Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (9063)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäpäin Suomea Virve on kotoisin, tietääkö joku? En ole seurannut niin kauaa joten en tiedä.
Vantaan Korsosta
Okei, muistelin et jostain Tampereen liepeiltä
Virve asui blogin alkuaikoina jonkin aikaa Tampereella, joten sinällään muistat ihan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi piti edes hyvästellä KL? Eikö sen pitänyt olla se "koti" jonne aina palataan. Ylipäätään aika yllättävää että K-Aasia nyt jätetään kokonaan kun ero tuli.
Olisivatko jo lentokentällä sanoneet, ettei saa saapua maahan x aikaan? Virve sitä joskus pohdiskeli ja pelkäsi, kun joutui aina niihin "kuulusteluihin" ja selittämään, miksi on maassa ja mitä tekee yms, että jos kieltävät, että sen kerran jälkeen ei saisi tulla maahan enää hetkeen.
Ja ehkä siihen liittyi myös se 150e sakkomaksu?
"äkkiseltään tuntuu oudolta että selvästi hyvin ekstrovertti reissaaja-jenkki olisi motivoitunut ylläpitämään tiivistä etäkaverisuhdetta erakkona elävään ujoon ja monin tavoin hyvin kokemattomaan Virveen..."
Mikä kokematon Virve on, matkustellut enemmän kuin tavistallaaja ja viipynytkin eri maissa pidempään. Mulla itsellä oli 2015-2016 tällainen reissaaja-manbun-surffijenkkiheila joka oli vuosia kiertänyt maailmaa ja koin rasittavaksi että hänellä ihan tosiaan oli näitä reissubestiksia joiden kanssa viestitteli ja soitti videopuheluita päivittäin. Oli naisia ja miehiä, nuoria ja vanhuksia. Sai kaverin ihan mistä ja kenestä vain, vaikka kauppajonosta ja siinä oli uusi potentiaalinen best friend. Kyllä tuollaisia ihmisiä on ja luulen että jos elää juurettomana maailmalla, se on mielenlaatu jonka pitää kehittyä ellei sellaista lähtökohtaisestikin ole. Ja jos on mies ja nainen on ujompi niin entistä parempi, nää reissumiehet on usein egoistisia ja tykkää selittää ja opettaa asioita ujommille naisille.
Onko Virve todella Korsosta? 😳
Vierailija kirjoitti:
Onko Virve todella Korsosta? 😳
Onhan se, vanhemmat asuvat siellä edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Onko Virve todella Korsosta? 😳
Eikö sitä muka huomaa? 😃
Vierailija kirjoitti:
"äkkiseltään tuntuu oudolta että selvästi hyvin ekstrovertti reissaaja-jenkki olisi motivoitunut ylläpitämään tiivistä etäkaverisuhdetta erakkona elävään ujoon ja monin tavoin hyvin kokemattomaan Virveen..."
Mikä kokematon Virve on, matkustellut enemmän kuin tavistallaaja ja viipynytkin eri maissa pidempään. Mulla itsellä oli 2015-2016 tällainen reissaaja-manbun-surffijenkkiheila joka oli vuosia kiertänyt maailmaa ja koin rasittavaksi että hänellä ihan tosiaan oli näitä reissubestiksia joiden kanssa viestitteli ja soitti videopuheluita päivittäin. Oli naisia ja miehiä, nuoria ja vanhuksia. Sai kaverin ihan mistä ja kenestä vain, vaikka kauppajonosta ja siinä oli uusi potentiaalinen best friend. Kyllä tuollaisia ihmisiä on ja luulen että jos elää juurettomana maailmalla, se on m
Kokemattomattomuudella viittasin reissaamisen sijaan lähinnä sellaiseen yleiseen elämänkokemukseen (tai siis sen puutteeseen) ihmisten parissa. Toki tiedän että Virvellä on myös erilaista menneisyyttä takana ja joskus vietti aikaa ainakin laivatyökavereiden kanssa, mutta onhan tuo aika Aasiassa esim ollut aika totaalista yksinoloa useamman kerran samoissa turistikohteissa. Siis jos nyt viimeksi Bangkokissa ollessaan oli elämänsä ensimmäistä(?) kertaa hostellissa ja kävi retkellä toisten reissaajien kanssa, samoin Nha Trangissa ilmeisesti ensimmäistä kertaa tutustui muihin ulkomaalaisiin reissaajiin. Ja kaikki se sosiaalisen lukutaidon puute ja miten vielä jakaa instassa tarinoita siitä miten käy hieromassa nautinnosta ulvovaa miespuolista kaveria, jne 🙈. Mutta aina toki löytyy Pihtiputaan mummo joka ei ole reissannut laisinkaan ja tottakai vaikka kuinka monia jotka ovat reissanneet Virveä vähemmän, ei siinä.
Vierailija kirjoitti:
"äkkiseltään tuntuu oudolta että selvästi hyvin ekstrovertti reissaaja-jenkki olisi motivoitunut ylläpitämään tiivistä etäkaverisuhdetta erakkona elävään ujoon ja monin tavoin hyvin kokemattomaan Virveen..."
Mikä kokematon Virve on, matkustellut enemmän kuin tavistallaaja ja viipynytkin eri maissa pidempään. Mulla itsellä oli 2015-2016 tällainen reissaaja-manbun-surffijenkkiheila joka oli vuosia kiertänyt maailmaa ja koin rasittavaksi että hänellä ihan tosiaan oli näitä reissubestiksia joiden kanssa viestitteli ja soitti videopuheluita päivittäin. Oli naisia ja miehiä, nuoria ja vanhuksia. Sai kaverin ihan mistä ja kenestä vain, vaikka kauppajonosta ja siinä oli uusi potentiaalinen best friend. Kyllä tuollaisia ihmisiä on ja luulen että jos elää juurettomana maailmalla, se on m
Ihminen voi viettää koko elämänsä lukien yhtä sivua siitä kirjasta jota elämäksi sanotaan. Virven kokemusmaailma Aasiasta sisältää noin kaksikymmentä asiaa sisältäen ostoskeskuksissa hengailua, Bangkokin ja KL:n paikallisbusseilla ajelua ostareille, 711-ketjun kulinaristisia elämyksiä eli alennustoasteja, hävikkiruokaa, smoothiekippoja ja sen oppiminen että makkaran syöminen tarkoittaa suuseksistä vihjailua. Virve on myös viettänyt useita kertoja viikkoja putkeen hautautuneena majoitushuoneeseen ja ylenkatsoo niitä tavan tallaajia siitä että he ovat nähneet ja kokeneet asioita. Eikä joku määräaikainen matkustuskielto Malesiaan tee kokeneeksi reissaajaksi vaan lähinnä kertoo siitä ettei kannattaisi reissata yksin.
Ja joo, varmasti myös Espanjassa tutustui jonkin verran paikallisiin ja muihin turisteihin tai siellä asuviin ulkomaalaisiin (en seurannut silloin), mutta ilmeisesti näistä ei jäänyt pysyvämpiä kontakteja tai ei tapahtunut vastaavaa ystävystymistä kuin mitä Nha Trangissa koettiin.
Virvessä hämmentää moni asia, mutta yksi eniten hämmentävistä asioista on se, että Virve profiloituu joka alan erikoisasiantuntijaksi ja luennoijaksi samalla kun elämänhallinta ja yleistietämys on aika matalaa.
Tämän jenkki travelleri tyypin varmaan myös moni matkaillut ja hostelleissa majoittunut tunnistaa, ei mitään syytä epäillä sitä etteikö tällainen tyyppi oikeasti tutustuisi ties kenen kanssa, jne. Pointtina tässä keskustelussa kuitenkin se, että vaikka tämä reissubestis pitäisikin Virveen yhteyttä, niin ei välttämättä koe samalla tavalla kuin Virve että on elämänsä ensimmäistä kertaa tullut aidosti nähdyksi omana itsenään ja päässyt juttelemaan syvällisiä pussy powerista jne. Sen voin uskoa että ihan mielellään heittää läppää ja pääsee pätemään tällaisen hieman naiivin oloisen pohjoismaa-blondin kanssa, mutta eiköhän hänellä ole vastaavia naisia joka maailman kolkassa eikä tosiaan edes muistanut Virven kotimaata oikein 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Virve todella Korsosta? 😳
Eikö sitä muka huomaa? 😃
Haha 😂 No mun mielestä ei, koska Virven puheessa ei ole sellasta stadilaisten nasaalinuottia. Toki asunu ulkomailla vuosia jolloin puheenparsi ehkä muuttuu neutraalimmaksi.
Kiitos reissubestiksen ällöttävän vihjailun tulee nyt vaan todella likainen olo lukea Virven pahasta thai-makkaroiden vajeesta, jota ei yksi makkaratikku tyydyttänyt 🤢. Epäilemättä taas hihih miten hauska läppä chätissä rakkaan ystävän kanssa lentänyt kun on suoraan lavan edessä pistelty makkaraa poskeen 🙈.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Virve todella Korsosta? 😳
Eikö sitä muka huomaa? 😃
Haha 😂 No mun mielestä ei, koska Virven puheessa ei ole sellasta stadilaisten nasaalinuottia. Toki asunu ulkomailla vuosia jolloin puheenparsi ehkä muuttuu neutraalimmaksi.
Ehkä se korsolaisuus tulee Virven kohdalla muista asioista esiin kuin puhetavasta :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Virve todella Korsosta? 😳
Eikö sitä muka huomaa? 😃
Haha 😂 No mun mielestä ei, koska Virven puheessa ei ole sellasta stadilaisten nasaalinuottia. Toki asunu ulkomailla vuosia jolloin puheenparsi ehkä muuttuu neutraalimmaksi.Ehkä se korsolaisuus tulee Virven kohdalla muista asioista esiin kuin puhetavasta :)
Äläs nyt, joku pisti kyllä niin tyylikkään vastauksen tuossa edellä, että siitä ihan mykistyin. 😃
Mitä "korsolaisia" tai white trash yms piirteitä Virvessä tunnistat?
Tässä ainakin joitain: värjätty tukka, mauttomat halpisvaatteet, instan selfhelp quoteista pitäminen epäironisesti, kulinarismin rajoittuminen 7-eleven toasteihin, mitäs muuta?
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi piti edes hyvästellä KL? Eikö sen pitänyt olla se "koti" jonne aina palataan. Ylipäätään aika yllättävää että K-Aasia nyt jätetään kokonaan kun ero tuli.
Huone eläkeläisparatiisissa on liian kallis yksin maksettavaksi. Eikä hänellä ole KL:ssa kavereita. Sitä ei tiedä miksi koko K-Aasia jätetään. Ehkä ei maistu kokonaan yksin matkustelu ja lokaation vaihto yksin muutaman kuukauden välein. Siellä olisi ollut kuitenkin edullisinta asua ja antaa sijoitusten kasvaa. Pystyykö edes pidemmän päälle oleskelemaan missään muualla menemättä töihin.
Manbun-sälli on mahtava nimi!
Vierailija kirjoitti:
Mitä "korsolaisia" tai white trash yms piirteitä Virvessä tunnistat?
Tässä ainakin joitain: värjätty tukka, mauttomat halpisvaatteet, instan selfhelp quoteista pitäminen epäironisesti, kulinarismin rajoittuminen 7-eleven toasteihin, mitäs muuta?
Kulunut kynsilakka, karaoken laulaminen, tarjousten perässä juokseminen, turistirysissä viihtyminen