitä luultavammin vain jatkuu, jos lapsesi kävelee kouluun vain yhden kaverin kanssa, sillä muut kaverit tulevat kuitenkin mukaan myöhemmin.



Tsemppiä teille, kyllä saatte asiat sovittua!

Vierailija
4/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapseni ei uskalla/osaa sanoa kavereille ettei saa soittaa. Kaikkien muiden kavereiden äidit on sanoneet että kaikkien kanssa on kuljettava vaikka selvyyden vuoksi minä suosisin sitä, että olisi vaan yksi-kaksi kaveria koulumatkalla; johan se on turvallisuusriski kun pyörillä menevät ja kapeat tiet (ei kevyenliikenteenväylää).



Jostain syystä kaikki soittaa mun lapselle; ehkä siksi kun asuu keskellä. Tänäkin aamuna mun lapsi jo oli ihan stressaantunut kun puhelin soi koko ajan ja tuli vastuu siitä, että muut ehtii kouluun. Hän jo itku kurkussa sanoi mulle, että Liisa syö vasta aamupalaa, ehtiiköhän se ajoissa. Minä käskin vastaamaan tylysti, että ellei ole tapaamispaikalla ajoissa, niin odottamaan ei jäädä.



Joo, kelloa eivä tosiaan kaikki osaa. Yhdellä on jopa isoveli, jolla on tapana tehdä kiusaa. Jos vanhemmat eivät ole kotona, niin tämä veli sanoo, että sä voit jo lähteä. Koulun alkuun voi olla vielä yli tunti. Niinä aamuina tämä lapsi voi jo soittaa puolituntia ennenkuin mun lapsen kello edes herättää. Lapseni onkin oppinut pistämään puhelimen äänettömälle iltaisin.



Pitänee varmaan ottaa kaikki lapset koolle ja vanhemmat myös. On tää sellainen soppa. T. Ap

Vierailija
5/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun minä olin lapsi 70-luvun lähiössä, käytiin pimputtamassa toisen ovikelloa, ja sitten yhdessä kolmannen jne. jne.

Vierailija
6/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tokaluokkalaiset eivät osaa kelloa eivätkä tunne kotikatujen nimiä? Tapahtumapaikka Porvoo????

Ei hyvä isä sentään. Jos tällaisesta asiasta saa ongelman, niin mitenhän teidän muu elämä ikinä hoituu???

Otat viikonlopun aikana kaikki neljä lasta mukasi, ja näytät heille sen risteyksen, jossa haluat heidän tapaavan. Tapaamispaikka on aina sama. Merkkaatte sen vaikka puskaan sidottavalla muovikassilla, jos joku tokaluokkalainen on niin tampio, ettei älyä olevansa oikeassa risteyksessä.

Kävelette sitten jokaisen lapsukaisen kotipihaan ja tarkistatte risteyksestä kotiin kuluvan ajan. Ajastatte lapsen kännykän hälyttämään siinä kohtaa, kun matkaan täytyy lähteä.

Niinä aamuina, kun joku puuttuu, muilla on 5 minuutin odotusvelvollisuus, sitten saa lähteä liikkeelle. On myöhästyjän asia sitten selvitä itse omia aikojaan kouluun.

Tuollainen puhelinrumba ei tee muuta kuin aiheuttaa lapsillenne aivosyövän.

Tämän lisäksi ottaisin vaan vanhempiin yhteyttä ja sopisin heidän kanssaan ne ajat (eli että vanhemmat itse ajastavat lastensa kännykät). Mutta tosiaan selkeät kellonajat milloin lähtee ja missä näkee, sekä kauanko odotetaan. Vaikka lapset eivät tiedä teiden nimiä, niin kyllä he paikan tunnistavat, jos joka aamu siitä kouluun menevät.

Puhelinrumba vaan poikki ja aikataulut kehiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omassa lapsuudessa jokainen lähti itsekseen kotoa ja yhdessä voi sitten kävellä jos tapaa matkalla. Ja useinhan sitä tapaakin jos samaan aikaan ollaan menossa kouluun.

Vierailija
8/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli ei mitään puhelintä käytetä ollenkaan vaan kaks eri tapaa:

1) kaikki lähtee itsekseen kouluun ja tapaavat jossain sopivassa risteyksessä tms, JOS ovat samaan aikaan edes liikenteessä. jos ei ni eivät tapaa, odottaa ei ainakaan kannata jäädä ku maks 2-5min.

2) lapset sopivat että eka lähteekauimpana asuva, joka kävelee lähempänä asuvan luo, pimputtaa ovikelloa ja siitä matkan varrelta poimivat kavereita ovikelloo soittamalla mukaan.



näin mä tein 90-luvun lopulla itse kavereineni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun minä olin lapsi 70-luvun lähiössä, käytiin pimputtamassa toisen ovikelloa, ja sitten yhdessä kolmannen jne. jne.


Kuka haluaa heti aamusta oven taakse lapsia pimputtelemaan ovikelloa.

Vierailija
10/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki tapaa paikassa x tiettyyn kellonaikaan ja jos ei ole siellä niin mattimyöhäiset tulee itsekseen.



En ymmärrä tuota laumassa kulkemista kouluun, paluumatkan ymmärrän.



Ohjeistaisin lapseni kulkemaan yksin kun tuosta on selvästi paljon harmia. Ei ole järkevää tuota puhelinrumbaa käydä joka aamu. Kännykkä äänettömälle tai pois päältä sillä se hoituu.



Vaikka kaikkien kanssa ollaan kavereita ei se tarkoita sitä että kaikki matkat on tehtävä yhtäjalkaa tai yhtäpyörää.



Meillä naapurin tyttö tuli aina hekmaan tyttäreni kun koulureitti kulki meidän ohi. Ei ongelmia.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki tapaa paikassa x tiettyyn kellonaikaan ja jos ei ole siellä niin mattimyöhäiset tulee itsekseen.

En ymmärrä tuota laumassa kulkemista kouluun, paluumatkan ymmärrän.

Ohjeistaisin lapseni kulkemaan yksin kun tuosta on selvästi paljon harmia. Ei ole järkevää tuota puhelinrumbaa käydä joka aamu. Kännykkä äänettömälle tai pois päältä sillä se hoituu.

Vaikka kaikkien kanssa ollaan kavereita ei se tarkoita sitä että kaikki matkat on tehtävä yhtäjalkaa tai yhtäpyörää.

Meillä naapurin tyttö tuli aina hekmaan tyttäreni kun koulureitti kulki meidän ohi. Ei ongelmia.


Yhtämatkaa on ihan järkevää kulkea, mutta ei niin, että kaikki kulkevat yhdessä vaan aina 2-3 kimpassa. Tää vaan ei toimi koska muiden lasten äidit ovat sanoneet, että kaikkien kanssa on kuljettava (ovat jopa mulle asiasta soittaneet). Varsinkin talvella kun on pimeää, on mukavaa jos voi kulkea yhtämatkaa kaverin kanssa.

Meillä kyllä se ovikellokin soi, ellei lapseni vastaa puhelimeen. Eli tämä yksi, joka ei kelloa osaa, voi olla oven takana jo tosi aikaisin (siis tyyliin seiskalta jos koulu alkaa kasilta). Olen antanut hänen tulla koska tiedän, että on yksin kotona.

Aion kyllä nyt olla yhteydessä vanhempiin ja laaditaan "säännöt", joita sitten jokainen noudattaa. Muutenhan tuosta hommasta ei tule yhtikäs mitään. Ja tosiaan kyllä se on vanhempien tehtävä huolehtia, että lapsi lähtee ajoissa kouluun.

Vierailija
12/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

minun on vaikea uskoa, että kertomasi on totta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

minun on vaikea uskoa, että kertomasi on totta.

Vierailija
14/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei minun tule soitettua jonkun kotiin että tehdään nyt näin, jos joku syö aamupalaa niin se syö ja lähtee kun lähtee, omani ei ainakaan voi soittaa kenellekään että odota niin myöhästytään yhdessä.



Sun lapsi lähtee ajallaan ja vaikka yksin.

Me en tajua tollasta sopimista. Ei sekään ole hyvä että jonkun lapsi lähtee kotoaan tunti ennenkö saisi, kai se nyt luvan siihen tarttee? Miksi se yksi voi seikkailla miten sattuu?



Miksi tällänen on niin vaikeaa? En tajua miksi pitää joku käytäntö sopia?



Rajat on ettei kukaan karkaa kotoaan ilman lupaa ja kouluun kävellään suoraan.

Jos joku on myöhässä niin on myöhässä eikä teille kuulu muitten perheitten lapset ellei erikseen joku sitä (vanhempi siis) pyydä.



Nyt järki käteen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

minun on vaikea uskoa, että kertomasi on totta.


Totista totta on sekä se, että kaikki eivät osaa kelloa sekä se, että kaverin äidit on soitelleet ja sanoneet, että kaikkien kanssa kuljetaan; oli niitä sitten vaikka kymmenen. Ja jos lapseni ei halua kulkea yksin, hän taipuu muiden ehtoihin. Puhelin tosiaan soi monta kertaa aamussa ja lapseni joutuu muistuttelemaan kavereitaan, että nyt on aika lähteä.

Eräänä aamuna viime tammikuussa kävin kaupassa jo klo 7 aamulla, niin että olin kotipihalla n.7.30. Siellä oli koulutiellä yksi näistä pikkuisista vaikka koulu alkoi vasta 8.45.

Asun Vantaalla, joka tosin on aika laaja alue mutta tarkemmin en sano.

Vierailija
16/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koulussa kellonajat opetellaan tokaluokan keväällä.

Vierailija
17/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

miten teidän lapsi koulumatkansa kulkee.



Ei helvetti tuo saa olla totta ja etenkään se että siihen kiltisti suostutaan.



Vetoat nyt vanhempiin ja toteat että lapset ovat jo kasvaneet sen verran ettei ykkösen säännöillä enää mennä. Ymmärrän tuon ratkaisun jossain määrin kun kyse ekaluokkalaisista. Tuolloinkin olisi järkevintä kulkea pareittain.



Vierailija
18/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei minun tule soitettua jonkun kotiin että tehdään nyt näin, jos joku syö aamupalaa niin se syö ja lähtee kun lähtee, omani ei ainakaan voi soittaa kenellekään että odota niin myöhästytään yhdessä.

Sun lapsi lähtee ajallaan ja vaikka yksin.

Me en tajua tollasta sopimista. Ei sekään ole hyvä että jonkun lapsi lähtee kotoaan tunti ennenkö saisi, kai se nyt luvan siihen tarttee? Miksi se yksi voi seikkailla miten sattuu?

Miksi tällänen on niin vaikeaa? En tajua miksi pitää joku käytäntö sopia?

Rajat on ettei kukaan karkaa kotoaan ilman lupaa ja kouluun kävellään suoraan.

Jos joku on myöhässä niin on myöhässä eikä teille kuulu muitten perheitten lapset ellei erikseen joku sitä (vanhempi siis) pyydä.

Nyt järki käteen!

Sen takia on pakko sopia vanhempien kanssa, koska jos lapset keskenään sopii niin siitä ei kyllä tule mitään. Monta kertaa kuulen kun lapsi jo täyttä päätä selittää ja säätää puhelimessa jotain, vaikken ole kuullut edes puhelimen saati herätyskellon soivan.

Ja eihän minun lapsi voi sille mitään jos toinen ei syö aamiaistaan ajoissa. Tottakai hän kysyy multa, että mitäs nyt tehdään, kun oma ajattelukyky ei ihan niin kehittynyt vielä ole, että kaikki pulmat osaisi ratkaista. Ja kun on sanottu, että kaikkien kanssa on kuljettava, niin lapsihan ei uskalla vastaan sanoa.

Monessa perheessä lapset lähtevät tosiaan yksin kouluun tai sitten isosisarusten lähettämänä, jotka tosiaan voivat tehdä vähän kiusaa pikkusisarukselle. T. Ap

Vierailija
19/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

saattaisin sanoa jotain tämän isosisaruksen kiusaaman lapsen vanhemmille. Ei ole mitään hauskaa leikkiä hoputtaa toista kouluun tunti liian aikaisin. Toisaalta ihmettelen, eikö se pienempi tajua kelloa edes tunnilleen?



Joko sovitte ihan selvästi tapaamispaikan. Yksi risteys, jossa kaikki tapaa toisensa. Jos ne osaa mennä itse pyörillä kouluun, niin kai niiden nyt täytyy jotakin ympäristöstään tajuta? Tai sitten lapset menevät yksin kouluun, ja jos matkalla tapaa jonkun, niin kiva, jos ei, niin ei. Ei ainakaan minun lapseni kulkemisista päätä muiden lasten vanhemmat. Jos lapsesi ei halua nykyistä systeemiä eikä uskalla sanoa toisten vanhemmille vastaan, niin etköhän sinä uskalla?

Vierailija
20/27 |
17.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun tyttö on kuudennella, eikä osaa kelloa. Tasatunnit ja puolet tunnit hahmottaa jotenkin, mutta siltä väliltä ei. Silti hän selviytyy kouluun ajallaan.



Meillä on myös riesana tuo, että ei onnistu ajan ja paikan sopiminen etukäteen, vaan tytön kaveri aloittaa jo aamulla seitsemältä puhelinterrorin. Jos kaveri ei saa tyttöä kiinni kun puhelin on hänellä äänettömällä, soittaa tämä kaveri mun kännykkään. Ai että mua kyllästyttäää.

Kaveri ei tajua sitä, että en voi mitenkään vaikuttaa asiaan, kun olen seitsemältä jo töissä ja tyttö kotona. Jos kaveri ei saa tyttöä kiinni, niin en varmasti saa minäkään!



Neuvoni ap:lle. Puhelin äänettömälle, näille turhanrinkuttajille ei kannata vastata. Pyritte siihen, että saisitte sovittua tapaamispaikan ja -ajan. Vaikka sitten niin, että lapsi kulkee vain yhden kaverin kanssa, muitten äitien mielipiteistä viis.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä kolme