"Saako" lastenne kaverit syödä teillä?
Mua on jotenkin suuresti ruvennut nyppimään tytön yksi kaveri, joka pölähtää meille aina ruoka/herkku aikaan! Ja "kamala" nälkä tietenkin (kyllä se kotonaan ruokaa saisi, en usko että johtuu siitä). Jotenkin en ole osannut sanoa tälle, että mene kotios syömään, kun mun mielestä nää on asioita jotka keskustellaan jo kotona. Nyt sovittiin oman lapsen kanssa että HÄN sanoo kaverille, että odota hetki (pihassa), käyn äkkiä syömässä, tuun kohta.
Miten muut toimivat?
Kommentit (43)
JOs on ruokana jotain mistä riittää, niin toki saa. Mutta välillä on jotain esim. broilerinkoipia tms. joita ei ole ylimääräisiä. Sillon sanotaan että ei voi tulla.
Välipalaa esim. muroja tms. saa syödä.
Jos on ruoka-aika niin aina tarjoan. Erikseen ruoka-aikojen ulkopuolella en kyllä kyläileville lapsille mitään laita.
Eikö sinusta olis noloa, jos SINUN oma lapsesi olisi vastaavalla tavalla "pummina" jollain kaverilla?
En nyt tarkoittanut että enkö itse IKINÄ ostais jätskiä tms. koko porukalle, vaan kyse oli pyytelemisestä, tms. norkoamisesta.
ap.
päässä joten jos koulun jälkeen tulevat meille kotiin haetaan 6-7 aikaan. Silloin kyllä annan ruuan kaikille - eilenkin pöydässä oli 3 nälkäistä neitosta:) Ja illalla vielä yksi joka söi iltapalan meillä oman kaverina....
Ja tämä toimii myös toisinpäin - siellä syödään missä ollaan klo 17 eli ruoka-aikaan. Silti joskus vähän harmittaa rahanmeno - 8/10 x kaverit tulee meille eikä toisinpäin. Ruuanlaitto ei ole ongelma, sitä tehdään joka tapauksessa päivittäin.
samoin omat mukulat syövät kans kotona. En tajua sellaista että mennään tuosta vaan toisten luo mussuttamaan...
Eikö sinusta olis noloa, jos SINUN oma lapsesi olisi vastaavalla tavalla "pummina" jollain kaverilla? En nyt tarkoittanut että enkö itse IKINÄ ostais jätskiä tms. koko porukalle, vaan kyse oli pyytelemisestä, tms. norkoamisesta. ap.
tai norkoilee niitä...
Ei mulle tulis mieleen alkaa tarjoomaan kaikille naapuruston lapsille ruokaa kun saavat sitä kotonaankin kuten omatkin lapseni. Tuntuis hölmöltäkin alkaa tarjomaan esim kunnon ruokaa kun ja jos oma vanhempi siellä kotona jo laittelee ruokaa...pääsääntöisesti meillä päin kaikki menevät omaan kotiin syömään.
Maiju
se toimii molemminpuolisesti, joten tarjoan. Joskus ruokaa on annoksellisesti, silloin en tarjoa.
Välipalan tarjoamisesta ei meillä köyhdytä, ja osaan sanoa myös että nyt ei ole enempää, on vain omalle väelle, tai että me syömme nyt, mentkö kotiisi tms.
minusta on kummaa, etteivät aikuiset ihmiset osaa puhua napakasti ja ystävälliseti vieraille lapsille, kyllä ne tevavat ymmärtää puhetta ja normaalit lapset totteleekin.
mutta kauempaa tuleville kyllä, ellei ole erikseen sovittu että menevät kotiinsa syömään.
Lähelläkin asuville lasten kavereille saatan silti tarjota joskus esim. pientä välipalaa tai jätskiä. Yleensä kuitenkin täällä päin kaikki syövät ruuan omissa kodeissa.
Eikö sinusta olis noloa, jos SINUN oma lapsesi olisi vastaavalla tavalla "pummina" jollain kaverilla?
En nyt tarkoittanut että enkö itse IKINÄ ostais jätskiä tms. koko porukalle, vaan kyse oli pyytelemisestä, tms. norkoamisesta.
ap.
Mutta en ajattele noin, että jonkun ihmisen vieraanvaraisuus päättyy lapsiin ja niitä ajatellaan pummeina. Aina lapseni on syötetty kylässä ja aina me olemme syöttäneet lapsen kaverit meillä.
Yleensä on. Kyllä munkin lapsille tarjotaan, eikä se minua häiritse. Tuntuu olevan meidän nurkilla tapana. Poika aina sanoo, että häntä pyydetään pöytään, kun sanon että kotonakin on ruokaa. Ei tätä nyt niin useim tapahdu, että pääsis ärsyttämään.
En tosiaan aloituksessa kertonut ihan suoranaisesti pyytelemisestä tai "norkoomisesta". Ja ei tämä nyt elämäni suurin murhe ole, enempi mua oikeestaan ottaa päähän huonot käytöstavat kuin syöminen :D Ja toki PYYDETYILLE kavereille tarjotaan ne mitä omallekin porukalle, eri juttu nämä jotka tulevat ovikelloa soittaan ihan pyytämättä.
Eikö sinusta olis noloa, jos SINUN oma lapsesi olisi vastaavalla tavalla "pummina" jollain kaverilla?
En nyt tarkoittanut että enkö itse IKINÄ ostais jätskiä tms. koko porukalle, vaan kyse oli pyytelemisestä, tms. norkoamisesta.
ap.
samalla tavalla lapsi saisi ruokansa kun aikuinenkin saa

ihan oma-aloitteisesti, syöttäisitten hänet päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen?
Minusta ongelma on vanhemmissa, jos sama lapsi kulkee jatkuvasti kaverien luonaa ruokaa kärkkymässä nälkäisenä. Valitettavasti näitä tapauksia on, ja syynä on usein se, että vanhempia ei kiinnosta huolehtia heidän ruokailustaan tai kotiintuloajoista.
Satunnaiset kyläilyt ovat sitten eri asia.
minä en ymmärrä niten lapsi eroaa aikuisesta
Eikö sinusta olis noloa, jos SINUN oma lapsesi olisi vastaavalla tavalla "pummina" jollain kaverilla?
En nyt tarkoittanut että enkö itse IKINÄ ostais jätskiä tms. koko porukalle, vaan kyse oli pyytelemisestä, tms. norkoamisesta.
ap.samalla tavalla lapsi saisi ruokansa kun aikuinenkin saa
Silloin, kun lapsi syö.
Herkkuja voin tarjota, mutta en kutsu pöytään syömään ateriaa.
Ei kyllä yhdenkään lapsemme kaverin luona tarjota ruokaa heidän lapsen kavereille vaan sama käytäntö. Korkeintaan jonkun jätskin tai karkkia ovat saaneet ja niin on mielestäni parasta. Ei olisi kiva, että söisisivät kavereiden luona. Kotiin tullaan syömään sovittuna aikana.
niin niille tarjoan minäkin.
Nyt poika 8v. ja ymmärtää, että ne joiden luona lapseni ei saa mitään, niin niille ei enään tarjota ruokaa.
Vituttaa vaan sellaiset vanhemmat, jotka ajavat jopa pihalle lapseni, kun syövät.
Lapseni ei kuitenkaan ole kaverikylässä kuin ehkä kerran viikossa.
Tarjoan myös jälkkärit, välkkärit, iltapalat ja herkut kavereille jos ovat meillä. Vien jäätelökioskillekin, jos tekee mieli silloin, kun lapsilla on kavereita.