Miksei lastentarhanopettaja ole nimikesuojattu? Tai luokanopettaja?
Lapseni pk-ryhmän lastentarhanopettaja jäi virkavapaalle 1,5 vuotta sitten, vapaan piti olla puoli vuotta ja häntä sijaisti eräs ryhmän lastenhoitajista. Jostain syystä vapaa jatkuu edelleen (en tiedä onko esim. sairauslomalla) ja sama lastenhoitaja jatkaa sijaisuutta. Esim. päiväkodin esitteessä hänen tittelinsä on lastentarhanopettaja, vaikkei hänellä ole pätevyyttä. Minusta tämä on vanhempien huijaamista, eihän tänä syksynä aloittaneiden lasten vanhemmilla ole aavistustakaan ettei ryhmässä todellisuudessa ole lastentarhanopettajaa, vaikka sellainen pitäisi joka ryhmässä olla.
Toinen ihmetys on opettajan sijaisena toimiminen, lapseni luokalle saatiin vasta viime viikolla hankittua sijainen kun oma ope jäi vuorotteluvapaalle. Mistä senkään tietää saivatko he palkattua pätevän ihmisen, vai onko opettaja epäpätevä? Tyhjästä on tietysti paha nyhjäistä jos ketään ei yksinkertaisesti löydy, mutta minusta silloin pitäisi pelata avoimin kortein ja kertoa että sijainen on epäpätevä.
Tämä tuli mieleeni siitä, että itse en voi esiintyä sairaanhoitajana vaikka opiskelenkin sh:ksi ja teen sh:n sijaisuuksia. Sairaanhoitaja kun on nimikesuojattu ammattihenkilö, ja potilailla on oikeus tietää hoitajan pätevyys. Miksei tämä asia ulotu myös muille aloille? Minusta myös ammattikasvattajien pätevyys on tärkeä asia, eihän kukaan osaa vaatia pätevää henkilöstöä jos ei edes tiedä henkilöstön olevan epäpätevää.
Kommentit (10)
OAJ on käsittääkseni yrittänyt ajaa tätä asiaa.
ei ole oikeastaan mitään eroa käytännössä. Joten ei ole vaarallista, vaikka sinua näin huijattaisiinkin.
Lastentarhanopettajan ja lastenhoitajan toimenkuvissa ei ole oikeastaan mitään eroa käytännössä. Joten ei ole vaarallista, vaikka sinua näin huijattaisiinkin.
Lastentarhanopettajalla on enemmän koulutusta pedagogiikasta kuin lähihoitajalla, sehän on selvää. Hän vastaa ryhmän varhaiskasvatuksesta. Minusta on selkeä lasku päivähoidon laatuun, jos ryhmässä ei ole selkeää kasvatusvastaavaa, jolla on myös koulutus työhönsä.
ja lton virkoja tekee lähihoitajat koko talossa vain kaksi pätevää, no lähihoitajien paikkoja tekee entiset avustajat ja avustajien paikoille on palkattu "mitä lie". tiedän kun johtajalta kysyin ja kertoi... (ei kyllä tuota mitä lie)
lain mukaan ryhmässä ei tarvitse olla lastentarhanopettajaa. Laki vaatii ainoastaan päivähoitoyksiköön tietyn määrän lastentarhanopettajia.
Ole iloinen, että lapsesi ryhmässä on ilmeisen ammattitaitoinen ja työhaluinen ihminen.
Usein ne lastentarhanopettajansijaiset ovat melko työhalutonta porukkaa.
lain mukaan ryhmässä ei tarvitse olla lastentarhanopettajaa. Laki vaatii ainoastaan päivähoitoyksiköön tietyn määrän lastentarhanopettajia.
Ole iloinen, että lapsesi ryhmässä on ilmeisen ammattitaitoinen ja työhaluinen ihminen.
Usein ne lastentarhanopettajansijaiset ovat melko työhalutonta porukkaa.
Jos kerran ryhmässä ei tarvitse olla lastentarhanopettajaa, niin eikö esitteeseenkin voi painaa kaikkien kohdalle "lastenhoitaja" eikä väittää lähihoitajaa lastentarhanopettajaksi. Se tietysti voisi herättää kysymyksiä vanhemmissa, miksi lapseni joutui ryhmään, jossa ei ole lastentarhanopettajaa. Siitä voisi jopa syntyä julkista keskustelua päivähoidon laadusta. Nyt sitä ei synny, koska vanhemmille valehdellaan.
Opettaja ei ole nimikesuojattu, valitettavasti.OAJ on käsittääkseni yrittänyt ajaa tätä asiaa.
Opettajat aina yrittävät nostaa itseään jalustalle.
Esim. siskoni on koulutukseltaan sh. Sopivien töiden puutteessa toimi kouluavaustajana ja tarpeen vaatiessa hoiti opettajien sijaisuuksia. Se se opettaminen nyt mitään rakettitiedettä ole.
Opettajat aina yrittävät nostaa itseään jalustalle.Esim. siskoni on koulutukseltaan sh. Sopivien töiden puutteessa toimi kouluavaustajana ja tarpeen vaatiessa hoiti opettajien sijaisuuksia. Se se opettaminen nyt mitään rakettitiedettä ole.
Otapa kouluttamattomana vastuu koko kouluvuoden suunnittelusta, 25 lapsen oppimisesta, yhteydenpidosta vanhempiin ja muihin sidosryhmiin jne. En osaa edes kuvitella, mitä kaikkea opettajan vastuisiin kuuluu.
Niinpä niin.Suomessa on runsaasti työttömiä lastentarhanopettajia.Kunnat kyllä keksivät keinon ettei tarvitse palkata opettajaa.Yleisin veruke on että ei ole saatavana lastentarhanopettajaa.Hyvä vitsi.Jos ei ilmoitella missään ym.ei varmaan löydykään.Vastavalmistunut lähihoitaja on huomattavasti halvempi kuin ikälisillä ja kokemuksella höystetty lto.Ja sitten vielä tilaaja-tuottajamallit:jos säästät kunnalle saat mukavan bonuksen alkuvuodesta.Näin siis hommat menee hyvät vanhemmat.Kaikki ei ole näkyvää!
työn ohessa, oletko kuullut monimuoto-opiskelusta.