Onko poikalapsi pettymys?

Itse oikeastaan toivoin salaa poikaa, mutta sanoin kaikille toivovani tyttöä, kun poikaa ei "kuuluisi" nykynaisten toivoa.



Sain ihanan pojan, ja tyttöjen äideille ihastelen tyttövaatteita yms, mutta oikeasti olen vain tosi onnellinen siitä, että meille tuli poika!



Ja tämä siitä huolimatta, että olen aina tullut paremmin toimeen tyttöjen ja naisten kanssa kuin poikien ja miesten. Outoa! Ehkä kaikki johtuu vain siitä, että yhä tänäkin päivänä pojan saaminen on jotenkin vanhan kansan perinteiden mukaan hienompaa, ja nuo asenteet vielä minussakin näkyvät. Mene ja tiedä.

Poikani harrastaa kilpauintia ja uimahyppyjä.

Harrastus on myös minulle rakas ja moni tyttö ei vaan noihin uimahyppyihin pysty, joten en huolisi tyttöä.

Sulla varsin mulkkuja ihmisiä kavereina, sillä jos joku jakaisi mulle jotain osanottoja, niin käskisin painumaan vittuun.

Normaalit ihmiset onnittelee vauvan äitiä ja sillä ei ole väliä onko lapsi tyttö vai poika.

Meillä on tyttö ja poika. Molemmat aivan ihania ja tärkeintä maailmassa.

kuopuksesta mies toivoi tyttöä, minulle oli sukupuoli ihan sama. Saatiin poika. Mies pettyi poikaan

Ei ole tullut mieleenkään edes haluta jompaa kumpaa sukupuolta. Sain monta tervettä lasta.

Toivovatko äidit tyttöä ja pettyvät poikaan? Entä isät? Lähipiirissä jaellaan osanottoja poikaa odottaville.. Ihmetyttää onko yleistäkin?

osaa määritellä mikä mulla on päällimmäinen tunne tällaisia juttuja lukiessani... tunnen surua poikien puolesta, mikä niissä syötävän suloisissa pikku urhoissa on naisten mielestä niin kamalaa?

Jotenkin ihan kamalaa, että kokonainen sukupuoli lapsia on nykypäivänä täysin kohtuuttomasti demonisoitu. PIenet pojat kun on IHANIA! Joo, osaavat olla äänekkäitä ja räyhäkkäitä ja rasittaviakin, mutta myös niin herkkiä ja ihania ja suoraviivaisen hellyyttäviä. Ja rakastavat äitejään enemmän kuin mitään muuta.

Mun mielestä jokaisen naisen pitäisi saada kokea pienen pojan rakkaus. Jos on joskus joutunut miesten kaltoin kohtelemaksi, ja päätynyt tuntemaan jonkinlaista miesvihaakin, on se hyvin terapeuttista päästä kokemaan sellainen pienen pojan täysin pyyteetön sydämen pohjasta kumpuava rakkaus ja ihailu äitiä kohtaan.

Lisäksi se poikien maailman näkeminen avaa tosi paljon silmiä, sitä oppii näkemään monia asioita aivan eri tavalla liittyen tyttöjen ja poikien välisiin suhteisiin, tasa-arvoon jne.

kuin tytön. Niin hullulta ja vanhanaikaiselta kuin se kuulostaakin. Itse ehkä salaa hieman toivoin tyttöä, mutta tietysti oma poikani on minulle nyt kaikki kaikessa. Isä toivoi tietysti poikaa ja isovanhemmat ovat polleita Pojasta. Ainoa pettymys tässä poikaelämässä on ollut vaatteiden hankkimisen vaikeus: tytöille löytyy kaikenlaista ihanuutta, poikien vaatetuksessa saa kayttää vaivaa että löytää ne kivat lastenvaattet.

Siis kun olen oikein alkanut kiinnittää asiaan huomiota... joo, paljon löytyy kaiken maailman ällötys-kermakakku mekkoja tai sellaisia todella alleviivaavan tyttömäisiä rytkyjä, mutta ihan samaa kamaa on tarjolla sillä poika-kulmalla, eli yhtä "ällöjä". En mä koe että tytön pukeminen persoonallisesti ja kivasti on yhtään sen vaikeampaa tai helpompaa kuin pojankaan.

Ajattelen, että pettymyksen tunteet ovat luonnollisia. Monikin varmasti toivoo salaa jompaakumpaa, vaikkei asiaa ääneen myönnä. Yleensä pettymys kuitenkin hälvenee heti lapsen synnyttyä ja omaan lapseen rakastuu. Sitä vain en ymmärrä, millainen lähipiiri jakelee osanottoja. Kuulostaa todella epäkypsältä ja ajattelemattomalta. Itse myönsin muutamalle ystävälle, että olisin toivonut ennemmin tyttöä, mutta he päinvastoin tsemppasivat ajattelemaan, että poikakin on varmasti ihana. Kuten onkin, maailman ihanin ja rakkain!

osaa määritellä mikä mulla on päällimmäinen tunne tällaisia juttuja lukiessani... tunnen surua poikien puolesta, mikä niissä syötävän suloisissa pikku urhoissa on naisten mielestä niin kamalaa?

No ei kai niissä pojissa mitään KAMALAA ole, se vaan ei tunnu samalta kuin tytön odottaminen. Tyttö tuntui läheisemmältä, poika ajatuksenakin vieraammalta. Ja aika monet kerhoissa ja puistoissa nähdyt pojat ovat olleet vähän ärsyttäviä/rasittavia, mikä toki voi johtua persoonastakin tai kasvatuksesta. En muista koskaan nähneeni yhtään "syötävän suloista" pikkupoikaa.

Mun mielestä jokaisen naisen pitäisi saada kokea pienen pojan rakkaus. Jos on joskus joutunut miesten kaltoin kohtelemaksi, ja päätynyt tuntemaan jonkinlaista miesvihaakin, on se hyvin terapeuttista päästä kokemaan sellainen pienen pojan täysin pyyteetön sydämen pohjasta kumpuava rakkaus ja ihailu äitiä kohtaan.

Tämä kuulostaa minusta vähän oudolta. No, itse en ole kyllä joutunut mitenkään erityisemmin miesten kaltoin kohtelemaksi, ellei lasketa sitä, että koko yhteiskunta on aika epätasa-arvoinen. Tosin en myöskään tiedä, miten muka pikkupojan rakkaus äitiä kohtaan hyvittäisi minulle sen, että yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen? Melkein jopa sanoisin, että toivottavasti ei hyvitä, koska sehän olisi vallitsevan paskan asiantilan hyväksymistä!

Lisäksi se poikien maailman näkeminen avaa tosi paljon silmiä, sitä oppii näkemään monia asioita aivan eri tavalla liittyen tyttöjen ja poikien välisiin suhteisiin, tasa-arvoon jne.

Kertoisitko konkreettisia esimerkkejä - kiinnostaa oikeasti. Mitä ja miten näet nyt asiat eri tavalla?

Pojat ovat ihania :)

Mäkin ennen luulin, että poikien vaatteet tylsiä, mutta nyt oon aivan toista mieltä ja on jo melkeimpä harrastus tuo ihanien vaatteiden hamstraaminen.

MISTÄ löydät ihania vaatteita pojille?

Poikani harrastaa kilpauintia ja uimahyppyjä. Harrastus on myös minulle rakas ja moni tyttö ei vaan noihin uimahyppyihin pysty, joten en huolisi tyttöä. Sulla varsin mulkkuja ihmisiä kavereina, sillä jos joku jakaisi mulle jotain osanottoja, niin käskisin painumaan vittuun.



Taidat olla itse aika mulkku, kun sanot ettet huolisi tyttöä sen takia, että ei pystyisi tehdä uimahyppyjä. Hienoa, että sinulla ja pojallasi on yhteinen kiinnostuksen kohde, mutta edes kaikki pojat eivät ole kiinnostuneet mistään uimahypyistä. Toivottavasti et saa enää lapsia, oli ne sitten tyttöjä tai poikia, mitä jos lapsi kiinnostuisi ihan muista asioista vaikka tanssista, yleisurheilusta, pianon tai kitaran soitosta. Ihan kuin nuo uimahypyt olisivat jotenkin parempi harrastus kuin muut. Hyvä harrastushan se on ilman muuta, mutta ei kaikkien tarvitse olla siitä kiinnostunut.





Normaalit ihmiset onnittelee vauvan äitiä ja sillä ei ole väliä onko lapsi tyttö vai poika.



Tuosta olen sentään kanssasi samaa mieltä. Molempia tarvitaan tähän maailmaan ja kaikki ovat omanlaisiaa persoonia. En tiedä kuinka kenelläkään tulee mieleen jakaa mitään osanottoja sukupuolen perusteella. Voin vannoa, ettei sillä ole minulle väliä saanko poika- vai tyttölapsen. Molemmat ovat yhtä toivottuja ja rakastettuja.

viestissä ei lainaus onnistunut ihan niinkuin sen piti, (jonkun mielestä minä olen nyt varmaan mulkku, kun en osaa tekstiä lainata oikein) mutta kaikille on varmaan selvää mikä oli lainattua ja mihin vastasin.

koska ei ollut lapsista kokemusta, ja ajattelin että tyttölapsen kasvatus menee siinä omien lapsuusmuistojen perusteella. Niin ja vaatteet on söpömpiä. Mies toivoi poikaa.



Poika tuli ja sittemmin kaksi muutakin, mistä olen ollut erittäin onnellinen tutustuttuani lähipiirin tyttölapsiin. En vain jaksaisi yhtään tytön kanssa olla. Ja jonkun mielestä varmaan taas tytöt ovat helpompia.



Ne vaatteet ovat yhä söpöjä, mutta eipä sitä yleensä itse saa päättää kuin ensimmäiset pari vuotta mitä lapselleen pukee.

Seuraava, tyttölapsi, sen sijaan oli aluksi kova pettymys, koska olisin toivonut toista pientä ihanaa poikaa. Pääsin asiasta kuitenkin yli.

Rakkaita kumpikin silti ovat, ei sen puoleen =)

Miehelle oli se ja sama, mikä oli lapsen sukupuoli.

Tajuan kyllä, että on luonnollista pohtia, kumpaa sukupuolta se vauva on ja mielessään toivoa lapsellsista syistä, että se olisi tiettyä sukupuolta. Mutta en ymmärrä pettymystä enkä sitä, miten jaksetaan selittää, että on luonnollista tuntea pettymystä ja nämä tunteet ovat niin tabuja eikä niistä muka saisi keskustella.



Kaikki tunteet ovat aina jonkun mielestä tabuja. Erityisesti tällaisiksi luonnehditaan tunteita, joita halutaan normalisoida. Minusta ei ole millään tasolla normaalia tai tavoiteltavaa ladata vauvaan nukkeleikkimäisiä odotuksia (halutaan pukea vauvaa tietynlaisiin vaatteisiin, laittaa osallistumaan tiettyihin harrastuksiin ja ylipäätään ämpätä pientä persoonaa muotteihin, jotka on tasan tarkkaan itse luonut omalle lapselleen vankilaksi!). Jokaisen äidin ja naisen pitäisi tajuta, että lapsi voi olla kumpaa sukupuolta tahansa ja että muun odottaminen on epäkypsää, lapsellista ja naurettavaa. Nainen, joka pettyy rajusti vauvansa sukupuoleen, ei ansaitse olla äiti. Nainen, joka ylistää vain oman lapsensa sukupuolta, ei ansaitse olla äiti hänkään. Erityisesti inhottaa naiset, jotka ovat ryhtyneet hankkimaan toista lasta asettaen tiettyjä odotuksia tällekin (esikoisen kanssa tunteet voivat myllertää eikä kaikkea voi ennakoida, joten ymmärrystä riittää vähän esikoisen odottajille) ja sitten selittävät, miten se tietty sukupuoli on läheisempi kuin toinen.



Kuvottavaa! Niin keskenkasvuista ja omanapaista. Kuvitellaan, että ollaan jotain luomakunnan kuningattaria, jotka voivat hallita kaikkea, ja jsitten kun ei hallitakaan, niin saa vapaasti pettyä, rakastaa yksipuolisesti tiettyä lasta sukupuolen perusteella ja vääntää asiasta jotain normaalia. Ei ole normaalia! Ei kannata vääntää asiaa sellaiseksi. Apua kannattaa hakea, ehdottomasti! Eikä ainakaan hankkia lisää lapsia, jos on kokenut tietyn sukupuolen tavoiteltavammaksi kuin toisen.

Lähipiirissä jaellaan osanottoja poikaa odottaville.. Ihmetyttää onko yleistäkin?

kahden tytön äiti.

Ehkä hiukan toivoin tyttä, onneksi jo ultrassa saatiin tieto sukupuolesta, niin poikaan ehti rakastua jo ennen synnytystä ja syntymän jälkeen en ole enää tyttöjä toivonutkaan. Jos siis toinen tulisi, niin ihana poika olisi taas tervetullut yhtälailla kuin tyttökin.

Poikalapsia ei arvosteta samalla tavalla ja poikien äitejä jopa säälitään. Tyttöuutinen kerää ihasteluja ja kehuja, poikauutinen lähinnä kengänkärkiin tuijottelua ja vaivaantuneita huokailuita. Surullista.

ettei kukaan heitä tule rakastamaan niin ehdoitta ja suuremmin arvostelematta jatkossa kun juuri se oma poika :-)

ihmettelen näitä kommentteja siltä osin, että isä muka _tietenkin_ toivoisi poikaa. Ei meillä ainakaan! TUohon kuulostaa jotenkin luolamiesmäiseltä. Samoin on kummallista toivoa tyttöä sillä perusteella, ettei itse pidä poikien maailmasta, ötököistä ja painimisesta. Minun kaksi tyttöäni ovat kovin innoissaan ötököistä ja painimisesta. Ei kannata vahvistaa noita sukupuolirooleja yhtään enempää kuin yhteiskunta yleisesti jo tekee!



Mua myös ahdistaa ja loukkaa tuo ajatus, että tyttären raskaus ja lapsi ovat jotenkin arvokkaampia kuin miniän vastaavat. Näin ajatellen meidän lapset ovat toiselle puolelle sukua vähempiarvoisia kuin ne miehen siskon lapset.



Sen sijaan ihan luonnollista, että jos on itse kasvanut vain siskojen kanssa, voi tyttöjen maailma tuntua luontevammalta etukäteen ajateltuna.