Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (12197)
Nyt lisätty ihan instan kuvaukseen että halpisvaikuttaja 😀
Vierailija kirjoitti:
Osuin suoraan näiden taakse Ressun keikalla ja onhan se poikkis kovin nuoren näköinen ja vähän nörtin oloinen silmälaseissaan. Näytti olevan kovin innostunut Virvestä eli ei varmaan montaa tyttöystävää ollut ennestään. On noin päätä pidempi kuin Virve ja ihan mukiin menevä muutenkin.
Kuuliko siellä että heittivätkö hyvää kaksimielistä läppää keskenään biisien väleissä? 🙈 Mitään muita kiinnostavia havaintoja parin dynamiikasta tai käytöksestä? Malttoiko Virve olla välillä kuvaamattakin? Oliko helppo vältellä kameraa? 😅
Olen menossa tään superterassille yhteislauluiltaan. Pidän silmät auki ja aion pysyä poissa kuvaavan puhelimen edestä
Jos mä olisin jonkun kanssa keikalla, niin menisi aivan täysin hermo tuohon kuvaamiseen. Tehköön yksinään mitä lystää, mutta seurassa! Toki poikkis taitaa olla Virven lumoissa.
Olin sen verran kaukana etten kuullut ja siirryin vähän sivummalle, kun en tosiaan halua Virven videoille päätyä, muutamassa ekassa näköjään vilahdinkin. Ärsyttävä tuo tapa kuvata muuta yleisöä. Kännykkä kädessä tuntui olevan suurimman osan ajasta ja keskittyi enemmän sille flirttailuun kuin poikkikseen mutta poikaystävä näytti olevan ihan sinut asian kanssa ja kovin innokkaasti halaili Virveä. Mitään juomia eivät tosiaan näyttäneet paikan päällä nauttivan ja keikan jälkeen katosivat saman tien paikalta.
Vierailija kirjoitti:
Nyt lisätty ihan instan kuvaukseen että halpisvaikuttaja 😀
Ja "self-proclamed", kun pitäisi olla "self-proclaimed".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt lisätty ihan instan kuvaukseen että halpisvaikuttaja 😀
Ja "self-proclamed", kun pitäisi olla "self-proclaimed".
Ei sitä turhaan esiinnytä kielitaiturina. 🤭 Ehkä jäänyt Duolingo muutenkin vähemmälle tänä kesänä?
Vierailija kirjoitti:
Jessus mitä ulinaa ja muikistelua nuo videot taas! Ja juoma käydään tietysti ostamassa Normalista, eikä vahingossakaan Superterassilta... Ilmaiset keikat kyllä kelpaa mutta ropoakaan ei suoda tahoille, jotka ne mahdollistaa.
Myötähäpeä tosta kameralle muikistelusta. Ja huolellisesti kuvattu niin, että varmasti näkyy poikkiksen käsi vyötärön ympärillä. Ziisös.
Vierailija kirjoitti:
Olen menossa tään superterassille yhteislauluiltaan. Pidän silmät auki ja aion pysyä poissa kuvaavan puhelimen edestä
Pyydä nyt ihmeessä yhteiskuva fanituotteena. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Maksalaatikon voi helöosti heittää blenderiin ja sinne vaikka samalla kaikki päivän hedelmät ja vihannekset! Ihanan helppoa 😆
Kuulepas nyt, Virve on minimalistina valinnut olla käyttämättä rahaa blenderiin. Saman homman voi sopeuttaa keittämällä kaikkia kattilassa. Riittävän pitkään kun keittää niin blenderin voi korvata haarukalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt lisätty ihan instan kuvaukseen että halpisvaikuttaja 😀
Ja "self-proclamed", kun pitäisi olla "self-proclaimed".
Jännä kun ei oikolue tällaisia. Eihän tää elämä niin vakavaa ole, mutta ei ainakaan mitään ammattimaista kuvaa anna jos instan kautta häneen tutustuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jessus mitä ulinaa ja muikistelua nuo videot taas! Ja juoma käydään tietysti ostamassa Normalista, eikä vahingossakaan Superterassilta... Ilmaiset keikat kyllä kelpaa mutta ropoakaan ei suoda tahoille, jotka ne mahdollistaa.
Myötähäpeä tosta kameralle muikistelusta. Ja huolellisesti kuvattu niin, että varmasti näkyy poikkiksen käsi vyötärön ympärillä. Ziisös.
Ja koko ajan täytyy vahdata, että kamera pysyy tarkassa kulmassa, että hiplaavat kädet näkyy, mutta kasvot pysyy pois kuvasta.
Vierailija kirjoitti:
Virve on palannut juurilleen eli nyt tuli meikki-influensseripostaus. Kaikki seuraajat varmaan arvostavat tietoiskua jossa kerrotaan että ripsiväriin ei saa sylkeä. 😂
Tietysti Virve ostaa vain halvinta mahdollista kosmetiikkaa. En ymmärrä miten Virve voi hehkuttaa halpojen tuotteiden olevan niin hyviä ettei ole tarvetta kalliimpiin, kun eihän hän ole kokeillut mitään halvinta kalliimpaa yli vuosikymmeneen. 🤷🏻 Virvellä toki ei ole tunnetusti ongelmia itseluottamuksen suhteen, mutta eihän mitään vertailua voi tehdä koska öö sitä ei ole tehty.
Kuka nyt sylkee tuubiripsariin 😳? Kiinteiden aikaan nyt vielä jotenkin ymmärrän vaikka ei se silloinkaan fiksua ollut, mutta eihän noita nykyisin edes myydä missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt lisätty ihan instan kuvaukseen että halpisvaikuttaja 😀
Ja "self-proclamed", kun pitäisi olla "self-proclaimed".
Nyt ollaan kuulkaas uuden vakavan parisuhteen äärellä. Viimeksi Virve puhui olevansa kosmetiikkabimbo, mutta sitten jatsimiehen kanssa blogi muuttui yhdessä yössä muotoon ”beauty blogger with brains” eli bloggaaja useammilla aivoilla 🤣 ja kosmetiikkabimbo oli simsalabim kosmetiikan kemian asiantuntija. Nyt itseään käveleväksi biojäteastiaksi kutsuvasta Virvestä tuli yhdessä yössä halpisinfluensseri.
Ihan saletisti nämä molemmat uudet muovautuvat ovat molemmat senhetkisen poikkeuksellisen älykkään poikkiksen keksimiä, ja Virve sitten mukauttaa identiteettinsä sen mukaan. Edellinen oli vanhempi ja silloin oltiin Daddy’s Princess, ja nyt sitten heittää jotain puumaversiota. 😆 Jään innolla seuraamaan.

Kielioppinatsina rakastan tarttua semantiikkaan, mutta dissauksesta menee vähän pohja, jos oma osaaminen/ymmärrys on yhtä puutteellista, kuin dissattavalla. "Brains" on tuossa kohtaa myös aivan oikein käytetty, vaikka aiheuttikin kirjoittajassa nauruhymiön.
Vierailija kirjoitti:
Jessus mitä ulinaa ja muikistelua nuo videot taas! Ja juoma käydään tietysti ostamassa Normalista, eikä vahingossakaan Superterassilta... Ilmaiset keikat kyllä kelpaa mutta ropoakaan ei suoda tahoille, jotka ne mahdollistaa.
Aivan jäätävää ja koko ajan linssiluteena kiekumassa sanoja sinnepäin, kun ei ihan muistissa lyricsit olleetkaan. Poikkilsen ääni ei ollut sen kummoisempi.
Melkein voisi luulla että V on rakastunut itseensä, niin on intensiivinen katse koko ajan itsessä
Virven poikkis vaikuttaa nuorelta...ainakin on tuuheat vaaleat hiukset...Virve upgreidas miehen 😁
Vierailija kirjoitti:
Melkein voisi luulla että V on rakastunut itseensä, niin on intensiivinen katse koko ajan itsessä
Niinhän hän onkin. Poikkiksen tehtävänä on olla statisti, jonka Virven ympärille kietoutuneita käsiä voi kätevästi käyttää jatsimiehelle osoitettuna statementina, että vientiä on edelleen ja elämä on parasta ikinä.