Saako tälläisestä olla mielensä pahoittaja vai olenko nyt pikkumainen?

Kiitos vastauksista, sain paljon ajateltavaa. Yritän koota itseni ennen paluuta.

Vaikuttaa siltä, että sinulla ei ole ystäviä, perhettä, läheisiä lainkaan, jos työkavereilta olisi tarvinnut huomiota.



Minusta se on näissä kirjoituksissasi surullisinta. Olet joutunut käymään läpi vakavan kriisin aivan yksin, koska kaikesta päätellen olet joko sulkenut muut ulkopuolellesi tai sitten et ole onnistunut ylläpitämään ihmissuhteita niihin "tavallisiin ystäviin". Voisiko olla, että kuormitat läheisiä liikaa odotuksillasi?

ymmärrän sinua hyvin. Tulit vain ehkä väärään paikkaan kysymään mielipidettä, sillä tällä palstalla on niin paljon ihmisiä, jotka teilaavat vain teilaamisen ilosta. Saavat kokea edes yhdellä elämänsä osa-alueella (eli av-palstalla) ylemmyyttä - kun kuitenkin vaikuttaa siltä, että aika moni täällä on matalasti koulutettu eikä mikään ruudinkeksijä, ei välttämättä ole pitkään aikaan ollut työelämässä vaan kotiäitinä jne..

Isossa, kiireisessä työyhteisössä ei varmasti tosiaan välit ole sellaiset, että toisia tulisi poissaolojen aikana mieleen kovin paljon huomioida. Mutta olen itsekin ollut sellaisissa työyhteisöissä, joissa työntekijät ovat keskenään todella läheisiä ja tuttuja, koska ollaan pitkään tehty töitä yhdessä ja toisista tiedetään yksityiselämän asioitakin yhtä paljon kuin ystävien kesken.

Sellaisessa työyhteisössä ilman muuta odottaisi, että "työystävyys" ei katoa sairasloman ajaksi. Ja kuuluuhan se jo inhimillisyyteenkin, toisesta välittämiseen, että tarjotaan henkistä tukea ihmiselle, joka on vakavasti sairastunut - vaikkei toinen olisikaan paras ystävä.

Ja minä kyllä ihmettelen tuommoista, että jonkun mielestä on kummallista, että esimerkiksi syöpäsairaan mielestä jotkut arkiset, mitättömät murheet voivat tuntua todella tyhjänpäiväisiltä. Tietysti jokaisella on oikeus murheisiinsa, mutta onhan se ihan universaali fakta, että se että "olenko minä vielä ensi kesänä hengissä" on murheena jotakin aivan eri tasoa kuin että "ahdistaa niin tämä miten en saa laihdutettua tätä 10 kiloa pois." Minusta on huonoa käytöstä ja todella epäempaattista tehdä kovin suurta numeroa omista pienistä murheistaan sellaisen kanssa, joka käy läpi elämän ja kuoleman kysymyksiä. Vaikka ne oman navan ympärillä olevat murheet totta kai ovat itselle tärkeimpiä. Varmaan tältäkin palstalta löytyy pilvin pimein ihmisiä, jotka olisivat valmiita uhraamaan jonkun työkaverinsa hengen sillä, että saisivat timmin vartalon.

eli jos on sitä mieltä, että ap on vähän kohtuuton, on tietysti sitten poissa työelämästä ja pohtii vain ylipaino-ongelmiaan...?

Ymmärrätkös, että itse harrastat nyt juuri sitä teilausta, josta muita ketjun kirjoittajia syytät.

Minä ainakin yritin tuossa sanoa, että työyhteisöjä ja siten myös työtoveruutta on moneen junaan. Olen itse ollut samassa, yli 20 hengen työyhteisössä yli 20 vuotta, nyttemmin esimiesasemassa, ja ainakin omassa yhteisössämme on yleisellä tasolla välit hyvät, mutta aika etäiset. Emme käy kaljalla tai teatterissa töiden jälkeen yhdessä. Toki minullakin on pari hyvää ystävää siinä sakissa, mutta he ovatkin sitten enemmän "ystäviä", jotka olen vain sattunut tapaamaan töissä - en määritä heitä niinkään työtovereiksi.

Miten muuten päättelet, että ilman muuta kaikkien ap:n työkavereiden ongelmat ovat pikkusälää tyyliin 10 kg ylipainoa? Oman elämänkokemukseni perusteella sanoisin, että melkein kaikilla kypsempään ikään ehtineillä on joku vakavakin ongelma olemassa. Ikääntyneiden vanhempien hoito-ongelmat, lasten sairaudet/vammaisuudet, koulukiusaamiset, omat sairaudet, parisuhdekriisit jne. Ehkä niistä ei viitsi syöpäsairaalla työtoverille valittaa, mutta se ei merkitse sitä, etteikö MITÄÄN kymmenen kilon painonpudotustarvetta suurempaa saattaisi itselläkin olla murehdittavana.

- muistaakseni nro 22-

Enkä todellakaan odottanut, että minulle olisi lähetelty viestejä työpaikalta. Pari kertaa niitä tuli, ja se tuntui lähinnä ahdistavalta. Miksi työkaveri ottaisi kantaa privaattiasioihini ja kyselisi kuulumisia?

ei mua oikeesti kiinnosta mitä työkaverit vapaa-ajallaan puuhaavat. En todellakaan kysele kuulumisia jos ovat lomalla/saikulla tms.



Enkä oleta että multakaan niin tehdään.. Mä olin selkäleikkauksen takia 3 kk sairaslomalla, ei tullut mieleenkään että muhun pitäisi pitää yhteyttä jotenkin kauheasti tuona aikana.

niin ei sun tarttis ilmoittaa että kyselkää vointiani ja tsempittäkää välillä, ne tekisi niin koska ne tykkäisi tehdä niin.



Eikä ne tee sitä vaikka pyysit niin ehkä se voisi jotain kertoa jostain?



Tämä ei ole työkavereitten syy vaan se johtuu sinusta. Sinuun ei tahdota olla yhteydessä, kuin pakolliset.