Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7413)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisi halvemman terapeutin. Vaikkapa Suomesta ja sessiot etänä, kuten joku täällä on ehdottanutkin.
Terveyskeskuksen kautta saa Ruotsissa terapiaa, ja maksut on hyvin kohtuullisia. Tukholman läänissä yksi käynti terveyskeskuksen psykologilla maksaa 100 kruunua (9.77€), kun on maksanut terveydenhuollon maksuja 1150 kruunua (112.40€), saa loppuvuoden käydä maksuttomasti terveydenhuollossa. Esim. jos 1.9. on käynyt lääkärillä ja tuo 1150 kruunua tulee täyteen vaikkapa 13.4., saa terveydenhuollossa ravata ilmaiseksi 1.9. asti. Tuohon 1150 kruunuun, joka täytyy itse maksaa, lasketaan kaikki käynnit lääkärien (pois lukien hammaslääkärit), terveyskeskuslääkärien ja erikoislääkärien, ravitsemus-ja fysioterapeuttien, sairaanhoitajien jne luona. Lisäksi nuo käynnit on eri hintaisia (esim. yleislääkäri 200 kruunua ja erikoislääkäri
400 kruunua), joten tuon vaadittavan summan voi saada nopeastikin kasaan.Jos ei terveyskeskuspsykologille halua mennä, niin Ruotsissa on firmoja, joiden kautta saa etäterapiaa. Itse saa valita psykologinsa ja vaihtaa kesken kaiken, jossei psykologi miellytä. Näillä firmoilla on sopimukset läänien terveydenhuollon kanssa niin, että asiakkaat maksaa saman hinnan kuin julkisella puolella - eli sen 100 kruunua/kerta, ja tuo 1150 kruunun raja on sillonkin voimassa.
Eli vaihtoehtoja kyllä on halvempaankin terapiaan kuin 150€/kerta, jos haluaa asialle tehdä jotain. Jos haluaa vain säästää nekin rahat, niin se on sitten eri asia.
Tarkennan nyt vielä, että tuohon 1150 kruunuun lasketaan siis julkisen terveydenhuollon käynnit + käynnit sellaisilla yksityisillä, joilla on läänien kanssa sopimukset. Nämä sopimukset tarkoittaa tosiaan potilaan kohdalla sitä, että hän maksaa saman maksun käynnistä kuin mitä maksaisi julkisella. Joidenkin tällaisten yksityisten luo mennään (terveyskeskuksen) lähetteellä, joidenkin luokse saa mennä itse suoraan. Nuo yksityiset psykologifirmat, joilla on läänien kanssa sopimukset, on sellaisia, jonne saa hakeutua ilman lähetettä. Ei siis voi paukata mihin tahansa yksityiselle, ja kuvitella, että se sisältyy tuohon 1150 kruunun maksukattoon.
Viimeisin villitys on spraymaali. Touhu alkoi oikein kivannäköisestä pikku sisustusprojektista, jossa spreijattiin pikkutuolien metallijalkoja mustaksi. Samalla sitten on päädytty spreijaamaan ihan kaikkea - jopa vessaharja telineineen on maalattu. 😂
Kun maali pääsi loppumaan kesken, sitä piti lähteä hakemaan kaupasta. Polkemalla vaihteettomalla pyörällä 20 km. Ostoksia kuljetetaan repussa ja tarakalla kestokassissa, ja kuten Virve itse toteaa, niin sisua tarvitaan ja jokin moottoriajoneuvo olisi kiva. Siltä osin kyllä hyvin ymmärrän, jos vähän väsyttää tuoda vaikkapa ruokaostokset 20 km polkupyörällä. Ja nyt on sentään heinäkuu ja vuoden kivoimmat kelit. Virve itse sanoo, että bussillakin pääsisi. Se ei vissiin vaan mahdu budjettiin.
Vierailija kirjoitti:
Virve itse sanoo, että bussillakin pääsisi. Se ei vissiin vaan mahdu budjettiin.
Jep. Ihminen, joka juoksee hiivatarjouksen perässä säästääkseen 7 centtiä, ei varmasti laita rahojaan mihinkään bussilippuun kuin äärimmäisessä hädässä. Tukholman läänissä alennusryhmiin (opiskelijat, eläkeläiset) kuulumattomien aikuisten kertalippu julkisessa liikenteessä maksaa 38 kruunua (3.71€). Lippu on voimassa 75 minuuttia, ja matkan viimeisen osuuden täytyy alkaa tuon 75 minuutin sisällä. Ei siis tarvitse olla perillä määränpäässä tuon ajan sisällä, että ehkä Virve kerkiäisi kauppaan ja takaisin yhdellä lipulla, jos pistäisi hösseliksi. Kaupassa ei kyllä sitten kerkeäisi varmaankaan käydä läpi kaikkia aletuotteita 🤔
Vierailija kirjoitti:
Viimeisin villitys on spraymaali. Touhu alkoi oikein kivannäköisestä pikku sisustusprojektista, jossa spreijattiin pikkutuolien metallijalkoja mustaksi. Samalla sitten on päädytty spreijaamaan ihan kaikkea - jopa vessaharja telineineen on maalattu. 😂
Kuulostaa erikoiselta. Kuinkahan myrkyllisiä nuo spraymaalit on? Kaukana ainakin mistään edes luonnolliseen vivahtavasta.
Ei ole sellaista aatetta tai ideologiaa, jota Virve ei hylkäisi silmänräpäyksessä kun tilalle tulee jotain kiinnostavampaa. Ainakin kaikki uskottavuus minimalismin ja ekologisuuden suhteen on mennyttä. Enkä ole varma tuosta pihistelypolitiikastakaan kun sisustusesineisiin on varaa laittaa rahaa, mutta mihinkään elämänlaatua parantavaan asiaan (normaalihintaiset ruokaostokset, bussilippu, terapia) ei kruunuakaan.
Jännä että vanha iso asunto oli ilmeisesti kodikas melkein tyhjänä, mutta minitaloon pitää hankkia kaikenlaista että tuntuisi kotoisalta. Kohta on talo kuin sisustuslehdestä.
Jotenkin tuntuu että hän on aivan hukassa. Elämään etsitään sisältöä milloin mistäkin, ja aina hurahdetaan täysillä vailla mitään kohtuullisuutta. Ei ole ihan tervettä, että kävellään 4 km toiseen kauppaan ostamaan sipuleita tai jätetään leipomatta 7 sentin takia. Varsinkin kun hänellä on rahaa eikä tarvitse elää näin.
Elämää pitäisi elää eikä suorittaa. Se on kiva kun on rahaa ja säästäminen on järkevää, mutta onnellinen voi olla vaikka tilillä ei olisi miljoonaa.
Vierailija kirjoitti:
Jännä että vanha iso asunto oli ilmeisesti kodikas melkein tyhjänä, mutta minitaloon pitää hankkia kaikenlaista että tuntuisi kotoisalta. Kohta on talo kuin sisustuslehdestä.
Ehkä tämä pariskunta on nyt herännyt siihen, että vanhakaan asunto ei ollut kodikas. Mutta tosi iso yllätys se, miten paljon kantavat tavaraa tuohon minitaloon! Olisko Virve lukenut jostain self help -kirjasta sisustuksen vaikutuksesta ihmisen mieleen...
Kaappien nupitkin on nyt vaihdettu paremman värisiin ja paremmalta tuntuviin 😄
Vierailija kirjoitti:
Kaappien nupitkin on nyt vaihdettu paremman värisiin ja paremmalta tuntuviin 😄
Niin kirjoitti, mutta minä vähän epäilen että vaan spraymaalasi nekin mustiksi. Uudet vetimet ovat ihan samanlaiset kuin mustat, ja jämämaalia hyödyntäen olisi säästänyt ainakin viitosen verrattuna uusiin vetimiin. 😃

*samanlaiset kuin edelliset mutta väriltään mustat
En ole Virven instaa jaksanut viime aikoina enää kovin tarkkaan seurata, joten tämä sisustusmania on mennyt täysin ohi. Eihän siitä ole kauaakaan kun Virve odotteli kieli pitkällä sukkahousujen puhkikulumista, jotta saa vähentää tavaraluettelostaan yhden tavaran. Hän piti myös tärkeänä, että koko omaisuus mahtuu yhteen matkalaukkuun ja haaveili asumisesta autossa, jotta voisi matkustaa samalla. Ja nytkö hän raahaa sisustusesineitä kotiinsa ja spraymaalaa jotain vetimiä? Onko mun pakko kestää :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt on luettu elämää mullistava self help -opas! Mistäpä muustakaan kuin elämän tarkoituksesta ja sen löytämisestä. Ja ilmeisesti elämän tarkoitus löytyi nyt. Siitä sitten jauhetaan seuraavat puoli vuotta :D
Joskus (aina) tuntuu, että Virvellä on vaan liikaa aikaa miettiä itseään. Siis koko ajan vaan sen oman napanöyhdän kaivelua ja tutkimista. Virvelle tekisi niin hyvää lähteä vaikka hyväntekeväisyystyöhön.
Ai että, tämä muuten on niin virvemäistä. Ensin vellotaan tuskassa ja sorkitaan sitä napanöyhtää. Sitten lueaan self help -kirja ja koetaan valaistuminen. Sitten alkaa maaninen kausi. Kirjoitetaan sormet sauhuten siitä, mitä on tajuttu: tulossa on takuuvarmasti ainakin instastooreja, yksi tai kaksi blogitekstiä sekä tiivistelmä tuosta luetusta self help -kirjasta. Hehkutetaan ja hekumoidaan. Sitten menee taas jonkin aikaa hyvin, kunnes pyörä pyörähtää uudelleen käyntiin...
Samaa monella muullakin ex-lifestylebloggaajalla, esim E. K o l u
Vierailija kirjoitti:
En ole Virven instaa jaksanut viime aikoina enää kovin tarkkaan seurata, joten tämä sisustusmania on mennyt täysin ohi. Eihän siitä ole kauaakaan kun Virve odotteli kieli pitkällä sukkahousujen puhkikulumista, jotta saa vähentää tavaraluettelostaan yhden tavaran. Hän piti myös tärkeänä, että koko omaisuus mahtuu yhteen matkalaukkuun ja haaveili asumisesta autossa, jotta voisi matkustaa samalla. Ja nytkö hän raahaa sisustusesineitä kotiinsa ja spraymaalaa jotain vetimiä? Onko mun pakko kestää :D
Jjep, itsekin pitkästä aikaa kävin instassa
. On kyllä erikoinen meininki. Ensin pari vuotta hävitettiin maanisesti kaikki tavarat, pyyhkeitäkään ei ollut kuin yhdet samoin lakanoita, nyt taas ostetaan sisustusesineitä vimmalla vaan koska ne tuntuvat hyviltä...??

Onko se selittänyt tätä muutosta mitenkään? Tai kertonut suoranaisesti etääntyneensä minimalismiaatteesta?
-instaton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Virven instaa jaksanut viime aikoina enää kovin tarkkaan seurata, joten tämä sisustusmania on mennyt täysin ohi. Eihän siitä ole kauaakaan kun Virve odotteli kieli pitkällä sukkahousujen puhkikulumista, jotta saa vähentää tavaraluettelostaan yhden tavaran. Hän piti myös tärkeänä, että koko omaisuus mahtuu yhteen matkalaukkuun ja haaveili asumisesta autossa, jotta voisi matkustaa samalla. Ja nytkö hän raahaa sisustusesineitä kotiinsa ja spraymaalaa jotain vetimiä? Onko mun pakko kestää :D
Jjep, itsekin pitkästä aikaa kävin instassa
. On kyllä erikoinen meininki. Ensin pari vuotta hävitettiin maanisesti kaikki tavarat, pyyhkeitäkään ei ollut kuin yhdet samoin lakanoita, nyt taas ostetaan sisustusesineitä vimmalla vaan koska ne tuntuvat hyviltä...??Onko se selittänyt tätä muutosta mitenkään? Tai kertonut suoranaisesti etääntyneensä minimalismiaatteesta?
-instaton
Ei ole, edelleen on yhtä minimalisti kuin aikaisemmin. Vaatteet mahtuvat yhteen laatikkoon. Nyt ilmeisesti kuitenkin haluaa panostaa kotiin, joka tuntuukin viihtyisämmältä kuin edellinen. Ongelmia kuitenkin tuottaa miehen varastossa olevat muuttolaatikot, koska ei tiedä mitä niille tulee tapahtumaan. Tämä rajoittaa hankkimasta terassin huonekaluja. Luonnollisesti Virve pitää myös kohtuullisena, että pikkuvaraston sijaan heillä olisi taloyhtiön isommalle talolle kuuluva isompi varasto käytössään, niin sinne sitten mahtuisi terassin huonekalujen pehmusteet ja miehen muuttolaatikot. Miehenä en pitäisi kiirettä, koska kohta Virve lukee jonkun asumisoppaan ja huomaa sittenkin elämän olevan parempaa väljemmissä neliöissä lähempänä kaupunkia. Ennustan talon myyntiä keväällä viimeistään. Lisäksi Virve on alkanut käyttään miehensä pyörää, ilmeisesti kun maailman edullisin ja parhain lastenpyörä ei ollutkaan niin hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole Virven instaa jaksanut viime aikoina enää kovin tarkkaan seurata, joten tämä sisustusmania on mennyt täysin ohi. Eihän siitä ole kauaakaan kun Virve odotteli kieli pitkällä sukkahousujen puhkikulumista, jotta saa vähentää tavaraluettelostaan yhden tavaran. Hän piti myös tärkeänä, että koko omaisuus mahtuu yhteen matkalaukkuun ja haaveili asumisesta autossa, jotta voisi matkustaa samalla. Ja nytkö hän raahaa sisustusesineitä kotiinsa ja spraymaalaa jotain vetimiä? Onko mun pakko kestää :D
Jjep, itsekin pitkästä aikaa kävin instassa
. On kyllä erikoinen meininki. Ensin pari vuotta hävitettiin maanisesti kaikki tavarat, pyyhkeitäkään ei ollut kuin yhdet samoin lakanoita, nyt taas ostetaan sisustusesineitä vimmalla vaan koska ne tuntuvat hyviltä...??Onko se selittänyt tätä muutosta mitenkään? Tai kertonut suoranaisesti etääntyneensä minimalismiaatteesta?
-instaton
Tämän hetken ismi on se, että kaikkien tavaroiden pitää tuntua käteen ja ihoa vasten mukavilta. Nyt pitää hommata puiset huonekalut koska lasi, marmori ja metalli tuntuvat ihoa vasten huonoilta. Hommailtu käteen mukavan tuntuisia esineitä kuten patsaita, maljakoita yms. tilperhööriä, tosiaan ne vessanlaatikon vetimet tuntuivat huonolta käteen. Tässä on löydetty erinomainen potentiaali tavaroiden hamsterointiin. Lisäksi harmittaa kun ei ole varastoa, niitä tarvittaisiin haaveissa olevien uusien terassikalusteiden ja uusien polkupyörien säilyttämiseen. Kuvissa seikkailee myös mattoa(?), seinäpeiliä ja uutta seinähyllykköä tms. Edelleen on myös muuttolaatikoita yhä purkamatta ja tavaroita ripustamatta ja käymättä keskusteluja siitä mitä säilytetään ja ei, joten tavaran kanssa touhuamista riittänee lähiaikoinakin. 😀
Mikä idea tuossa aleruoassa on? Onko siis tarkoitus syödä mahdollisimman halvalla, vai se että kaikki pitää olla jotain alennettua hävikkikamaa?
Jäin vain ihmettelemään, kun Virve esitteli ”morning bowl”iaan(!), jossa aamiaiseksi syötiin piimää(!) kuorrutettuna (hyvin runsaalla määrällä) tyrnimarjoja, kurpitsansiemeniä, psylliumia, hasselpähkinärouhetta, isolla määrällä kuorimattomia manteleita, (reilusti päiväysvanhoilla) saksanpähkinöillä ja lisäksi pieni määrä appelsiinia, banaania ja nektariinia. Lisäksi Virve kertoi että ”piti” ostaa vielä alesta maustettua mysliä jotta sai annokseen makua eli nieltyä tuon seoksen.
Huomattavasti halvempaa olisi tehdä ihan normaalihintaisista hiutaleista puuroa haluamillaan edullisilla höysteillä. Mutta ei olisi alessa? Samoin oli ostanut kolme pientä täytelakua 70 sentillä kun oli 30 % ale. Vaihtoehtoisesti samasta Lidlistä halvin 100 g suklaalevy olisi 50 senttiä ihan normaalihinnalla.
Varmaan tässä on joku logiikka, mutta mulle ei ole auennut. Anyone?

Ilmeisesti logiikkana on karsia valikoimaa ostamalla vain alennuksessa olevia tuotteita. Ei tarvitse kotona pähkäillä mitä tänään syötäisiin, kun menee vain kauppaan ja katsoo, mitä siellä on tarjouksessa. Sopii varmasti sellaisille, joille ruuanlaitto ei ole niin justiinsa ja ruuasta ei haeta elämyksiä.
Hyvää tietoa. Toivottavasti ajatus terapiasta ei unohtunut kokonaan, kun self help -kirjan avulla tuli valaistuminen ja elämän tarkoitus (kirjoittaminen) löytyi.