Lue keskustelun säännöt.
Saako tälläisestä olla mielensä pahoittaja vai olenko nyt pikkumainen?
14.08.2012 |
Jouduin joitain aikoja sitten jäämään pitkälle saikulle. Tiesin edessäni olevan melkoisen rankat ajat, tuolloin hieman pelotti kaikin puolin.
Jäädessäni pyysin/kehotin työkavereitani pitämään yhteyksiä, soittelemaan tai laittelemaan sähköpostia. Sähköposteja en saanut lainkaan. 9kk aikana 2 kertaa soitettiin ja kysyttiin, mitä kuuluu? Muutama puhelu, jotka liittyivät työasioihin (pyydettiin toimittamaan jotain papereita tms)
Talvella käydessäni henkilökohtaista helvettiäni läpi, olisin kaivannut työkavereitani. Olisin odottanut heidän pitävän enemmän yhteyksiä. Tsemppaavan tai vaikka laittavan jonkun hyvän vitsin tekstiviestinä.
Olen miettinyt, että pelottaako joitakin olla yhteyksissä vakavasti sairaan kanssa? Pelottaako omat reaktiot? Tuleeko oma kuolevaisuus liian lähelle? En uskoisi työelämän kiireellisyyden täysin selittävän hiljaisuutta.
Nyt olen palailemassa töihin ja hieman hirvittää.
Koen, että minut "pullautettiin" yhteisöstä. Tuntuu vaikealta luottaa heihin, kun pahan paikan tullessa unohtivat.
Olenko siis pikkumainen tälläisiä pohtiessani? Miten päästä yli ja aloittaa puhtaalta pöydältä?
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia?
Kommentit (46)
työn ulkopuolella? Minusta olet kyllä vähän pikkumainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enemmän luulen kuitenkin, että kysyse on siitä, että työyhteisö on työyhteisö, ja siinä hoidetaan työasioita. Se ei ole ystävien tai kaverien yhteisö, jossa olisi työhön liittymätöntä toimintaa. Silloinkin kun työyhteisö viettää vapaa-aikaa yhteisellä perjantaioluella, se on edelleen työyhteisö, päällä on työrooli ja ihmissuhteen on työsuhteita.
Privapuoli on sit erikseen ja sieltä toivottavasti saitkin enemmän tukea.
Työpaikka on jotenkin eri asia kuin kaikki muut yhteisöt? Toisista ei tarvitse välittää?
Missä sun oikeat ystävät on?
En minäkään kyllä saikulla olevalle työkaverille soittelisi
ystäviä että heidän kuuluu pitää yhteyttä sairaslomalaiseen, tai toisinpäin. Ellei sitten jonkun yksittäisen henkilön kanssa ole muutenkin ystävyyttä, mutta siis pelkät työkaverit ei... Ei ole ollenkaan tavallista että he lähettelisivät tsemppiviestejä jne kun on sairaslomalla. Siihen pitäisi ihmisellä olla ystävät ja läheiset työpaikan ulkopuolella.
Minä ainakin haluan pitää työihmissuhteet tiukasti vain työasioissa enkä tietää yhtään mitään niiden muiden yksityiselämästä.
Eli minusta joo olet tosi pikkumainen ja odotat niiltä muilta kohtuuttomia, kun ajattelet että pelkän työkaveruuden perusteella heidän pitäisi olla yksityiselämän vaikeuksissasi tsemppaaja ja ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ystäviä että heidän kuuluu pitää yhteyttä sairaslomalaiseen, tai toisinpäin. Ellei sitten jonkun yksittäisen henkilön kanssa ole muutenkin ystävyyttä, mutta siis pelkät työkaverit ei... Ei ole ollenkaan tavallista että he lähettelisivät tsemppiviestejä jne kun on sairaslomalla. Siihen pitäisi ihmisellä olla ystävät ja läheiset työpaikan ulkopuolella.
Minä ainakin haluan pitää työihmissuhteet tiukasti vain työasioissa enkä tietää yhtään mitään niiden muiden yksityiselämästä.
Eli minusta joo olet tosi pikkumainen ja odotat niiltä muilta kohtuuttomia, kun ajattelet että pelkän työkaveruuden perusteella heidän pitäisi olla yksityiselämän vaikeuksissasi tsemppaaja ja ystävä.
Kyllä mua hävettäisi jos kuuluisin tuollaiseen työyhteisöön jossa ihminen on saman tien nollan arvoinen kun hän ei ole työpaikan seinien sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljonko laitoit meilejä, tekstareita, miten usein kävit työpaikalla aamukahvilla tai pyysit kavereita kanssasi lounaalle?
Työyhteisö ei ole kaveriyhteisö vaan työpaikka. Siellä työtehtävät sanelevat yhteydenpitoa, joten ei ole tarkoitus, että turvaverkko luodaan sinne.
Heidän empaattisuutensa ja kykynsä kohdata vaikeita asioita ei nyt ole oikein kohtaa pikkumaisessa mielessäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 3 vuotta äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Lähiesimies ei pitänyt minuun mitään yhteyttä edes työyhteisön organisaatioon ja tilojen muutokseen liittyvissä asioissa. Jos en olisi itse ollut aktiivinen ja kysellyt, käynyt työpaikalla,e n olisi edes tiennyt, mihin osoitteeseen mennä hoitovapaan jälkeen, työpiste muuttui eikä esimies kertonuyt edes muuttopäivästä.
Samoin kaikki infotilaisuudet ym., olisin mielelläni osallistunut niihin, mutta ei niistä informoitu mitään.
Ja sitten 3 vuoden tauon jälkeen kun tulen uuteen työpisteeseen ja taas uudistettuun työnkuvaan, minun pitäisi saman tien osata ja hallita kaikki, kuin en pois olisi ollutkaan.
Suomessa johtaminen ylipäätään on helvetin huonoa.
...mutta ei sinua ole varmaan tahallaan "pullautettu" yhteisöstäkään.
Työyhteisöjä on tietysti erilaisia, enkä tiedä miten läheinen teidän porukkanne on ollut, mutta usein kuitenkin töissä on hyvä henki, mutta kun jotakuta ei päivittäin näe, hän unohtuu nopeasti. Vähän sama tilanne, kun mukavan työkaverin vaihtaessa työpaikkaa tämän lähtö harmittaa, mutta parin viikon päästä arjen kiireet ovat vieneet asian mielestä. Sinulla sairastaessasi on tietysti ollut paljon rankempaa ja enemmän aikaa miettiä asiaa.
Tuota arkista tylsää "poissa silmistä, poissa mielestä"-juttua ajattelisin siis isoksi syyksi. Varmaan jotain on pelottanut sairautesikin, vaikeahan sellaista asiaa on ottaa esille, ja joku on ajatellut sinun haluavan rauhaa.
Joka tapauksessa neuvoisin, ettet pahoita mieltäsi liikaa vaan menet hyvillä mielin takaisin töihin. Kohta ehkä huomaat taas olevasi osa työyhteisöä ihan kuin et olisikaan ollut poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mua hävettäisi jos kuuluisin tuollaiseen työyhteisöön jossa ihminen on saman tien nollan arvoinen kun hän ei ole työpaikan seinien sisällä.
koko elämäni.
Työpaikka on jotenkin eri asia kuin kaikki muut yhteisöt? Toisista ei tarvitse välittää?
lähinnä niissä työasioissa. Täytyy kassaneidistäkin välittää mutta se ei tarkoita että häneen täytyy olla läheistä ihmissuhdetta. Riittää kun on kohtelias siinä kassalla.
Samoin työkaverit, minä ainakin pidän tärkeänä että olen kohtelias ja avulias töissä työkavereille, mutta ei minusta työkaveruuteen kuulu sitä että minun pitää tietää näiden työkaverien yksityiselämästä tai miettiä sen ongelmia. Meillä on miesvaltainen työpaikka eikä täällä oikeastsaan koskaan puhutakaan kenenkään yksityiselämästä. Tekniikasta, autoista jne lähinnä ruokatunnillakin puhutaan vaan, kukaan ei halua jakaa yksityiselämäänsä ja hyvä niin.
t. 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tulisi mieleenkään lähetellä viestejä. Ne ovat TYÖkavereita, eivät kavereita tai ystäviä.
vaikka oikeasti kyse on vain ja ainoastaan työtoveruudesta. Töissä voi tyyppien kanssa olla hyvinkin hauskaa ja mukavaa työyhteisössä, mutta oikeaa ystävyyttä ei ole, koska se ei ole kenenkään toiveissa eikä tarpeissa.
Tokihan työkavereista voi tulla ystäviäkin, mutta oikeita ystäviä tuskin tarvitsee kehottaa yhteydenpitoon, he tekevät niin muutenkin.
enemmän luulen kuitenkin, että kysyse on siitä, että työyhteisö on työyhteisö, ja siinä hoidetaan työasioita. Se ei ole ystävien tai kaverien yhteisö, jossa olisi työhön liittymätöntä toimintaa. Silloinkin kun työyhteisö viettää vapaa-aikaa yhteisellä perjantaioluella, se on edelleen työyhteisö, päällä on työrooli ja ihmissuhteen on työsuhteita.
Privapuoli on sit erikseen ja sieltä toivottavasti saitkin enemmän tukea.
näin minäkin ajattelisin. Ja työkavereilla on edelleen ne työkiireensä sekä mahd. perhe joista huolehtia ym ihmissuhteet. Kyllä, olet hieman pikkumainen. Toiv. sulla on työn ulkopuolella ystäviä. Työyhteisö on kuitenkin vain työyhteisö jossa yhdistävä tekijä on se työ.
jos kanssaihmisistä välitettäisiin hitusen enemmän.
Kyllä mua hävettäisi jos kuuluisin tuollaiseen työyhteisöön jossa ihminen on saman tien nollan arvoinen kun hän ei ole työpaikan seinien sisällä.
koko elämäni.
Kyllä mua hävettäisi jos kuuluisin tuollaiseen työyhteisöön jossa ihminen on saman tien nollan arvoinen kun hän ei ole työpaikan seinien sisällä.
No jo on aivan kamalan kuormittavaa laittaa eism. yksi tsemppitekstari 9 kk:n aikana
Mutta itse ainakin kokisin jopa jotenkin tunkeilevana sellaisen tsemppitekstarin töistä. Kun olen sairaslomalla, en halua muistella koko työtä enkä työpaikan ihmisiä, eikä moni muukaan.
Työ on vain työtä, ja jokaisella tulisi olla tsemppaajat erikseen.
Ei ole kohteliasta soitella saikulla olevalle työkaverille, en minäkään haluaisi että minulle soiteltaisiin jos olisin sairaana. Kokisin sen tunkeiluna. Eiköhän moni ajattele että antaa sairaan sairastaa rauhassa, ja sitten kun on tarpeeksi terve ottaa sairas varmaan itse yhteyttä tai menee käymään työmaalla.
Työkaverit on TYÖkavereita, ystävät on erikseen. Tosin työkaveri VOI olla myös ystävä, mutta ei se ole mikään itsestäänselvyys.
Minäkin sairastuin vakavasti ja jotkut lopettivat yhteydenpidon kokonaan, vaikka juuri silloin ystäviä olisi tarvinnut.
En tiedä syytä, ehkä jotkut ei kestä heikkoutta?